Kuka oli Erich Priebke?

100-vuotiaana 11.10.2013 menehtynyt Erich Priebke oli Euroopan ja ehkä koko maailman vanhin elinkautisvanki. Hän oli toisessa maailmansodassa SS-kapteeni ja palveli sodan aikana Italiassa. Sodan jälkeen hän päätyi hetkeksi liittoutuneiden vangiksi ja joutui kärsimään lähes päivittäin kidutusta Euroopan ”vapauttaneiden” demokratian voimien kynsissä. Hän onnistui kuitenkin pakenemaan Euroopasta Argentiinaan, jossa hän asui 90-luvulle asti vaimonsa kanssa.

1994 yhdysvaltalainen toimittaja löysi Priebken, joka eli vaatimatonta ja rauhanomaista elämää Barilochen kaupungissa. Kansainväliset juutalaisjärjestöt painostivat valtioita karkottamaan Priebken Argentiinasta Italiaan. Priebken tiedettiin olleen mukana teloittamassa vuonna 1944 kommunistisia terroristeja, jotka olivat pommittaneet siviileitä Roomassa. Kommunistien iskuissa oli kuollut muun muassa 10-vuotias italialaispoika. Huomattava osa Neuvostoliitoa kannattaneista terroristeista oli juutalaisia. Vaikka terroristien teloittaminen olikin Haagin maasodankäynnin sopimuksen mukaan sallittua ja vaikka teloituksista vastuussa ollut Herbert Kappler oli jo tuomittu, vaadittiin nyt myös Priebken päätä vadille. Aiemmin Italian oikeus oli päättänyt, ettei tapauksesta tultaisi Kapplerin lisäksi tuomitsemaan ketään. Lain kirjain ja kansainväliset sopimukset päätettiin kuitenkin unohtaa, jotta Eurooppa saisi jälleen yhden sensaatiomaisen natsinäytösoikeudenkäynnin.

Kuten arvata saattaa, juutalaisjärjestöt saivat tahtonsa läpi, ja Priebke tuomittiin vastoin sodanaikaisia lakeja elinkautiseen. Hänen terveydentilansa vuoksi tuomio määrättiin myöhemmin suoritettavaksi kotiarestina. Priebken tarina on puhutellut ihmisiä ympäri maailmaa, ja kuolemaansa asti hän oli tiiviisti yhteydessä tukijoihinsa, jotka auttoivat häntä jaksamaan. Elinkautisen lisäksi Priebke joutui kestämään vuosikymmenet jatkunutta mustamaalausta kansainvälisessä mediassa sekä esimerkiksi äärijuutalaisten ja ”antifasistien” pelkurimaista häirintää. Usein Priebken syntymäpäivänä italialaisia juutalaisia kokoontui hänen asuntonsa edustalle vandalisoimaan ja solvaamaan. Sanomalehdet vierittivät syyn juutalaisten ja kommunistien vastenmielisestä käytöksestä puolustuskyvyttömän Priebken niskoille.

Erich Priebke oli tahtonut, että hänet haudattaisiin kuolemansa jälkeen Argentiinaan vaimonsa rinnalle. Vankeutensa vuoksi hän oli joutunut eroon elämänkumppanistaan, mikä oli ollut luonnollisesti kova isku. Argentiinan juutalainen ulkoministeri Hector Tierman tahtoi kuitenkin häpäistä menehtyneen muistoa ja kielsi hautaamisen vaimon viereen. Niinpä Priebke päätettiin haudata Roomassa. Hautajaisista tuli kuitenkin häpeällinen näytös, kun eläimellisestä käytöksestään tunnetut kommunistit ja muut ”rasisminvastustajat” päättivät ryhtyä mellakoimaan. ”Rasisminvastustajat” potkivat ruumista kuljettanutta autoa ja yrittivät pahoinpidellä papin. Lopulta hautajaiset jouduttiin perumaan, sillä poliisi ei suostunut päästämään Priebken ystäviä ja lähimmäisiä kirkkoon. Kaaoksen keskellä tuntematon ihmisjoukko vieläpä varasti ruumisarkun ja kuljetti sen piiloon. Rooman juutalaisyhteisön johtaja Riccardo Pacifici oli jo aiemmin vaatinut, että Priebken ruumis tulisi polttaa vaikka väkisin, jotta hänen omaisillaan ei olisi mahdollista käydä hänen haudallaan.

Lopulta Priebke haudattiin tuntemattoman vankilan hautausmaalle, eikä hänen haudassaan ole nimeä. Edes hänen lähimmäisensä eivät tiedä, missä paikka sijaitsee. Valtamediat eivät ole tuominneet tapaa, jolla Argentiinan ja Italian valtiot, kommunistit ja juutalaisjärjestöt ovat kaltoinkohdelleet Priebkeä. Suomessa Priebken kuolemasta uutisoitiin tylysti ”natsirikollisen” kuolemana, ja esimerkiksi sanomalehti Kaleva sulki kommenttiosionsa osanottoviesteiltä. Sensuurilla luotiin mielikuvaa, ettei Suomessa ketään kiinnostanut tai surettanut hänen poismenonsa. Painostuksesta huolimatta Priebke ei koskaan pyydellyt anteeksi, vaan seisoi arvojensa takana ylpeästi. Magneettimedia julkaisee Priebken haastattelun, sillä hänen elämäntarinansa tarjoaa hyvän esimerkin siitä, millaisiin oikeusmurhiin Eurooppa syyllistyy vainotessaan mielipiderikollisia.

» Takaisin pääjuttuun