Orwellilaista valtapolitiikkaa

George Orwellin kirja Eläinten vallankumous esittää lukijalle eräitä valtaeliitin keinoja hallita kokonaisia kansakuntia, vaikkei eliitin pyrkimykset tukisikaan kansan omia etuja.

Brittiläisen lehtimiehen ja kirjailijan George Orwellin (1903–1950) teosta Eläinten vallankumous on sen ilmestymisvuodesta 1945 lähtien tulkittu heijastuksena vannoutuneen vasemmistoradikaalin pettymyksenä silloisen Neuvostoliiton valtaeliitin toimintatapoihin. Allegorista tarinaa on myös pidetty varoituksena, mihin rajaton yksinvaltius voi johtaa tavallisen rivikansalaisen näkökulmasta. Varsin surullista ja järkyttävää kyllä, Eläinten vallankumouksesta voi löytää heijastuksia myös tämän päivän globalisoituneesta demokraattisesta yhteiskunnasta ja sen valtaeliitin – eli lähinnä hallinnollisten elinten, massamedioiden ja suuryritysten – sekä alamaisten kansalaisten keskinäisestä suhteesta.

Tässä satiirinomaisessa romaanissa eläimet toteuttavat vallankumouksen juoppoa riistäjäisäntäänsä vastaan englantilaisella maatilalla ”animalismin” periaatteiden mukaan. Eläimet organisoituvat ideologisten johtajiensa – sikojen – kannustuksella suunnittelemaan tulevaa vallankaappausta epäoikeudenmukaista ja aiemmin lähes kyseenalaistamatonta ihmisvaltaa vastaan. Vallanvaihdoksen jälkeen kaikki eläimet ovat keskenään periaatteessa tasa-arvoisia, mutta käytännön syistä muita eläimiä älykkäämmät siat valitaan hallinnoimaan uudenlaista maatilaa. Hiljalleen agitaattorimaiset siat alkavat kuitenkin omalla oveluudellaan pönkittää omaa valta-asemaansa ja samalla kaventaa salakavalasti kaikille eläimille sovittuja oikeuksia. Lopulta sikojen hallitsema maatila ajautuu tilanteeseen, jossa eläimet eivät enää kykene erottamaan sikoja ihmisten seasta. Sikojen hallitsemasta maatilasta on tullut täysin samanlainen – ellei pahempi – kuin ihmisvallan aikana, eikä alkuperäinen vallankumouksen ideologia toteudu, vaan vallankumouksesta on tullut vain väline sikojen valtaannousuun.

Eläinten vallankumousta on syytä tarkastella todellakin vertauksena ihmisten muodostamalle yhteiskunnalle. Se esittelee lukijalleen kokonaisen liudan niitä keinoja, joilla valtaeliitti pystyy niin onnistuneesti hallitsemaan kokonaista kansakuntaa (tai globalisoituneessa maailmassa kokonaisia kansakuntia), vaikka heidän agendansa eivät millään tavalla tukisikaan kansan omaa etua – päinvastoin. Onkin mielenkiintoista perehtyä esimerkiksi kysymykseen, miten vallan kahvassa olevat voivat saada tavalliselta rivikansalaiselta oikeutuksen omaan toimintaansa.

Ensiksi on hyvä tehdä selkoa siitä, mikä on sikojen perimmäinen motivaation lähde muiden eläinten alistamiseksi, jotta näiden keinojen tarkoitusta voitaisiin ymmärtää myös ihmismaailmassa. Heidän valta-asemansa vahvistaminen näyttelee suurta roolia koko tarinan ajan diktaattorimaisen Napoleon-sian (vertauksena Stalinille) noustua yksinvaltiaaksi. Valtapolitiikallaan siat varmistavat ja kasvattavat omaa hyvinvointiansa muiden eläinten elinolojen kustannuksella. Saparohännät ajavat selvästikin vain omaa ryhmäetuansa. Orwell varmasti näki, että näin on myös ihmismaailmassa. Valtaeliitti – minkä tahansa ihmisryhmän muodostama se onkin tänä päivänä – ajaa omaa ryhmäetuansa. Lisäksi se on valmis taistelemaan kynsin ja hampain tämän valta-aseman säilyttämiseksi.

Kerran eräs historiaa yliopistossa opiskeleva tuttuni valaisi minua hiukan historiantutkimuksesta. Hän sanoi, että kaikista epäluotettavimpia lähteitä historian tulkitsemiseksi ovat historiallisia tapahtumia käsittelevät aikalaiskokemukset. Syy tähän epävarmuuteen on se, että ihmisen muisti ei ole tarpeeksi stabiili säilyttääkseen muistot alkuperäisessä muodossaan. Tästä johtuu, että esimerkiksi tiedotusvälineiden avulla on suhteellisen helppo manipuloida ihmisten muistoja siitä, mitä todellisuudessa on tapahtunut ja mistä tapahtumat ovat johtuneet. Pelottavaa kyllä, nämä monesti vääristyneet aikalaiskokemukset ovat juuri omiaan vakuuttamaan muun yleisön historiallisten tapahtumien kulusta. Niitä esitetäänkin nykyään paljon esimerkiksi televisiosta tulevissa dokumenttiohjelmissa.

Eläinten vallankumouksessa siat ovat ottaneet muiden eläinten psyyket tällä tavoin omaan hallintaansa. Eläimillä on selkeitä muistoja esimerkiksi siitä, kuinka urhoollinen heidän sotasankarinsa Lumipallo-sika oli Navetan taistelussa – sodassa ympäröivien maatilojen isäntiä vastaan. Kun Napoleon-sika näkee maatilalta maanpakoon ajamansa Lumipallon ihailun uhkana omalle valta-asemalleen, on hänen murskattava eläinten muistot Lumipallosta sankarillisena henkilönä. Eläinten muistoja aletaan manipuloida onnistuneesti väittämällä, että sankarillisena toimijana ei ollutkaan Lumipallo, vaan Napoleon. Vaikka eläinten on aluksi vaikea uskoa näitä valheita, saavat ovelat siat heidät kuitenkin vakuuttumaan siitä, että he ovat todennäköisesti vain muistaneet joitakin yksityiskohtia väärin. Tämän tapaista muistikuvien manipulointia esiintyy kirjassa koko tarinan loppuun asti. Jopa ”animalismin” perusperiaatteet, ”Seitsemän käskyä”, onnistutaan muokkaamaan miltei päinvastaisesi tällä metodilla.

Meille toistellaan jatkuvasti, että nykyään ainakin meillä suomalaisilla on hyvät valmiudet olla kriittisiä kaikenlaista propagandaa vastaan erinomaisen lukutaitomme ja koulutuksemme vuoksi. Tästä tulee useimmille sellainen mielikuva, että ajatteluumme ei pystytä vaikuttamaan kovinkaan helposti. Useat eivät kuitenkaan osaa kyseenalaistaa sitä, millaista tietoa meille on tarkoituksella valikoitu annettavaksi esimerkiksi kouluissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kylmän sodan aikana kyti kommunismille hyvin vihamielinen henki, ei juuri kukaan tiennyt sitä tosiseikkaa, että Neuvostoliiton johtajista ylivoimainen enemmistö oli juutalaisia ja vain ani harva heistä oli syntyperäinen venäläinen. Tätä tietoa pimitettiin suurelta yleisöltä tarkoituksella, koska sillä olisi voinut olla hyvin tuhoisia vaikutuksia Yhdysvalloissa voimakkaasti vaikuttaville juutalaisille, jos aiheesta olisi herännyt vakavaa keskustelua.

Illuusio omasta kriittisyydestämme on valtaeliitille varmasti mieluinen, sillä on heidän kannaltaan edullista, että vallan kohde ei itse tiedosta olevansa manipuloinnin alaisena. Niin eivät myöskään Orwellin eläimet pysty huomaamaan sitä, kuinka heitä on petkutettu ”Seitsemän käskyn” suhteen. Eläimet luottavat omaan lukutaitoonsa tulkitessaan navettansa seinälle maalattuja käskyjä tarkistaakseen, ovatko siat rikkoneet niitä ristiriitaisten tapahtumien myötä. He eivät lainkaan huomaa, että niitä on käyty kopeloimassa – vaikka maali on ihmeellisen tuoretta.

Vaikka maatilalla elinolot jatkavat kurjistumistaan ja raskaat työt eivät tunnu koskaan hellittävän, eläimet ovat tilanteeseen yllättävän tyytyväisiä. Siat ovat ansainneet tämän tyytyväisyyden onnistumalla iskostamaan eläinten mieliin ajatuksen, että he tekevät kaiken työn itseänsä ja tulevia sukupolvia varten, eivät riistävää ihmisvaltaa varten. Siat toistavat jatkuvasti eläimille sitä, kuinka paljon ”paremmin” asiat ovat kuin silloin aikanaan entisen isäntänsä ollessa läsnä. Jos joku eläimistä sattuu joskus kyseenalaistamaan sikojen toimintatavat, siat muistuttavat eläimiä aina siitä, että eiväthän ne haluaisi koskaan entistä isäntäänsä takaisin. Näin he onnistuvat välttymään suuremmalta kritiikiltä.

Myös meitä ihmisiä muistutetaan jatkuvasti sekä menneisyydellämme että historian järkyttävimmillä tapauksilla, kun halutaan saada joukot vakuuttumaan siitä, että nykytilanne on parasta mitä olemme kautta historian tavanneet. Meidät on saatu uskomaan, että ensimmäistä kertaa historiamme aikana me saamme itse vaikuttaa omiin elinoloihimme demokratian avulla ja että nykytilanne on seurausta omista valinnoistamme. Näin saadaan tukahdutettua suuri osa joukossa kumpuavasta muutoshalukkuudesta.

Pahimmassa tapauksessa todellista uhkaa edustavat henkilöt ollaan valmiita panemaan kohtuuttomaan vastuuseen omasta järjestelmää vastustavasta toiminnastaan. Napoleonin valtapyrkimyksiä vastustaneet alempiarvoiset siat ja monia muita eläimiä pistettiin hengiltä, kun kävi ilmi heidän juonittelunsa johtajaa vastaan. Näin kävi konkreettisesti tietysti Neuvostoliitossa, mutta nykyään ympäri Eurooppaa käydään jos mistäkin syystä oikeudenkäyntejä vain omaa mielipidettä ilmaisseilta tai joissain tapauksissa pelkkää faktatietoa esittäneitä henkilöitä vastaan (olettaen tietenkin, että nämä kannat ovat olleet jollakin tapaa epäkorrekteja ja ”vaarallisia”). Tämä on kohtuutonta, mutta sitä on helppo ymmärtää, kun miettii, mitä seurauksia ehdottomalla sananvapaudella voisi olla valtaeliitille. Oikeuden ylilyönneillä myös yritetään varmistaa, ettei minkäänlaista todellista vastustavaa toimintaa esiintyisi jatkossakaan.

Ei ole kansan edun mukaista, jos sitä johtaa sellainen valtaryhmä, jolla ei ole tarpeeksi vahvoja tai välttämättä edes minkäänlaisia intressejä käyttää valtaa kansan omaa etua ajatellen. Kun kansakunnasta tulee vallankäyttäjälle merkityksetön, valta muuttuu usein käyttäjälleen lähes itseisarvoiseksi tai erinomaiseksi välineeksi saavuttamaan henkilökohtaisia etuja (kuten ryhmäetuja sikojen tapauksessa). Valtaeliitistä voi pahimmassa tapauksessa tulla jopa kansakuntaa räikeästi hyväksikäyttävä loinen, joka imee elämän eliksiirinsä kansakunnan elinvoimasta sitä alistaen. Kansan tulisi valjastaa johtajat omaan käyttöönsä, ei päinvastoin.

Yksittäisen kansalaisen on kuitenkin hyvin vaikea kyseenalaistaa valta, sillä hän on kasvanut sisään siihen viitekehykseen, johon valta on hänet ohjannut. Kansalaisella ei myöskään välttämättä ole tarpeeksi vahvoja valmiuksia siihen, kuten ei Orwellin hiukan yksinkertaisilla eläimilläkään ollut. On kuitenkin mahdollista irtaantua ainakin osittain tästä viitekehyksestä esimerkiksi lukemalla sellaista kyseenalaistakin kirjallisuutta, jota ei koulun penkillä suositella. Ennen kaikkea on tärkeää olla leimaamatta vaihtoehtoisia ja radikaalejakin ajattelijoita suoriltaan psykopaateiksi tai muuten hullun paperit ansaitseviksi kansankiihottajiksi, vaan pitäisi tutustua heidän ajattelunsa perimmäiseen idealismiin, jotta heitä voitaisiin ymmärtää paremmin. Valitettavasti kansajoukoilla on taipumus juuri tällaiseen leimaamiseen.

Onneksi suurten massojen on kuitenkin mahdollista omaksua vaihtoehtoisia ajattelutapoja, vaikka se tuleekin vaatimaan paljon työtä omaa aatettaan ajavilta ryhmiltä. Onhan omassa historiassamme todistettu jo monia vallankumouksia kuten myös Eläinten vallankumouksessa – vallankumouksessa ihmisiä vastaan.

”Napoleon on aina oikeassa” ja ”minä teen kovemmin töitä” olivat uskollisen ja periksi antamattoman Jysky-työhevosen hokemat tunnuslauseet. Kuitenkin palkka uskollisuudesta ja ahkeruudesta oli sikojen järjestämä teurastus Jyskyn sairastuttua työkyvyttömään kuntoon. Niin ei myöskään ”kunnollista kansalaista” tulla koskaan todella palkitsemaan siitä, mitä hän on elämässään tehnyt järjestelmän hyväksi.

M. Hyvärinen