Olisiko aika hylätä IMF?

Kansainvälinen valuuttarahasto IMF katsoi talouden olevan kunnossa silloinkin, kun kriisi oli jo päällä.

Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:n oma, sisäistä arviointia suorittava osasto IEO; Independent Evaluation Office, julkaisi helmikuussa arvionsa IMF:n toiminnasta. Raportin nimi on IMF Performance in the Run-Up to the Financial and Economic Crisis. Yleisesti ottaen sisäinen tarkastus sekä kansainvälisten organisaatioiden arviointiraportit toimivat lähinnä organisaation tekemien virheiden arviointeina, eikä niistä ole mitään seurauksia.

Raportissa ei sanota mitään siitä, kuka tehdyistä virheistä on vastuussa. Ja kun itsekritiikki on kerran julkaistu, oletetaan organisaation katuneen julkisesti; media huomioi sen, synninpäästö annetaan ja muuta ei sitten tehdäkään. Lisäksi moni IEO:n raportissa mainituista munauksista oli jo valmiiksi hyvin tiedossa, ja joitain niistä jopa jotkut rohkeat tarkkailijat monelta sektorilta ja monesta maasta olivat julkisesti kritisoineet.

Kuinka ollakaan, kun raportteja julkaistaan organisaation sisältä käsin, ne siirtyvät mielipide-kategoriaan virallisen tunnistamisen sijaan. Todellisuudessa näiden raporttien merkitys on siis ainoastaan näennäinen. Kannattanee silti uhrata hetki rahaston oman valvontaviranomaisen IEO:n sanoihin, koska ne paljastavat suurelle yleisölle rahaston erittäin kyseenalaiset menetelmät.

Raportissa selitetään, miksi IMF on epäonnistunut antamaan selvää varoitusta: ”Monilla eri tekijöillä oli osansa siinä, miksi IMF epäonnistui riskien tunnistamisessa, eikä antanut selvää varoitusta. Monet näistä tekijöistä ovat pitkäaikaisia ongelmia, joita on korostettu jo yli vuosikymmenen ajan”. Raportti ryhmittelee tekijät neljään laajaan kategoriaan: analyyttinen heikkous, organisaation rakenteen muodostamat esteet, sisäiset hallinnolliset ongelmat ja poliittiset rajoitteet”.

IEO:n raportti sanoo: ”Näiden neljän kategorian välillä on merkittäviä keskinäisiä kytköksiä, ja niiden painotukset ovat subjektiivisia. IMF:n kykyä korrektisti tunnistaa kasvavat riskit haittasi laumasieluisuus, intellektuaalinen takalukko, aukot tiedoissa sekä yleinen mieliala siitä, että laaja talouden kriisi kehittyneissä talouksissa oli epätodennäköinen. Analyyttinen lähestymistapa oli epätäydellinen. Vaikka tietoa oli saatavilla, sitä ei huomioitu tai se tulkittiin väärin.

Raportti kuvaa, kuinka IMF:n analyysit keskittyivät perinteisiin makrotalouksien riskeihin, jolloin Yhdysvaltain ja Iso-Britannian finanssijärjestelmien ongelmat jäivät huomaamatta. Yhdysvaltain linjauksia ja pankkien vakavaraisuutta ylistettiin, vaikka sytytyslanka paloi jo.

IMF:n johto kieltäytyi kuuntelemasta kriittisiä puheenvuoroja, joita esitettiin sekä järjestön sisältä että ulkopuolelta. Edes IMF:n oman pääekonomistin Raghuram Rajanin varoituksia finanssisektorin epävakaudesta ei noteerattu. Päätöksenteon pohjana olivat vain IMF:n väen jo vallitseviin ajatuksiin sopivat havainnot, ei todellinen tilanne. Ja tosiaan: heinäkuussa 2007 Euro Area Article IV Consultation Staff Report toteaa euroalueen olevan parhaassa kunnossa vuosiin. Talouskasvuennuste on hyvä.

Vielä kesällä 2008, juuri ennen kriisin puhkeamista, IMF:n makroeknomistit uskoivat Yhdysvaltain ”välttäneen pahimman”, ja että markkinoiden itsesäätely riittäisi estämään vakavien ongelmien muodostumisen finanssi-instituutioissa. IMF ei nähnyt puhkeamassa olevaa asuntoluottokuplaa tai arvopaperikaupassa olevia ongelmia, eikä se nähnyt kotitalouksien ylivelkaantumisen olevan merkityksellinen tekijä.

IMF ei tunnistanut eikä pystynyt selvästi varoittamaan lähestyvästä kriisistä. IMF ei tunnistanut yhtään ilmeistä riskitekijää, vaikka sen tietämiseen, että jotain on pahasti vinossa, ei tarvinnut olla asiantuntija. Raportti huomauttaakin, että IMF:n analyyseissa ongelmakohtiin puututtiin vasta kuusi kuukautta ongelmien pintaan pulpahtamisen jälkeen, ja silloinkin vain osaan.

Järjestön linjaukset pysyivät positiivisina aina kriisin alkuun saakka.

Erikoisin kohta raportissa on kappale, jossa sanotaan, ettei IMF:n ”tarkoitus ole ennustaa tai estää kriisejä, koska kriisit ja kriisejä laukaisevat tekijät ovat täysin ennustamattomia ja siksi niitä ei voi torjua”, sillä IMF:n omilla kotisivuilla nimenomaan todetaan ”IMF:n tehtävien joukossa olevan kriisien estäminen ja köyhyyden torjuminen”. Ja itseasiassa aivan kriisin alla, joulukuun 14. päivänä, IMF:n johtokunnan kokouksessa keskustelun aiheena oli kriisien torjunta.

IEO:n reportti kertoo, että IMF:n sisäisistä ongelmista so. valmiuksista ja kyvyistä tunnistaa kriisi, kuten monista muistakin ongelmista oli laadittu muistioita jo vuosikymmenien ajan – mutta mitään muuta ei sitten tehtykään. Lisäongelmia on tuonut IMF:n ottama tapa astua valtuuksiensa ulkopuolelle ja antaa ”suosituksia” asioista, jotka eivät kuulu sen alaan tai toimivaltaan.

Yhteenvetona voisi todeta, että senkin jälkeen kun kriisi oli jo päällä, IMF yhä kertoi asioiden ja systeemin toimivan hyvin ja että Euroopan tulevaisuusnäkymät ovat paremmat kuin vuosikausiin. Lopuksi IMF kertoi vielä, että mitään kriisiä ei ole tulossa, paikallista tai globaalia; ettei ole syytä huoleen.

Kriisin iskettyä ja kriisin jatkuttua valuuttarahasto huomasi olleensa väärässä ja varoittaa kaikkia siitä, että maailmantalous on vaarassa. Samassa hengenvedossa IMF suosittelee sellaisia korjaustoimia ja taloussopeutusohjelmia, joista jo vuosikymmenien kokemuksen perusteella tiedetään, että ne tuhoavat maan kuin maan talouden.

On oikeastaan yllättävää, että IMF:n jatkuvan mokailun jälkeen kukaan enää edes kiinnittää mitään huomiota IMF:n sanomisiin. Kenties hallitusten on aika kysyä itseltään, olisiko syytä vetää kannatuksensa valuuttarahastolta.

Raúl de Sagastizabal on kansainvälinen analyytikko ja konsultti, joka on erikoistunut kansainvälisiin organisaatioihin.

Lue lisää:

Kommentti: IMF:n ei ole luottamista

Seinän läpi liittovaltioon

———–

Lähteet:

www.politicapress.com [IDN-InDepthNews – October 11, 2011