Kevättä kohti keveämmin askelin
Pakkasten hellittäessä moni alkaa kaipailla ulos liikkumaan kevätaurinkoon. Käveleminen, hiihto, luistelu ja juokseminen vaativat paljon jaloilta ja hyvinkin valitut liikuntavarusteet saattavat aiheuttaa niissä ylimääräistä rasitusta. Footbalancen yksilöllisten pohjallisten avulla kevennät askeleitasi ja pystyt nauttimaan enemmän urheilusuorituksistasi.
Footbalance jalka-analyysi on perusta valmistustavalle, jossa jalkojen mahdollisia virheasentoja korjataan yksilöllisten kengänpohjallisten avulla. Pohjalliset tehdään nopeasti paikanpäällä ja asiakas saa ne 8 minuutin valmistusprosessin jälkeen mukaansa. Kärkkäisen urheiluosastolla on mahdollista teetättää itselleen hyvin istuvat pohjalliset vaikka hiihtomono-ostosten yhteydessä. Näin nopeasti saat mukavuutta sekä tukea liikkumiseen ja ennaltaehkäiset jalan virheasentoa. Jotta kynnys Footbalancen pohjallisten hankkimiseen ei olisi liian korkea, on parasta valottaa asiakkaille valmistusprosessia vaiheittain.
Kengät pois, kiitos!
Istuvien ja tukevien pohjallisten valmistus aloitetaan kuvaamalla jalan asento. Samalla saadaan tietää, onko jaloissa jo muodostuneita tai synnynnäisiä virheasentoja, joita pohjallisilla voitaisiin korjata. Pohjalliset voi hankkia, vaikkei jalkojen asennossa esiintyisikään poikkeavuutta. Jalka-analyysi tehdään podoskoopilla ja tietokoneella, analyysin aikana asiakas seisoo avojaloin vaa´alla. Kuva ilmoittaa asennon painopisteet, kohdat joihin paino seistessä kuormittuu. Esimerkiksi liian sisäänpäin kääntyvä seisomistapa rasittaa vääriä lihaksia, jonka takia tärkeät jalkaa tukevat lihakset käyvät hyödyttömiksi. Useissa tapauksissa pohjallisten käyttöönoton jälkeen jalat tuntuvat rasittuvan aiempaa enemmän, mutta tämä on vain merkki siitä että oikeat lihakset alkavat toimia pohjallisten ohjaaman asennon avulla.
Seisokaa tässä
hetki paikallanne
Kuvaamisen jälkeen lämmitetään pohjallisaihio Footbalance lämmitysyksikössä, johon asiakas asettuu seisomaan sukkasillaan muokattavien pohjallisten päälle. Jalkojen on oltava luonnollisessa ja mukavassa asennossa pohjallisten muotoutuessa. Tässä Footbalance -asiantuntija auttaa pitämällä jalkaa tarkasti oikeassa asennossa. Näin pohjalliset myötäilevät jalkakaarta mahdollisimman tarkasti ja ovat juuri sinulle yksilöidyt. Valmistuksen jälkeen tarkistetaan vielä pohjallisten muoto, että ne ovat juuri sinun jalkakaariesi mukaiset.
Pohjalliset leikataan valitsemiisi jalkineisiin sopivan muotoisiksi. Tavallisten kävelykenkien lisäksi pohjallisia voi käyttää vaikkapa juoksukengissä tai monoissa, jolloin urheilusuoritus ei rasita liikaa jalkoja. Pohjallisia on kahdenlaisia, mustat ovat enemmän arki- ja juhlakäyttöön, siniset taas urheilemiseen sopivammat. Muotoilun jälkeen pohjalliset ovat valmiit, ne voi sujauttaa kenkiin vaikka heti ja tunnustella kaupassa liikkuessa miltä askeltaminen tuntuu.
Footbalance pohjallisten kehittämisessä on ollut mukana eri alojen ammattilaisia, joiden asiantuntemuksella valmistettuja pohjallisia on testattu yli 3000 asiakkaalla erinomaisin tuloksin. Kehitystyössä ovat olleet mukana sekä fysioterapeutit että urheilijat. Vuonna 2006 Footbalance pohjalliset saivat tasavallan presidentin myöntämän Innosuomi -palkinnon.
Tällä tuotteella on laaja-alaisempikin vaikutus kehon hyvinvointiin. Pohjallisilla parannat jalkojesi asennon lisäksi myös kipupisteitä alaselässä tai lonkissa. Nyt sinulla on hyvä tilaisuus hankkia omat pohjallisesi edulliseen hintaan. Kärkkäinen valmistaa Ylivieskassa Footbalance pohjallisia urheiluosastollaan, joten tule tutustumaan tuotteeseen paremmin asiantuntevan henkilökuntamme opastuksella.