Paksusuoli on merkittävä terveystekijä

Hyvinvointi lähtee vatsasta, joten paksusuolen hyvä kunto ja oikea bakteerikanta ehkäisevät myös syöpää. Terve paksusuoli valmistaa lisäksi aivojen käskystä lääkkeitä.

Paksusuoli ei kuulosta järin romanttiselta tai jännittävältä terveystekijältä. Kuitenkin kyseessä on äärettömän tärkeä ja monitaitoinen elin.

Kiinalaiset tutkijat ovat löytäneet paksusuolesta yli sata erilaista ”taskua”, pistettä, joissa paksusuoli aivojen käskystä valmistaa lääkkeitä. Kun ihminen esimerkiksi saa keuhkoihin tulehduksen, keuhkot lähettävät siitä tiedon aivoille. Aivot lähettävät paksusuolelle käskyn valmistaa lääkettä. Paksusuoli aloittaa työnsä. Paksunsuolen valmistama lääke kulkee veren- ja lymfakierron mukana keuhkoille, ja paraneminen pääsee alkuun.

Näin tapahtuu, jos paksusuoli on kunnossa, eikä prosessia häiritä nauttimalla kipulääkkeitä. Kipulääke luo käskyketjulle esteen aivojen ja paksusuolen väliin, eikä viesti mene perille. On tuttu ilmiö, että vuosikausia kipulääkkeitä nauttinut henkilö ei parane vaivoistaan.

Myös ravinnon maerkitys paksunsuolen toiminnalle on merkittävä.

Paksusuolen pituus vaihtelee 1-1,5 metriin. Paksusuoli alkaa oikealta alavatsalta, nousee oikeaa kylkeä pitkin maksan alta, mahalaukun takaa, ja kääntyy pernan alta vasenta kylkeä pitkin alavatsalle, missä se lopulta muuttuu peräsuoleksi.

Paksusuoli imeyttää ohutsuolesta tulevasta ruokasulasta vettä ja suoloja, varastoi ja kuljettaa ulostetta pois elimistöstä. Paksusuoli pystyy normaalisti imemään ulostemassasta yhdestä puoleentoista litraa vettä.

Ulostemassasta noin 25 % on bakteereita ja limakalvon kuollutta, irronnutta solukkoa. Ihmisen uloste sisältää satoja erilaisia bakteerilajeja ja -kantoja. Kaikkia suolen mikrobeja ei ole vielä pystytty tunnistamaan.

Bakteerit hajottavat ohutsuolesta tulevia ravintoaineita. Anaerobiset eli hapettomassa tilassa viihtyvät bakteerikannat tuottavat mm. hiilidioksidia, metaania ja typpiyhdisteitä. Bakteerikantojen välinen tasapaino on erittäin merkittävä tekijä paksusuolen normaalitoiminnalle. Kun kaasua muodostavat kannat ovat yliedustettuna tai näiden kantojen käyttämiä ravinteita on ylen määrin tarjolla, voi seurauksena olla turvottelua, kipua ja ilmavaivoja. Esimerkiksi runsaasti sokeria ja nopeita hiilihydraatteja sisältävä ravinto edistää haitallisten bakteerikantojen kasvua ja happamoittaa elimistöä.

Antibioottien käyttö aiheuttaa aina epätasapainoa suoliston bakteerikannassa, josta saattaa seurata mm. hiivasyndroomaa, kroonista väsymystä, ripulia, ummetusta, jatkuvaa päänsärkyä ja monia muita sivuvaikutuksia. Antibioottien käytöstä ei voida kokonaan luopua, mutta niiden käyttöä kannattaa harkita tarkkaan.

Paksusuolessa majailee yli 400:aa eri lajia edustavat 100 000 miljardia mikro-organismia. Yhdessä ne muodostavat suolistoflooran. Paksusuolessa on 10 kertaa enemmän bakteereja kuin kehossa on soluja. Suolen asukit sulattavat ne ravintomassassa olevat jäämät, kuidut, tuottaen aineenvaihduntatuotteita, jotka monin eri tavoin vaikuttavat positiivisesti elimistöön. Ravinnon runsas kuitupitoisuus kasvattaa hyödyllisten suolistobakteerien määrää.

Haitalliset bakteerit kuten salmonellat, stafylokokit, kampylo- ja listeriabakteerit aiheuttavat infektioita ja ruokamyrkytyksiä. Marjojen sisältämät fenolit estävät haitallisten bakteerien toimintaa haittaamatta hyödyllisiä bakteereita. Marjojen antimikrobiset ominaisuudet säilyvät hyvin myös pakastettaessa.

Paksunsuolen toimintaan voi vaikuttaa pitämällä huolta ravintonsa laadusta ja tasapainoisesta koostumuksesta, nauttimalla mahdollisuuksien mukaan aitoa, käsittelemätöntä maitoa jossa kaikki luontainen on tallella sekä nauttimalla elämästä.

Tasapainoisesti toimivassa kehossa asuu hyvinvoiva ihminen.

Lisätietoa:
http://www.tohtori.fi/
http://www.biolatte.com/
http://www.maitotauti.com/
http://www.valio.fi
http://www.terveyskirjasto.fi
http://www.naturaid.net/
Lähteet koonnut Riikka Söyring.

Lue lisää:
Maitohappobakteerit pitävät yllä hyvää bakteerikantaa

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat