Suojelupoliisilla on halukkuutta viritellä vakoiluvälineistöä yksityisiin koteihin – hallitus suhtautuu suopeasti

Suomenmaan uutisoinnin mukaan mahdollinen muutos liittyisi tilanteisiin, joissa kotirauhan sektorilla tapahtuva toiminta voisi vakavasti vaarantaa kansallista turvallisuutta. 

Siviilitiedustelulain muutoksia valmistelevan työryhmän puheenjohtaja, sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksikön johtaja Petri Knape sanoo STT:lle, että todennäköinen muutos liittyisi tilanteisiin, joissa kotirauhan alueella olevassa paikassa harjoitettaisiin toimintaa, joka voi vakavasti vaarantaa kansallista turvallisuutta eli siellä esimerkiksi suunniteltaisiin terrori-iskua tai koottaisiin pommia, ja täten tiedustelumenetelmän käyttö olisi välttämätöntä tietojen saamiseksi tässä tapauksessa. 

– Tiedonsaanti tällaisesta toiminnasta on se ydin, eikä se, että ihmisten koteihin tiedusteluviranomaiset haluavat mennä keräämään yleisesti tietoja, Knape sanoo. 

 

Nyt on siis kotirauhan loukkaamattomuuden suoja poistumassa. Voidaan vain kysyä, että “mitä seuraavaksi”? Kotirauha kuuluu yksilön ja perheen eettisiin yleispätevyyksiin, minkä kotirauhan suojan hälveneminen mitätöi. 

Siviilitiedustelulain muutokset antavat vallitsevalle poliittiselle koneistolle ja virkavallalle täydellisen tekosyyn “terrorismin” uhan varjolla valvoa tehokkaasti kaikkia niitä toisinajattelijoita, jotka ovat vastustavat kansallisvaltioita tuhoavaa negatiivista globalisaatiota ja Yhdysvaltojen ”puolustusdoktriinia”, johon sisältyy Washingtonin sotilaallinen ja asevarustuksellinen läsnäolo DCA-sopimukseen kuuluvissa maissa. 

Suomessa on nähtävästi astunut voimaan sotatilanlainsäädäntö ja kotirauhan suojan poistaman lakisääteisyyden hyväksyminen tarkoittaa sotatilalainsäädännön noudattamista. 

Laki kotien sallivasta vakoilemisesta onkin helppo nähdä jatkettuna käsivartena niitä aktivisteja vastaan, jotka vastustavat Yhdysvaltojen valmistautumista Venäjän sotilaalliseen häirintään Suomen maa-, vesi- ja ilmatilassa, ja suoranaiseen hyökkäykseen, missä Suomi alistettaisiin käymään proxy-sotaa NATO- ja DCA-sopimuksen nojalla Washingtonin puolesta, Venäjää vastaan. Niin muodoin laki on tarkoitettu niitä vastaan, jotka eivät suostu vihaamaan Venäjää (joka ei ole tehnyt Suomelle mitään väärää), sillä perusteella, että transatlanttinen liittouma haluaa tuhota Venäjän yhteiskunnallisen, kulttuurillisen ja taloudellisen rakenteen, turvatakseen globaalin hegemonian jatkumisen. 

Kotirauhaa uhkaava esitelmä toteutuessaan voidaan kohdistaa välittömästi niitä aktivistiryhmiä vastaan, jotka edistävät liittoutumattomuutta, ja hyviä sekä yhteistyökykyisiä suhteita Suomen ja Venäjän välille. 

Tämä on tietenkin täydellistä harhauttamista ja “hätävarjelun” äärimmäistä liioittelua. Kuinka monta oikeaoppista terrori-iskua Suomessa on tapahtunut esimerkiksi viimeisen 50 vuoden aikana, ei ainuttakaan. Koulusurmat yms. eivät ylety terrori-iskujen raameihin.  

Tätäkö varten kansakunnan pitäisi luopua koskemattomaksi moraalisäännöksi sinetöityneestä kotirauhasta? 

Markku Juutinen

 

Lähteet 

Viivi Salminen (1. 4. 2024). Siviilitiedustelua ei voi tällä hetkellä tehdä ihmisten kodeissa, mutta asiaan saattaa tulla muutos. Saatavissa: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/siviilitiedustelua-ei-voi-talla-hetkella-tehda-ihmisten-kodeissa-mutta-asiaan-saattaa-tulla-muutos-tama-tiedustelulainsaadannon-muutoksista-talla-hetkella-tiedetaan/  

9 kommenttia

  1. Terrorismi – mikä ihana tekosyy! Alati paisuva turvallisuuskoneisto vaatii aina nk. ’hyvän vihollisen’. Suomessa yksi sellainen on tietenkin vanha vainooja eli Venäjä kuviteltuine lonkeroineen. Myös Amerikoissa on ahkerasti käytetty venäjä-korttia sisäpolitiikassa sikäläisen ’America-First’- populismin tukahduttamiseksi. Suomalainen perinteinen russofobia ja USA:sta tuotettu neokonservatiivinen Venäjä-viha ovat muodostaneet maassamme tukevan turvallisuuspoliittisen linnakkeen, joka alati paisuttaa valtaansa valtapoliitikkojen ja peloteltujen kansalaisten myötävaikutuksella. Ukrainan tie ei ole kaukana. SUPO:stakin saadaan kohta yhtä herttainen toimija kuin Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU.

    Plusääni(35)Miinusääni(2)
  2. Onko mitään russofobiaa enää? Varmaan melkein kaikki ollaan tavattu ja työskennelty venäläisten kanssa. Ihan asiallista porukkaa.
    Heidän kanssa tehty kauppaa ja eletty rauhallisesti 80 vuotta.
    Nuo sotahullut johtajat on suurin uhka normaaleille ihmisille.

    Nyt eräs ”rauhanlähettiläs” on tuomassa sotilastukikohtiaan tänne.
    Mitähän usa tuumaisi, jos venäjä tekisi sopimuksen Meksikon ja Kanadan kanssa ja alkaisi viritellä sotilastukikohtiaan pitkin heidän rajoja..?

    Plusääni(31)Miinusääni(0)
  3. `Nyt on siis kotirauhan loukkaamattomuuden suoja poistumassa. Voidaan vain kysyä, että `mitä seuraavaksi`?

    Seuraavaksi valmistaudutaan hankkimaan yhteistyömateriaalia Yhdysvaltalaisille joukoille, jotka tulevat DCA-sopimuksen valtuuttamina Suomeen.

    DCA-sopimuksen mukaan: 1.) Suomi oikeuttaa Yhdysvaltain joukot turvaamaan järjestyksen ja/tai palauttamaan sen omassa maassaan Suomessa sekä 2.) Yhdysvaltain joukot voivat ottaa suomalaisia siviilihenkilöitä vapaasti haltuunsa.

    Yhdysvalloilla on huomattavasti enemmän salaisia kuulustelu- ja kidutuskeskuksia kuin esimerkiksi Ukrainalla, vaikka siellä niitä on paljon. Kynnys joutua `guantamoon` on matala korkean riskin sotatoimialueeksi luokitetuilla valtioilla kuten DCA-Suomessa.

    Tämän kaltaista ilmiötä tapahtuu lukuisissa muissa kahdenkeskisissä sopimusvaltioissa niin onko kenelläkään pokkaa sanoa, että Suomi olisi siitä jotenkin poikkeus. Koska he ovat saaneet otteen näinkin herkästä geopoliittisesta alueesta kuin Suomesta niin koettakaahan rimpuilla irti. Ei onnistu!

    Kannattaa olla maltillinen kommenteissaan!

    Vielä kerran – DCA-sopimus!

    Noottien vaihtoa vaille valmis!

    DCA-sopimus tulee tarjoamaan lopullisen iskun jo valmiiksi itsenäisyyden vajeesta kärsivälle Suomelle!

    Suomen historian käännekohdat osoittavat Suomen itsenäisyyden ajan olleen ainoastaan muutamia, silloinkin suomettuneita, vuosikymmeniä. Itsenäisen Suomen aika on lähes yhtä pitkä kuin `itsenäisyyden` aika Ukrainassa.

    Lyypekin kronikassa vuoden 1266 kohdalla toteamus: `Birger-herttua pakotti Suomen kuulumaan Ruotsiin`. Ruotsin ja Venäjän välinen sota 1808 päättyi Suomen Venäjään liittämiseen.

    Suomen suuriruhtinaskunta oli Venäjän keisarikunnan autonominen osa pääosin nykyisen Suomen valtion alueella vuosina 1809–1917. Suomen eduskunta piti äänestyksen 6. joulukuuta 1917, ja sen seurauksena Suomi julistettiin itsenäiseksi.

    Suomettuminen (Finnlandisierung) eli finlandisointi on Suomen toisen maailmansodan jälkeistä ulko- ja sisäpolitiikkaa kuvaava termi. Suomettuminen viittaa negatiivissävytteisesti Neuvostoliiton vaikutusvaltaan Suomen poliittisessa päätöksenteossa.

    Kaarlo Juho (K. J.) Ståhlberg (1865 – 1952 Helsinki) oli suomalainen oikeustieteilijä ja poliitikko sekä Suomen tasavallan ensimmäinen presidentti (1919–1925). Ståhlberg vaikutti perustuslakikomitean puheenjohtajana merkittävästi Suomen uuden perustuslain (vuoden 1919 hallitusmuodon) sisältöön.

    Tasavallan presidentin järjestämä oikeuspoliittinen keskustelutilaisuus (Koiviston konklaavi) oli presidentti Mauno Koiviston koolle kutsuma tuomioistuinten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten edustajien tapaaminen 6. toukokuuta 1992. Tähän päättyi Suomen lyhyt `itsenäisyyden` aika.

    Mauno Koiviston konklaavinjälkeen Suomi liitettiin Euroopan Unioniin, euroon, Natoon ja DCAhan.

    Ennen niin ulkomailla ihaillun korkean moraalin tasavalta potee nyt vakavaa moraalikatoa. Suomen tasavalta on lakannut olemasta sellaisena kuin olemme sen tunteneet. Tämä kaikki on torbedoitu Suomen yksipuolisilla, perustuslain vastaisilla, valinnoilla.

    Onko Suomella mahdollisuus koskaan enää palata perustuslailliseksi tasavallaksi tilanteessa, jossa Suomen perustuslaillisuutta ovat kauan aikaa valvoneet juuri ne, jotka säätivät sen lakeja. Lisäksi Suomen tasavallan presidentti on nimittänyt mieleisensä `notkeat pojat` korkeimmiksi oikeusviranomaisiksi.

    Perustuslakituomioistuin tuskin toimisi sille kuuluvalla tavalla Suomessa, vaikka se saataisiinkin aikaiseksi, koska maan tapa – korruptio. Ainut tapa olisi saada toimiva perustuslakituomioistuin Suomeen olisi pyytää konsulttiapua naapurimaasta.

    Seuraavissa linkeissä I) ydinkohdat mukaellen Posi/tvn Ilkka Tiaisen haastattelusta koskien DCA-sopimusta (haastattelijana päätoimittaja Janus Putkonen`, II) DCA-sopimus yleisesti (Defence Cooperation Agreement) – wikipedia ja III) DCA-sopimus teksti suomeksi.

    I DCA-SOPIMUKSEN YDINKOHDAT

    Seuraava lista ei todellakaan ole sarkasmia!

    -Suomessa oli useita ei-demokraattisia prosesseja, jotka veivät itsenäisyyden.
    -Viimeisissä eduskuntavaaleissa kansallismieliset ehdokkaat saatettiin ulos eduskunnasta.
    -Suhteiden yksipuolinen katkaiseminen Venäjään.
    -DCA-sopimuksella `perustuslaillinen` Suomen tasavalta lakkautettiin.
    -Yhdysvallat hallitsee nyt Suomea.
    -Suomi luovuttaa Yhdysvaltain valvontaan 15 tukikohtaa sekä infrastruktuurin yleisesti – ilman vuokraa.
    -Lisäksi Yhdysvallat voi pyytää Suomesta mitä tahansa tai mistä hyvänsä tiloja tai alueita.
    -Suomi sitoutuu avustamaan Yhdysvaltoja sen hankkeissa.
    -Suomalaisilla ei ole Yhdysvaltojen alueille omassa maassaan mitään asiaa ilman kutsua.
    -Yhdysvaltojen ei tarvitse noudattaa Suomen rakennuslainsäädäntöä, kaavoitusta tai mitään muutakaan maankäyttöön liittyvää lakia.
    -Suomi sitoutuu hankkimaan Yhdysvalloille tarvittavat luvat.
    -Suomi ei peri Yhdysvalloilta mistään luvista mitään maksua.
    -Yhdysvalloille annetaan Suomessa sen puolustustarvikkeille vapaa varastointi.
    -Yhdysvalloille satamien ja lentokenttien käyttö materiaalin toimittamiseksi Suomeen sallitaan.
    -Suomi oikeuttaa Yhdysvaltain joukot turvaamaan järjestyksen tai palauttamaan sen omassa maassaan.
    -Suomi sitoutuu suojelemaan sopimustoimittajia ja valvomaan niiden alueita.
    -Suomella on ensisijainen vastuu Yhdysvaltojen joukkojen turvallisuuden puolustamisen varmistamisessa.
    -Suomi sitoutuu turvaamaan Yhdysvaltojen joukot.
    -Yhdysvaltojen joukot eivät siis turvaa Suomea niin kuin on annettu ymmärtää, vaan Suomen joukot turvaavat Yhdysvaltain joukkoja.
    -Yhdysvaltain joukot voivat ottaa suomalaisia siviilihenkilöitä vapaasti haltuunsa.
    -Suomi ei vaadi passeja Yhdysvaltain joukoilta eikä heidän mukanaan tulevilta (matkustusmääräys riittää).
    -Suomi ei pidä rekisteriä siitä keitä Yhdysvalloista Suomeen saapuu.
    -Yhdysvaltalaisten ajoneuvoja ei tarvitse katsastaa, rekisteröidä tai tarkastaa Suomessa.
    -Suomen viranomaiset antavat maksutta sellaiset asiakirjat ja merkinnät, joita Suomessa vaaditaan.
    -Yhdysvaltojen joukkoja kehotetaan kunnioittamaan ajoneuvovakuutuksen ottamista (LoL).
    -Yhdysvaltalaisilta joukoilta ja heidän perheenjäseniltään ei vaadita ajokorttia.
    -Yhdysvaltalaisilta joukoilta tai heihin liittyviltä ei vaadita minkäänlaisia ammattilupia, sertifikaatteja tai mitään muutakaan kelpoisuustodistuksia.
    -Yhdysvaltain joukkojen kalusto saa liikkua vapaasti Suomessa, eikä mitään maksuja peritä.
    -Suomi on luopunut Yhdysvaltojen hyväksi rikosoikeudellisesta tuomiovallasta.
    -Siviilioikeudellisia vaatimuksia ei voida kohdistaa Yhdysvaltain joukkoihin tai heidän mukana tuleviin, eikä muita hallinnollisia menettelyjä, mikäli teot ovat tehdyt `virallisia tehtäviä suorittaessa`. >
    -Yhdysvallat määrittelee, koska kysymyksessä on `virallinen tehtävä`, ei Suomi.
    -Suomessa ei voida antaa yksipuolisia tuomioita Yhdysvaltain joukoille tai heidän mukanaan seuranneilla.
    -Yhdysvaltain tekemät hankinnat vapautetaan kaikista mahdollisista veroista kuten arvonlisävero, myyntivero, käyttövero, valmistevero tai mikä tahansa vastaava vero.
    -Esimerkiksi autokaupassa on 30 päivän sisällä palauttava ajoneuvoverot yhdysvaltalaiselle ostajalle.
    -Yhdysvaltalaisten joukkojen perheenjäsenet vapautetaan suomalaista veroista, lupamaksuista, korvauksista tai vastaavasta liittyen heidän yksityisesti hankkimaansa omaisuuteen.
    -Yhdysvaltain joukkojen perheenjäsenet voivat tuoda Suomeen ajoneuvoja ja myydä niitä, mikäli saavat tullista erityisluvan.
    -Yhdysvaltain joukot ja mukana seuraavat voivat viedä verottomasti palvelusaikana hankkimansa omaisuuden.
    -Yhdysvaltain joukot saavat perustaa Suomen alueelle kauppoja, ravintoloita, kokoontumistiloja, vapaa-ajan palveluja, koulutuskeskuksia yhdessä sovituille alueille ilman lupia, tarkastuksia, veroja, minimipalkkoja tai valvontaa – kuten strippibaarit ja bordellit.
    -Yhdysvaltalaisilta ei vaadita työlupia ja työsopimusten minimipalkat ja irtisanomisehdot eivät päde heidän tapauksessaan.
    -Yhdysvaltain hankinnat toteutetaan vähintään yhtä edullisesti kuin Suomen puolustusvoimien hankinnat.
    -Sopimustoimittajat, jotka toimittavat Yhdysvalloille vapautetaan kaikista veroista.
    -Radiotaajuuksien käyttö Yhdysvaltojen joukoille on ilmaista.
    -Vesi, sähkö ja muut yleishyödylliset hyödykkeet on tarjottava Yhdysvaltain joukoille samaan hintaan kuin Suomen puolustusvoimille.
    -Riitojen ratkaisupaikkaa ei ole määritelty sopimuksessa – riidat pyritään ratkaisemaan mahdollisimman `alhaisella tasolla`.

    Asian Ydin: `Suomalaiset kolmannen luokan kansalaisia omassa maassaan` – Ilkka Tiainen, 5.1.2024.
    https://mvlehti.net/2024/01/05/asian-ydin-suomalaiset-kolmannen-luokan-kansalaisia-omassa-maassaan-ilkka-tiainen-5-1-2024-video/

    II DCA-SOPIMUS YLEISESTI

    DCA-sopimus (engl. Defence Cooperation Agreement) on Suomen Yhdysvaltojen kanssa tekemä puolustussopimus. Suomen lisäksi Yhdysvalloilla on vastaava sopimus esimerkiksi Bulgarian, Latvian, Liettuan, Norjan, Puolan, Ruotsin, Slovakian, Tšekin, Unkarin ja Viron välillä.
    DCA-sopimus.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/DCA-sopimus

    III DCA-SOPIMUS

    Sopimus Suomen tasavallan hallituksen ja Amerikan Yhdysvaltojen hallituksen välisestä puolustusyhteistyöstä.
    https://um.fi/documents/35732/0/DCA%20Finland%20Prime%20Finnish_signed.pdf/25bf3dcd-b48a-eb70-2070-e775ceeda11a?t=1702984998296

    Defence Cooperation Agreement (DCA) -sopimus määrittelee juridisteknisesti sen, miten Yhdysvallat voi tarjota Suomelle turvatakuut. Näin asia uutisoidaan valtamediassa, mutta todellisuudessa DCA-sopimuksen mukaan Yhdysvaltojen joukot eivät turvaa Suomea vaan Suomen joukot turvaavat Yhdysvaltain joukkoja.

    Useilla muilla Nato-mailla on vastaava puolustusyhteistyösopimus Yhdysvaltojen kanssa, joskin sen tekninen sopimusmuoto vaihtelee. Mutta Suomi allekirjoitti sopimuksen ilman mitään ehtoja tai varauksia. Suomen lähialueista kahdenkeskeinen DCA-sopimus on Norjalla, Virolla, Latvialla ja Liettualla. Ruotsi ja Tanska ovat laatimassa vastaavaa sopimusta.

    Sopimuksen myötä Yhdysvaltain joukot pääsevät maahan esteettä ilman mitään rajoittavaa byrokratiaa. Mitähän mahtavat ahtaalle joutuneet suomalaiset yrittäjät ajatella, kun jenkki saapuu kaikkine etuoikeuksineen maahamme kuin saluunan ovista, nyppien rusinat pullasta ja jättäen heille pelkän pullan käteen.

    Millaisia kokemuksia muualla maailmassa on kahdenkeskeisistä sopimuksista? Esimerkkejä olisi viljalti, mutta tässä yksi varhaisimmista.

    Esimerkiksi kymmenet tuhannet japanilaiset protestoivat Okinawan saarella olevia Yhdysvaltain tukikohtia vastaan lokakuussa 1995.
    https://images.csmonitor.com/csm/2016/06/987486_2_061916-okinawa_standard.jpg?alias=standard_900x600

    Puolustusyhteistyösopimusten yksi periaate on se, että Yhdysvallat soveltaa omiin sotilaisiin ja heidän perheenjäseniinsä Yhdysvaltojen omia lakeja. Yhdysvaltain senaatti on jo vuodesta 1953 saakka edellyttänyt, että sopimukset takaavat sen omalle maalle mahdollisimman laajan rikosoikeudellisen toimivallan. Näin ollen Yhdysvallat ei luovuta omia kansalaisiaan rikoksentekomaihin.

    Lisäksi Yhdysvallat ei ole kansainvälisen rikostuomioistuimen jäsen kuten Pohjoismaat ovat. Yhdysvallat estää sen, että heidän sotilaansa joutuisivat sopimus valtioiden alueella kansainvälisen rikostuomioistuimen vaikutukseen. Tällä tavalla on menetelty esimerkiksi Norjan vastaavassa sopimuksessa. Ensisijaisesti sovelletaan vain Yhdysvaltain lainsäädäntöä.

    Yhdysvaltojen kanssa solmittua puolustusyhteistyösopimusta pidetään ns. `raamisopimuksena`. Tämä tarkoittaa sitä, että sopimuksen yksityiskohdista ja sisällöstä tullaan sopimaan erikseen vasta myöhemmin – virkamiestasolla. Sitä, minkälaisia käytännön vaikutuksia sopimuksella tulee olemaan, ei pystytä edes arvioimaan. Varmaa kuitenkin on, että paskaa sataa niskaamme – oikein urakalla.

    DCA-sopimuksen hienosäätö tullaan määrittelemään vasta sopimuksen hyväksymisen jälkeen, silloinkin tapauskohtaisesti. Vasta siinä vaiheessa aloitetaan erityisesti puolustusinstanssien kesken käytävä suunnittelu siitä, mitä sopimus käytännössä pitää sisällään ja mitä vaikutuksia sillä tulee olemaan jatkossa.

    Sovellettaessa DCA-sopimusta käytäntöön sen tehtävistä ja erikseen sovittavista päätöksistä ei julkisuussa tulla tietämään juuri mitään. Esimerkiksi Suomessa jo ennakkoon sorvattu julkisuuslaki mahdollistaa sen, että suuri osa maanpuolustukseen ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvistä asioista pidetään salassa.

    DCA-sopimus mahdollistaa esimerkiksi sen, että Yhdysvalloille muun muassa puolustuskaluston ja tarvikkeiden pidempiaikainen varastointi sekä pysyvien rakennelmien rakentaminen Suomen 15 eri alueelle on mahdollista. Eipä ihme, että alueiden tarkempaa käyttötarkoitusta puolustusministeri Antti Häkkänen kommentoi varsin niukkasanaisesti.

    Julkisuudelta salassa pidetään myös se millä näistä sotilasalueista Yhdysvalloilla tulee olemaan jatkossa jonkinlaista toimintaa. Edes kaikkia sovitut tilat ja alueet eivät tule välttämättä käyttöön, vaikka sopimus sen mahdollistaakin. Kun kenkä on saatu oven väliin, niin sitten alkaa venkoilu – oikein luvan kanssa.

    Kuvitellaanpa tilannetta, jossa ulkopuolinen taho antaisi meille tabula rasan. Hän kehottaisi meitä allekirjoittamaan tyhjän arkin, jonka hän myöhemmin täyttää mieleisekseen. Hyväksymme asiakirjan ja vielä lisäämme ulkopuoliselle taholla toimivaltuuksia sanomalla: Me allekirjoitamme tämän ilman mitään ehtoja ja/tai velvoitteita.

    Valtakirja on juridisesti pätevä asiakirja, joka valtuuttaa toisen toimimaan puolestaan. Mutta avoimessa asianajovaltakirjassa ei määritetä edes sitä tehtävää, jota valtuutus koskee, koska siinä valtuutuksen laatu ja laajuus jää päämiehen ja valtuutetun välisen sopimuksen varaiseksi. Tämän kaltaisella `yleisvaltakirjalla` valtuutetulle annetaan laajennettu kelpoisuus toimia valtuuttajan puolesta.

    Yleensä tämän kaltaisessa `yleisvaltakirjassa` luetellaan esimerkinomaisesti niitä toimia, joihin valtuutettu voi ryhtyä, mutta samalla annetaan oikeus tehdä muita samantapaisia toimia.

    Moraalikadoksi tai moraaliseksi hasardiksi (moral hazard) kutsutaan tilannetta, jolloin puhutaan oikeus- tai taloustieteellisestä tilanteesta, jossa toinen osapuoli lisää riskinottoaan siten, että osa riskien seurauksista koituu toiselle. Tällainen riski voi syntyä esimerkiksi ns. sääntelyhäiriön seurauksena tai vain siksi, että toinen sopimuksen osapuolista voi muuttaa ehtojaan toisen osapuolen tappioksi sopimisen jälkeen.

    Tämän kaltaisen vapaamatkustajan ongelma piilee siinä, että toinen sopimus osapuoli hyötyy muiden panostuksesta antamatta ollenkaan omaa osuuttaan. Esimerkiksi osapuoli, joka saa vastikkeetonta etua tai käyttää palvelua toisen osapuolen kustannuksella on vapaamatkustaja. Tämä tulee nostamaan kohdemaassa kantaväestölle kustannustasoa.

    Esimerkiksi `avoin asianajovaltakirja` ei erikseen määrittele sitä tehtävää, jota valtuutus koskee. Tällaista valtakirjaa voidaan käyttää tilanteissa, joista ei haluta antaa etukäteistietoa siitä, mihin kaikkeen valtuutusta käytetään tai muuten vain halutaan valtuutetun hoitavan päämiehen asioita laajasti.

    DCA-sopimuksen kohdalla tämänkaltainen valtakirja menettely ei muistuta enää ainoastaan oikeustoimikelvottoman vajaavaltaisen holhousta, vaan se on luonteeltaan suoranainen sotilasvallankaappaus. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että mainittu vallankeikaus tehtiin ampumatta yhtä ainoata laukausta.

    Näin ollen kyseessä ei olekaan valtamediassa toistuvasti esitetyt DCA puolustussopimuksen luomat turvatakuut. Suomalaisille on yksinkertaisesti saneltu amerikkalaisia joukkoja koskeva suojaussopimus Suomessa. Todellisuudessa DCA-sopimus on luonteeltaan miehityssopimus kaikkine oikeuksineen, koska siinä marssitaan tasatahtia Suomen lakien, sääntöjen ja säädösten yli ilman mitään rajoituksia tai velvolvoitteita.

    Sen sijaan, että Suomi olisi toiminut `rauhan siltana` kahden suurvallan välissä – puolueettomana – ja menestynyt, se valitsi yhden viholliskuvan sijasta kaksi viholliskuvaa, jättäytymällä kahden suurvallan puristuksiin. Tässä ei tule käymään hyvin!

    Lähi-Idässä makunsa menettänyt suola käytettiin teiden pohja aineeksi ja siten ohikulkijoiden ylikäveltäviksi.

    `Te olette maan suola;
    mutta jos suola käy mauttomaksi,
    millä se saadaan suolaiseksi?
    Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun
    kuin pois heitettäväksi ja
    ihmisten tallattavaksi`.
    (Mat 5:13)

    Newsky

    Plusääni(28)Miinusääni(0)
  4. Venäjäkorttia jokapaikan jokeria voidaan käyttää hyväksi niiden kotien vakoiluun, jotka arvostelevat enempi kauhukabinetin ääri-talousoikeistolaista työläisvihamielistä politiikkaa. Tekosyynä hallinnon ja esivallan luottamuksen rapauttaminen sekä maan epävakauttaminen. Supohan on vahvasti miehitetty hybridikeskuksen ohella kokoomuslaisilla, joten polpon puoluepoliittinen ja ideologinen vastustajien kotivalvonta varmasti heille sopii.

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
  5. `Tämä on tietenkin täydellistä harhauttamista ja `hätävarjelun` äärimmäistä liioittelua. Kuinka monta oikeaoppista terrori-iskua Suomessa on tapahtunut esimerkiksi viimeisen 50 vuoden aikana, ei ainuttakaan` (Juutinen).

    Ei sitten yhden yhtä. Mutta tästähän ei ole kysymyskään. Sotatilaan tai jopa sen uhkaan liittyvissä valtiollisissa tilanteissa (valmius- tai poikkeuslaki) sovelletaan uutta oppia terrorismista ja sen torjunnasta. Julkisoikeudellisen uuden tulkinnan mukaan terroristi ei suinkaan ole se, joka heittää pommin, vaan juuri se, joka ajattelee niin kuin terroristi.

    Kaikilla julkisoikeudellisilla yhteisöillä ja toimijoilla on lakisääteinen velvoite varmistaa tehtäviensä mahdollisimman häiriötön hoitaminen myös häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Tehtävien häiriötön toiminta on varmistettu tai ainakin tullaan varmistamaan uusilla säännöksillä, jotka eivät koske ainoastaan tekoja, vaan myös ajattelua.

    Katsokaahan vaan niin uudet säännökset, jotka ovat voimassa ja ne, jotka saatetaan vielä voimaan tulevat toimimaan takautuvasti, `joka kerran keksitään sitä aina epäillään`, periaatteella. Kutsu kuulusteluihin tulee toteutumaan `varmuuden vuoksi`.

    Puolustusyhteistyösopimus (DCA)

    `Ilman ehtoja ja ilman varauksia`.

    Puolustusministeriön sivulta:

    SOPIMUS SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA AMERIKAN YHDYSVALTOJEN HALLITUKSEN VÄLILLÄ
    PUOLUSTUSYHTEISTYÖSTÄ
    file:///C:/Users/K%C3%A4ytt%C3%A4j%C3%A4/Downloads/finland_us_dca_lopullinen.pdf

    Poimin 30 artiklaisesta puolustusyhteistyösopimuksesta artiklan 6 suurennuslasin alle:

    Artikla 6 – Turvallisuus

    `1. Tietoisena siitä, että Suomi vastaa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidosta alueellaan, Suomi toteuttaa tarvittavat toimenpiteet, joilla varmistetaan USA:n joukkojen, USA:n sopimustoimittajien, suomalaisten sopimustoimittajien, huollettavien ja ennakolta sijoitetun materiaalin suojaaminen ja turvallisuus.

    2. Suomi oikeuttaa USA:n joukot käyttämään niitä oikeuksia ja valtuuksia, jotka tarvitaan, jotta USA:n joukot voivat käyttää sovittuja tiloja ja alueita, toimia niissä sekä puolustaa ja valvoa niitä toteuttamalla sovituissa tiloissa ja sovituilla alueilla tai niiden välittömässä läheisyydessä välttämättömät ja oikeasuhtaiset toimenpiteet, mukaan lukien toimenpiteet järjestyksen ylläpitämiseksi tai palauttamiseksi sekä USA:n joukkojen, USA:n sopimustoimittajien, suomalaisten sopimustoimittajien ja huollettavien suojaamiseksi.

    3. Suomella on ensisijainen vastuu USA:n joukkojen ja niiden sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta. Poikkeuksellisissa olosuhteissa ja yhteisesti hyväksyttyjen turvallisuussuunnitelmien mukaisesti USA:n joukot voivat toteuttaa välttämättömät ja oikeasuhtaiset toimenpiteet myös sovittujen tilojen ja alueiden välittömän läheisyyden ulkopuolella ylläpitääkseen USA:n joukkojen turvallisuutta ja puolustusta sekä niiden sotilaallisten operaatioiden jatkuvuutta tai palauttaakseen ne.

    4. Suomen viranomaiset ja USA:n joukkojen viranomaiset tekevät keskenään läheistä yhteistyötä tämän artiklan mukaisessa toiminnassa muun muassa hyväksymällä yhteisesti turvallisuussuunnitelmia ja sovittamalla yhteen turvallisuustoimenpiteitä, jollei tilanteen erityinen kiireellisyys estä turvallisuustoimenpiteiden yhteensovittamista. USA:n joukkojen viranomaiset ilmoittavat Suomen viranomaisille niin pian kuin on käytännössä mahdollista tällaisten toimenpiteiden kohteena olevista luonnollisista henkilöistä, lukuun ottamatta USA:n joukkojen jäseniä ja näiden huollettavia, ja siltä osin kuin se on tarpeen ja asianmukaista, sovittavat toimensa yhteen Suomen viranomaisten toimien kanssa, jotta nämä voivat ottaa kyseiset henkilöt haltuunsa`.

    Edellisestä sopimustekstistä kannattaa huomioida artiklan 6 kohtien 3 ja 4 tietyt lauseet. Otan esille ensin kohtien 3 ja 4 väittämät (1.-2.) ja sitten katekismus tyyppisen selityksen (a.-b.) eli: `Mitä se on`:

    1.) Artikla 6, kohta 3: `Suomella on ensisijainen vastuu USA:n joukkojen ja niiden sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta`.

    a.) Mitä se on: USAn joukoilla ei ole ensisijaista vastuuta sotilaallisten operaatioiden turvallisuuden ja puolustuksen varmistamisesta, koska sopimustekstin mukaan Suomella on siitä ensisijainen vastuu. Lukekaahan lausuma uudelleen tulossa olevan sotilaallisen operaation tai sen uhan aikana ja soveltakaa se käytäntöön.

    2.) Artikla 6, kohta 4: `USA:n joukkojen viranomaiset ilmoittavat Suomen viranomaisille niin pian kuin on käytännössä mahdollista tällaisten toimenpiteiden kohteena olevista luonnollisista henkilöistä, lukuun ottamatta USA:n joukkojen jäseniä ja näiden huollettavia, ja siltä osin kuin se on tarpeen ja asianmukaista, sovittavat toimensa yhteen Suomen viranomaisten toimien kanssa, jotta nämä voivat ottaa kyseiset henkilöt haltuunsa`.

    b.) Mitä se on: `Turvallisuustoimenpiteiden yhteensovittaminen` tarkoittaa viranomaisyhteistyötä Suomen ja USAn joukkojen välillä. Puolustusvoimien yhtenä lakisääteisenä tehtävänä on muiden viranomaisten tukeminen eli virka-apu yhteiskunnan turvaamiseksi, järjestyksen ylläpitämiseksi ja terrorismirikosten estämiseksi. Virka-apua voivat pyytää ensisijaisesti poliisi ja pelastuslaitos.

    `Henkilön haltuunotto` tarkoittaa yleisvaarallisten henkilöiden kiinni ottamista ja pitämistä turvasäilössä, eristämistä sotatilan tai sen uhan aikana ja hallinnon vihollisten sulkemista kuulustelukeskuksiin.

    Kiinni ottamiseen ei tarvita yksilölliseen tekoon liittyvää syytä, vaan siihen riittää pelkkä epäilys jonkun mahdollisesti tuottamasta vaarasta. Henkilön haltuunotto toimeenpannaan muun muassa silloin, kun maat ajautuvat sotatilaan tai sen uhkaan eikä kansalaisten anneta enää toimia vapaasti toisen osapuolen hallussa olevilla alueilla.

    Oletteko sattumoisin kommentoineet tai esittäneet hallinnon virallisesta linjasta poikkeavia mielipiteitä viimeisen viidentoista vuoden aikana. No voi, voi sentään, sattuipa ikävästi!

    https://www.middleeastmonitor.com/wp-content/uploads/2021/04/GettyImages-903041.jpg

    Newsky

    Plusääni(21)Miinusääni(0)
  6. 2024

    Suomi maailman onnellisin maa!

    Herättyäni aamutuimaan seuraava riskianalyytikon teksti valtasi ajatukseni. Linkkejä ei kannata avata, koska asiasisällön niistä te jo tiedättekin, mutta epätäydellinen lista kannattaa käydä luettelonomaisesti läpi ja pähkäillä, että mihin helvettiin meitä on kansakuntana kuin varkain johdateltu.

    Annus horribilis

    Geopoliittisia riskejä analysoiva Eurasia Group nostaa perinteisessä alkanutta vuotta ennakoivassa analyysissään esiin kolme asiaa, jotka määrittelevät koko maailman suuntaa vuonna 2024:

    -Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa,
    -Israelin ja Hamasin välinen konflikti sekä
    -Yhdysvaltain presidentinvaalit.

    Eurasia Groupin riskilistalla mainitaan lisäksi:

    -tekoälyn hallitsemattomuus,
    -Iranin ja Pohjois-Korean laajempi liittoutuminen Venäjän kanssa,
    -Kiinan vaikea taloustilanne, taistelu tärkeistä raaka-aineista, kireän rahapolitiikan seuraukset sekä
    -Yhdysvalloissa että euroalueella ja ilmastonmuutos.

    `Vuoden 2024 riskit. Ian Bremmerin mukaan Venäjän hyökkäyssota, Israelin ja Hamasin välinen konflikti sekä Yhdysvaltain presidentinvaalit määrittelevät sen, millainen alkaneesta vuodesta tulee`.

    Riskianalyytikolta jäätävä ennuste: Vuosi 2024 on `annus horribilis´ – `Tämä on vakavaa`.
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/riskianalyytikolta-j%C3%A4%C3%A4t%C3%A4v%C3%A4-ennuste-vuosi-2024-on-annus-horribilis-t%C3%A4m%C3%A4-on-vakavaa/ar-AA1mUkpx?ocid=msedgdhp&pc=LCTS&cvid=366b2793dd8a4196b5bd8d4b5927275d&ei=18

    `Eurasia Group on Ian Bremmerin vuonna 1998 perustama poliittisten riskien konsulttiyritys`.
    Eurasia Group.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Eurasia_Group#External_links

    Samankaltaisia yrityksiä: Valvontariskiryhmä, Oxford Analytica, Roubinin globaali talous, Le Beckin kansainvälinen, Taloustieteilijän tiedusteluyksikkö.

    Makrotason geopolitiikka on tosin uteliaisuutta herättävä, mutta missä mennään mikrotasolla – Suomessa – maailman onnellisimmassa maassa?

    Suomen merkittävimmät turvallisuusuhat vuodelle 2024.

    Suomessa uhkamallit päivitetään osana kansallista riskiarvioita kolmen vuoden välein. Seuraavassa lueteltu luonnollisia normaalioloissa tapahtuvia ongelma- ja häiriötilanteita:

    Häiriöt voimahuollossa, tietoliikenteessä ja tietojärjestelmissä, kuljetuslogistiikassa, yhdyskuntatekniikassa, elintarvikehuollossa, rahoitus- ja maksujärjestelmässä, julkisen talouden rahoituksen saatavuudessa, väestön terveydessä ja hyvinvoinnissa, suuronnettomuudet, luonnon ääri-ilmiöt ja ympäristöuhkat, terrorismissa ja muu yhteiskuntajärjestystä vaarantavassa rikollisuudessa, rajaturvallisuudessa, poliittisessa, taloudellisessa ja sotilaallisessa kentässä, sotilaallisessa voimankäytössä.

    Suomalainen yhteiskunta kärsii vakavasta turvallisuuspoliittisesta vajeesta. Normaalioloissakin voi ilmetä ongelmia ja häiriötilanteita, jotka vaikuttavat suomalaisten elämänlaatuun, mutta viime vuosina niitä on lähdetty varta vasten hakemaan. `Sitä saa mitä tilaa`. Ongelmien ja häiriötilanteiden haussaan Suomi on kunnostautunut ja onnistunut erinomaisen hyvin. `Mikään ei ole enää niin varmaa kuin epävarmaa`.

    Mutta nyt Suomen geopoliittisella ja -strategisella taivaan rannalla nousevat esille mustat pilvet, jolloin ei voida enää puhua normaalioloista tapahtuvista häiriöistä, vaan itseaiheutetuista vakavista koko kansakuntaa kohtaavista ongelma- ja häiriötilanteista, jotka ovat aivan omaa luokkaansa.

    Jo pelkkä konteksti tulossa oleviin vakavampiin ongelmiin on tämä: Valtio velkaantuu kestämättömästi, syntyvyys on nälkävuosien tasolla, ylikuolleisuus vallitsee maassa, uudet rokotusohjelmat (oik. injektiot) ovat tulossa, väestönvaihto on kriittisessä pisteessä, työttömiä maalitetaan aiheettomasti jne. jne. jne.

    Seuraavassa on listattu Suomen vakavampia turvallisuusuhkia vuodelle 2024. Lista ei ole täydellinen, mutta tynkyydestään huolimatta se on hiuksia nostattavaa luettavaa. Suomen leukaperiin on asetettu koukut ja se vedetään avoimelle kentälle, sinne se ei haluaisi olla.

    FT: Näin Suomi varautuu sotaan Venäjää vastaan – `Kuin James Bond -elokuvista`.
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22b3603d-c759-470a-800c-c851d7556554
    Suomen valtion velkaantuminen.
    http://velkakello.fi/
    Suomen Nato-jäsenyys.
    https://um.fi/suomen-nato-jasenyys
    Suomen ja Naton yhteisymmärryspöytäkirja (MoU).
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Naton_yhteisymm%C3%A4rrysp%C3%B6yt%C3%A4kirja
    Kahdenvälinen puolustusyhteistyösopimus (DCA) Yhdysvaltain ja Suomen kesken.
    https://valtioneuvosto.fi/-/yhdysvallat-ja-suomi-kaynnistavat-sopimusneuvottelut-puolustusyhteistyosta
    Pohjoismainen puolustusyhteistyö.
    https://puolustusvoimat.fi/kansainvalinen-toiminta/pohjoismainen-puolustusyhteistyo
    Operation Atlantic Resolve.
    https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Atlantic_Resolve
    Suomen ja Ruotsin välinen puolustusyhteistyö.
    https://puolustusvoimat.fi/suomen-ja-ruotsin-valinen-puolustusyhteistyo
    JEF-yhteistyö.
    https://puolustusvoimat.fi/jef
    FIIA – Ulkopoliittinen instituutti (UPI).
    https://www.fiia.fi/
    Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_hybridiuhkien_torjunnan_osaamiskeskus
    Huoltovarmuuskeskuksen mediapooli.
    https://www.mediapooli.fi/
    Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta (Hutva tai Tp-utva).
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallituksen_ulko-_ja_turvallisuuspoliittinen_ministerivaliokunta
    Suomen, Ruotsin ja Norjan puolustusyhteistyösopimus.
    https://yle.fi/a/3-11559271
    Muiden vieraiden valtioiden kanssa tehdyt kahdenväliset ja monenväliset sopimukset.
    https://um.fi/kahdenvaliset-ja-monenvaliset-sopimukset
    Suomen tuki Ukrainalle (osallistuminen proxy-sotaan Venäjää vastaan).
    https://um.fi/suomen-tuki-ukrainalle
    Suomen asettamat pakotteet Venäjälle.
    https://um.fi/pakotteet
    Varustautuminen sotaan.
    https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/22b3603d-c759-470a-800c-c851d7556554
    Ahvenanmaan kysymys.
    https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/412d206c-26a7-4771-a199-d72e565fb0c2
    Kriittisten raaka-aineiden hallintolaki.
    https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009854533.html
    Itämeri, sotameri – jännitteet ja Venäjän sotatoimet ovat viime vuosina vain kasvaneet.
    https://www.apu.fi/artikkelit/itameri-sotameri-jannitteet-ja-venajan-sotatoimet-ovat-viime-vuosina-vain-kasvaneet
    Itärajan tilanne, yhteiskunnan turvallisuus sekä Suomen osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan.
    https://valtioneuvosto.fi/-/10616/tp-utva-ssa-esilla-itarajan-tilanne-yhteiskunnan-turvallisuus-seka-suomen-osallistuminen-kansainvaliseen-kriisinhallintaan

    `Ja minä näin,
    ja katso:
    myrskytuuli tuli pohjoisesta,
    suuri pilvi ja leimahteleva tuli,
    ja pilveä ympäröitsi hohde,
    ja tulen keskeltä näkyi ikään kuin hehkuvaa malmia,
    keskeltä tulta` (Hes 1:4).

    Newsky

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  7. Euroopan Strateginen autonomia.

    Vaihtoehtoisia käsitteinä on käytetty: `Strateginen vastuu’ tai `Yhteistyöllinen autonomia’.

    Länsiliiton Yhdysvallat vetoisella proxy-sodalla Venäjää vastaan Ukrainassa on ollut tarkoituksena militarisoida Euroopan Nato-valtiot, siirtää sodan painopiste Itä-Eurooppaan, heikentää keinoja kaihtamatta Eurooppaa sekä taloudellisesti että sotilaallisesti ja hajottaa sen keskinäinen koheesio. Yhdysvallat on onnistunut tehtävässään Euroopan unionin suhteen erinomaisesti.

    Yhdysvalloilla näyttää olevan suunnitelma lyödä kaksi kärpästä yhdellä läimäyksellä eli heikentää sekä Euroopan unioni että erityisesti Euraasian unioni saattamalla nämä sotatilaan. Viimeisessä vaiheessa Yhdysvallat pyrkii käymään proxy-sotaa Euroopan unionin Nato-valtioitten ja erityisesti sen itäisten DCA-valtioitten kautta, Venäjää vastaan, pysyen itse taustalla.

    Yhdysvaltojen tarkoituksena on murtaa Venäjän lukko Ukrainan kautta, joka on pidäkkeenä sen pyrkimykselle lyödä Kiinan kasvava mahti laudalta (Thukykideen ansa) säilyttääkseen luomansa mielivaltaisen yksinapaisen sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen aseman olla maailman johtava toimija.

    Eturintaman valtiot kuten Suomi, Baltian maat ja Puola (Itä-Euroopan sotilaallinen focus), ovat nyt erityisessä vaarassa, koska Yhdysvallat vetoinen Nato pyrkii keskittämään joukkojaan ja rakentamaan sotilaallista infrastruktuuriaan juuri näihin DCA-maihin. Yhdysvaltojen fyysinen läsnäolo Euroopan itäisissä valtioissa ei tule olemaan luonteeltaan pysyvä vaan sotaan yllyttävä.

    Venäjä ei ole koskaan ollut itäisen Euroopan valtioille uhkakuva, mutta siitä on Yhdysvaltojen toimesta tehty sellainen. Mihin muuhun Venäjä tarvitsee itäisen Euroopan valtioita kuin rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja keskinäiseen rakentavaan poliittiseen ja taloudelliseen vuorovaikutukseen. Ei sillä ole mitään muita intressejä näissä valtioissa.

    Länsiliittouman joukkojen ja sotakaluston määrä kasvaa Itä-Euroopan valtioissa kuten Suomessa, johon se kuuluu keskinäisillä sopimuksilla, kaiken aikaa. Kansainvälisen median sotapropagandaan perustuva sanoma on ennakoiva: Jos Venäjä voittaa Ukrainassa, kuka on seuraava? He luovat tahallisia uhkakuvia erityisesti Itä-Euroopan valtioille kuten Suomelle, Baltian maille ja Puolalle.

    Yhdysvallat tulee vetämään sotilaallisen hegemoniansa Natosta ja siten koko Euroopan unionista. Samaan aikaan Länsi-Euroopan Nato-valtiot ottavat etäisyyttä konfliktialttiisiin Itä-Euroopan DCA-valtioihin, oman turvallisuutensa takaamiseksi. Samoin tapahtuu Pohjoismaissa, jossa muut DCA-valtiot ottavat etäisyyttä eturintaman maahan, DCA-Suomeen.

    Oslon yliopiston puolustuspolitiikan ja ohjusteknologian tutkijan Fabian Hoffmannin viesti Euroopan unionin läntisille Nato-valtioille suhteessa sen itäisiin Nato-valtioihin on aiheellinen. Hänen mukaansa viesti Euroopan läntisille Nato-hallituksille olisi seuraava: `Älkää tulko itäisten liittolaistenne tueksi, ellette halua kansanne kärsivän`!

    Strateginen autonomia voidaan nähdä sekä varautumisena muutoksiin että vapautumisena riippuvaisuuksista.

    Globaali alueellistaminen on noussut tärkeämmäksi keskustelunaiheeksi kuin itse globalisaatio. Globaalin alueellistamisen tavoiteltavimmaksi tekijäksi voidaan nimetä ylikansallisten unioneiden strateginen autonomia, joka toteutetaan kussakin kymmenessä unionissa.

    Maailman globaali geopoliittinen uusjako on muotoutumassa aivan silmiemme edessä. Venäjä-vetoinen moninapainen kansainväliseen oikeuteen perustuva maailmanjärjestys on murtautunut esiin. Yhdysvallat-vetoinen yksinapainen kansainvälisiin sääntöihin (?) perustuva maailmanjärjestys on väistymässä, jo senkin takia, koska kukaan valtioista ei luota siihen eikä enää tiedä mihin `sääntöihin perustuvalla` järjestyksellä viitataan, joskin useat valtiot ovat tunteneet sen `säännöt` luissaan ja ytimissään.

    Kuka määrittää säännöt Yhdysvaltain sääntöihin perustuvassa maailmanjärjestyksessä ja missä mainittuun sääntökokoelmaan voisi tutustua? Mikä tahansa Yhdysvallat/Nato vetoinen väkivallanteko kuten humanitaarinen offensiivi tai suoranainen interventio on voitu perustella Yhdysvaltojen/Naton yksinapaisella sääntöihin perustuvalla maailmanjärjestyksellä.

    Esimerkiksi Venäjän federaation ajama moninapainen kansainväliseen oikeuteen perustuva maailmanjärjestys kunnioittaa Intian, Kiinan ja muiden valtioiden kannattamaa strategista autonomiaa ja on siten heidän kahdenvälisten suhteidensa ydinvahvuus, kuten esimerkiksi Intian ulkoministerin viimeisin vierailu Venäjällä tämän osoitti.

    Kymmennapaisen maailmanjärjestyksen vahvuus ei ole globaalien valtioklustereiden yhteensovittamisessa, jolloin niitä pyrittäisiin integroimaan yhdeksi liittokunnaksi. vaan kunkin unionin eli valtioklusterin suvereeniudessa ja siten `strategisessa autonomiassa`.

    Globaaliin moninapaiseen maailmaan ei tule muodostumaan toista kaksinapaista rautaesiripulla jaettua maailmanjärjestystä, vaan hajautettu kymmenen unionin muodostama valtioklusteri järjestelmä. Tämä kehitys on kauhistus Yhdysvallat-vetoiselle yksinapaiselle maailmanjärjestys hankkeelle.

    `Se (neljäs valtakunta) on oleva hajanainen valtakunta` (Dan 2:41).

    Venäjän federaation presidentin, Vladimir Putinin, missio moninapaisen maailmanjärjestyksen tukemiseksi sen kumppanuuksia vahvistamalla ja kriittisiä riippuvuuksia vähentämällä niin lähialueillaan, Euraasian Unionin sisällä, kuin globaalistikin muihin kehittyviin unioneihin (valtioklustereihin) nähden, on osoittautunut toimivaksi ja varsin vetovoimaiseksi hankkeeksi kuten BRICS+ on osoittanut.

    Alueelliselta pohjalta muodostuneita `valmiita` valtioklustereita ovat Euroopan Unioni, Euraasian Unioni, Afrikan Unioni, Etelä-Amerikan Unioni, Pohjois-Amerikan Unioni (NAU) ja Arab League. Edellisten lisäksi seuraavat kehittyvät valtioklusterit ovat muodostumassa: Kiinan, Intian, Etelä-Afrikan (Tyynimeren) ympärille ja Väli-Amerikkaan. Kymmenen ylikansallisen valtioklusterin järjestelmä tulee sisältämään jokaisen kansallisvaltion maan päällä – ilman poikkeusta.

    Kymmennapaisen maailmanjärjestyksen muotoutuessa globaali tieteeseen perustuva maailmanuskonto nousee esille ja nostattaa maailmanhallituksen valtaan. Maailmanhallitus on käsite, jolla kuvataan maailmanlaajuista universaalia valtiota ja sen hallintoa, joka kattaisi koko ihmiskunnan.

    Maailmanhallituksen toiminnot kuten hallintotapa, lainsäädäntö, oikeuslaitos, poliisi, valuutta, armeija ja perustuslaki, tulevat olemaan universaaleja. Korporaatiot sulautetaan valtioon, paitsi niiden välillä olevat toimijat – erityisjärjestöt, jotka vastaavat kansainvälisistä asioista.

    Arvioidessaan Manhattan-projektin tuloksia sekä Hiroshiman ja Nagasakin kohtaloa Albert Einstein julisti: `Rauhaan ja turvallisuuteen on vain yksi tie: ylikansallisen organisaation polku`.

    Seuraavassa esimerkki 1/10 ylikansallisesta organisaatiosta – Euroopan Unionin valtioklusterista – ja sen tiestä kohti strategista autonomiaa. Muut yhdeksän globaalia valtioklusteria tulevat seuraamaan samaa polkua tiellä kohti omaa autonomiaansa.

    Mayer Amschel Rothschild (1744 – 1812) oli saksanjuutalainen pankkiiri ja Rothschildien pankkidynastian perustaja.
    Rothschildien sukuvaakuna vuodelta 1822.
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/a8/Great_coat_of_arms_of_Rothschild_family.svg/1024px-Great_coat_of_arms_of_Rothschild_family.svg.png

    Rothschildien sukuvaakunan kuvaamassa kourassa olevat viisi nuolta edustavat Mayer Amschel Rothschildin viiden pojan perustamia pankki dynastioita Euroopan eri maissa. Mayer Amshel demonstroi pojilleen suvun yhtenäisyyden voimaa nuoliesimerkillä.

    Mayer Amshel taittoi yhden nuolen poikiensa läsnä ollessa. Tämän jälkeen hän otti viisi nuolta ja kehotti poikiansa katkaisemaan ne kerralla. Tehtävä ei onnistunut ja oppi yhtenäisyydestä ja keskinäisen koheesion voimasta meni perille.

    Makrotason vertauskuvassa kymmenen nuolta kuvaa strategiseen autonomiaan perustuvia kymmentä ylikansallista valtioklusterijärjestelmää – moninapaista maailmanjärjestystä – joiden hegemonia on ehdoton. Kun nämä valtioklusterit ovat valmiita voidaan sanoa:

    `He ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen (globalisaatio) yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä` (1 Moo 11:6). Aikamme WWIIIn jälkeinen integraatiohanke on heidän toinen globalisaatioyrityksensä, joka valmistuessaan tulee jäämään yllättävän lyhyeksi, koska WWIV.

    Mikrotason vertauskuvassa yksi nuoli edustaa yhtä strategiseen autonomiaan pyrkivää valtioklusteria kuten Euroopan unionia.

    Euroopan Unionin olisi otettava oppia Mayer Rothschildtin demonstraatiosta pojilleen. Euroopan unioni on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion (nuolen) muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Sen yhden `nuolen` katkaisemisesta suoriutuu vaivatta, mutta 27 keskinäisellä koheesiolla niputetun `nuolen` katkaiseminen on Mission Imbossible.

    Nuolet viinissä.
    https://1ef26ce1e6.clvaw-cdnwnd.com/1c48490fdc6d8c826bd81034439b95ac/200000040-a9b83a9b86/700/heraldica_nuoliviinet_tuoteryhmakuva1121-9.jpg?ph=1ef26ce1e6

    Globaalilla tasolla strategisella autonomialla tarkoitetaan kymmenen valtioklusterin kykyä edistää määrätietoisesti ja erillisesti omien unioniensa arvoja ja etuja, omassa toimintaympäristössään muiden unionien ympäröimänä keskinäisiä kumppanuuksia vahvistamisella ja itseään koskevilla kriittisten riippuvuuksien vähentämisellä.

    Tämä näyttää olevan moninapaisen kansainväliseen oikeuteen perustuvan maailmanjärjestyksen tavoite. Eipä ihme, että se menestyy! Kelpo valtio mielellään liittyy kansojen perheen yhteisöllisyyteen.

    Ylikansallisten unionien tapauksessa strateginen autonomia tarkoittaisi suvereenien unionien täysin itsenäistä toimintakykyä taloudessa ja kaupassa sekä itsenäistä puolustuskykyä, jolloin valtioklusterit voisivat itse puolustaa itseään ilman toisen valtioklusterin sekaantumista.

    Esimerkiksi Euroopan unionin valtioklusterissa `liian pitkälle` luotaavaa autonomia keskustelua vastustetaan jo senkin takia, koska pelkkä asiasta puhuminen koetaan Yhdysvaltain varpaille tallaamiseksi. Tämä on heikon ja ei-itsenäisen valtioklusterin tunnusmerkki, joka on vielä kehitysvaiheessa!

    Vaikka Yhdysvallat käy sotaa ilman sodanjulistusta Euroopan unionia vastaan kuten vihreällä siirtymällä, Nord Stream-kaasuputkistoon kohdistetulla terrori-iskulla, Afrikan energiavirtojen häirinnällä Euroopan unioniin, provosoimalla sota Venäjää vastaan jne., asia on silti tabu. Yhdysvaltojen tarkoituksena on tehdä Euroopan unioni riippuvaiseksi omasta, mutta pian kaatuvasta taloudestaan.

    Ylikansallisten unionien muotoutumisvaiheessa konfliktit ovat väistämättömiä niin sen eri kansojen kuin myös muotoutuvien ylikansallisten valtioklustereiden – unionien (kuningaskuntien) kesken. Konfliktit ovat tavanomaisia myös valtioklustereiden valtioiden sisällä, jossa eri kansanryhmät kuten siirtolaiset ottavat mittaa toisistaan.

    `Sillä kansa (εθνος = ethnos = ihmisryhmä, kansa, etninen ryhmä) nousee kansaa vastaan ja valtakunta (βασιλεια = basileia = kuningaskunta) valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin` (Mat 24:7).

    Euroopan unioni tosin ei toimi autonomisesti ja strategisesti suhteessa sen kauppapolitiikkaan, koska Venäjä-pakotteet. Sillä ei ole myöskään samaa autonomiasta asemaa sen keskeisessä osa-alueessa kuten suhteessa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Euroopan turvallisuuspoliittinen strateginen autonomia ja sen suhde muihin toimijoihin on vasta aluillaan.

    Euroopan oikeus määrätä itse itseään koskevissa asioissa pitäisi olla normaali kansainvälisen toimijan ominaispiirre, jolloin se olisi riittävän itsenäinen, riippumaton ja muista tahoista erillinen toimija, mutta tämä ei ole vielä toteutunut.

    Amerikan Yhdysvallat voi tarjota joko tahallisesti (terrori-iskut) tai tahattomasti (presidenttipelin tuoksinassa) Euroopalle vahvan sysäyksen oikeaan suuntaan, vaikka se ei olisikaan amerikkalaisten etu, jolloin Eurooppa järjestäytyy uudelleen, palauttaa sisäisen koheesionsa ja välttää hiuksenhienosti täydellisen taloudellisen ja alueellisen hajaannuksensa sekä suursodan.

    Yhdysvaltain ex. presidentin Donald Trumpin viimeaikaiset ulostulot ovat huomion arvoisia ja niihin pitäisi suhtautua sille kuuluvalla vakavuudella, koska DT lähettää ilmiselvän ennakkoviestin sekä Euroopan unionille että Venäjälle. Poimintoja päivän lööpeistä:

    -`Trump vaatii Euroopan Nato-mailta `välittömiä` toimia – CNN: Naton säännöt sanovat muuta`.
    -`Donald Trump huojuttaa nyt Natoa, haukkuu Euroopan – `Miksi he eivät tee mitään?`.
    -`Donald Trump selvensi sanomisiaan: `Haluan vain, että Yhdysvaltoja kohdellaan reilusti`.
    -`Trump aloitti Saksan höykyttämisen heti – Naton Stoltenberg kuunteli häkeltyneenä`.
    -`Saksalaisarvio: Maailma siirtyi juuri uuteen poliittiseen aikakauteen – Trump tuhosi `vanhan maailman`.
    -`Trumpin Nato-linja kuohuttaa, Viro esillä USA:ssa – `Clinton kisaa Vladimir Putinia vastaan`.
    -`Barack Obama ärähti Donald Trumpin Nato-linjauksesta: `Historian tärkein liittoutuma`.

    Euroopan sisäinen strateginen autonomia ja siihen kuuluva turvallisuus ja puolustuspolitiikka toteutuu ainoastaan silloin, kun Euroopan unioni irrottautuu omatoimiseksi toimijaksi tai se irrotetaan Yhdysvaltojen toimesta ensin Nato-sopimusjärjestöstä ja sen seurauksena Yhdysvaltain hegemoniasta sinänsä.

    Kumpaakin linjaa kannatetaan Atlantin molemmilla puolilla, koska tämä olisi ainut tie Euroopan ja Venäjän suhteiden elpymiseen ja alueelliseen rauhaan, että laajemmin maailmanrauhaan. Mutta tiimalasissa alkaa olla hiekka vähissä! Kuka hyvänsä (eurooppalainen) valtio, joka viimeisenä taipuu tähän, joutuu muiden maksumieheksi (ajatus Thierry Meyssanin). Asialla on kiire!

    Virallinen keskustelu Euroopan Unionin strategisesta autonomiasta katsotaan alkaneen Ranskan ja Iso-Britannian kahdenvälisestä tapaamisesta Saint-Malossa vuonna 1998. Tuolloin asetettiin Euroopan Unionin autonomiset puitteet, joita tukisi uskottava eurooppalainen turvallisuus ja puolustuspolitiikka. Samalla aloitettiin Euroopan sotilaallisten suorituskykyjen kartoittaminen kriisinhallintaoperaatioita varten.

    Kriisinhallintaoperaatiot aloitettiin jo vuonna 2003, jolla tähdättiin Euroopan sotilaallisen päätöksenteko rakenteiden rakentamiseen, vaikka suunnittelu- ja johtamiskyky Euroopassa oli edelleen tiukasti Yhdysvaltojen johtaman Naton hyppysissä.

    Vuonna 2005 perustettiin Euroopan unionin taisteluosastot ja vuodesta 2007 alkaen Euroopan unionilla on ollut vuosittain samanaikaisesti valmiudessa kaksi taisteluosastoa, jotka eivät ole toimineet käytännön tilanteissa kertaakaan. Mutta EU:n taisteluosastot ovat unionin sotilaallisen kriisinhallinnan nopean toiminnan ja sotilaallisten suorituskykyjen kehittämisen välivaihe tiellä kohti euroarmeijaa.

    Taisteluosastojen tarkoituksena on vahvistaa EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa ja sen työkalupakin keinovalikkoa kriisinhallinnassa. Lisäksi taisteluosastot edesauttavat jäsenvaltioiden sotilaallisten suorituskykyjen kehittämistä.

    Keskustelu Euroopan strategisesta autonomiasta vauhdittui Yhdysvaltain 45. presidentin Donald Trumpin kaudella (2017-2021). Tuolloin Yhdysvaltain sitoutuminen Euroopan puolustukseen ja Nato-sopimusjärjestöön, joka on ollut siihen asti Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kivijalka, koettiin epävarmaksi.

    Epävarmuutta lisäsi Ison-Britannian ero Euroopan unionista (Brexit), joka vei unionilta roppakaupalla yhteisiä sotilaallisia voimavaroja atlanttisen liittouman hyväksi ja hankaloitti Euroopan keskinäisiä yhteistyökuvioita entisestään.

    Kysymykseen: Kenen tai minkä suhteen Euroopan unionin olisi tarkoitus olla ensisijaisesti autonominen? Vastaus on ilmeinen: Keskeisimmäksi kysymykseksi nousee Euroopan strateginen autonomisuus suhteessa Yhdysvallat-vetoiseen Nato-sopimusjärjestöön, koska Euroopan unionin yhteistyö Yhdysvaltain kanssa on osoittanut huolestuttavalla tavalla kasvavia epävarmuuden merkkejä.

    Euroopan unionilla on edessään irtiotto Yhdysvaltain hegemoniasta, muutoin se jää maailman kaikkien parkettien seinäruusuksi. Irtiotto on tehtävä aluksi Yhdysvallat vetoisesta Nato-sopimusjärjestöstä harjoittamaan omaa strategista autonomiaansa. Vain näin menetellen Euroopan unioni voi rakentaa uutta turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa euroarmeijan pohjalta.

    Toisin kuin luullaan, näin menetellen on mahdollista saavuttaa keskinäinen ja vastuullinen rauhankumppanuus Euroopan unionin ja Euraasian unionin välillä. Mikäli Eurooppa nyt marssii etsikkoaikansa ohi tässä asiassa niin – omapahan on asiansa!

    Mutta miten silloin Suomen käy? Tomun laskeuduttua Suomi tulee tosin nousemaan kuin iibis-kissa ,,, korjaan, feenix-lintu tuhkastaan, mutta kauhistuttavilla seurauksilla. Toivottavasti tuhkavaihe jää väliin, vaikka vakavasti näyttää siltä, että näin ei tule käymään, koska `sodan koirat`.

    Suomen Venäjän vastaiseen sotaan yllyttäjät löytyvät Ukrainasta, Ruotsista ja Virosta sekä monista muista maista, ovat aktivoituneet, koska he tiedostavat omat turvallisuuteen liittyvät etunsa sekä Suomen herkän geopoliittisen asemon suhteessa Venäjään. Meillä on sota aikaa vastaan! On hiuksenhieno mahdollisuus, että `kenraali aika` on Suomen puolella!

    `Eikö tämä ole kekäle, joka on tulesta temmattu`? (Sak 3:2).

    Suomalainen keskustelukulttuuri kapenee sitä mukaa kuin DCA-Suomi vahvistuu. Esimerkiksi presidenttiehdokkaat – kaikki – eivät pidä Yhdysvaltain, Britannian, Naton, EUn ja Israelin orkestroimaa Gazan palestiinalaisten joukkotuhontaa laittomana etnisenä puhdistuksena – sotarikoksena, vaikka kansainväliseen oikeuteen liittyy selvä kielto siviileihin kohdistuvasta `kollektiivisesta rangaistuksesta`.

    Yhdysvallat vetoisen yksinapaisen sääntöihin (?) perustuvan maailmanjärjestyksen hyväksyminen Suomessa ja suomalaisten keskuudessa kielii Suomen potevan vakavaa Tukholma-oireyhtymää.

    `Tukholma-oireyhtymä on psykologinen tila, jossa panttivangeille tai muulla tavoin vastoin tahtoaan kaapatuille henkilöille (kuten Suomelle) kehittyy myötämielinen suhtautuminen kaappaajiinsa (Yhdysvallat, Britannia, Nato, EU).

    Syndrooman vaikutuksesta kaapatut saattavat puolustaa kaappaajiaan tai auttaa näitä sekä antaa jälkeenpäin näistä myötämielisiä todistuksia` (Wiki). Tämä on Suomen ja suomalaisten sairas henkinen tila tänä päivänä!

    Kommentin sanoma lyhyesti: Euroopan unionin valtioklusteri on Euroopan unionin valtioklusteri. Se ei ole Pohjois-Amerikan unionin (NAU) valtioklusteri, eikä se ole Euraasian unionin valtioklusteri, koska kaikkien niiden pitäisi olla strategisesti autonomisia.

    Euroopan unionin valtioklusterin tehtävä olisi palauttaa sille kuuluva näky olla rauhan siltana ja tasapainottavana toimijana Pohjois-Amerikan unionin valtioklusterin ja Euraasian unionin valtioklusterin välillä sekä muulle maailmalle. Tämä olisi heidän näkynsä, mutta he ovat eksyneet.

    Yhdysvaltain (oik. Columbian, 500-vuotinen `Feenix-sykli` on nyt umpeutumassa) kohtalo on sinetöity näillä sanoilla: `Mene, mene, tekel, ufarsin` (Dan 5:25; ja selitys 5:26-28).

    `Katso, he ovat kuin kuivat korret:
    tuli polttaa heidät;
    he eivät pelasta henkeään liekin vallasta.
    Se ei ole hiillos heidän lämmitelläkseen eikä valkea,
    jonka ääressä istutaan.
    Tämän saat sinä niistä,
    joista olet vaivaa nähnyt:
    ne, joiden kanssa olet kauppaa käynyt hamasta nuoruudestasi asti,
    harhailevat kukin haarallensa,
    ei kukaan sinua pelasta`
    (Jes 47:14-15).

    Lähteet:

    Väite: Donald Trump antoi tylyn viestin Euroopalle – USA `ei koskaan tulisi avuksi`, Politicolle kerrotaan.
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/v%C3%A4ite-donald-trump-antoi-tylyn-viestin-euroopalle-usa-ei-koskaan-tulisi-avuksi-politicolle-kerrotaan/ar-AA1mKZme?ocid=msedgdhp&pc=LCTS&cvid=6c680e09e0bf41ff93d809aa1e638585&ei=16
    `Euroopan unionin taisteluosastot (European Battle Groups, EUBG) perustettiin vuonna 2005. Vuodesta 2007 alkaen Euroopan unionilla on ollut vuosittain valmiudessa samanaikaisesti kaksi taisteluosastoa`.
    https://maavoimat.fi/-/suomi-osallistuu-eu-n-taisteluosaston-valmiusvuoroon-vuonna-2020#:~:text=Euroopan%20unionin%20taisteluosastot%20%28European%20Battle%20Groups%2C%20EUBG%29%20perustettiin,puoli%20vuotta%2C%20jota%20edelt%C3%A4%C3%A4%20perusteellinen%20koulutus-%20ja%20valmistelujakso.
    Euroopan strateginen autonomia, mitä se voisi olla?
    https://www.maanpuolustus-lehti.fi/euroopan-strateginen-autonomia-mita-se-voisi-olla/
    Tutkijalta raju väite: Konflikti voi alkaa todella pian – Venäjän uhka Natolle ymmärretään väärin.
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/tutkijalta-raju-v%C3%A4ite-konflikti-voi-alkaa-todella-pian-ven%C3%A4j%C3%A4n-uhka-natolle-ymm%C3%A4rret%C3%A4%C3%A4n-v%C3%A4%C3%A4rin/ar-AA1mZUSP?ocid=msedgdhp&pc=LCTS&cvid=1c2fd3f063cd40198471436b6b8d542a&ei=13

    Joskus lait ovat purkamista ja sopimukset rikkomista varten – silloin kun kansakuntien yleinen etu niin vaatii.

    Newsky

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  8. `Venäjän rajat eivät pääty minnekään`!

    Putinin hyytävä `vitsi` ilmaantui katukuvaan Venäjällä: `Ei lupaa hyvää`.
    https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/9c490053-9bc4-4c56-bad9-ff09ff3731ff

    Putinin lauseessa – `Venäjän rajat eivät pääty minnekään`! – heijastuu venäläinen vieraanvaraisuus ja terve suvaitsevaisuus parhaimmillaan. Tämä on toteutunut Venäjällä vierailevan kohdalla sekä yksilö- että valtion päämiestasolla.

    Putin lupasi ilmaista viljaa kuudelle Afrikan valtiolle ja osallistuu Afrikan valtioiden velkajärjestelyihin helpottamalla velkaantuneiden Afrikan valtioiden velkataakkaa. Tämä on filantropiaa ja siinä toteutuu käytännössä lause: `Venäjän rajat eivät pääty minnekään`.

    Onhan selvää, että jos vierailija tai valtio osoittautuu epäystävälliseksi tai peräti vihamieliseksi, niin se tulee kohtaamaan Venäjän `rajat`. `Rajansa kaikella`! Eipä taida olla valtiota, joka ei toimisi juuri näin, omien rajojensa sisällä.

    Lause `Venäjän rajat eivät pääty minnekään` kielii avarasydämisyydestä ja -katseisuudesta, johon sisältyy roima annos tervettä suvaitsevaisuutta sairaan suvaitsevaisuuden sijasta.

    Katolisilla ja Suomen evankelisluterilaisilla on samansisältöinen sanonta kuin Putinilla ja se kuuluu tällä tavalla: `Kirkon katto on korkealla ja sen seinät ovat kaukana toisistaan`. Suoraan sanottuna: `Kirkon rajat eivät pääty minnekään`. Tällä tahdotaan kuvata kirkon suvaitsevaisuutta sekä avarakatseisuutta ja -sydämisyyttä.

    Kukaan ei nyt kritisoi kirkosta, että onpa hyvä `vitsi` tai tämä `ei lupaa hyvää`, koska se ei ole yksinkertaisesti sopivaa. Kuulija tiedostaa, että kysymys on oikeasta suvaitsevaisuudesta ja ihmisystävällisyydestä. Oikeassa suvaitsevaisuudessa pitäydytään perinteisiin ja turvallisuutta luoviin arvoihin kuten marsalkka Mannerheim asian ilmaisi: `Koti, isänmaa ja uskonto`.

    Mutta sotapropagandan vammauttamat suomalaistoimittajat vääntävät kaiken kieroon, koska he tulkitsevat maailmaa silmälasiensa läpi, joiden linssit on värjätty hysteerisellä russofobialla ja kaikenlaisilla perversioilla.

    Putinin kuolematonta lausetta: `Venäjän rajat eivät pääty mihinkään` tai vastaavaa kirkon käyttämää rajatonta lausetta: `Kirkon katto on korkealla ja sen seinät ovat kaukana toisistaan` voi käyttää tahallisesti myös väärin, jolloin se ilmentää väärää suvaitsevaisuutta.

    Väärässä suvaitsevaisuudessa valtiolliset toimijat (suvaitsevaisto) hyväksyvät valtiossaan sairaita seksuaalisia perversioita ja liittävät ne osaksi yhteiskunnallisia ilmiöitä kuten idioottimaisen sateenkaariliikkeen tapauksessa.

    Venäjä kunnioittaa käytännössä moninapaisen maailmanjärjestykseen perustuvaa kansojen suvereniteettia, myös Suomen tapauksessa, yhteisillä rajoillaan. Tästä on osoituksena esimerkiksi viimeaikainen laittomien siirtolaisten käännyttäminen ja sakottaminen Suomen vastaisella rajalla Venäjän puolella.

    Venäjä sakottaa ja karkottaa Suomeen alueensa kautta pyrkineet siirtolaiset.
    https://mvlehti.net/2024/01/16/venaja-sakottaa-ja-karkottaa-suomeen-alueensa-kautta-pyrkineet-siirtolaiset/

    Mitäs tähän sanotte `vitun idiootit`.

    Kun vuonna 2023 noin 900 siirtolaista saapui Venäjältä Suomeen, Suomessa puhuttiin välineellistetystä maahanmuutosta eli Venäjän hybridivaikuttamisesta Suomea kohtaan.

    Samat tolvanat huusivat kitarisat punaisina vuonna 2015: `rajat auki` ja `meillä on tilaa` kun Ruotsista lähetettiin hyökyaaltona Suomeen 30 000 siirtolaista, vaikka he olivat tulleet jo useamman maan kautta. Silloin maahanmuutto kriitikoita pilkattiin ja ivattiin sanoilla: Pelolle ei pidä antaa valtaa!

    Ylivelkaantuneen Suomen väestönvaihtoa kannattava eliitti on käyttänyt mm. seuraavia sloganeita: 1.): `welcome refugees`, `meillä on tilaa`, `ovet on auki` ja `tervetuloa kolmannen maan kansalaiset`, 2.) vaikka hyvin tiedetään, että sen enempää tulijoista kuin omista kansalaisistakaan ei pystytä pitämään jatkossa huolta, koska Suomessa eletään velkavetoisesti!

    1.)`Meillä on tilaa`!
    https://pbs.twimg.com/media/C9to6V1XgAE4PFy.jpg
    2.)Suomen velkakello!
    http://velkakello.fi/

    Suomen kansa on menossa kohti kansallisia tuomioitaan. Rikkaiden piskuisen osakesäästäjien vähemmistön ja köyhien runsaan enemmistön juopa kasvaa kaiken aikaa. Suomalainen yhteiskunta on jakautunut. Hyvässä asemassa olevat pilkkaavat huonossa asemassa olevia median myötävaikutuksella – julkisesti.

    Suomalaisten ykkössynti eivät ole seksuaaliset perversiot, vaan ne ovat seuraus hyväosaisten ahneudesta ja velttoudesta.

    Suomalaisten ykkössynti on vähäosaisten kuten työttömien ja toimeentulominimillä elävien ahdinkoon saattaminen ja heidän halveksuntansa. Sama meno oli muinaisissa Sodomassa, Homorrassa, Admassa ja Seboimissa, joissa yhteiskunta oli jakaantunut samalla tavalla kuin nyky-Suomessa.

    `Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut` (Hes 16:49).

    Tässä on kaava siitä, kuinka mikä tahansa yhteiskunta ja missä hyvänsä, kaatuu oman pohjasakkansa voimasta: `Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan` (Jes 3:12).

    Tehkää parannus ja rukoilkaa elävän Jumalan puoleen – aikaa on vähän, kunnes tuomiot tulevat!

    `Ehkäpä he kuulevat ja kääntyvät itsekukin pois pahalta tieltään, ja niin minä kadun sitä onnettomuutta, jonka minä olen aikonut heille tuottaa heidän pahojen tekojensa tähden` (Jer 26:3). `Ehkäpä he rukouksessa lankeavat alas Herran eteen ja kääntyvät kukin pahalta tieltään. Sillä suuri on viha ja kiivastus, jolla Herra on uhannut tätä kansaa` (Jer 36:7).

    Kunnes tulee se päivä päivien joukossa, josta te olette sanova: Nämä päivät eivät miellytä meitä, ja te tulette kuulemaan kummia, jotka eivät ajatukseen astu, kirjaimellisesti:

    Kun tuomiot tulevat, niitä ei voi pysäyttää!

    `Hän,
    joka taivaassa asuu,
    nauraa (שחק = sachaq = nauraa, iloitsee)
    Herra pilkkaa (לעג = la`ag = pilkkaa, ivaa) heitä`
    (Ps 2:4).

    Aikuistukaa!

    Newsky

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  9. EastMed-kaasuputki

    Mistä Gazan sodalla pyritään?

    Onko Gazan asukkailla oikeus `omiin` luonnonvaroihinsa?

    Jokaisella suvereenilla valtiolla on oikeus omiin luonnonvaroihinsa. Mutta `edunvalvojan` (Israelin) mielestä (Talmudin mukaan) `(ihmis-) eläimet` (palestiinalaiset = etniset jordanialaiset), joilla ei Talmudin mukaan ole sielua, eivät voi kuulua omistavaan luokkaan, vaan talliin tai teuraaksi.

    Seuraavassa vain yksi aiheeseen sopiva ennakkotapaus alkuperäiskansan omaisuuden ryöstöstä:

    `Sukupolvia sitten Amerikan intiaanien Osage-heimo joutui muuttamaan. Ei ensimmäistä kertaa, valkoiset uudisasukkaat työnsivät heidät pois mailtaan 1800-luvulla. He perustivat uuden kotinsa kiviselle, hedelmättömälle alueelle Koillis-Oklahomassa toivoen, että uudisasukkaat jättäisivät heidät vihdoin rauhaan.

    Kuten kävi ilmi, heidän valitsemansa maa sisälsi runsaasti öljyä. 20. vuosisadan alussa heimon jäsenistä tuli näyttävästi varakkaita. He ostivat autoja ja rakensivat kartanoita; He ansaitsivat niin paljon öljyrahaa, että hallitus alkoi nimittää valkoisia vartijoita `auttamaan` heitä käyttämään sitä`.

    1920-luvulla yhteisö juonitteli tappaakseen intiaanit öljyrahoistaan.
    https://www.npr.org/2017/04/17/523964584/in-the-1920s-a-community-conspired-to-kill-native-americans-for-their-oil-money

    `Edunvalvojan` (Israelin) mielestä Gazan kaistan edustalla oleva maakaasusta rikas merellinen alue kuuluu yhdelle Israelin kahdestatoista sukukunnasta – Sebulonille.

    Mutta eihän Gaza ole suvereeni valtio – aivan oikein, koska sitä ei tunnusteta, vaikka asiasta on jo päätetty. Sitä paitsi Gazan palestiinalaiset ovat ilmoittaneet halukkuutensa lähtemään vapaaehtoisesti alueiltaan. Tietysti vapaaehtoisuuteen täytyy hieman kannustaa.

    Kysymys on luonnonrikkauksista, jotka sattuvat sijaitsemaan Israelille varsin kiusallisessa paikassa – Gazan kaistaleen edustalla.

    Huomaa Egyptin ja Israelin talousvyöhykkeiden välissä oleva kiila Gazan kaistaleen edustalla.
    https://1.bp.blogspot.com/-1zVKLHClGy4/WaE2UWJO6-I/AAAAAAAAIbw/ZfNwp6DASms6HOD4R9fmm0J2cSc15zJZACLcBGAs/s1600/Pipeline_IS-TR_turkey_israel_TEKMOR.jpg

    `Edunvalvoja` (Israel) on eri mieltä Oslon rauhanprosessista – kahden valtion mallista. Mikäli Gaza tunnustettaisiin valtioksi, sillä olisi oikeus Leviathanin kentiksi kutsuttuihin kaasuesiintymiin.

    Seuraavassa Oslon rauhansopimuksesta, joka perustuu YK.n päätöslauselmaan 242. Se on ollut voimassa sen allekirjoituksesta lähtien. Selkokielellä: Kahden valtion mallista on päätetty, mutta sitä ei ole tunnustettu.

    `Oslon rauhanprosessi (1993–2000) oli Yhdysvaltojen välittämä yritys saada aikaan rauha Israelin ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) välille. Sen lähtökohtana oli YK:n jakosuunnitelmassa vuonna 1947 esitetty ja turvallisuusneuvoston päätöslauselmassa 242 vuonna 1967 vahvistettu kahden valtion malli`.

    Oslon rauhanprosessi (1993–2000).
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Oslon_rauhanprosessi_(1993%E2%80%932000)

    Mitä Israel aikoo palestiinalaisten suhteen? Ratkaisu on hämmästyttävän selvä ja yksiselitteinen! Ajetaan palestiinalaiset asuinsijoiltaan Egyptiin ja/tai Eurooppaan, jyrätään Gazan kaistale tasaiseksi, istutetaan alueelle uusia siirtokuntia, rakennetaan uudisasutuksia ja hotelleja ja lopuksi esiinnytään uhreina jne. Tarkoitus pyhittää keinot!

    Benjamin Netanjahu lainasi Tooran tekstiä julkisesti viitatessaan palestiinalaisiin: `Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit` (1 Sam 15:3).

    Israelin hallitus on yksipuolisesti hyväksynyt Leviathanin maakaasukentän kehittämisen, joka antaa Israelille yksinoikeuden kaasulähteisiin. Gazan valtiollinen olemassaolo luonnollisesti kielletään.

    Leviathanin kaasukentät ovat yksi aikamme suurimmista offshore-löydöistä. Ne löydettiin Israelin Välimeren rannikolta vuonna 2010.

    https://2.bp.blogspot.com/-yL-umOfDPC8/V1BTvGCfPFI/AAAAAAAACRg/fclGkTYcNa0yWThH1-_y8512zYXW3zHNQCLcB/s1600/East-Med_Fields_middle%2Beast%2Beconomic%2Bsurvey%2Beast%2Bmed-q42015_TEKMOR.jpg

    Leviathanin kentät (huom. kuva hämää, koska putki ohjataan suoraan Kyprokselle ilman siinä esiintyvää niveltä ja sieltä Kreikkaan; lopuksi Italiaan ohittaen, jos suinkin mahdollista Gazan `aluevedet`).

    https://static.euronews.com/articles/stories/04/41/42/96/1440x810_cmsv2_59f69406-496e-5996-806c-856f2946401e-4414296.jpg

    Kysymys: Kenellä on perintöoikeus Leviathanin kenttiin Gazan kaistaleen edustalla? Vastaus: `Valitun kansan` hallussa on testamentti, johon on määritelty nautintaoikeudet eli `luvatun maan` rajat. Testamentti on kaksiosainen käsittäen: 1.) `JAAKOBIN TESTAMENTIN` ja 2.) `MOOSEKSEN SIUNAUKSEN` sisältäen myös omistusoikeuden Leviatanin kenttiin.

    JAAKOBIN TESTAMENTTI:

    Nimi Jakob (יעקב = Ya`aqob) tarkoittaa `pitää kiinni kantapäästä, hän pettää, hän syrjäyttää`. Jaakobin heimo ja eritoten sen hengen perilliset elävät vieläkin luonnollisessa tilassa. He eivät ole hyväksyneet Jeshuaa (Jeesus Kristusta) messiaakseen. Samaisessa testamentissa mainitaan Juudan menettävän johtoasemansa silloin kun Jeshua messias ilmaantuu:

    `Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee hän (= Jeshua messias = Jeesus Kristus), jonka se on ja jota kansat tottelevat` (1 Moo 49:10).

    Jeshuan messias tuomitsee Gazan kaistaleen palestiinalaisten siviilien, naisten, lasten ja vanhuksien etnisen puhdistuksen, mutta tietyt voimatekijät kuten Yhdysvallat, Britannia, EU, Israel ja Elina Valtonen eivät näe asiassa mitään väärää, koska he kannattavat kansainvälistä sääntöihin (?) perustuvaa maailmanjärjestystä.

    He tulkitsevat Jeshua messiaan sanat: `Sallikaa lasten tulla minun tyköni älkääkä estäkö heitä, sillä sen kaltaisten on Jumalan valtakunta` (Luu 18:16), omalla erikoisella tavallansa – he lähettävät palestiinalaiset siviilit kuten naiset, lapset ja vanhukset seisovilta jaloiltaan, suoraan muhamettien paratiisiin (1. – 4.):

    1.)https://cloudfront-us-east-2.images.arcpublishing.com/reuters/343TQPTU3VLEPEBB3VHBVFQ6YY.jpg
    2.)https://bloximages.newyork1.vip.townnews.com/columbiamissourian.com/content/tncms/assets/v3/editorial/3/bc/3bc056e3-09dc-5b6f-a38f-3b7882ecb77b/6525ccdf1ccdf.image.jpg?crop=1175%2C1175%2C294%2C0&resize=1200%2C1200&order=crop%2Cresize
    3.)https://www.columbian.com/wp-content/uploads/2023/11/Israel_Palestinians_Gaza_Children_34138-154b9.jpg
    4.)https://i.guim.co.uk/img/media/20210c6668e9b206172b7ce617ebf9fc71cf3b72/0_167_5030_3018/master/5030.jpg?width=1200&height=630&quality=85&auto=format&fit=crop&overlay-align=bottom%2Cleft&overlay-width=100p&overlay-base64=L2ltZy9zdGF0aWMvb3ZlcmxheXMvdGctbGl2ZS5wbmc&s=8f4333ac85adbf9087782e0853fef5ff

    Suomessa hallitustasolla palestiinalaisten etninen puhdistus hyväksytään, mutta Suomen kansalaiset eivät sitä hyväksy, vaan tuomitsevat sen ankarasti:

    `Tämä pieni porukka on lähtenyt käytännössä painostamaan julkisuuden kautta kansanvallan valitsemaa, hallituksen muodostamaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjausta` (lue kuitenkin Yhdysvaltain, Britannian ja Israelin valitsemaa linjausta Suomessa).

    https://www.is.fi/politiikka/art-2000010110498.html

    Terveysministeriön mukaan Israelin iskuissa Gazaan on kuollut Hamasin kontrolloimilla alueilla yli 8 000 ihmistä, kuolleista puolet on lapsia. Lukuun eivät sisälly raunioiden alle jääneet uhrit.

    Tämän kaltaista näytelmää me joudumme katselemaan tv.stä livenä.

    `Järjestö kertoi murheellisia tietoja Gazan lapsista: `Uhri­luvut ovat kammottavia`.
    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009956257.html

    Kansainväliseen oikeuteen kuuluu kollektiivisen koston kielto. Vaikka Hamas suorittikin terrori-iskun Israeliin, ei Israelilla ole kansainvälisoikeudellisesti lupaa kohdistaa kostotoimenpiteitä palestiinalaisiin siviileihin, mutta siitä huolimatta `se mitä tahtoo`.

    `Hamas ja Benjamin Netanjahu eivät suinkaan ole vihollisia, vaan toimivat yhdessä välittämättä palestiinalaisten tai israelilaisten hengestä. Niiden takana Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta vetävät naruista`.

    Mitä Benjamin Netanyahun valheiden ja Hamasin välttelyjen takana on (Thierry Meyssan)?
    https://www.voltairenet.org/article220078.html

    `Jaakob kutsui poikansa ja sanoi: `Kokoontukaa, niin minä ilmoitan teille, mitä teille päivien lopulla tapahtuu` (1 Moo 49:1). Sebulonista hän sanoi: Sebulon asuu meren rannalla, laivojen rannikolla, hänen sivunsa on Siidoniin päin (1 Moo 49:13).

    Kartassa Sebulonin alueet Välimeren ja Tiberiaan järven välissä.
    https://bible-history.com/images/common/Map-Canaan-Twelve-Tribes.jpg

    MOOSEKSEN SIUNAUS

    `Tämä on se siunaus, jolla Jumalan mies Mooses siunasi israelilaiset ennen kuolemaansa` (5 Moo 33:1). Sebulonista hän sanoi: `Sillä he (Sebulon = זבולון = Zbolon = korotettu) imevät merten rikkauden ja hiekkaan kätketyt aarteet` (5 Moo 33:19).

    `Merten rikkauksilla ja hiekkaan kätketyillä aarteilla` tarkoitetaan Leviathanin kentillä sijaitsevia massiivisia maakaasuesiintymiä.

    Joskus perinnönjako saattaa olla varsin hankala ja kuluttava tapahtuma, ainakin silloin kun perintöoikeutta perustellaan yli 4000 vuotta vanhoilla maakirjoilla, jotka tulkitaan yleensä nulliteetiksi suhteessa nykyisiin maarekistereihin.

    Hiiren karjaisuyritys Afrikasta:

    `Etelä-Afrikan Israelin valtiota vastaan tekemässä valituksessa sitä (Israelia) ei syytetä kansanmurhasta vaan siitä, että se on sallinut armeijansa harjoittaa sitä`.

    `Kansainvälistä tuomioistuinta ei pidä sekoittaa Kansainväliseen rikostuomioistuimeen`. `Kansainvälinen tuomioistuin, josta olemme huolissamme, on ainoa tuomioistuin, joka kunnioittaa kansainvälistä oikeutta, ei tuomioistuin, joka keksii omat sääntönsä niiden rahoittajien tarpeiden mukaan`.

    Etelä-Afrikan valitus Israelia vastaan (Thierry Meyssan).
    https://www.voltairenet.org/article220278.html

    Tähän mennessä mikään muu valtio ei ole ilmaissut halukkuuttaan osallistua Etelä-Afrikan menettelyyn!

    Suomi – olet ylittänyt välinpitämättömyytesi rajan – punaisen viivan – oletko ihan varma, ettet kanna huomenna omia lapsiasi samalla tavalla kuin palestiinalaiset vanhemmat kantavat omia lapsiaan?

    `Joskus toisen kohtalo on huomenna oma kohtalo`!

    https://media.assettype.com/nationalherald%2F2023-11%2Fdc4d5e68-80ab-4f81-a7be-7fa21e757979%2F1730516147.?auto=format%2Ccompress&w=1200

    https://9b16f79ca967fd0708d1-2713572fef44aa49ec323e813b06d2d9.ssl.cf2.rackcdn.com/1140x_a10-7_cTC/Israel-Palestinians-5-27-1697135031.jpg

    https://images.wsj.net/im-898514/?width=1278&size=1

    `Katsokaa,
    ettette halveksu yhtäkään näistä pienistä;
    sillä minä sanon teille,
    että heidän enkelinsä taivaissa näkevät aina minun Isäni kasvot,
    joka on taivaissa` (Jeshua messias).
    (Mat 18:10).

    Newsky

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat