Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin? Osa 3.

Tässä viimeisessä osassa pureudumme tsaariperheen murhan yksityiskohtiin. Sionistinen eliitti yritti lavastaa murhat Uralin alueneuvoston puhemiehistön syyksi, vaikka sionistit itse murhasivat tsaariperheen. Neuvostohallinnon korkeimmat hallintoelimet oli miehitetty lähes 100 prosenttisesti ”juutalaisilla”.

 

10. Luku

“Ilman jälkeäkään”

Tässä luvussa selvitetään sitä kuinka salakavalan pirullisia metkuja murhaajat olivat käyttäneet Romanovien murhajutussa. Siteerattakoon tästä luvusta, joitakin kohtia.
Wilton kirjoittaa (sivu 85):

“Murhaajat toteuttivat seuraavan laajan ohjelman:

1) He julkistivat perättömiä ilmoituksia ’teloituksesta’

2) He hävittivät ruumiit. (Yrittivät siis hävittää mahdollisimman hyvin. Kirjoittajan huomautus!

3) He keksivät valehautajaiset.

4) He panivat pystyyn valeoikeudenkäynnin”.

Mutta rikokset eivät jääneet salaisuudeksi, kuten Wilton kirjoittaa (sivut 85–87):

“Rikollinen paljastaa aina itsensä. Juuri Neuvostoliiton ’varotoimien’ monimutkaisuus osoittautui niiden tuhoksi.

Turhaan murhaajat lahjoivat vääriä todistajia esittämään harhaan johtavia tietoja ruumiiden olinpaikasta ilmoittamalla virallisesti, että perhe oli siirretty ’turvalliseen paikkaan’, jne. Sokolov on paljastanut heidät.

Kun murhat oli tehty, kaikki ruumiit kannettiin pihalle ja asetettiin odottavaan kuorma-autoon. Ruumiit eivät joutuneet perinpohjaiseen tarkastukseen, niin kuin saamme nähdä, siksi, että Jurovski oli halukas pääsemään pois kaupungista ennen päivän valkenemista. Ne käärittiin rullalle vanhoihin takkeihin ja peitettiin matoilla, jotta ’lasti’ pysyisi salassa urkkivilta silmiltä. Jakov Jurovski, Jermakov ja Vaganov menivät niiden mukana.

Heti kun kuorma-auto oli lähtenyt, Medvedev kutsui venäläiset ’suorittamaan pesun. Heille ei ollut uskottu muuta työtä, ja Jakov oli jopa vienyt heiltä revolverit – latvialaisilla oli omansa – kenties siksi, että hän ei ollut aivan varma siitä, miten he käyttäytyisivät murhan aikana. Nytkin hänen kannattajansa Medvedev kutsui paikalle Sissertin työmiehet – omat ystävänsä – poistamaan paljastavat rikoksen jäljet. He pesivät ja luutusivat lattian ja seinät kuolinhuoneessa ja muissa huoneissa, joiden läpi ruumiit oli kannettu. (Oli virrannut niin paljon verta, että punatahraisessa lattiarievussa jäljet olivat selvästi näkyvissä vuotta myöhemmin, kun kävin Ipatjevin talossa, ja asiantuntijat löysivät siitä selviä todisteita, että se oli ihmisverta.) Pihamaan kivet puhdistettiin myös.

Kuorma-auto ja sen traaginen lasti suuntasi kulkunsa määrättyyn paikkaan metsään joidenkin käytöstä pois jääneiden rautakaivosten etäiseen nurkkaan. Ne olivat kerran olleet kreivitär Nadezhda Aleksejevna Stenbok-Fermorin ja nyt Verkh-Isestskin tehtaan omaisuutta. Paikka sijaitsee Permin ja Uralin rautatielinjojen koillispuolella, noin 17,5 km:n päässä kaupungista lähellä Koptjakin kylään vievää metsätietä.

Alueen sotilaskomissaari Jermakov sijoitti punavartijaketjun koko metsän ympärille. Sinä ja kahtena seuraavana päivänä ja yönä kaikki kulku metsän läpi lopetettiin. Niin kuin myöhemmin nähdään, tämä ’varotoimi’ teki tyhjäksi tarkoituksensa.

Palatkaamme Jekaterinburgiin muutamaksi päiväksi. Jakov Jurovski oli taas ilmaantunut kuolintaloon heinäkuun 17. päivän aamuna. Kukaan venäläisistä vartijoista ei tiennyt, missä hän oli ollut. Medvedev oli kuullut epäselvästi, että hän oli ’mennyt metsään’. Samaan aikaan sinne ilmestyivät tuomionsa siirretyksi saanut varas Beloborodov ja hänen isäntänsä Isai Goloshtshokin.

Murhatulle perheelle kuulunut irtain omaisuus tyydytti miesten saaliinhimoa. Jotkut todistajat kuvailivat pöytiä, jotka olivat täynnä jalokiviä, koruja ja kaikenlaisia muita tavaroita. Niitä oli myös hajallaan ympäri komendantin huonetta. Kaikkea oli pengottu; se mitä ei todettu pitämisen arvoiseksi, heitettiin menemään tai hävitettiin tulisijassa, jossa loimusi valkea kesän lämmöstä huolimatta.

Jurovski ja Goloshtshokin matkustivat autolla metsään 17., 18. ja 19. päivänä ja viipyivät tuntikausia – oikeastaan kokonaisia päiviä – rautakaivoksilla. Mutta koko tämän ajan miehet olivat vartiossa kuolintalon ulkopuolella, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut, jotta ihmiset eivät aavistaisi mitään. Heidät poistettiin vasta neljäntenä päivänä, jolloin myös metsän ympärillä ollut vartijaketju poistettiin.

Vasta heinäkuun 20. päivänä punaisten kokouksissa ja virallisissa julistuksissa ilmoitettiin, että ’Nikolai Verinen’ oli teloitettu. Uutinen lähetettiin samanaikaisesti Bolsevikkihallituksen radioasemien kautta, ja se ilmestyi heinäkuun 22. päivän Times-lehdessä seuraavanlaisena:

Neuvostojen viidennen kongressin valitseman toimeenpanevan keskuskomitean ensimmäisessä istunnossa julkistettiin sanoma, joka oli saatu suoraan sähkeitse Uralin alueneuvostolta ja joka koski entisen tsaarin, Nikolain Romanovin, ampumista.

Jekaterinburgia, punaisen Uralin pääkaupunkia, uhkasi hiljattain tsekkiläisten joukkojen lähestyminen. Samaan aikaan todettiin vastavallankumouksellisten salaliitto, jonka tavoitteena oli tyrannin riistäminen neuvoston käsistä asevoimin. Tämän vuoksi Uralin alueneuvoston puheenjohtaja päätti ampua entisen tsaarin, Nikolai Romanovin. Päätös pantiin toimeen heinäkuun 16. päivänä.

Romanovin vaimo ja poika on lähetetty turvalliseen paikkaan. Salaliittoa koskevat asiakirjat, jotka löydettiin, on erikoislähetti toimittanut edelleen Moskovaan.

Jonkin aikaa sitten oli päätetty saattaa tsaari oikeuteen tuomittavaksi rikoksistaan kansaa vastaan, ja vasta myöhemmät tapahtumat johtivat viivytykseen tässä asiassa. Keskusteltuaan olosuhteista, jotka pakottivat Uralin alueneuvoston tekemään päätöksen Nikolai Romanovin ampumisesta, toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistö päätti seuraavaa: Venäjän toimeenpanevan keskuskomitean puhemiehistö hyväksyy Uralin alueneuvoston päätöksen sääntöjen mukaan tehdyksi ja lailliseksi.

Toimeenpanevalla keskuskomitealla on nyt käytössään erittäin tärkeää Nikolai Romanovin tapausta koskevaa aineistoa: hänen omat päiväkirjansa, joita hän piti melkein viime päiviin asti, hänen vaimonsa ja lastensa päiväkirjat sekä hänen kirjeenvaihtonsa, jossa on kirjeitä Grigoli Rasputinilta Romanoville ja hänen perheelleen. Kaikki tämä aineisto tutkittiin ja se julkaistaan lähitulevaisuudessa.”

Tämä kyseinen virallinen lausunto on täyttä valhetta kuten Wilton kirjoittaa (sivut 87 ja 88):

“Tämä virallinen lausunnon jokainen sana on tärkeä, sillä jokainen lause sisältää valheen, ja jokainen valhe osoittaa räikein värein Jakov Sverdlovin ja hänen työrukkastensa ja rikostovereidensa hautoman ja toteuttaman salajuonen pirullisen luonteen. Otan esille perättömät väitteet kohta kohdalta:

1) Toimeenpanevassa keskuskomiteassa julkistettu, Uralin alueneuvostolta tulleeksi väitetty viesti, oli todellisuudessa Sverdlovin sepittämä.

2) Tsekit tulivat Jekaterinburgiin 25. päivänä, yhdeksän päivää ’teloituksen jälkeen, eikä aseellista salaliittoa ollut.

3) Uralin alueneuvoston puhemiehistö ei ’päättänyt’ ampua tsaaria, sillä tuo päätös saneltiin Moskovasta käsin.

4) Vaimoa ja poikaa ei lähetetty turvalliseen paikkaan, vaan heidät murhattiin halpamaisesti.

5) Ei sattunut mitään myöhempiä tapahtumia, joissa jokin mielikuvituksen temppu saisi perusteen olla saattamatta tsaaria oikeuteen, vaikka otaksuttaisiinkin, että todella oli aiottu tehdä niin (itse asiassa tämä tarina ”oikeudesta” oli keksitty).

6) Keisarin kirjeenvaihtoa, joka vietiin muun ryöstösaaliin mukana murhatulta perheeltä, ei ole julkaistu tähän päivään mennessä.

Tähän päivään (elokuu, 1920) mennessä ainoa maailmalle tullut tieto keisariperheen yksityisistä papereista, jotka siirrettiin Moskovaan heidän kuolemansa jälkeen, sisältyy kolmeen lyhyeen sähkeeseen, jotka julkaistiin Times-lehdessä elokuun 16., elokuun 28. ja syyskuun 28. päivänä 1918.”

Ruumiitten hävittämisessä käytettiin esim. bensiiniä ja rikkihappoa. Tästä Wilton kirjoittaa sivulla 90 seuraavaa:

Kaupungista vietiin 17., 18. ja 19. päivänä suuria määriä bensiiniä ja rikkihappoa rautakaivoksille, ainakin 680 litraa edellistä ja 180 kiloa jälkimmäistä. Koska Jekaterinburg oli platinateollisuuden keskus, tarvittiin suuret rikkihappovarastot kehittämään tälle metalleista kovimmalle tarpeellista kovaa kuumuutta. Talouskomissaarina oli Volkov, Leninin Saksan-junan matkustajia. Juuri hän toimitti Jurovskille hapon ystävänsä Sverdlovin asiamiehenä. (Muistan, että halusin tilata platinasormuksen paikallisesta kultasepän liikkeestä kaupungissa oleskellessani. Kauppias ei voinut toimittaa tilausta, koska rikkihappoa ei ollut ’edellisestä vuodesta lähtien’.)

Ei ole epäilyksen häivettäkään siitä, mitä rautakaivoksen tienoilla tapahtui, niin kuin lukijakin vakuuttuu luettuaan seuraavan luvun. Jurovskin apurit paloittelivat ruumiit, liottivat palaset bensiinissä ja polttivat ne. Rikkihappoa käytettiin liuottamaan isot luut (Wilton 2000).

Muistettakoon, että ruumiitten hävittäminen kokonaisena polttamalla vaatii erittäin suurta lämpöenergiaa. Sen tähden roistot paloittelivat ruumiit, polttamisyrityksen helpottamiseksi. Hävittämisen vaikeudesta johtuen he käyttivät bensiiniä ja rikkihappoa. Rikolliset hävittivät ruumiit mahdollisimman perusteellisesti.

Murhaajat keksivät myös valehautajaiset sen tähden, että he yrittivät harhauttaa yleistä mielipidettä Venäjällä ja ulkomailla. Press-lehti julkaisi syyskuun 23. päivänä 1918 sähkeen, joka valaisee kyseistä asiaa:
Amsterdam, 22. syyskuuta. Moskovasta saapuneen sähkeen mukaan Izvestija-lehti esittää seuraavan kuvauksen tsaarin hautajaisista, joka lehtitietojen mukaan kansanarmeijan (sic) joukot järjestivät juhlallisesti Jekaterinburgissa.

Tsaarin ruumis, joka oli haudattu metsään teloituspaikalle, kaivettiin maasta, kun hauta oli löydetty sellaisten henkilöiden antamien tietojen perusteella, jotka tunsivat teloitukseen liittyvät seikat. Maasta kaivaminen, neuvostolehti sanoo, tapahtui monien Länsi-Siperian ylimpien hengellisten viranomaisten edustajien, paikallisten papiston sekä kansanarmeijan valtuutettujen, kasakoiden ja tsekkiläisten läsnä ollessa. Ruumis sijoitettiin sinkkiarkkuun, jonka päällyste oli arvokasta siperialaista setripuuta, ja arkku asetettiin nähtäväksi Jekaterinburgin tuomiokirkkoon sekä paikalle asetettiin kunniavartio, jonka muodosti kansanarmeijan tärkein päällystö. Ruumis haudataan tilapäisesti erikoissarkofagiin Omskiin (Wilton 2000).

Näyttäkäämme vielä esimerkiksi ote asiakirjasta, joka on myös valhetta ja jota juutalaiset järjestöt ovat laajalti siteeranneet. Wilton kirjoittaa, että tämä “varotoimi” oli seurannut vuotta myöhemmin, luultavasti olosuhteiden paineesta ja jossa varmuudella ei otettu huomioon neuvoston aikaisempia tiedotteita, kuten sitä jossa mainitaan, että “Romanovin perhe on siirretty turvallisempaan paikkaan”.

Syyskuun 17. päivänä 1919 Permin neuvoston toimeenpanevan komitean talossa bolsevikit toivat oikeuden tutkittavaksi kaksikymmentäkahdeksan henkeä, jotka oli pidätetty syytettyinä tsaarin ja hänen perheensä murhasta. Seuraava tapahtumaselostus on otettu bolsevikkien lehdestä Pravdasta (sivut 91 ja 92):

”Vallankumousoikeus on harkinnut edesmenneen tsaarin, Nikolai Romanovin, hänen vaimonsa, Hessen prinsessan, heidän tyttäriensä Olgan, Tatjanan, Marian ja Anastasian sekä heidän seurueensa murhaa koskevaa juttua. Kaikkiaan murhattiin yksitoista henkeä. Kahdestakymmenestäkahdeksasta syytetystä kolme oli Jekaterinburgin neuvoston jäseniä: Grusinov, Jahontov ja Malutin. Syytettyjen joukossa oli myös kaksi naista: Maria Apraksina ja Elizaveta Mironova. Seuraava murhan selostus on koottu vallankumousoikeuden tutkittavana olevasta aineistosta:

Tsaari ja kaikki hänen seurueensa jäsenet ammuttiin – ilveilyä tai julmuuksia ei esiintynyt. Jahontov myönsi, että hän oli järjestänyt murhan saattaakseen rikoksen johdosta huonoon valoon neuvostoviranomaiset, joiden vihollinen hänestä tuli, kun hän oli liittynyt vasemmistolaisiin sosialistikumouksellisiin. Tsaarin murhasuunnitelma laadittiin jälkimmäisen oleskellessa Tobolskissa, mutta tsaaria vartioitiin liian tiukasti. Jekaterinburgissa tsekkiläisten joukkojen lähestyessä kaupunkia neuvostoviranomaiset olivat siinä määrin pakokauhun vallassa, että hänen oli helppo käyttää hyväkseen asemaansa erikoiskomission puheenjohtajana, ja antaa käsky tsaarin ja hänen perheensä murhaamiseksi. Jahontov myönsi, että hän osallistui henkilökohtaisesti murhaan, ja että hän otti vastuun siitä. Hän sanoi kuitenkin, että hän ei ollut vastuussa tsaarin perheen omaisuuden ryöstöstä. Hänen valaehtoisen lausuntonsa mukaan tsaari Nikolai sanoi ennen kuolemaansa: ’Tsaarin murhasta Venäjä kiroaa bolsevikit’. Grusinov ja Malutin totesivat, etteivät he tienneet mitään Jahontovin suunnitelmista ja ainoastaan toteuttivat hänen käskyjään. Jahontov todettiin syylliseksi murhaan, ja hänet tuomittiin kuolemaan. Grusinov, Malutin, Apraksina ja Mironova todettiin syyllisiksi tsaarin perheen ryöstämiseen. Heidätkin tuomittiin kuolemaan. Kuolemantuomio pantiin täytäntöön seuraavana päivänä.”

”Useita tsaarin talouteen kuuluneita esineitä löydettiin Kiritshevski– nimiseltä varkaalta, joka väitti, että nämä esineet oli antanut hänelle Sorin-niminen mies, joka oli paikallisen erikoiskomission puheenjohtaja. Murhan aikaan Sorin oli vallankumouspataljoonan komentaja. Sorin oli Beloborodovin henkilökohtainen ystävä. Beloborodov osallistui keisarin murhaan”, Rossja (Pariisi), numero 1, joulukuu 17. 1919.

Wilton kirjoittaa sivulla 92: “Tätä asiakirjaa ovat laajalti siteeranneet juutalaiset järjestöt todistaakseen, että tsaarin murhaa eivät suorittaneet bolsevikit, ja torjuakseen kansallisen rotukoston”. Wilton esittää myös, että valeoikeudenkäynnissä ei ollut ainoatakaan nimeä, joka olisi edes muistuttanut yhtään niistä (Jahontovia ei voi mitenkään samaistaa Jurovskiin). Kyseinen asiakirja syytteineen oli siis tosiasioiden vääristelyä, joilla pyrittiin peittämään kasaarieliitin osallisuus tsaariperheen ja sen seurueen murhaan.

Keisariperheen jäsenten murhaaminen oli kasaari- eli juutalaiseliitin suorittama rikos. Sverdlovin (juutalainen) ja Leninin (myös juutalainen) käskystä heidät murhattiin yöllä heinäkuun 16. päivänä vuonna 1918. Murhan suoritti Jakov Jurovskin (juutalainen) komentama ryhmä. Heidän ruumiinsa tutkittiin ja vietiin sitten pois hävitettäväksi salaa eräässä metsässä.

Juutlaisten osuus neuvostohallinnon alussa (Wilton 2000; liite c)

(Sic! Juutalaiset tässä tarkoittavat sionistista eturyhmää. (Kirjoittajan huomautus)).
”Silmiinpistävä piirre Robert Wiltonin Venäjän melskeisien vuosien 1917–1919 koskevassa tutkimuksessa on hänen vilpitön tapansa käsitellä kriittisesti tärkeää juutalaisten roolia bolsevikkihallintoa vakiinnutettaessa.

Seuraavat luettelot mainittuna aikana bolsevikkipuolueeseen kuuluneista ja neuvostohallinnossa toimineista henkilöistä korostavat juutalaisten ratkaisevaa osuutta puolueessa ja hallinnossa. Wilton laati luettelot virallisten raporttien ja alkuperäisten asiakirjojen pohjalta. Ne ilmestyivät ensiksi Wiltonin kirjan harvinaisessa ranskankielisessä painoksessa, joka ilmestyi Pariisissa vuonna 1921 Les Derniers jour des Romanoffs -nimisenä. Ne eivät ilmestyneet The Last Days of the Romanovs – teoksen vuonna 1920 julkaistussa amerikkalaisessa tai englantilaisessa painoksessa.

Jos lukija yllättyy havaitessaan juutalaisten käden jäljen joka puolella Venäjän keisariperheen murhajutussa, hänen tulee muistaa, miten pelottavan ylivoimaisia juutalaiset olivat lukumääräisesti neuvostohallinnossa”, Wilton kirjoitti.

Neuvostohallitus eli kansankomissaarien neuvosto (josta käytettiin myös nimitystä Sovnarkom) muodostui seuraavista jäsenistä, taulukossa 1.

Taulukko 1.
Ministeriö	Nimi	Kansallisuu
Puheenjohtaja	V. I. Uljanov (Lenin)	venäläinen*
Ulkoasiat	G. V. Tshitsherin	venäläinen
Kansallisuudet	J. Dzhugashvili (Stalin)	georgialainen
Maatalous	Protian	armenialainen
Talousneuvosto	Lourie (Larin)	juutalainen
Elintarvikkeet	A. G. Schlihter	juutalainen
Armeija ja laivasto	L. D. Brontein (Trotski)	juutalainen
Valtion valvonta	K. I. Lander	juutalainen
Valtion maat	Kaufmann	juutalainen
Työvoima	V. Schmidt	juutalainen
Sosiaaliapu	E. Lilina (Knigissen)	juutalainen
Koulutus	A. Lunatsharski	juutalainen
Uskonto	Spitzberg	juutalainen
Sisäasiat	Apfelbaum (Zinovjev)	juutalainen
Terveydenhoito	Anvelt	juutalainen
Raha-asiat	I. E. Gukovs	juutalainen
Lehdistö	G. Sokolnikov ja Voldarski (Goldstein)	juutalaiset
Vaalit	M.S. Uritski	juutalainen
Oikeus	I.Z. Shteinberg	juutalainen
Pakolaiset	Fenigstein	juutalainen
Pakolaiset	Savitsh (apulainen)	juutalainen
Pakolaiset	Zaslovski (apulainen)	juutalainen

 

“Sovnarkomin” 22 jäsenestä, Wilton esitti, kolme oli venäläistä, yksi armenialainen ja 17 juutalaista.

*(Leninin suhteen Wilton erehtyy. Leninin isä oli juutalainen Zederbaum, mutta Uljanov oli adoptoinut hänet. Leninin äiti oli juutalainen ja Lenin puhui sujuvasti jiddisiä, mikä oli yleisin kieli neuvostohallinnon sisäpiireissä. Suom. huom.).

Toimeenpanevan keskuskomitean, Wilton jatkaa, muodostivat seuraavat jäsenet; esitys taulukossa 2.

Taulukko 2.
Nimi	Kansallisuu
J.M. Sverdlov (Solomon) (puheenjohtaja)	juutalainen
Avanesov (sihteeri)	armenialainen
Bruno	latvialainen*
Breslau	latvialainen
(?)
Babtshinski	juutalainen
N.I. Buharin	venäläinen
Weinberg	juutalainen
Gailiss	juutalainen
Ganzberg (Ganzburg)	juutalainen
Danitshevski	juutalainen
Starck	saksalainen
Sachs	juutalainen
Scheinmann	juutalainen
Erdling	juutalainen
Landauer	juutalainen
Linder	juutalainen
Wolach	tsekkiläinen
S. Dimanshtein	juutalainen
Encukidze	georgialainen
Ermann	juutalainen
A.A. Ioffe	juutalainen
Karhline	juutalainen
Knigissen	juutalainen
Rosenfeld (Kamenev)	juutalainen
Apfelbaum (Zinovjev)	juutalainen
N. Krylenko	venäläinen
Krassikov	juutalainen
Kaprik	juutalainen
Kaoul	latvialainen
Uljanov (Lenin)	venäläinen
Latsis	juutalainen
Lander	juutalainen
Lunatsharski	venäläinen
Peterson	latvialainen
Peters	latvialainen
Roudzoutas	juutalainen
Rosine	juutalainen
Smidovitsh	juutalainen
Stoutchka	latvialainen
Nahamkes (Steklov)	juutalainen
Sosnovski	juutalainen
Skrytnik	juutalainen
L. Brontein (Trotski)	juutalainen
Teodorovitsh	juutalainen (?)
Terjan	armenialainen
Uritski	juutalainen
Telechkine	venäläinen
Feldmann	juutalainen
Frumkin	juutalainen
Souriupa	ukrainalainen
Tshavtshevadze	georgialainen
Scheikmann	juutalainen
Rosental	juutalainen
Atshkinazi	imeretiläinen
Karahane	karailainen
Rose	juutalainen
Sobelson (Radek)	juutalainen
Schlichter	juutalainen
Schikolini	juutalainen
Tshklianski	juutalainen
Levine (Pravdine)	juutalainen

Niinpä, Wilton päätteli, 61 jäsenestä viisi oli venäläisiä, kuusi latvialaisia, yksi saksalainen, kaksi armenialaisia, yksi tsekkiläinen, yksi imeretiläinen, kaksi georgialaisia, yksi karailainen, yksi ukrainalainen ja 41 oli juutalaisia. *(Monet latvialaisiksi nimitetyistä olivat itse asiassa Latvian juutalaisia. Suom. huom.).

Moskovan erikoiskomissio Tseka – Neuvostoliiton salainen poliisi ja GPU:n, NKVD:n sekä KGB:n edeltäjä – muodostui seuraavista henkilöistä. (Taulukossa 3).

Taulukko 3.
Nimi	Kansallisuus
F. Dzerzhinski (puheenjohtaja)	puolalainen
Y. Peters (varapuheenjohtaja)	latvialainen
Tshklovski	juutalainen
Heifiss	juutalainen
Zeistine	juutalainen
Razmirovitsh	juutalainen
Kronberg	juutalainen
Haikina	juutalainen
Karlson	latvialainen
Schaumann	latvialainen
Leontovitsh	juutalainen
Jakov Goldine	juutalainen
Galperstein	juutalainen
Kniggisen	juutalainen
Katzis	latvialainen
Schillenkuss	juutalainen
Janson	latvialainen
Rivkine	juutalainen
Antonof	venäläinen
Delafabre	juutalainen
Tsitkine	juutalainen
Roskirovitsh	juutalainen
G. Sverdlov (toimeenpanevan keskuskomitean puheenjohtajan veli)	juutalainen
Bjesenski	juutalainen
J. Blumkin (kreivi Mirbachin murhaaja)	juutalainen
Aleksandrovitsh (Blumkinin rikostoveri)	venäläinen
I. Model	juutalainen
Routenberg	juutalainen
Pines	juutalainen
Sachs	juutalainen
Daybol	latvialainen
Saissoune	armenialainen
Deylkenen	latvialainen
Liebert	juutalainen
Vogel	saksalainen
Zakiss	latvialainen

 

 


”Näistä 36 Tsekan virkailijasta yksi oli puolalainen, yksi saksalainen, yksi armenialainen, kaksi venäläisiä, kahdeksan latvialaisia ja 23 juutalaisia.”
Wilton esittää: ”Ei siis, ole syytä yllättyä juutalaisten hallitsevasta roolista keisariperheen murhassa. Päinvastainen tilanne olisi pikemminkin ollut yllättävä”.

Wilton ei tuntenut juutalaisten syntyperään liittyvää kasaariperimää.

Venäjän vallankumous ei ollut bolsevikkien aikaansaannos, vaan se oli kasaarieliitin organisoima ja rahoittama vallankaappaus Venäjän tsaarilta.

Lopuksi mainittakoon, että kasaarimafian suorittamassa Venäjän vallankaappauksessa 1917, heidän luoman Neuvostohallinnon terrorin uhrina, sekä kyseisen eliitin aikaansaamissa molemmissa maailmansodissa, Irakin sodissa, Libanonissa, Palestiinassa, Jugoslaviassa ja Afganistanissa on saanut surmansa 100 milj. ihmistä. Yksi tehokkaimmista välineistään näiden rikosten toteuttamisessa on ollut kasaarieliitin juutalainen vapaamuurarijärjestö B’nai B’rith. Jumala auttakoon kansakuntia vapautumaan kyseisestä orjuudesta, sillä aikaa on vähän ja käärmeen ympyrän sulkeutuessa vapautuminen on myöhäistä./MJ

Venäjän vallankumousta aitiopaikalta seuranneen Robert Wiltonin mukaan vallankumous ja sitä seurannut kymmenien miljoonien ruumiiden yli tallusteleva Neuvostoliitto oli sionistien käsialaa, kuten myös 1. ja 2. maailmansota. Nykyisin olemme jatkuvasti saaneet nauttia uutisvirrasta, mutta ei valtamedioiden viestimistä, että Israel on USA:n välityksellä pyrkinyt täydelliseen konfliktiin esimerkiksi Syyrian kautta Iraniin. Tämä historian saatossa muotoaan vaihtava mafia pyrkii nyt aloittamaan kolmannen maailmansodan, jos se ei muuten pääse päämääräänsä. ”Venäjän vallankumouksesta” alkaen, aina nykyisyyteen saakka kasaarimafian terrorin jäljiltä on saanut surmansa ainakin 100 miljoonaa ihmistä. Tässä terrorissa mafialla on instrumentteinaan ollut edesmennyt Neuvostoliitto, vapaamuurarijärjestöt ja lisäksi nykyisin USA, Israel, Nato, jne..

Lähteet

Elhaik, Eran (2012). The Missing Link of Jewish European Ancestry: Contrasting the Rhineland and the Khazarian Hypotheses.

Lewis, M. Paul (2009). Ethnplogue Languages of the

World. Dallas, Tex.

Khazaria (2013). Saatavilla

Kasaarit 21.9.2012.

Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry.