Juutalaistoimijat haluavat normalisoida pedofilian

Referoimme jäljempänä Eric Strikerin (ES) kirjoitusta, joka on esitetty The Unz Review: An Alternative Media Selection -julkaisussa. ES kiinnittää huomiota tiettyjen juutalaistoimijoiden haluun normalisoida pedofiliaa ja edistää seksuaalivallankumousta. Tässä artikkelissa kiinnitämme myös huomiota Frankfurtin koulukuntaan, joka sai alkunsa Saksassa, jossa kansallisuusaate tarkoitti usein juutalaisen eliitin vastaisuutta. Israelilainen teologi Gershom Scholem on todennut, että Frankfurtin koulukunta oli käytännössä ”juutalainen lahko”, joka pyrki muiden muassa seksuaalivallankumousen kautta murtamaan perinteisen yhteiskunnan ja valtion peruspilarit, kuten esimerkiksi avioliittoinstituution, uskonnon ja isänmaallisuuden.

Kirjoittajan mukaan esimerkiksi Q-Anon –liike on muodostunut enimmäkseen vanhemman väestönosan konservatiiveista, jotka edustavat tämän liikkeen keskeisimpiä tavoitteita. Q-Anon (lyhyesti Q) ei ole ensinkään antisemitistinen tai antisemitistinen liike. Tämä liike ei muodosta minkään kaltaista todellista vastavoimaa valtarakenteille, jotka referoijan kommenttina voidaan nimetä täysin juutalaismafian eli Israel-lobbyn kontrolloimiksi. Q:n kannattajat uskovat, että maailman hallituksia dominoivat niin kutsutut pedofiilien “varjohallitukset”, jonka presidentti Donald Trump laittaisi lopulta oikeuteen. Vaikka esimerkiksi juutalaisjärjestö Anti-Defamation League (ADL) ei pidä Q:ta yleensä vaarallisena ääriliikkeenä, ilmoittaa se pelkäävänsä sitä, että Q:n jäsenet innostuisivat väkivallan käyttämiseen.  

Referoijan kommenttina voidaan huomauttaa, että ADL on jossakin määrin pelokkaana Q:n toiminnasta siksi, että Q vouhottaa mittavasti pedofiliasta, mihin juuri juutalaistoimijat ovat syyllistyneet. 

Juuri yllä mainitun kommentin paikkansa pitävyyteen viittaa se, että vaikkakin Q-fanien höyrytessä siellä sekä täällä, välttäen samalla visusti vastakkainasettelua juutalaisvallan kanssa, on tästä huolimatta juulaisrahaston, Genocide Watchin johtaja Gregory Stanton tuominnut Q:n pedofiilien metsästyksen impulsiivisena “natsismina” sekä ”antisemitisminä”, jotka Q:n salaliittoteorioina lietsoisivat hämmennystä ja vihamielisyyttä. 

Juutalaisten George Sorosin ja Rothschildien yksilöllisiä sekä yleisiä vaikutuksia huomioimatta, yleensä juutalaisjärjestöt ja -yhteisöt eivät pidä Q:ta minkään kaltaisena haasteena. (Eipä tietenkään!) 

Kommenttina tässä yhteydessä voidaan analysoida, että: Sionistipresidentti Donald Trump  on ollut erikoisen innokas sionistien ja Israelin palvelija. Hän on vaikuttanut voimakkaasti suurlähetystön siirtämiseksi Jerusalemiin. 

Ensitöikseen virkakautensa alussa 2017 Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja teki päätöksen Yhdysvaltain suurlähetystön siirtämiseksi Tel Avivista Jerusalemiin. 

Tätä aikaisemmin Trump tunnusti Israelin vuonna 1967 valtaamat Golanin kukkulat Syyrialta Israelin alueeksi. 

Lisäksi Trump on sulkenut palestiinalaisten diplomaattisen edustuston Washingtonissa sekä lakkauttanut avustuksen palestiinalaispakolaisille. 

Trump nimitti Yhdysvaltain suurlähettilääksi David Friedmanin, joka on siirtokuntaliikkeen pitkäaikainen sponsoroija. 

Trump, kuten muutkin USA:n presidentit ovat peräkkäisesti tukeneet palestiinalaisiin kohdistuva kansanmurhaa, mikä ei hetkauta psykopaattisten valtioterroristivaltio Yhdysvaltojen johtajiston omaatuntoa. 

Koska nyt Q on kiihkomielinen Trumpin kannattaja ja Q on muovannut sionistipresidentistä tietynkaltaisen “puolijumalan”, on ilmeistä, että myös Q on tiettyjen juutalaistoimijoiden valjastama liike, vaikka ADL hämäyksen vuoksi Q:n liikehdintää hiukan vastustaakin. 

Syvällisempi tutkimus osoittaa, että juutalaistoimijoiden konsensus on ollut voimakkaan yhtenäinen suuntautuessaan kotimaisen liberalismin maksimointiin sekä ei-juutalaisen auktoriteettiaseman horjuttamiseen. Juutalaistoimijat ovat institutionalisoineet voimakkaan asemansa seksuaalivallankumouksessa, joka pyrkii normalisoimaan pedofilian yhteiskuntaan. Seksuaalivallankumoukseen liittyvä pedofilian, kuten mainitun -vallankumouksen voittoisa vastustaminen huolestuttaa juutalaistoimijoita eniten.

  

Juutalaistoimijat normalisoivat pedofiliaa; seksuaalivallankumous 

Tietyt juutalaistutkivat ovat päätyneet siihen johtopäätökseen, että määrätyille väestön sosiaalisille kerroksille on tyypillistä, että siellä esiintyy  muun muassa vaihtelun haluttomuutta, järjestyksen arvostusta sekä epäkosmopoliittisuutta. Tällaiset sosiaaliset rakenteet luovat j-tutkijoiden mukaan kasvualustan esimerkiksi antisemitismin ja niin muodoin fasismin liikehdinnän synnylle. 

Kommenttina mainittakoon, että muiden muassa “seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntija” (SEXPO) suorastaan yrittää normalisoida pedofiliaa. Sexpo  kirjoittaa: 

Mikään seksuaalinen taipumus ei ole sellaisenaan väärä tai sairas, ei edes pedofilia. Kaikki pedofiilit eivät koskaan tee rikosta, eivätkä kaikki lasten kaltoinkohtelijat ole pedofiileja. Vääryyden kriteerinä ovat vahingolliset teot ja sairauden kriteerinä puolestaan se, miten taipumuksia toteutetaan ja miten ne vaikuttavat henkiseen hyvinvointiin. Pedofiili, joka ei ole tehnyt seksuaalirikosta lasta kohtaan, ei ole tehnyt mitään väärää. 

Samoin juutalaistutkijat esittävät, että vaikka viimeisen 20 vuoden kuluessa on tehty runsaasti tutkimuksia seksuaalisesta leimaantumisesta, ovat pedofiliaa sairastavat jääneet vähälle huomiolle tutkimuksissa. Pedofiliaa on kuitenkin nykyisin tutkittu. Yksi tällainen juutalaistutkijoiden tuotos on nimeltään: Stigmatization of People with Pedophilia: Two Comparativ Surveys. Tämä pedofiilien leimaantumista käsittelevä tutkimus jakaantuu kahteen osaan: leimautumisen ja sosiaalisen eritäytymisen tutkimukseen. Molemmissa tutkimuksissa pedofilia määriteltiin hallitsevaksi seksuaaliseksi kiinnostukseksi lapsilla. Vastauksia verrattiin tutkimukseen 1, joka oli tehty alkoholisteille sekä tutkimukseen 2, joka oli tehty sadomasokismeille (tai henkilöille joilla on sadistinen seksuaalisuus) sekä heille, jotka kärsivät antisosiaalisesta  persoonallisuushäiriöstä. Molempien tutkimustuloksien mukaan pedofiileihin reagoitiin negatiivisemmin kuin mainittuihin kahden muun tutkimuksen kohderyhmään. Täten tuloksien mukaan “pedofiliapotilaat” ovat leimautuvin ryhmä, joka voi joutua kovan syrjinnän kohteeksi. Tutkimuksen mukaan tästä leimautumisesta muodostuu myös sosiaalinen eristäytyminen. Tutkijoiden mukaan tästä voi koitua välillisiä vaikeuksia lasten hyväksikäytön ehkäisemiselle. 

Kommenttina voidaan mainita, että juutalaistutkijat ja yliopistomaailma on asettunut erittäin salakavalan metodologian välityksellä ujuttamaan pedofilian normalisointia nykyiseen yhteiskuntaan. 

Frankfurtin koulukunnan muutettua Yhdysvaltoihin, se ei siellä soveltanut pelkästään kriittistä teoriaa amerikkalaiseen yhteiskuntaan, vaan myös esitti uusia aineksia. Näitä olivat esimerkiksi Instituutin niin kutsutut ennakkoluulotutkimukset (Studies in Prejudice), jotka huipentuivat vuonna 1950 Theodor Adornon valtavan vaikutusvaltaiseen kirjaan Authoritarian Personality¹. Viittaamme tässä Authoritarian Personality –teokseen, jota on myös käsitelty yllä mainitussa Eric Strikerin artikkelissa. Kirjassaan Adorno väitti, että yhdysvaltalaiset omasivat useita fasistisia ominaisuuksia. Kuten myös, että jokainen, joka tuki perinteistä amerikkalaista kulttuuria, oli psyykkisesti horjuva. Tässä teoksessa kristityn, valkoisen heteroseksuaalimiehen kritiikki yhdistyy sosiologisiin ja psykologisiin huomioihin sekä analyyseihin, joissa vanhemmuus, ylpeys omasta perheestä, kristinusko ja rakkaus omaa maata kohtaan selitetään mielisairautena. 

Breshears: 

Authoritarian Personality -teoksessa kannatetaan teorioita psykopolitiikasta, joka perustui Freudin mädänneisiin teorioihin alitajunnasta. Huolimatta teorioiden tieteellisesti kyseenalaisesta perustasta, Adorno puolusti niitä intohimoisesti sekä auktoriteetin olemuksella. Hän oli purevan yliampuva konservatiivien ja traditionalistien halveksunnassaan, jotka hänen mukaansa eivät siis pelkästään olleet väärässä, vaan myös henkisesti häiriintyneitä. Adornon mukaan vain henkisesti terve henkilö on ”aito liberaali” – tulisen itsenäinen, suvaitsevainen (paitsi tietysti traditionalisteja kohtaan) ja sitoutunut egalitarismiin (tasa-arvoon) sekä ”sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen” (tietysti siten kuin radikaali vasemmisto sen määritteli). 

Markkinointinäkökulmasta kirjan pääteemana oli Adornon kehittämä “F-Skaala” (Fasisti-skaala) -pisteytysjärjestelmä, joka perustui yhdeksälle useamman termin persoonallisuusmuuttujalle, jotka nykyään liitetään poliittiseen korrektiuteen. Adornon mukaan fasistinen luonnetyyppi identifioi vahvasti seuraavien piirteiden kanssa: 

1. Sovinnaisuus: kiinteä sitoutuminen sovinnaisiin keskiluokkaisiin arvoihin. 

2. Autoritaarinen alistuminen: alistuva ja arvostelematon suhtautuminen moraalisia auktoriteetteja kohtaan. 

3. Autoritaarinen aggressiivisuus. Taipumus soveltaa sovinnaisia arvoja muihin tai pakottaa muita noudattamaan niitä. 

4. Anti-intraseptio: Subjektiivisen (omakohtaisen), mielikuvituksellisen tai intuitiivisen vastustaminen. Toisin sanoen mielikuvituksellisuuden ja helläluontoisuuden vastustaminen. 

5. Taikauskoisuus ja stereotyyppisyys: usko yliluonnolliseen tai mystiseen. determinismiin ja taipumus jäykkien luokittelujen käyttämiseen ajattelussa (ts. rodullinen, etninen ja sukupuoliennakkoluuloisuus). 

6. Valta ja kovaluontoisuus: liioiteltu kovaluonteisuus, kiinnostus vallan, voiman ja hallinnan leimaamiin suhteisiin ja niiden perusteella tehtyihin erotteluihin, joissa samaistutaan nimenomaan voimakkaampaan osapuoleen. 

7. Tuhoavuus ja kyynisyys: yleistynyt vihamielisyys ja taipumus parjata muita. 

8. Projektiivisuus: taipumus uskoa, että maailmassa tapahtuu hillittömiä ja vaarallisia asioita” (eli taipuminen salaliittoteorioihin). 

9. Sukupuolisuus. Liioiteltu huoli sovinnaisesta sukupuolimoraalista sekä kiinnostus toisten seksuaalielämää kohtaan.² 

Adornon lähteinä olivat muiden muassa Itävallan juutalaisen Sigmund Freudin ja Saksan juutalaisen Erich Frommin kyseisen alan teokset. Näistä lainaten Adorno väitti, että “autoritaarisen syndrooman” kasvualusta oli patriarkaalinen perhe, jota johti “ankara ja etäinen” isä. Sellaisissa skenaarioissa, hän intti, että lapset tukahduttavat sisäsyntyisen vihamielisyytensä ja heistä kasvaa passiivis-aggressiivisia, mikä tuottaa vakavia mielenterveyden häiriöitä, kuten sadomasokismia. Vastakohtana tälle henkisesti terveiden lasten perheet olivat matriarkaalisempia, epäsovinnaisempia, vähemmän status-tietoisia ja vähemmän vaativia. Sellaisissa perheissä vanhemmat olivat rakastavia ja helliä, mutta äiti, joka oli hoivaava mutta samalla vahva sekä itsenäinen, oli selkeästi hallitseva osapuoli. 

Lyhyesti sanoen tämä oli Adornon mukaan selitys sille, miksi fasistisesta persoonallisuudesta puuttui empatiaa ja myötätuntoa muita kohtaan. Alun perin hän identifioi autoritaarisen fasistin antiteesiksi eli vastaväitteeksi periaatteelliselle ja henkisesti tasapainoiselle “vallankumouksellisuudelle”, mutta kun hän lopulta julkaisi tutkimuksensa, hän viittasi tähän vaihtoehtoiseen luonnetyyppiin “liberaalina” tai “demokraattina” – termeinä, jotka olivat huomattavasti vähemmän kiistanalaisia.³ Liberaalin prototyyppi oli itsenäinen ajattelija, joka oli sitoutunut ”edistykselliseen sosiaaliseen muutokseen” ja jolla sattumalta oli samat arvot ja ominaisuudet kuin Adornolla ja tämän uusmarxilaisilla kollegoilla. Adorno oli löytänyt itsensä omassa tutkimuksessaan, jonka on täytynyt tulla mitä mieluisimpana yllätyksenä. 

Huomion arvoista on, että monet ovat huomauttaneet Adornon tutkimuksen subjektiivisesta sekä problemaattisesta luonteesta, kuten myös hänen yksinkertaistustaan konservatiivien karikatyyristään. Erityisen kattavaa kritiikkiä on julkaissut Paul Gottfried (After Liberalism: Mass Democracy in the Managerial State⁴) ja Martin Jay kirjansa mukana tulevissa huomautuksissa. Erityisen huomionarvoisia ovat ne, jotka kritisoivat Adornon poliittista puolueellisuutta tutkimuksessa.⁵ 

Pedofilian  laillistamista on puolusteltu määrättyjen ryhmienosalta toisen maailmansodan jälkeen. Tässä ei siinä mielessä ole mitään uutta länsimaissa, kuitenkin on todettavissa, että tiettyjen arvoliberalististen toimijoiden kannatus seksuaalivallankumouksen ja myös pedofilian puolesta ovat kiihtyneet fanaattisesti nykyisin. Vaikutusvaltaiset juutalaistoimijat ja tietyt homoseksuaalien intellektuellien piirit sekä kulttuurijohtajat, kuten Allen Ginsburg, Jacques Derrida, Michel Foucault, Hakim Bey, Daniel Cohn-Bendit, Gabriel Matzneff ja niin edelleen, ovat omaksuneet inspiraation lähteekseen juutalaisjärjestöjen fasisminvastaiset hysteriat. He ovat myös imeneet itseensä vaikutteita Reichin, Freudin ja Adornon teorioista, jotka normalisoivat avoimesti seksin harjoittamisen pienten lasten kanssa liberalistisena normaaliutena. Tämä on täysin käsittämätöntä vuonna 2020. Kommenttina voidaan sanoa, että se juuri ei ole käsittämätöntä vuonna 2020, sillä onhan sivilisaatiomme henkinen alamäki jatkunut jo satoja vuosia. 

Frankfurtin koulukunta: ”Juutalainen lahko” on varhaiskasvatuksen taustalla 

Esitämme jo yllä sivutun Frankfurtin koulukunnan ideologian pähkinän kuoressa. Esitys ei perustu referoituun artikkeliin. 

Ensinnäkin on syytä mainita, että kasaarijuutalaisten muodostama älymystö yritti  maailmanvalloitustaan marxilaisen vallankumouksen, ja myös marxilais-leninismin kautta.^6,7 Silloin tavoitteena oli, että eri valtioiden työläiset liittyisivät yhteen, jolloin kansainvälinen eliitti olisi voinut asettaa valtakoneistonsa entisten tilalle. Tunnetusti tässä ei täysin onnistuttu. Niinpä tarvittiin moderni ja väkivallaton valloitusmenetelmä.  

Tämä moderni –menetelmä tarkoittaa hyökkäystä kaikkia arvokkaita perinteitä ja klassisia instituutioita vastaan. Perinteinen perhemalli, ja jo luonnostaan selvät sukupuoliroolit ovat tämän uuden vallankumouksen innokkain hyökkäyksen kohde. 

Tätä modernia ja väkivallatonta valloitusmenetelmää jossakin määrin edustaa Antonio gramsci ja Pat Buchanan:

 

Italialainen Antonio Gramsci (1891-1937) väitti, että länsimainen (hänen termistössään ”porvarillinen”) kulttuuri oli tehnyt työväenluokan sokeaksi todellisille marxilaisille luokkaeduille. Ennen kuin marxilainen vallankumous voisi onnistua, länsimainen kulttuuri olisi tuhottava. Gramsci kirjoitti vankilassa ollessaan sarjan suunnitelmia, jotka nykyään tunnetaan nimellä Vankilavihkot.⁸ Niissä hän esitteli ”kulttuurihegemonia”-teoriansa, eli tähän liittyen yhteiskunnan vallitsevien arvojen korvaamisen toisilla.  

Pat Buchanan: 

”Toisin sanoen heidän täytyi päästä kulttuuriin sisään ja muuttaa tapa, jolla ihmiset ajattelevat. Ja jos ihmiset ajattelivat patriotismia ja kansaa ja Jumalaa ja maata, se oli mekanismi, joka oli liian vastustuskykyinen marxismille, eikä se koskaan voisi juurtua. Joten sinun täytyi rapauttaa ja tuhota se yksilöissä. Tuo on se, mikä aloitti sen, mitä kutsutaan pitkäksi marssiksi instituutioiden läpi; seminaarien läpi, kirkkojen läpi, median läpi, Hollywoodin ja kaiken sen muun; luodakseen antikristillisen kulttuurin, joka tuhoaisi ne kristilliset uskomukset ja vakaumukset ihmisten suuressa enemmistössä, jotta he syleilisivät marxismin ajatuksia ja he syleilisivät ajatuksia, jotka olivat torjuneet aiemmin – ja he olisivat avoimia valloitukselle, yksinkertaisesti, marxilaisten toimesta. Siis ei poliittisten marxilaisten, vaan kulttuurimarxilaisten.”⁹ 

Mikäli pengomme nykysuomalaisen varhaiskasvatuksen teoreettista perustaa voimme todeta hämmästyen sen, että juutalaisen lahkon vaikutus on ujuttautunut maan varhaiskasvatukseen. Tämä on juuri se voimavara, josta aikamme seksuaalikasvatus ja seksuaalioikeudet ammentavat energiansa. Varhaiskasvatuksen guruja ovat muiden muassa Paulo Freire ja niin kutsutun Frankfurtin koulukunnan miehet. (Huomautettakoon, että kasvatustieteen tohtori Ulla Härkönen mainitsee Freiren yhtenä varhaiskasvatuksen guruna Fröbelin ja Steinerin kaltaisten ”julkkisten” rinnalla.) 

Psykologian professori Kevin MacDonaldin mukaan Frankfurtin koulukunnan perustivat saksanjuutalaiset vasemmistoaktivistit, joille ”tieteellä” oli vain poliittista välinearvoa. Frankfurtilaiset eivät harrastaneet perinteisiä tieteellisiä metodeja kuten esimerkiksi empiirisiä kokeita, sillä ne eivät yleensä tuottaneet poliittisesti toivottuja lopputuloksia. Kulttuurimarxistiset pedagogit opettavat siis nuorille, millainen maailman ”pitäisi” olla sen sijaan, että he kertoisivat, millainen maailma todellisuudessa on. Nuoria manipuloimalla kulttuurimarxistit pyrkivät manipuloimaan yhteiskuntaa itselleen mieluisaan muotoon. 

Mikä sitten motivoi frankfurtilaisia? Israelilainen teologi Gershom Scholem on todennut, että Frankfurtin koulukunta oli käytännössä ”juutalainen lahko”. Ryhmään kuulunut Walter Benjamin on puolestaan todennut, että häntä ajoivat eteenpäin muistot juutalaisten ”orjuutettujen esi-isiensä” kokemasta nöyryytyksestä. 

Frankfurtin koulukunta sai alkunsa Saksassa, jossa kansallisuusaate tarkoitti usein juutalaisvastaisuutta. Kulttuurimarxistit uskoivat voivansa vahvistaa juutalaisten yhteiskunnallista roolia, mikäli he onnistuisivat tuhoamaan saksalaisen kansallisuusaatteen, jonka kivijalkoja olivat perhe, armeija ja uskonto. ”Juutalaislahko” siis järkeili, että yliopistoihin ja kulttuurielämään olisi synnytettävä liike, joka hyökkäisi isänmaallisia sekä perhe- ja maanpuolustuskeskeisiä arvoja vastaan. Näin ”juutalaisvastaisen” nationalismin voittokulku voitaisiin katkaista. 

Kesällä 2010 Jan Fleischhauer ja Wiebke Hollersen kirjoittivat valtavirtaiseen Der Spiegel -lehteen synkän tutkivan artikkelin Länsi-Saksan kommunistien pedofiilipedagogiasta. Marxilaiset varhaiskasvattajat uskoivat, että ”tasa-arvon” utopia pystyttäisiin realisoimaan, jos lasten ja aikuisten välinen moraalinen raja-aita kaadettaisiin jo päiväkoti-iässä. 

Lopuksi 

Suomen esikoulujen ja peruskoulujen tilaa arvioidessa on vain kauhuksemme todettava, että Frankfurtin lahkon pedagogiset dogmit ovat valloittaneet maamme varhaiskasvatuksen. 

Myös yllä oleva artikkeli paljastaa, että planeettamme henkiseen rapeutumiseen vaikuttaa ratkaisevasti juutalaisen mafian jatkuva pyrkimys maailman valloittamiseen, jokaisella yhteiskunnan sektorilla. Mikäli tätä syöksykierrettä ei pysäytetä, degeneroituu ihmiskunta pian eläinkunnaksi tai jopa sitä alemmas. Juutalaiseliitti ja heidän kätyrinsä on syöstävä vallasta – heidän kansainvälinen hegemoniansa on murskattava. Ensisijaisesti tästä “kuumasta vankikopista” vapautumiseksi, ja siten juutalaiseliitin vallan voittamiseksi on olemassa vain yksi ratkaisu teologisena menetelmänä: juutalaiseliittiä eli itse asiassa juutalaishelvettejä vastaan pystytään taistelemaan vahvistetun taivaallisen virtauksen avulla. Tämä tarkoittaa Jumalan ratkaisevaa vaikutusta maailmaan. Tällä ymmärretään käytännössä Uuden Kirkon (Ilmestyskirjan Uusi Jerusalem, 21: 2), ja siihen liittyen Kymmeneen Käskyyn pohjautuvan opin julkaisua maailman väestön elämään. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

https://www.unz.com/estriker/authoritarians-and-jews-the-push-to-normalize-pedophilia/

Vice (12.11.2013). The Child-Rape Assembly Line. Saatavina: 

https://www.vice.com/en/article/qbe8bp/the-child-rape-assembly-line-0000141-v20n11

http://sokl.uef.fi/juhlakirja/15UllaH.htm

The Frankfurt School of Social Research and the Pathologization of Gentile Group Allegiances. Saatavina: http://www.kevinmacdonald.net/chap5.pdf  

SPIEGEL International. Saatavina: https://www.spiegel.de/international/zeitgeist/the-sexual-revolution-and-children-how-the-left-took-things-too-far-a-702679.html  

…….. 

1. Adorno, T. W., Frenkel-Brunswik, E., Levinson, D. J., & Sanford, R. N. (1950). The authoritarian personality. New York: Harper and Row. 

2. Jay, Martin. (1973, 1996). The Dialectical Imagination. A history of the Frankfurt School and the Institute of Social Research 1923-1950. Berkeley: University of California Press. (1996) First California Paperback. S. 243.  

3. Ibid. S. 131 

4. Gottfried, Paul Edward. (2001). After Liberalism: Mass Democracy in the Managerial State. Princeton, N.J.: Princeton University Press. 

5. Jay, Martin. (1973, 1996). The Dialectical Imagination. A history of the Frankfurt School and the Institute of Social Research 1923-1950. Berkeley: University of California Press. (1996) First California Paperback. S. 244-48. 

6. Wilton, Robert (2000). ROMANOVIEN VIIMEISET PÄIVÄT : KUINKA TSAARI JA HÄNEN PERHEENSÄ MURHATTIIN. Tabernaculum Dei ry.  

7. Solsjenitsyn, Alexander (1974). Gulag-arkipelagen Fängelseindustrin. Del 1 och 2. Wahlström & Widsrand Stockholm. 

8. Gramcsi, Antonio. (1975, 2009). Vankilavihkot. (Suom. Mika Böök, Martti Berger & Lena Talvio). Tampere: Vastapaino. 

9. Haastattelu videolla Jaeger, J. (2009). Original Intent – How the Democratic and Republican Parties Are Destroying the American Dream. Matrixx Entertainment Corporation. 

Kirja suositus: 

Kivilohkare, Benjamin (2020). Herran Toinen Tuleminen, Johdatus Emanuel Swedenborgin teologisiin kirjoituksiin. Saatavuus: http://novahierosolyma.fi/Kirjauutuus%3A-Herran-Toinen-Tuleminen.php