Kun moralismi voittaa totuuden – Ajatuksia oikeudenkäynnistä

”Oppiaksesi kuka hallitsee sinua, selvitä ketä et saa arvostella!” – Voltaire

Voltaire kuuluu tuhatpäiseen suurten eurooppalaisten ajattelijoiden joukkoon, jotka ovat puhuneet suunsa puhtaaksi äärijuutalaisista ja heidän usein ei-toivotusta vaikutuksestaan yhteiskuntaamme. Huoli on ollut läsnä jo ennen ajanlaskun alkua ja se on jatkunut jälkimodernille 2000-luvulle asti. Ikävä kyllä minun on artikkelin alkajaisiksi tyydyttävä hieman ennalta-arvattavastikin yhteen Voltairen tunnetuimmista lainauksista. Miksikö? Koska nykysuomalaisen lainsäädännön puitteissa eurooppalaisten filosofien ja yhteiskuntavaikuttajien radikaalien ajatusten siteeraaminen on tehty rangaistavaksi. Perintömme on kielletty sakkojen, vahingonkorvausten, sosiaalisen leimautumisen ja vankeuden uhalla. Me suomalaiset emme voi siteerata Voltairea, kuten emme voi myöskään siteerata antiikin Rooman Tacitusta tai Ciceroa, valistusajattelija Montesquieuta, Martti Lutheria, Johann Wolfang von Goethea, Immanuel Kantia, Arthur Schopenhaueria, Richard Wagneria, Louis-Ferdinand Célineä tai juuri ketään muutakaan eurooppalaista vaikuttajaa. Tuomioistuimen ennakkosensuuri purisi jopa toimittajaa, joka ruotisi objektiivisesti arvostetun suomalaisrunoilija V. A. Koskenniemen juutalaislausuntoja. Eikä isänmaansa eteen korvaamatonta työtä tehnyt Lotta-johtaja Hilja Riipinenkään saisi enää isänmaattomassa valtiossamme puheenvuoroa. Olemme suomalaisina ja eurooppalaisina myyneet historiamme ja vapautemme jollekin ulkopuoliselle. Lainatkaamme siis artikkelissa lähinnä vain äärijuutalais- ja sionistitaustaisten lähteiden omia sanomisia. Ja toivokaamme parasta.

”Meidän juutalaisten ja vihollistemme välillä on valtava ero. Kyse ei ole vain kyvyistä, vaan myös moraalista, kulttuurista, omatunnosta ja ihmishengen pyhyydestä. Vihollisemme ovat tällä hetkellä naapureitamme, mutta hieman etäältä katsoessamme huomaamme, etteivät he kuulu maanosaamme, maailmaamme, eivätkä edes samaan galaksiin kanssamme.” – Raiskauksesta tuomittu Israelin presidentti Moshe Katsav. The Jerusalem Post. 10.5.2001.

”Rotumme on herrarotu. Olemme tämän planeetan jumalat. Eroamme yhtä paljon meitä alemmista roduista kuin ne eroavat hyönteisistä. Itse asiassa meihin verrattuna muut rodut ovat petoja ja eläimiä – parhaimmillaankin karjaa. Muut rodut ovat ulostetta ihmishahmossa. Meidän tehtävämme on hallita alempia rotuja. Maallista valtakuntaamme tulee hallitsemaan suuri johtaja rautaisella otteella. Massat tulevat nuolemaan varpaitamme ja palvelemaan orjinamme.” – Israelin pääministeri ja terroristijohtaja-rauhannobelisti Menachem Begin puheessaan parlamentille 25.6.1982.

Samalla, kun sionistivaltio Israel häpäisee kansainvälistä yhteisöä hyökkäillen aseellisesti ominpäinsä laillista valtiojärjestystään varjelevaa Syyriaa vastaan, Suomessa väitellään siitä, saako sionisteja kritisoida sanallisesti. Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on saanut valmiiksi tärkeän ennakkotapauksen. Käräjäoikeuden mukaan sionismin ja äärijuutalaisuuden kritisoiminen on ”tosiasiallisesti” antisemitismiä eli juutalaisvihaa. Antisemitismi taas on Suomessa ajatusrikos, josta rangaistaan kymmenientuhansien eurojen sakkolapulla.

Tyrmistyttävintä tapauksessa tietysti oli, että valtamedia piti tuomiota oikeutettuna, vaikka Magneettimedian esittelemiä tosiasioita ei kukaan ole kyennyt kumoamaan. On ollut jo pitkään tiedossa, ettei valtamedia juuri sananvapaudesta välitä, mutta erityisen röyhkeää on todeta suoraan, että tiettyjä asioita ei saa sanoa julki, vaikka ne olisivatkin totta. Onko yhteiskuntamme henkisesti niin taantunut, ettei se kykene puolustamaan arvojaan järkiargumentein? Valtamedia ei ole toiminut ainoastaan puolueellisen tuomioistuimen kritiikittömänä myötäilijänä, vaan se on uutisoinnillaan valmistellut maaperää epäoikeudenmukaiselle tuomiolle. Magneettimedia ehti ennen oikeudenkäyntiä olla jo yli vuoden ajan tiedotusvälineiden hellittämättömän mustamaalauskampanjan kohteena. Suomalaisia valmisteltiin sensaatiouutisin tuomitsemaan ”antisemitismi” ja samalla olemaan paneutumatta liiaksi ”antisemitistien” omiin argumentteihin. Silloin olisi nimittäin vaara langeta. Viestimet ovat antaneet runsaasti tilaa Gideon Bolotowskyn kaltaisille Israelin väkivaltapolitiikan järkkymättömille kannattajille, mutta väkivallatonta Israel-kritiikkiä se on käsitellyt jo ennen tuomiota rikoksena, joka on vähintään yhtä vakava kuin murha. Lietsomalla joukkohysteriaa Kalevan, Long Playn ja Helsingin Sanomien kaltaiset lehdet jopa painostivat tuomioistuinta koviin otteisiin. Eiväthän tuomaritkaan halua leimautua ”antisemitisteiksi”. Ja sama mielipidepaine sitoo myös tavallisia suomalaisia, kun he miettivät, tohtiako puhua ”kielletyistä” aiheista esimerkiksi työpaikalla. Marraskuun alussa muun muassa Kaleva julkaisi vielä täysin kritiikittömän apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen haastattelun, joka oli jatkoa painostuskampanjalle. Magneettimedian eettisen selkärangan vahvuudesta hölmistynyt Kalske valitti, ettei vaihtoehtomedia vieläkään suhtaudu sionisteihin ja äärijuutalaisiin myönteisesti, vaikka tuomioilla sitä tavoiteltiin.

Tavarataloyhtiön ja Juha Kärkkäisen tuomiot annettiin kolmesta hyvin erilaisesta artikkelista. Niissä kritisoitiin Israelin valtion voimapolitiikkaa kannattavien sionistien sekä rasististen äärijuutalaisten ajattelua ja toimintaa. Adrian Salbuchin artikkelissa juutalaisista ei puhuttu sanallakaan, vaan teksti käsitteli sionistien vaikutusta Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan. David Duken Juutalainen ylivalta -kirjan esipuheessa taas painotettiin sitä, ettei teoksen viestiä ole suunnattu kaikkia juutalaisia, vaan ainoastaan rotunsa ylivertaisuuteen uskovaa ääriainesta, vastaan. Nämä olivat kuitenkin käräjäoikeuden mielestä täysin toisarvoisia asioita. Mitä taas tulee kohuttujen Siionin viisaiden pöytäkirjojen julkaisemiseen, niin jo edellä mainitsemamme Gideon Bolotowsky saa kiittää julkaisemisesta itseään. Pertti Salolaisen todettua, että Yhdysvalloissa on vaikutusvaltainen Israelia tukeva poliittinen painostusryhmä, Gideon Bolotowsky ryhtyi raivoamaan julkisuudessa. Sionisti kihisi Salolaiselle, että tämän kannattaisi ehkä lopettaa Adolf Hitlerin Taisteluni-kirjan sekä Siionin viisaiden pöytäkirjojen lukeminen. Kun valtamediat seurasivat höyryävän Bolotowskyn tunteenpurkausta nolostellen ja vaiti, teki Magneettimedia suuren journalistisen teon ja toi Pöytäkirjat kansan arvioitavaksi. Oikeudessa syyttäjä ei kyennyt todistamaan, että Pöytäkirjat olisivat väärennös. Alunperin Pöytäkirjoja vastaan hyökkäsivätkin kommunistiterroristit Venäjällä sekä väärennöshuhut liikkeelle pannut äärijuutalaistoimittaja Lucien Wolf Englannissa. Kritiikistä huolimatta esimerkiksi Lontoon Times-lehti vahvisti pöytäkirjojen paikkansapitävyyden 1920 artikkelissa ”The Jewish Peril. A disturbing pamphlet: A call for Inquiry”. Kansalliset kirjapainot ympäri maailmaa painoivat kirjaa, ja esimerkiksi Ford-automerkin isä Henry Ford koki asiakseen tuoda teos kaikkien tietoisuuteen. 1921 haastateltu Ford kommentoi Pöytäkirjoja: ”Ainut, mitä tahdon sanoa Siionin viisaiden pöytäkirjoista on, että ne kuvaavat hyvin meitä jo ympäröivää todellisuutta. Ne ovat 16 vuotta vanhoja ja tähän päivään mennessä kehitys on edennyt juuri niiden kuvaamalla tavalla.” Kiukuttelun ja kiljumisen sijaan Bolotowsky ja hänen kumppaninsa voisivatkin osoittaa Pöytäkirjoista kohdan, joka ei ole jo toteutunut länsimaisissa yhteiskunnissa!

”Kaikki ei-juutalaiset lapset ovat eläimiä.” – Yebamoth 98a, Talmud.

”Raskaana oleva ei-juutalainen ei ole sen arvokkaampi kuin raskaana oleva eläin.” – Choshen Mishpat.

”Yhden juutalaisen kynsi on arvokkaampi kuin miljoona arabia.” – Rabbi Yacoon Perrin. New York Times. 28.2.1994.

”Juutalainen, joka vuodattaa jumalattomien (ei-juutalaisten) verta, uhraa samalla Jumalalle.” – Bammidber raba c 21 & Jalkut 772, Talmud.

”Vaikka ei-juutalaisilla on sama kehonrakenne kuin juutalaisilla, he ovat sama asia juutalaisiin verrattuna kuin apina ihmiseen verrattuna.” – Schene luchoth haberith, s. 250 b.

Tuomiota perustelevassa lausunnossaan käräjäoikeus käyttää toistuvasti hätkähdyttävän suurpiirteisiä sanamuotoja. Silloinkin, kun kirjoitukset käsittelevät esimerkiksi sotia, jotka Yhdysvallat on käynyt Israelin turvallisuuden nimissä, on todisteita lausunnon mukaan ”pidettävä tyypillisenä juutalaisvastaisena propagandana”. Sillä vaikka juutalaisia ei syytettäisikään kokonaisena kansana esimerkiksi Irakin sodan aloittajiksi, niin käräjäoikeuden mielestä ”ainakin osa lukijoista on (…) voinut ymmärtää, että kirjoituksessa käytetään tosiasiallisesti synonyymeinä sanoja sionistit ja juutalaiset.” Sen sijaan käräjäoikeus ei kerro, kuinka monta kertaa tietyn mittaisessa yhteiskunnallisessa artikkelissa olisi muistutettava, ettei sana ”sionisti” tarkoita ”juutalaista”, jotta yksinkertaisinkaan lukija ei vahingossakaan samaistaisi kahta termiä. Onko suomalainen oikeusjärjestelmä luottanut sitten mielestään aiemmin liikaa kansalaisten sisälukutaitoon, kun se ei ole toistaiseksi tällaisia suosituksia säätänyt?

Irakin sodan taustat todellakin tulivat oikeudenkäynnissä esille. On kovin kummallista, että valtamediat saavat ilman rangaistuksia lietsoa laajalti siviileihin kohdistuvia sotilasoperaatioita (kuten Irakin sotaa) oikeuttavaa mielialaa esimerkiksi julkaisemalla valheita ”Irakin joukkotuhoaseohjelmasta” tai ”Iranin ydinaseohjelmasta”. Irakiin hyökättiin siksi, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelut tekaisivat todisteet Irakin valmistamista joukkotuhoaseista. Suuret länsimaiset tiedotusvälineet toitottivat sodan välttämättömyyttä äänestäjille, ja lopputuloksena oli pitkä, raaka ja likainen sota. Kukaan ei voittanut, paitsi geopoliittisia intressejään ajanut Israel. Yksikään valtamedia ei ottanut vastuuta siviilikuolemista, kun selvisi, että ”joukkotuhoaseita”, joista ne olivat kirjoitelleet, ei ollut olemassakaan. Kaikki oli valhetta. Sama uhkaa toistua nyt rauhanomaista ydinvoimaohjelmaa toteuttavan Iranin kanssa. Siviilimurhia ja pommituksia puolustelevia valtamedioita ei tuomita oikeudessa. Niistä kriittisesti kirjoittava Magneettimedia tuomittiin.

Voimakkaimmat vastalauseet riippumattomilla verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa synnyttivät kuitenkin käräjäoikeuden seuraavat perusteet: ”Kirjoituksessa esitetyt lausumat ja mielipiteet ovat laatunsa, laajuutensa ja vakavuutensa puolesta sellaisia, ettei niiden todenperäisyyden arviointi ole tarkoituksenmukaista.” Jos luovumme hetkeksi käräjäoikeuden elitistisestä kapulakielestä, niin edellä mainittuhan tarkoittaa, että vaikka kaikki Magneettimedian äärijuutalaisaiheiset kirjoitukset olisivatkin totta, ilmiö on niin vakava ja perustavanlaatuinen, ettei siitä saa puhua. Lisäksi lausunto tarkoittaa sitä, ettei oikeus ole vaivautunut tutustumaan Kärkkäisen nimeämiin todisteisiin ”arvioidakseen väitteiden todenperäisyyttä”, vaan on tunnepohjalta päättänyt, että kova sionismikritiikki on vain väärin. Sionismikritiikki on moraalitonta. Se sotii kaikkea sitä vastaan, mitä Ylen holokaustidokumenttimaratonit ja Steven Spielbergin elokuvat meille saarnaavat. Uskomattominta on, että yksikään valtavirran yhteiskunnallinen keskustelija ei nähnyt – tai ei ainakaan uskaltanut ääneen todeta nähneensä – väitteet kumoavien argumenttien puuttumisessa mitään ongelmallista!

David Duken kirja Juutalainen ylivalta pohjautuu lähes täysin juutalaisten omiin lähteisiin. Kirjassa lainataan suurimpia juutalaisia sanomalehtiä, vaikutusvaltaisimpia juutalaisia poliitikkoja sekä voimakkaimpia juutalaisia kansalaisjärjestöjä kuten American Jewish Committeeta. Tämä ei kuitenkaan riittänyt käräjäoikeudelle, jonka mukaan ”kirjoituksessa ei tarkemmin arvioida, ilmentävätkö sitaatit yksittäistä juutalaisen henkilön poikkeuksellista tai erikoista käsitystä vaiko juutalaisen valtaväestön käsityksiä. Eli siteeraukset vaikuttavat valikoiduilta eikä siitäkään voi olla varma, etteikö siteerauksia ole irrotettu jostakin kokonaisuudesta, jolloin siteerattu teksti ei kunnolla ilmaise siteeratun henkilön ajatusta.” Lähteiden valtavirtaisuus vaikuttaa viittaavan juuri siihen, että Duken kuvaamilla aatteilla on kannatusta laajalti. Miksi esimerkiksi The Jewish Weekin toimituskunta tahtoisi kerta toisensa jälkeen päästää ääneen marginaalisia rasistisia sotahulluja, mikäli äärisionistisella aatteella ei olisi kovaa kannatusta? Eikö lehti juuri pyrkisi välttämään äärimmäisiä kannanottoja, sillä ne ovat omiaan lietsomaan juutalaisvastaisuutta ja pelottelemaan mainostajia? Entä mistä lähtien lehdeltä on vaadittu, että siteeratessaan jonkun sanomisia se joutuu julkaisemaan koko puheenvuoron, jotta voidaan olla varmoja, ettei sitaattia ole ”irrotettu jostakin kokonaisuudesta”? Helsingin Sanomien lukeminen olisi aivan oma kokemuksensa, jos Obaman, Putinin, Merkelin, Elopin ja eduskunnan täysistunnon jokaisen puheenvuoron koko sanallinen anti täytyisi rangaistuksen uhalla julkaista kunkin uutisen yhteydessä alusta loppuun. Ajatus on täysin absurdi.

Suorastaan tragikoomiseksi käräjäoikeuden selittely muuttuu, kun se toteaa, että ”tuomioistuimen arvioitavina olevissa kirjoituksissa ei ole (…) korostettu sitä, että kirjoituksissa esitetyt ajankohtaiset ja historiaan liittyvät lausumat saattavat erota merkittävästi siitä, mikä on yleisesti tunnettua tai todistettua. On myös huomattava, että mitään objektiivisia ja tasapainottavia osioita, esimerkiksi vastaväitteitä panetteleville ja solvaaville mielipiteille, ei ole esitetty.” Eli tuomion langettamiseen väitettiin vaikuttavan, ettei Magneettimedia ollut tehnyt yksinkertaisimmalle lukijalle tarpeeksi selväksi, että lehden kannanotot voivat erota merkittävästi valtavirtaisista näkemyksistä. Todellisuudessa Magneettimedia on aina nimittänyt itseään ylpeästi vaihtoehtomediaksi, eikä suomalaisessa demokratiassa ole rikos julkaista valtavirtaisista käsityksistä poikkeavaa tietoa sinänsä. Miltään muulta lehdeltä ei myöskään vaadita ”objektiivista ja tasapainottavaa osiota”, kun se uutisoi jostain ilmiöstä. Kun kirjoitetaan tupakoinnin vaaroista, ei Mika Illman ole vaatimassa omaa osiota tupakkateollisuuden vastineelle. Kun suomalaislehdet kirjoittavat katolisen kirkon sisällä tapahtuvasta pedofiliasta, ei Jorma Kalske vaadi, että samassa artikkelissa käsitellään myös tasapuolisuuden nimissä juutalaisen yhteisön sisällä ilmeneviä raiskauksia.

”Meillä on muutamia satoja ydinkärkiä ja raketteja, jotka voimme laukaista kohteisiin missä tahansa päin maailmaa, jopa Roomaan. Suurin osa Euroopan pääkaupungeista ovat mahdollisia kohteita ilmavoimillemme (…) Lainatakseni suurta kenraali Moshe Dayania: ’Israelin on oltava kuin raivohullu koira, liian vaarallinen, jotta sen toimintaan uskaltaisi puuttua.’ (…) Puolustusvoimamme kuitenkin ovat maailman toiseksi tai kolmanneksi mahtavimmat. Me kykenemme vetämään koko maailman mukanamme, mikäli kaadumme. Ja voin vakuuttaa, että niin myös käy ennen kuin Israel tuhoutuu.” – Juutalainen sotahistorioitsija Martin van Creveld. 2003.

”Aina kun teemme jotain, meitä varoitetaan, että Amerikka rankaisee meitä siitä (…) Painakaa mieleenne: On turha pelätä, että Yhdysvallat painostaisi Israelia. Me, juutalainen kansa, hallitsemme Amerikkaa ja myös amerikkalaiset tietävät sen.” – Israelin pääministeri ja sotarikollinen Ariel Sharon. Kol Yisrael radio. 3.10.2001.

”Yhdysvallat on sitoutunut täydellisesti ja ilman kompromisseja Israelin turvallisuuden ylläpitämiseksi. Yhdysvallat tukee myös täydellisesti sitä, että Israel itse päättää siitä, miten se tehokkaimmin varmistaa turvallisuutensa. Se on Israelin etuoikeus. Hyväksymme sen. Kannatamme sitä. Mitä ikinä Israel päättääkin tehdä, se ei voi, eikä koskaan tule muuttamaan meidän raudanlujaa tahtoamme turvata sen olemassaolo.” – Rauhannobelisti ja Yhdysvaltojen presidenttiehdokas Al Gore. 18.5.2000

Oikeudenkäynnissä oli kyse lopulta siitä, ettei länsimainen yhteiskunta salli avointa keskustelua sen rakenteista. Eliittiä ja vallalla olevia poliittisia trendejä ei saa kutsua sionistiseksi eikä varsinkaan juutalaiseksi, olipa väitteelle perusteita tai ei. Järjestelmämme ei luota suomalaisen ihmisen arvostelukykyyn, vaan se kieltää vapaan keskustelun sillä tekosyyllä, että ”joku voi ymmärtää väärin”. Todellisuudessa sananvapautta rajoittavat rangaistukset sionismista keskusteltaessa vain lisäävät juutalaisiin liitettävää toiseutta ja väärinymmärryksiä.

Ovatko juutalaiset sitten erilaisia? Yhdistääkö sionismia, äärijuutalaisuutta ja juutalaisuutta jokin? Ainakin Ylivieska-Raahen käräjäoikeus on sitä mieltä. Psykologian professori Kevin MacDonaldin mukaan äärijuutalaisten väkivaltaista nationalismia (’hyperetnosentrismiä’) selittävät paitsi historialliset ja kulttuurilliset niin myös geneettiset tekijät. The Culture of Critique -teoksensa esipuheessa MacDonald referoi tutkimusta, jossa selvisi, että juutalaisvauvat suhtautuvat tuntemattomiin ulkopuolisiin paljon kielteisemmin kuin vertailukohteena olleet pohjoissaksalaiset vastasyntyneet. [1] Siinä missä eurooppalaisvauvat reagoivat tyynesti uuteen ihmiseen, huomattava osa juutalaisvauvoista ”järkyttyi muukalaisesta niin pahoin, että lohduttaminen oli todella vaikeaa”. Tutkimuksen mukaan juutalaisissa on siis synnynnäisesti keskimääräistä huomattavasti enemmän muukalaisiin epäluuloisesti suhtautuvia. Tietenkään tutkimustulokset eivät julki tultuaan muuttaneet länsimaisen viihdeteollisuuden stereotypiaa ”pahoista rasistisista saksalaisista” ja ”suvaitsevaisista juutalaisista maailmankansalaisista”. Ehkä tutkimus kuitenkin tarjoaa uusia näköaloja luku- ja ajattelukykyisille eurooppalaisille, jotka muodostavat mielipiteensä jonkin muun kuin valmiiksi pureskellun televisiopakkopullan tai suomalaisten käräjäoikeuksien päätösten perusteella.

Sionistien perinteinen väite kuuluu, että juutalaiskritiikki on ilmiönä lopulta melko nuori ja rajallinen. Monesti sen uskotellaan syntyneen katolisen kirkon aloitteesta. Lisäksi ”antisemitismin” väitetään olevan lähinnä eurooppalaisia (ja arabeja) vaivaava aate. Todellisuudessa juutalaisvastaisuutta on esiintynyt kaikkialla, missä juutalaisia on asunut, ja perusteet penseille asenteille ovat kaikkina aikoina ja kaikissa kulttuureissa olleet samat. Jo ennen kristikunnan syntyä juutalaisvastaisuus oli Euroopassa yleistä sekä antiikin Kreikassa että Roomassa. Kristityssäkin yhteisössä juutalaisvastaisuus oli yleistä jo kauan ennen katolista kirkkoa, ja Jeesus toteaa Johanneksen evankeliumissa juutalaisille, että ”Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää.” Olipa mantere, uskonto, kulttuuri, kansa tai vuosisata mikä tahansa, juutalaisia on aina uudelleen kutsuttu koronkiskureiksi, äärimaterialisteiksi, huijareiksi, järjestäytyneen rikollisuuden harjoittajiksi, yhteiskuntajärjestyksen horjuttajiksi, perinteisten arvojen pilkkaajiksi ja isäntäkansaansa halveksiviksi. Juutalaisille pyhä Talmud on täynnä esimerkkejä ei-juutalaisten ihmisten ja uskontojen halveksunnasta. The American Heritage Dictionary -tietosanakirjan mukaan Talmud on perustavin uskonnollinen auktoriteetti perinteiselle juutalaisuudelle. Universal Jewish Encyclopedia (1943) -tietosanakirjan mukaan nykypäivän juutalaisuus on jatketta katkeamattomalle perinteelle, joka on ollut olemassa fariseusten ajasta lähtien. Tietosanakirjan mukaan Talmud oli jo heille tärkein yksittäinen kirjallinen teos. Kuvaava esimerkki juutalaisten suhtautumisesta muihin uskontoihin onkin Talmudin perverssi kirjoitus Jeesuksesta: ”Balaam (juutalaisten Jeesukselle antama nimi) tullaan herättämään kuolleista, minkä jälkeen häntä rangaistaan keittämällä kiehuvassa siemennesteessä. Kaikki, jotka pilkkaavat juutalaista viisautta tai tekevät syntiä Israelia vastaan, keitetään kuumassa ulosteessa.” (57a Gittin) Pulitzer-palkitun juutalaiskirjailija Herman Woukin mukaan juuri Talmud on juutalaisen ajattelun ”sydän ja veri”, joka yhdistää kaikki juutalaiset uskonnollisiin eroihin katsomatta.

Kristitty Israelin ystävät ry -järjestö ja sen ympärillä toimivat ovat pyrkineet murtamaan Magneettimedian sananvapauden uhkailemalla, solvaamalla ja tavarataloyhtiö J. Kärkkäiseen kohdistuvilla boikoteilla. Boikotit eivät tosin ole ottaneet tuulta alleen, mutta äänekäs ryhmä on onnistunut pahoittamaan monen ihmisen mielen tavarataloyhtiön sisällä. Jokainen kristitty sionisti voi kuitenkin miettiä, onko tarkoituksenmukaista puolustaa kansaa, joka pyhässä kirjassaan vaatii, että heidän vapahtajaansa kidutetaan mitä kieroutuneimmilla seksuaalisilla tavoilla! Vaikka aihe on provosoiva, on neuvo toverillinen. Huomattava osa tämän päivän suomalaisista Israelin ystävistä on pohjimmiltaan vilpittömiä ihmisiä, jotka yksinkertaisesti ovat koko elämänsä ajan saaneet aiheesta yksipuolista tietoa. Samaa propagandaa tulee niin televisiosta, sanomalehdistä, poliitikoilta kuin eräiltä uskonnollisilta arvovaltaisilta henkilöiltäkin. Väitän, että on lopulta kaikkien etu, että sotaa lietsova Israel-myönteinen propaganda kyseenalaistetaan silloinkin, kun se yritetään naamioida uskonnon viittaan.

Henkilöt ja lähteet, joita olemme artikkelin kappaleiden välissä lainanneet, eivät ole ketä tahansa juutalaisia ja sionisteja tai mitä tahansa juutalaisjulkaisuja. Ne edustavat usein kaikista näkyvintä ja vaikutusvaltaisinta juutalaisuutta. Myös Ylivieska-Raahen tuomioistuin tiesi sen, mutta tuomareille halpa moralismi sekä kollegojen ja valtamedian hyväksyntä onkin tärkeämpää kuin totuus.

Lähteet:

[1] Grossman et al. ja Sagi et al., I. Bretherton & E. Waters, Growing Points in Attachment Theory and Research. Monographs for the Society for Research in Child Development, 50(1-2), 233-275.