Muammar Gaddafin Vihreä kirja, osa 2

Magneettimedia julkaisee osissa suomennoksemme Libyan entisen johtajan, Muammar Gaddafin, Vihreästä kirjasta. Kirjan julkaisu ei suinkaan tarkoita sitä, että Magneettimedia allekirjoittaisi kaikkia sen väitteitä. Suomensimme kirjan, koska se auttaa ymmärtämään maailmanpolitiikan lähihistoriaa. Lue myös osa 1!

Kansanäänestykset ovat huijauksia ja demokratian irvikuvia. Kansalle annetaan oikeus sanoa vain ”kyllä” tai ”ei” etukäteen muotoiltuun lakihankkeeseen. Kansa ei saa kuitenkaan keskustella lain sisällöstä. Kansanäänestykset eivät siis merkitse automaattisesti kansanvaltaa.

Demokratiassa lakihankkeita kommentoidaan syvällisemmin kuin vain julistamalla ”kyllä” tai ”ei”. Kansalaisten täytyy osata perustella järkevästi arvojaan ja päätöksiään.

Olemme puhuneet jo paljon demokratian ongelmista. Mutta kuinka ihmiskunta sitten kykenisi karistamaan tyrannian kahleet harteiltaan?

Demokratian monimutkainen ongelma kietoutuu hallituksen roolin ympärille. Hallitus edustaa lumedemokratiassa luokkien, puolueiden ja kansalaisten välistä taistelua. Vaalit ja kansanäänestykset jouduttiin kehittämään savuverhoksi, jonka taakse ”demokratian” ongelmat yritettiin piilottaa kansalta.

Demokratian ongelmaa ei voida ratkaista ennen kuin kehitetään hallintomuoto, joka yhdistää tällä hetkellä toisiaan vastaan taistelevat kansanosat vahvaksi kansankokonaisuudeksi. Viisas hallinto ei ”edusta” kansaa epädemokraattisesti eikä väitä puhuvansa kansan nimissä.

Kuten jo aiemmissa kappaleissa totesimme, ”edustuksellisuus” ja ”kansan edustaminen” ovat epädemokraattisia propagandavalheita. Vihreässä kirjassa kerromme, kuinka demokraattinen yhteiskunta voidaan rakentaa ilman parlamentarismia ja ”edustuksellisuutta”.

Todellinen demokratia perustuu kansalaisten arvovaltaan. Kansa osallistuu itse päätöksentekoon ilman välikäsinä toimivia ”edustajia”. Kansan on järjestäydyttävä ruohonjuuritasolta lähtien, jotta demokratia ei jää vain kuolleeksi kirjaimeksi.

Kansankokoukset ja kansankomiteat

Kansandemokratiaa ei voi toteuttaa ilman kansankokouksia. Mikäli kansankokoukset eivät ole elimellinen osa hallintoa, on järjestelmä automaattisesti epädemokraattinen.

Suora demokratia on paras hallintomuoto. Ihmisyhteisöt luopuivat aikoinaan kansankokouksista siksi, että väestön kasvaessa kaikki yhteisön jäsenet eivät yksinkertaisesti mahtuneet samaan paikkaan käymään poliittista keskustelua ja tekemään päätöksiä.

Pian alettiin ajatella, että kansankokoukset ovat utopiaa, jota ei voisi käytännössä missään muodossa toteuttaa. Kansankokousten tilalle tuli lukuisia järjestäytymisen teorioita, esimerkiksi edustukselliset valtuustot, puolueliitot ja kansanäänestykset. Näitä kaikkia yhdisti kuitenkin se, että ne eristivät kansan poliittisesta päätöksenteosta.

Yksilöiden, luokkien, uskonlahkojen, heimojen ja parlamentaaristen puolueiden välinen sota on riistänyt kansalta päätöksenteko-oikeuden ja luovuttanut lainsäädäntömonopolin eliitille.

Vihreässä kirjassa esittelemme aivan uudenlaisen ja käytännönläheisen suoran demokratian mallin, niin sanotun kolmannen universaalin teorian. Se haastaa kaikki diktatuurin muodot, kuten luokkien, puolueiden, heimojen ja uskonlahkojen ympärille rakennetut hallintojärjestelmät.

Todellinen demokratia voi toimia vain yhdellä tavalla. Kansanvaltaa ei voi toteuttaa erilaisista lähtökohdista. Todellinen demokratia edellyttää aina kansankokouksia ja kansankomiteoita. Tämä pätee kaikkiin yhteiskuntiin.

Aluksi kansalaiset jaetaan perustaviin kansankokousryhmiin. Jokaisella perustavalla kansankokousryhmällä on oma sihteeristö. Kaikkien kansankokousten sihteeristöt muodostavat yhdessä ei-perustavan kansankokousryhmän.

Perustavien kansankokousryhmien massat korvaavat epädemokraattisen hallituksen demokraattisilla kansankomiteoilla. Kansankomitea on vastuussa julkisista instituutioista. Perustavat kansankokouset puolestaan valvovat kansankomitean toimintaa ja päättävät politiikan sisällöstä. Näin valta politiikan sisällöstä ja instituutioiden valvonnasta palautetaan kansalle. Kansa on sekä politiikan toteuttaja että valvoja.

Kaikki kansalaiset saavat automaattisesti oikeuden kuulua kansankokouksiin tai kansankomiteoihin. Jokainen kansalainen pääsee siis vaikuttamaan monilla yhteiskunnallisen elämän alueilla. Tämä merkitsee kansalaisten kannalta myös suurta vastuuta, ja tehtävän täyttäminen vaatii ammattimaista sitoutumista yhteiskunnallisiin asioihin.

Kansankokousten ja kansankomiteoiden käsittelemät kysymykset saavat lopullisen muotonsa yleisen kansankongressin kokouksessa. Yleinen kansankongressi koostuu kansankokouksten ja kansankomiteoiden sihteeristöistä. Yleinen kansankongressi kokoontuu säännöllisesti. Yleisen kansankongressin päätöslauselmat toimitetaan ei-perustaville kansankokouksille ja kansankomiteoille, jotka vastaavat päätösten soveltamisesta käytäntöön. He vastaavat toiminnastaan puolestaan perustaville kansankokouksille.

Yleinen kansankongressi ei vastaa toiminnaltaan tai koostumukseltaan parlamenttia. Sen jäsenet kuuluvat itse kansankokouksiin ja kansankomiteoihin. Näin ”edustuksellisuuden” ongelma ratkeaa. Kansa itse muodostaa hallituksen, ja demokratia toteutuu mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

Yhteisön laki

Hallinto-ongelman lisäksi myös lain ongelma on askarruttanut ihmisiä aina. Lain ongelmaan ei ole toistaiseksi tarjottu tyydyttävää vastausta, vaikka yrityksiä on ollut.

Olisi epädemokraattista antaa komitean tai kokouksen päättää koko yhteiskuntaa koskevasta lainsäädännöstä. On myös väärin, mikäli yksilö, komitea tai kokous päättää oma-aloitteisesti rikkoa tai muuttaa vallitsevia lakeja.

Mihin lait sitten perustuvat? Kenellä on oikeus säätää lakeja? Mitä laki merkitsee demokratian kannalta? Ihmisyhteisöjen lainsäädäntö on luonnostaan perustunut joko perinteisiin, kulttuuriin tai uskontoon. Olisi väärin perustaa lakeja millekään muulle pohjalle. Perustuslaki ei ole ihmisyhteisön luonnollinen laki. Perustuslaki on keinotekoinen rakenne, joka ei kykene oikeuttamaan itseään.

On ongelmallista, että perustuslaeista on tullut lainsäädännön pohja moderneissa yhteiskunnissa. Perustuslait on säädetty epädemokraattisesti esimerkiksi puolueiden tai yksilöiden mielivallan pohjalta. Perustuslait eroavat eri maissa toisistaan, vaikka ihmisen vapauden ihanne on kaikkialla sama. Perustuslait ovat erilaisia, koska niitä laativat arvoiltaan ja uskomuksiltaan erilaiset ryhmät. Kun perustuslaista päättää mielivaltaisesti pieni poliittinen eliitti, on yksilönvapaus vakavassa vaarassa.

Perustuslaki määrittelee, kuinka hallitus voi kontrolloida ja alistaa kansaa. Kansalaisten on määrä totella mukisematta lakeja, jotka on säädetty heidän alistamisekseen.

Diktatuurihallintojen säätämät lait ovat siis korvanneet luonnolliset lait. Tämä on vääristänyt yleiset käsitykset moraalista ja etiikasta. Ihmiset ovat keskimäärin tunne-elämältään melko samanlaisia kaikkialla. Tämän vuoksi luonnolliset lait pätevät kaikkialla. Perustuslait eivät sen sijaan kohtele ihmisiä yhtäläisesti. Perustuslait eivät siis ole eettisesti päteviä.

Hallintomuotojen muuttuessa perustuslaitkin muuttuvat. Jo tämä osoittaa, etteivät perustuslait ole luonnollisia, vaan ne heijastelevat vain tyrannimaisen hallituksen politiikkaa.

Yksilönvapauden kannalta suurin uhka on se, että luonnolliset lait on korvattu perustuslaeilla. Asetelma on käännettävä päälaelleen: hallinnot on alistettava luonnollisten lakien alaisuuteen.

Lakien tulee heijastaa ihmisten todellisia käsityksiä totuudesta, hyvyydestä, oikeuksista sekä velvollisuuksista. Nämä käsitykset eivät voi muuttua hallintomuotojen mukana. Laki ei voi olla riippuvainen puolueidenvälisistä valtataisteluista.

Perustuslakien säätäminen kansanäänestysten perusteella on yleensä tehotonta. Kansanäänestykset ovat usein käytännössä lumedemokratiaa, koska kansalla on oikeus sanoa ainoastaan ”kyllä” tai ”ei”. Kansanäänestykset eivät siis ole oikea tapa ratkaista lain ongelmaa.

Laki on inhimillinen perintö, joka ylittää sukupolvet. Siksi keinotekoiset perustuslait ja perustuslailliset kansanäänestykset ovat lain hengen pilkkaamista. Keinotekoiset lait perustuvat usein ihmisten fyysiseen rankaisemiseen, kun taas perinteinen ja luonnollinen laki keskittyy moraalisiin sekä ei-fyysisiin rangaistuksiin.

Uskonto kantaa perinnettä yli sukupolvien. Perinne kuvastaa ihmisen luonnollisia arvoja. Perinne opastaa ihmistenvälistä kanssakäyntiä sekä vastaa perustaviin olemassaoloa koskeviin kysymyksiin.

Uskonnolliset lait perustuvat usein siihen, että pahantekijä saa rangaistuksen tuonpuoleisessa, minkä vuoksi ihmisten fyysistä rankaisemista ei pidetä yleensä tarpeellisena. Taustalla on syvä kunnioitus ihmisten hyvinvointia kohtaan. On toki tiettyjä vakavia rikoksia, joihin syyllistyviä on kuitenkin rangaistava fyysisesti, jotta yhteiskunta ei ajautuisi kaaokseen.

Mikäli laki ei perustu uskontoon, kulttuuriin tai perinteeseen, ei kyse ole muusta kuin kansalaisten vapauden rajoittamisesta.

Kenen tulee valvoa yhteiskunnallista elämää?

Kenellä on oikeus ja velvollisuus valvoa, että kansalaiset noudattavat lakeja? Ei olisi demokratian periaatteiden mukaista, että jokin pieni ryhmä varaisi itselleen valvontamonopolin. Yhteiskunnan on valvottava itse itseään.

Valvonta on järjestettävä siis demokraattisten instituutioiden kautta – eli perustavien kansankokousten, kansankomiteoiden sekä yleisen kansankongressin. Näiden instituutioiden kautta yhteiskunta voi valvoa itse itseään.

Kuinka yhteiskunta voi tehdä parannuksen, mikäli se poikkeaa lain polulta?

Mikäli epädemokraattinen hallinto alkaa toimia laittomasti, voi kansa painostaa hallintoa lopulta vain yhdellä keinolla: väkivallan ja vallankumouksen uhan kautta.

Vaikka vallankumous heijastaakin kansan tyytymättömyyttä rikolliseen hallintoon, ei vallankumous yleensä edistä todellista demokratiaa. Väkivalta ja vallankumous palvelevat yleensä vain yhteiskunnan vahvimpia – niitä, joilla on voimaa ja rohkeutta haastaa vallanpitäjät. Ikävä kyllä vallankumous sisältää usein uuden diktatuurin siemenen. Vallankumouksen etujoukko perustaa usein uuden sortohallinnon vanhan tilalle.

Vallankumous johtaa usein siis epädemokraattisiin tuloksiin. Kuinka ratkaista tämä ongelma?

Ainut ratkaisu on se, että kansa järjestäytyy demokraattisesti perustaviin kansankokouksiin, kansankomiteoihin ja yleiseen kansankongressiin. Mikäli hallinto alkaa toimia rikollisesti, voidaan asia korjata ilman väkivallan uhkaa. Kun yhteiskunta on järjestäytynyt demokraattisesti, katoaa väkivallan uhka, koska valtiossa ei olisi kansasta etääntynyttä poliittista eliittiä, johon väkivallan uhan voisi edes kohdistaa.

 

Magneettimedia tulee lähiaikoina julkaisemaan myös muut osat Muammar Gaddafin Vihreästä kirjasta.