Suomalaiset ovat aivopestyjä lampaita

Löysin rapsodia.fi -sivulta niin mainion kirjoituksen, että se tulisi julkaista Magneettimediassa. Se esittää lyhykäisyydessään selonteon siitä, miksi suomalaiset ovat muuttaneet NATO-kantaansa. Rapsodia on tehnyt esimerkillistä työtä kääntämällä kriittisiä videoita suomeksi. Rapsodia on aivan kärjessä julkaistessaan korona- ja NATO-kriittisiä suomeksi käännettyjä videoita.

Olet sitä, mitä syöt, pätee myös valtamedialla herkutteleviin peruskuluttajiin

Tämän maailman järjestelmät ovat suunniteltuina ohjelmoimaan ja kouluttamaan ihmisistä täydellisesti aivopestyjä ja pelon lamaannuttamia lampaita. Pelko on ollut aina kaikkein tehokkain tapa suurten ihmismassojen kontrolloimiseen. Poliitikot, viranomaiset ja media tietävät tämän varsin hyvin ja he myös käyttävät sitä häikäilemättömästi hyväkseen. Globalistit ovat aivopesseet maailman kansakuntia omistamansa valtamedian sekä hallitsemiensa yhteiskuntajärjestelmien ja suuryhtiöiden kautta jo vuosisatojen ajan. Globalistit käyttävät tähän ihmismassojen kontrolloimiseen vieläpä niin yksinkertaisia taktiikoita, että ihan suorastaan hävettää suomalaisten puolesta, miten helpolla tässä on ajauduttu ihan vaan omaa tietämättömyyttään näiden pahojen globalistien pelinappuloiksi.

Luo uhka ja tarjoa lääkkeeksi ratkaisu -taktiikka

Ensin lanseerattiin koronavirus “suurena uhkana” koko ihmiskunnalle, johon tarjottiin sitten “ratkaisuna” rokote. Korona vuoden 2020 kuolintilastoissa ei näkynyt kuitenkaan minkäänlaista piikkiä suomalaisten kuolemissa. Mutta vuonna 2021, kun väestömme massarokottaminen aloitettiin, tilastokeskus kertoo, että vuoden 2021 lopussa suomalaisten kuolemien nousseen jo 15% normaalilta tasolta ylöspäin. Syytä tähän ei tietenkään kerrota virallisesti ja tuskinpa tullaan koskaan virallisesti myöntämäänkään. Jokainen vielä itsenäiseen ajatteluun kykenevä yksilö osaa kuitenkin ratkaista tämän murhamysteerin: kokeellinen koronarokote tekemässä työtään maapallon väestönvähennys agendan hyväksi.

Suomalaisia kuolee parhaillaan enemmän kuin mitä on koskaan nähty sitten sotiemme. Ja juuri tästä syystä päättäjämme tarvitsevatkin nyt sen sodan tai vähintäänkin sen sodan uhan lamaannuttamaan suomalaisten järjenjuoksua entisestään, jotta tämä koronarokote kansanmurha saataisiin vähin äänin haudattua sodan jalkoihin. Media on rakentanut jälleen todella taitavasti narratiivinsa pahasta ja arvaamattomasta Putinista suurena uhkana koko Suomen pienelle kansalle, johon tarjotaan nyt sitten tällä kertaa ainoaksi oikeaksi ratkaisuksi ja lääkkeeksi NATOa.

Tällä aivopesun ja mielenhallinnan toisella kierroksella pienelle ihmiselle voi käydä kuitenkin vielä lopulta paljon köpelömmin. Nato ratkaisusta voi nimittäin seurata hyvinkin nopeasti se, että Venäjä hyökkää VAIN JA AINOASTAAN juuri siitä syystä tänne Suomeen! Jos Suomi vain ymmärtäisi olla pelleilemättä tällä Natoon liittymiskortilla, silloin Venäjän Suomeen hyökkäämisen riski olisi käytännössä lähes olemattomalla tasolla. Aivan kuten se on ollut jo viimeiset 80 vuotta muutenkin.

Media ohjelmoi ja manipuloi päivittäin jokaista, joka itse altistaa itsensä heidän tarjoilemille globalistien omistamille narratiiveille, jotka perustuvat maailmanluokan valheille. Jos kaikki saamasi tieto on tarkoituksellisesti vääristeltyä, miten voisit silloin enää päätyä ajattelemaan asioista oikein päin? Se on mahdotonta, koska sinä olet nyt tullut itse korruptoituneeksi sinulle syötetyn korruptoituneen tiedon seurauksena! Suurin osa kansastamme onkin tullut jo lähes täysin mediamme aivopesemiksi ja ikävä kyllä sen seurauksena he ovat myös tulleet omaan itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiksi mielensäpahoittajiksi.

Jos tällaiselle valtamedian uskovaiselle yrittää kertoa ystävällisesti asioista asiallisten vasta-argumenttien kautta, he tuppaavat tarttumaan heti suuren tunnekiihkon vallassa “putinisti” tai “Venäjän trolli” -leimakirveeseen. Globalistien aivopesemillä ihmisillä ei ole itse asiassa oikein mitään tieteellisesti pitäviä argumentteja, koska kaikki globalistien narratiivit perustuvat faktojen sijasta pelkästään pohjattoman paksuille valheille. Siksi ihmiset joutuvat reagoimaan aina niin suurella tunteella ja pyrkivät vetämään heti maton alta kaikenlaiselta järkevältä keskustelulta, kun he leimaavat ja lokeroivat ylimielisen typerästi toisen osapuolen heti kättelyssä “putinistiksi,” joka pitää vain käskyttää äkkiä painumaan sinne Venäjälle.

Venäjämielisyys, putinismi ja disinformaatio ovat kaikki lännen omaa sotapropagandaa

Globalistit ovat manipuloineet kansan suuhun myös mm. “putinismi” ja “disinformaatio” käsitteet. NATOn puolesta intoilevat eivät tunnu enää ymmärtävän sota-pelko-putkinäössään mitään muuta kuin että joko olet Naton puolella tai sitten olet Venäjän puolella. Kun taas valtamedian valheista loitommalla pysyneet ihmiset eivät lähde niin herkästi tällaisiin lapsellisiin toisten kiusaamisleikkeihin. He pystyvät hallitsemaan tunteensa paremmin keskittyessään faktoihin ja terveeseen asioiden maalaisjärkiperäiseen kyseenalaistamiseen. Kun taas median aivopesemä ihminen vetää usein täysin väärän ja hätäisen johtopäätöksen siitä, jos joku ei julista yhdessä hänen kanssaan valtamedian mielen mukaista evankeliumia Ukrainasta pahaa Venäjää kaikessa pilkaten.

Kyse kun ei ole alkuunkaan mistään Venäjä-mielisyydestä, Putinin ihannoimisesta tai hänen sotatoimiensa kannattamisesta. Kyse on yleensä siitä, että kyseinen henkilö vain yksinkertaisesti näkee lännen valheellisen sotapropagandan läpi, koska hän on itse tutkinut asiaa laajemmin molemmilta laidoilta! Ja tämän perusteella hän on ihan oikeasti päätynyt siihen näkemykseen, että ei pidä luotettavana ja uskottavana sitä rikollista disinformaatiota ja sotapropagandaa, jota valtamedia päällemme Ukrainan sodasta suoltaa. Tämä ei kuitenkaan tee automaattisesti kyseisestä henkilöstä todellakaan mitään Venäjän kannattajaa. Valtamediauskovaisella on yleensä asiaan liittyen vain yksipuoli asioista hallussaan, jota hän pitää tietenkin totuutena. Jos hän kohtaa sitten erilaisen näkemyksen, hän saattaa suhtautua siihen aggressiivisesti kuin suoraan viholliseen.

Venäjän sotapropaganda on lännen propagandaan verrattuna aivan lapsen kengissä. Länsi on todella kovan luokan valehtelun ammattilainen, joten ei ihme, että Antikristuskin tulee nousemaan aikanaan juuri Euroopasta. Media valehtelee, että Venäjä muka levittäisi jotenkin ovelasti laadukasta sotapropagandaansa suomalaisia mennen tullen täällä naruista vedellen ja kottikärryittäin meille voitelurahaa ruplissa kärräten. Täyttä skeidaa! Totuus asiassa on se, että omaa maataan rakastavat suomalaiset jakavat ihan itse näitä omia aitoja näkemyksiään tästä nykyisestä maailmantilanteesta eteenpäin, joilla he pyrkivät tuomaan totuutta asioista parhaansa mukaan päivänvaloon. Kyse on ensisijaisesti lännen ja globalistien törkeiden valheiden paljastamisesta. Kyse ei ole mistään Venäjän fanittamisesta tai heidän sotatoimiensa hyväksymisestä! Ei voi muuta kuin ihmetellä, että kuinka yksinkertaisia suomalaiset ihmiset voivatkaan olla.

Totuus tekee vapaaksi, kuten Jeesus sanoi. On myös olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka etsivät kaikessa aivan ensimmäisenä Jumalan vanhurskautta ja tahtoa sen sijaan, että olisivat aina ottamassa puolia näissä maailmanpoliittisissa konflikteissa kuin pikkulapset riidoissaan.

Itseään fiksuna pitävän nykyihmisen kardinaalimunaus

Itseään fiksuna pitävä nykyihminen ajattelee juuri siten, miten hänet on ohjelmoitu ja koulutettu ajattelemaan häntä median kautta taluttavien isäntiensä toimesta. Hän uskoo tieteeseen. Hän luottaa mediaan, yhteiskuntaan ja viranomaisten valitsemiin asiantuntijoihin. Hän järkeilee tämän maailman syöttämässä viisaudessaan, että on täysin absurdia edes väittää sellaista, että jotkut marginaaliin jäävät “salaliittoteoreetikot” voisivat olla oikeassa ja että suuren enemmistön konsensus voisi olla muka väärässä. Voi jos he vain viitsisivät lukea historiaa…

Tällaisella epätieteellisen typerällä logiikalla varustettu aivopesun uhri loukkaa itse juuri sitä niin paljon peräänkuuluttamaansa tiedettä, johon hän väittää muka luottavansa ja perustavansa omat näkemyksensä. Tämän kaltaisella ylimielisellä typeryydellä, kun ei ole lainkaan sijaa todellisessa tieteessä. Jos jokin asia siis vain tyrmätään naurettavaksi ainoastaan sillä perusteella tai argumentilla, että se tuntuu avain liian absurdilta voidakseen olla totta. Näemme tämän käsittämättömän typeryyden toteutuvan nyt myös tietenkin tässä Nato “keskustelussa”.

Suomessa käytävästä NATO keskustelusta, kun puuttuu kokonaan ne toisen puolen kriittiset näkemykset asiasta. Aivan kuten tämä korona-diktatuuri on sensuroinut ja vaientanut kahden vuoden ajan myös kaikki koronaan kriittisesti suhtautuvat näkemykset. Nyt sensuroidaan ja vaiennetaan kaikki NATO-kriittiset äänet, jotta Suomi saataisiin valheen voimalla manipuloitua Natoon, koska tällainen käsky on nyt selkeästi käynyt ulkomailta ohjatuille päättäjillemme, jotka tahtovat lietsoa Suomeen sodan.”

Näin siis rapsodia. Kirjoitus olisi sopinut hyvin sosiaalipsykologian oppikirjaan. Nyt Ukrainan sotapropagandasta on tullut länsimaissa virallista totuutta suuressa mittakaavassa. Monet maat antavat sotilaallista ja taloudellista apua, USA etunenässä. Klovni Zelenskyi on onnensa kukkuloilla. Kriittiset mielipiteet on tiukasti sensuroitu valtamediassa. USA:n aseapu ja taloudellinen tuki on ennenkuulumattoman suurta. Kyse on Venäjää vastan käydystä totaalisesta informaatiosodasta.

Suomen NATO-kiimaiset perustavat politiikkansa siihen, että ”Suomen turvallisuustilanne on muuttunut Venäjän hyökkäyksen johdosta”. Käsittämätöntä typeryyttä. Suomen turvallisuus tilanne on sama, mitä se on ollut vuosikymmeniä: meillä on ollut hyvät naapuruussuhteet, josta on hyötynyt myös Suomen yrittäjät. Ukrainan tilanne on täysin erilainen, eikä sitä voi verrata Suomen tilanteeseen. Nyt kun Suomi yhtyi EU:n pakotteisiin, Venäjä on nimennyt Suoman ”vihamieliseksi maaksi”. Taas EU:n määräyksiä noudatetaan ja samalla tuhotaan hyvät suhteemme Venäjään. Tosiasia on, että Venäjä ei koskaan uhkaa maatamme, ellemme tee sitä typeryyttä, että liitymme NATOon. NATOon liittyminen johtaa mukaan menemiseen USA:n sotapeliin, jossa koko Suomi voi tuhoutua.

Nyt olisi hyvä kerätä netin kautta adressi NATOon kriittisesti suhtautuvista ja toimittaa kirjeitä sellaisille maille, jotka voisivat jättää ratifioimatta Suomen NATOon liittymisen, joka on selvästi tapahtumassa. Unkari voisi olla tällainen maa. Perusteet tulisi olla selvät: liittäminen tapahtuu parin mielipidetutkimuksen ja Ukrainan sotapropagandan avulla. P.S Liity Vapauden liitto -puolueeseen!

Benjamin Kivilohkare, hum. kand.

Lähde: rapsodia

28 kommenttia

  1. Toistan edelleen… palauttakaa sotilspassinne paikalliseen esikuntaan ja täyttäkää hekmus palveluksesta eroamiseksi. Sillä NATO.han meitä puolustaa, niinhän ne sanoo. Ja jos Suomi vielä joskus tulee itsenäiseksi ja puolueettomaksi valtioksi, niin aina voi A4 aperin täyttämällä anoa reserviin takaisin.

    NATO:llakin on vähän toiset intressit sen jälkeen kun suomen reservin väkimäärä pienenee. Nekin tajuaa että joutuu ihan oikeasti lähettämään miehiään Suomen puolustajiksi jos halutaan että konflikti kestää pidempään kuin vuorokauden.

    Nythän esim. USA sotii Venäjää vastaan 30 maan joukkojen voimin, viimeiseen ukrainalaiseen.

    Plusääni(23)Miinusääni(12)
    1. Itsellä loppuu asevelvollisuus iän puolestä tänä vuonna. Mut oon miettiny, et jos ne paskiaiset saa tästä sodan ja meikä vielä pakotetaan rintamalle niin ammun omia.

      Kyllä korkeemmatkin kihot käy välillä tarkastamassa etulinjaa niin kyllä se on huono kauppa jos menee Everstiluutnantti, majuri ja kapteeni tai toisella puolella sotamies:)

      Samoin toinen mahis on joky veemäinen ämmä natsat kaulassa. Kuulaa vaan sille.

      Plusääni(17)Miinusääni(16)
      1. Kyllä sinne etulinjaan joutuu, usko pois. Vielä kaks vuotta sitten kutsuttiin 58 vuotiaita kertausharjoituksiin. Syynä oli se että noin 70% reserviläisistä ei ole nähnyt Leopardia kuin kuvissa. Porukka ei osaa sitä ajaa eikä korjata.

        Mutta että jos ei tarvitse mennä etulinjaan lainkaan, siitäkän ei ole haittaa. Etulinjan takana sitten passitomat rahtaa ruumiita ja pitää ruokahuoltoa kunnossa. Korjaile ajoneuvoja ja radioita ja pitää huolta että maatalous pyörii.

        Jos asuu maaseudulla niin ei tarvitse pelätä että sieltä joutuu lähtemään yhtään mihinkään. Saa saunoa rantasaunoissa ja grillailla kun toiset on etulinjassa. Siis ne passilliset. Kunhan taas aamulla on tilalla töissä.

        Plusääni(7)Miinusääni(2)
    2. Hyvä idea. Tämä Suomen kansakunta äänestää neljän vuoden välein valtaan omat teurastajansa, tukkii hengityksemme maskimääräyksillään, ja myrkyttää meidät k-piikeillään. Joten tulee miettineeksi onko täällä mitään puolustettavaa? Luultavasti tämä kansa on tuhonsa ansainnut? Joten minua EI kiinnosta tämän pystysaatana -kansan minkäänlainen puolustaminen tällä hetkellä.

      Plusääni(10)Miinusääni(7)
  2. Vaikea kyllä löytää mitään realistista syytä olla hyväksymättä Venäjän sotatoimia. Täysin objektiivisesti ja faktapohjaisesti asiaa tarkastellen, ei ole mahdollista kuvitella mitään vahtoehtoa, mitä muuta Venäjän olisi pitänyt tehdä? Kukaan ei missään ole ehdottanut mitään toimintatapaa joka olisi ollut miltään osin parempi, kuin toteutunut väliintulo, lukuunottamantta rajumpaa tai aikaisemmin toteutettua väliintuloa.

    Plusääni(27)Miinusääni(14)
  3. Enpä tiedä suomalaisista, mutta poliitikot ovat sitä suuremmassa määrin EU ja länsivirtausten aivopesemiä.

    Plusääni(22)Miinusääni(11)
  4. Nato, EU ja USA muodostavat liittouman, joka käy proxy- eli sijaissotaa Venäjää vastaan Ukrainan maaperällä ja ukrainalaisilla sotilailla. Ukrainan rajojen legitimiteetti tai etnis-kansallinen eheys eivät ole niin pyhiä asioita, kuin mitä länsimieliset väittävät. Ukrainassa on riehunut sisällissota jo 8 vuotta. Sota alkoi, kun USA:n rahoittama ja juonima värivallankumousmekanismi onnistui kaatamaan maan vaaleilla valitun venäjä-mielisen presidentin. Tämän jälkeen hallintokoneisto siirtyi länsimielisten ukrainalaisten hallintaan ja seurauksena oli venäjää puhuvien ja venäjä-mielisten kansalaisten raju sorto. Etnisesti venäläisvoittoinen Krim liittyi Venäjään Putinin avustuksella. Putinia motivoi Krimin tärkeys geopoliittisena astinlautana Mustallemerelle. Myös Donbassin alueella separatistit julistautuivat itsenäisiksi, minkä vuoksi alue jouti ukrainalaisten sotilaallisen moukaroinnin ja terrorin kohteeksi. Ukrainalaiset ovat pelänneet ketjureaktioita, jos venäjämieliset alueet pyrkivät eroamaan Ukrainasta. He torjuvat kaikenlaiset neuvotteluratkaisut ja pyrkivät alistamaan venäjämieliset pelottelun, sorron ja väkivallan avulla. Ukrainalaisille näyttää olevan tyypillistä kielteinen suhtautuminen rauhanomaisiin ratkaisuihin. Asetelmaa korostaa liiallinen luottamus länttä kohtaa ja katkera epäluottamus Venäjää kohtaan. Presidentti Zelensky onkin kieltäytynyt sopimasta rauhaa, koska saa jatkuvasti lännestä tuntuvaa taloudellista ja aseapua ja myös kehotuksia olla sopimatta mistään Putinin kanssa.

    Useat lännen johtajat ovat sitä mieltä, että Ukrainan kriisi voidaan ratkaista vain sotilaallisesti ja julistautuvat näin rauhan vihollisiksi ja ukrainalaisten miesten massatapattajiksi, joskin laskevat sen varaan, että Putin voidaan aina nimetä kaikkeen pahaan syylliseksi. Näin mahdollisuudet rauhaan Ukrainassa on sabotoitu ja niinpä Lännen ja Venäjän välistä proxy-sotaa aiotaan jatkaa vuosikaudet. Taustalla on USA:n neokonservatiivien laskelmia siitä, että Venäjä näin heikentyy ratkaisevasti ja Nato voi tehostaa sen saartamista ja lyödä aikanaan maan itsenäisyyttä vaalivan hallinnon ja korvata sen länsimielisellä. Näissä vaarallisissa laskelmissa myös Suomelle on varattu kokoaan suurempi osa Venäjän heikentäjänä. Suomessa on runsaasti varusmieskoulutettuja miehiä, joita voidaan tapattaa aivan samalla tavalla kuin ukrainalaisia nyt.

    Kuitenkin myös ukrainalaiset itse ovat heränneet tilanteen karuuteen. Heidän lännen tukema hallinto aikoo tapattaa maan kaikki nuoret miehet ja vähän vanhemmatkin loputtomassa sijaissodassa Venäjää vastaan. Venäjä on valmis rauhaan, jos Ukraina taipuu muutamaan kompromissiin. Lännen tuen ja neuvojen johdosta mitään rauhaa ei voida kuitenkaan sopia. Länsimedia pitkittää sotaa myös uutisoimalla Ukrainan pystyvän jopa lyömään Putinin hyökkäyskampanjan takaisin ja ikäänkuin voittavan sodan, pystyvän pyristelemään irti minkäänlaisista ehdoista ja näin Ukraina voi jatkaa entiseen tapaan kipupisteenä Venäjän kyljessä. Lännen johtajat eivät siis halua minkäänlaista rauhaa tai rauhanehtoja hyväksyttäväksi. He vihaavat Putinia ja tämän hallintoa yli kaiken ja ovat tartuttaneet tämän vihan myös omiin kansalaisiinsa hallitsemiensa medioiden kautta. Suomessakaan emme ole kuulleet vuosikausiin mitään muuta kuin negatiivista Venäjästä. Kampanja on kiihtynyt Ukrainan sodan ja Suomen natottamisen myötä tolkuttomiin mittasuhteisiin. Koronahysterian lannistamat kansalaiset tuntuvat nielevät pelottelun ja vihanlietsonnan helposti. Putin on nyt uusi ”korona”, jonka lyömiseen ollaan valmiita uhraamaan jopa oma tai läheisten elämä.

    Plusääni(30)Miinusääni(12)
    1. NATOON LIITTYMISEN VASTUSTUS
      Hyvä kirjoitus W.R. Nyt tulisi isänmaallisten suomalaisten keksiä keinoja, miten NATO-kiima saataisiin lievenemään. Tärkeintä olisi luonnollisesti oikea tiedottaminen Ukrainan sodasta ja sen syistä. Tässä vaihtoehtomediat ovat tärkeässä asemassa. Mutta valtamedian voima on musertava. Kansanäänestys olisi hyvä asia, mutta uskon, että sitä ei tapahdu, koska kansanedustajat ovat ryhmäkurin vallassa. Lisäksi EU määrää Suomen ulkopolitiikasta eli myös pakotteista Venäjää vastaan. Mielenosoitukset olisivat tärkeitä. Nyt 21.5. on tulossa Worldwide Demonstration, josta pitäisi tulla myös NATO:n vastainen protesti. Yksi vaihtoehto olisi myös adressi, jonka allekirjoittajiksi kerättäisiin nimiä netissä. Voitaisiin myös lähettää vetoomukset NATO:n jäsenmaiden parlamentteihin, jotta ne eivät ratifioisi liittymissopimusta. Uskon kuitenkin, että kun tässä on takana Siionin Viisaiden mahtava voima, ei mikään estä Suomen liittymistä. Mutta taistelua voidaan toki jatkaa myös sen jälkeen, kun liittyminen on jo tapahtunut. Jos liittyminen viivästyy, niin mahdollisesti eduskuntavaaleista tulee NATO-vaalit. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ), joka vastustaa NATO:on liittymistä. Samaa tekee myös VKK (https://valtakuuluukansalle.fi/ ).
      Benjamin Kivilohkare

      Plusääni(18)Miinusääni(13)
  5. Upea artikkeli! Kerrankin juttu joka on TÄYTTÄ TOTTA! Itse ajattelen juuri noin.

    Plusääni(19)Miinusääni(13)
  6. Ukrainalaislapset kuolevat juutalaisten maailmanherruuden puolesta
    HenryMakow.com – Toukokuu 1, 2022
    Yhdysvallat on tehnyt selväksi, että sen tavoitteena on koko ajan ollut syrjäyttää Putin ja ryöstää Venäjä.
    Tämä artikkeli ei sisällä mitään maata järisyttävää uutta tietoa, mutta se tiivistää tilanteen melko siististi.
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=252977
    Meidän nato-mafiamme on mukana tässä tuhoamisessa. Miksei meidän sanna itke näiden takia…?

    Plusääni(18)Miinusääni(12)
  7. OPISKELE UKRAINAN SODAN SYISTÄ JA PROPAGANDASTA
    Itä-Euroopan maiden erikoistuntijan, Sveitsin strategisen tiedustelun entisen jäsenen, eversti Jacques Baudin antama taustakuvaus Ukrainan tilanteen kehittymisestä ja nykytilanteesta poikkeaa melkoisesti siitä, mitä massamedia tarjoilee länsimaiselle massamedian kuluttajalle, eritoten suomalaisille. Median antama kuva onkin tarkoitettu tekemään politiikkatoimet hyväksyttäviksi, ei niinkään tarjoamaan tietoja, joista on hyötyä tilannekuvan muodostamisessa. Eversti Baud muotoilee asian toteamalla: ”Koska, todellisuudessa, emme me yritä auttaa Ukrainaa vaan käydä sotaa Venäjää vastaan.” Kehotan lukijaa lukemaan seuraavat Riikka Söyringin toimittamat artikkelit Avoimessa Mediassa:
    https://avoin.media/2022/03/29/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-1/
    https://avoin.media/2022/03/30/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-2/
    https://avoin.media/2022/03/31/sotilaallinen-tilanne-ukrainassa-cf2r-analyysi-osa-3/
    Lisäksi erään ukrainalaisen ”toisinajattelijan” kertomuksen:
    https://avoin.media/2022/04/02/quo-vadis-ukraina/
    Baud aloittaa kertomalla seuranneensa sotia Malista Afganistaniin työskennellen rauhan puolesta, ei sotien oikeuttamiseksi vaan sotiin johtaneiden syiden ymmärtämiseksi. Baudin antama kuva sodan syistä on ihan toinen kuin valtamedian, joka suoltaa vain Venäjä-vastaista propagandaa. Nyt on tärkeää opiskella Ukrainan tilanteesta. Vaihtoehtomedioista tulee hyvää tekstiä suomen kielellä.
    NATO:on liittyminen olisi Suomen historian suurin virhe, joka täytyy estää. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ), joka vastustaa NATO:on liittymistä. Samaa tekee myös VKK (https://valtakuuluukansalle.fi/ ).
    Benjamin Kivilohkare

    Plusääni(15)Miinusääni(11)
  8. Katsoin juuri YLEn ”uutislähetyksen”, joka oli ihan kokonaan täyttä propagandaa. Ja eduskuntatalollinen poliitikkoja päättää asioista juuri päinvastoin mitä KEKKONEN OPETTI. Nyt on vallassa ne saatanan tunarit!

    Plusääni(20)Miinusääni(13)
  9. Zionism und ihre lygen!

    Skorpioni: Kuljeta minut selässäsi virran toiselle puolelle koska en osaa uida.
    Sammakko: En uskalla koska pelkään että sinä pistät minua pistimelläsi.
    Skorpioni: En pistäisi sinua koska silloinhan me kumpikin hukkuisimme.
    Keskustelu jatkui ja Sammakko tuli vakuuttuneeksi Skorpionin vilpittömästä aikeesta päästä virran toiselle puolelle. Niinpä Sammakko otti Skorpionin selkäänsä ja lähti uimaan virran yli kunnes he saapuivat virran keskivaiheille. Silloin Sammakko tunsi piston niskassaan.
    Sammakko: Sinä pistit minua sittenkin.
    Skorpioni: Luonteelleni en voi mitään.
    Ja niin ne molemmat hukkuivat. Sen pituinen se!

    Suurena sovituspäivänä kumotaan kaikki sopimukset, liitot ja lupaukset joita gojimin (kansojen) kanssa on tehty, jolloin seuraavan vuoden petokset alkavat taas `puhtaalta pöydältä`. Tämä kuuluu olennaisena osana pakanajuutalaiseen uskontoon ja on korvannut Suuren Sovituspäivän spirituaalisen sisällön.
    Kol Nidre
    https://en.wikipedia.org/wiki/Kol_Nidre

    Juuri tästä Jeshua moitti sanoessaan: `Te olette tehneet Jumalan sanan tyhjäksi perinnäissääntönne tähden` (Mat 15:6) ja `Silloin se (ακαθαρτος = akathartos = epäpuhdas; πνευμα = pneuma henki) menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. Niin käy myös tälle pahalle sukupolvelle (γενεα = genea = kansa, sukukunta)` (Mat 12:45).

    Jeshuan eksorgismi toimi mutta kansa valitsi kuninkaakseen toisen `isän pojan` – bar (poika) abba (isä) – Barabbaan – ryövärin. Edellisestä asiayhteydestä voidaan tehdä se tosi johtopäätös että mainitun sukukunnan (ei sukupolven) pahuuden ja vääryyden aste on `viimeisinä päivinä` (lopun ajoilla) seitsenkertainen verrattuna Jeshuan aikaan.

    Ja kuten mediasta saamme alituiseen lukea niin tilanne on mennyt varsin oudoksi. Entisaikojen merirosvojen turvasatama on nyt tämän päivän rikollisten turvapaikka – Israel. Kaikkien maiden siionistiset ryöstäjät ja pahantekijät otetaan sinne avosylin vastaan eikä heitä luovuteta olivatpa nämä tehneet sitten ihan mitä hyvänsä.

    Port Royal toimi turvasatamana aikansa pahamaineisille merirosvoille.
    Port Royal
    https://en.wikipedia.org/wiki/Port_Royal
    Israel
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Israel

    `Ulkoministeri Blinken: Yhdysvallat tukee voimakkaasti Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyyttä, jos maat päättävät hakea sitä`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/ulkoministeri-blinken-yhdysvallat-tukee-voimakkaasti-suomen-ja-ruotsin-nato-j%C3%A4senyytt%C3%A4-jos-maat-p%C3%A4%C3%A4tt%C3%A4v%C3%A4t-hakea-sit%C3%A4/ar-AAWIdEQ?ocid=msedgntp&cvid=03522fe6f38d4a82a0cbd20e1300d97d

    Yhdysvaltojen entinen presidentti Barak Obama totesi aikoinaan: Pohjoismaat ovat Yhdysvaltojen keskeinen etu Pohjolassa ja että vaikka Suomi ja Ruotsi eivät vielä ole Naton jäseniä ne kuuluvat `tehostettuun yhteistyökumppanuuteen`.
    Vuoden 2014 Nato Walesin huippukokouksessa liittoutuneet määrittivät viisi maata, jotka ovat oikeutettuja tehostettuihin vuoropuhelu- ja yhteistyömahdollisuuksiin eli Australiaan, Suomeen, Georgiaan, Jordaniaan ja Ruotsiin.
    NATO’s Enhanced Opportunities Partners
    https://www.gmfus.org/news/natos-enhanced-opportunities-partners
    Edellisen lisäksi tulee: `NORDEFCO (Nordic Defence Cooperation) joka on Pohjoismaiden yhteinen puolustusyhteistyöhanke. Sen viisi jäsentä ovat Tanska, Suomi, Islanti, Norja ja Ruotsi. Islanti osallistuu ainoastaan järjestön poliittiseen yhteistyöhön, ei sotilaalliseen`:
    Nordefco
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Nordefco

    Liittyessään Natoon Suomi tulee tekemään Liiton Kuoleman kanssa: `Te sanotte: Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa ja tuonelan kanssa sopimuksen; tulkoon vitsaus kuin tulva, ei se meitä saavuta, sillä me olemme tehneet valheen turvaksemme ja piiloutuneet petokseen` (Jes 28:15).

    Nato-jäsenyys tulee olemaan kohtalokas koska Suomelle isku tulee olemaan niin ankara etteivät aiemmat vuosien 1.) 1695–1697 ja vuosien 2.) 1866–1868 vitsaukset vedä sille vertoja. Kolmas isku jonka Länsiliitto (liitto kuoleman kanssa) saa aikaan 3.) on uhrimäärältään kauhistuttava.
    1.) Suuret kuolonvuodet:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_kuolonvuodet
    2.) Suuret nälkävuodet:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet
    3.) Gustaf Johanssonin (GJ) enkeli-ilmestys kolmannesta miekan iskusta:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/14880317/gustaf-johanssonin-enkeli-ilmestys

    Mutta tässä on palkka: `Teidän liittonne kuoleman kanssa pyyhkäistään pois (mitätöidään), ja teidän sopimuksenne tuonelan kanssa ei kestä; kun vitsaus (שוט = showt = vitsaus, ruoska; sanajuuresta > mennä edestakaisin, mennä läpi) tulee niin kuin tulva, niin se teidät maahan tallaa (מרמס = mirmac = tallauspaikka; sanajuuresta > sorrettu, tallattu, poljettu)` (Jes 28:18).

    Kuoleman enkeli julistaa kuoleman sanomaa:
    https://im.mtv.fi/image/8182406/landscape16_9/792/446/eab205e85dd8328797614b182f145a3f/wg/aop-emmanuel-macron-ja-sanna-marin-pariisi-1-7-2021.jpg
    https://www.hausjarvenseurakunta.fi/kuvat/hausjarvi-1508-2996c75255e7455acc83b7cafdea796b.jpg?v=1633884405

    Mutta: `Juhlat päättyivät surullisesti sillä musta enkeli vei päivän sankarin`!

    Suomi ja Ruotsi katsovat kuolemaa silmiin vaikkakin Ruotsi osaa tehdä oikeat johtopäätökset.
    To be or not to be Nato ,,,
    https://images.theconversation.com/files/329477/original/file-20200421-82707-1qrghie.jpg?ixlib=rb-1.1.0&rect=33%2C127%2C3715%2C1857&q=45&auto=format&w=1356&h=668&fit=crop

    Eurooppalaisissa vaaleissa on selvästi havaittavissa globalisaation (NWO = New World Order = UMJ = Uusi Maailman Järjestys) ja kansallismielisyyden (OWO = Old World Order = Vanha Maailman Järjestys) vastakkainasettelu. Tämä on nähtävissä myöskin Kiovan hallinnon käynnistämässä ja ylläpitämässä sodassa omia kansalaisiaan vastaan.
    Lännessä sensuroitu uusi dokumentti: ”Donbass – olen elossa!
    https://uvmedia.org/2022/04/29/lannessa-sensuroitu-uusi-dokumentti-donbass-olen-elossa-venalaisssotilaay-ja-vapaaehtoiset-pelastivat-mariupolin-asukkaat-video/

    Venäjän käynnisti kansallismielisen rauhanturvaoperaation omilla alueillaan (YKn hyväksymillä alueilla) jotka joutuivat ottamaan vastaan vuosikausia jatkunutta terroria laittoman Kiovan hallinnon taholta. Kiovan hallinto käyttää joukkoinaan nazipataljoonia ja globalistien eli Länsiliittouman monikansallisia joukkoja (Suomi muiden mukana).

    Myös piskuinen Suomi pyrkii innolla mukaan mutta valitettavasti väärälle puolelle. Ei pitäisi tulla yllätyksenä että suomalaiset elinkeinoelämän vaikuttajat ja poliittiset päättäjät Nato-kysymyksessä tullaan pettämään rahalla. Heille luvataan ulkomaisia investointeja mutta Nato-liitäntä tulee osoittamaan juuri päinvastaisen toteuman – kapitaalin, yritysten ja investointien paon Suomesta.

    Kolmas Rooma lyö Lännen Lohikäärmeen
    https://pravoslavnaikona.rs/wp-content/uploads/2020/05/IMG4194w.jpg
    Sama aihe Bysantin valtakunnan perinteisen tunnuksen keskiössä
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/a/ae/Lesser_Coat_of_Arms_of_Russian_Empire.svg/800px-Lesser_Coat_of_Arms_of_Russian_Empire.svg.png

    Juuri tämän takia Black Rockin Laurence D. Fink totesi: NWO ei ole toteutunut suunnitellusti! > koska viimeinen este USA vetoisen NWOn kehityksessä olisi lyödä Venäjä laudalta. Tämän ratkaisevan taistelun seuraukset Idän ja Lännen välillä vaikuttavat suoraan verrannollisesti NWOhon.

    Armeijalla ja armeijalla on eroa. Spartalaisella itsekurilla ja kristillisellä uskolla kasvatettu Itämainen armeija on myös moraalisesti vahvempi. Kun taas kulttuurimarxilaisen likakylvyn saanut Länsimainen armeija koostuu etupäässä hunsvoteista.
    Itämainen armeija:
    https://images.cdn.yle.fi/image/upload/w_1200,h_675,ar_1.7777777777777777,dpr_1,c_fill,g_faces/q_auto:eco,f_auto,fl_lossy/13-1-3454093
    Länsimainen armeija:
    https://storage.googleapis.com/afs-prod/media/d0b1815172a141b8b847472cdcf6c9cf/2000.jpeg

    Globalisaation voittokulusta Lännessä kannattaa huomioida vaikkapa Ranska jossa perinteiset poliittiset puolueet ovat tyystin kadonneet. Jäljellä ovat vain globalisaatiota tai kansallismielisyyttä kannattavat puolueet. Odotetusti globalisti Emmanuel Macron (ygl) voitti presidentinvaalit kansallismielisestä Marine le Pennistä.

    Valtamedian uutisointi Ukrainan tilanteesta on valitettavasti ennalta arvattavaa sotapropagandaa. Tämän hetkisestä uutisoinnista Länsimaissa vastaa maailman voimakkain rikollissyndikaatti; khazaarimafia!

    Ukrainan tapahtumien keskiöön on sijoitettu V Zelenskyi valvomaan khazaarimafian etuja: `Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää! Käyköön miekka hänen käsivarteensa ja oikeaan silmäänsä. Hänen käsivartensa kuivettukoon, ja hänen oikea silmänsä soetkoon` (Sak 11:17).

    Länsimaisen joukkotiedotusvälineistön omistussuhteita ja niiden hallintaa valvoo ja ohjailee khazaarimafia.
    Massamedian vaikutus ja sen omistussuhteet
    https://www.islam-radio.net/finish/power/massamedia.htm

    Kannattaa seurata erikoisesti niitä radikaaleja jotka pyrkivät uutisoimaan Ukrainan tilanteesta.

    Valtamedian massoihin vaikuttava uutisointi täyttää kaikki sotapropagandan keinot pyrkimyksessään muokkaamaan kansalaisten yleistä mielipidettä haluttuun suuntaan.
    `Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida ihmisten uskoja, asenteita tai tekoja. Propaganda luo mielikuvia ja pyrkii hallitsemaan mieliä. Se ruokkii ennakkoluuloja, yhdenmukaistaa ajattelua ja vaientaa erimieliset`:
    Propaganda
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Propaganda

    Useilla sivustoilla kertoillaan melko avoimesti Ukrainan tapahtumien seurauksista mutta ei syistä. Näillä sivustoilla jätetään kertomatta todelliset sodanlietsojat eli siionistit. Mikäli käry käy niin siionisteista pyritään tekemään selviytymisen mestareita tai peräti uhreja.

    Seuraavaksi tulevat ne sivustot jotka kannattavat `hyviä` siionisteja ja vastustavat tarkemmin määrittelemättömiä pahoja siionisteja. He ohjailevat lukijoitaan/kuulijoitaan omaksumaan ajatuksen jonka mukaan `hyvät` siionistit olisivatkin hyviä. Mutta huomiotta jää kuinka: `Käärmeen juuresta kasvaa myrkkylisko, ja sen hedelmä on lentävä käärme` (Jes 14:29).
    Neturei Karta:
    https://en.wikipedia.org/wiki/Neturei_Karta

    Lisäksi kristilliset rahankeräykseen erikoistuneet filosemitistiset sivustot julistavat poliittista siionismia totuutena joka on käytännössä Israelin taloudellista ja poliittista tukemista.
    Patmos:
    https://www.patmos.fi/

    Kaikkialla maailmassa pakanajuutalaisten vaikutus mielipiteen muokkauksessa (aivopesussa) koskien Ukrainan uutisointia on silmiinpistävää. Suomen Nato keskustelu on sidottu keskusteluun Suomen turvallisuuspoliittisesta muutoksesta. Turvallisuuspoliittisen muutoksen on aiheuttanut kuulemma Ukrainan tilanne.

    Seuraavassa propagandassa ehdollistetaan Nato-liittyminen `suomettumiseen` vaikka nimenomaan rähmälläänolo ja suomettuminen suuntautuu Länsiliittoumaan.
    Ben Zyskowicz (BZ); voit valita propagandasta vaikkapa osion `suomettuminen`:
    https://www.youtube.com/results?search_query=ben+zyskowicz+suomettuminen

    Seuraavan natiaisen hampaiden kirskunta – katkeruus Venäjää kohtaan – kuuluu tänne asti. Hän haluaisi avata Ukrainan lisäksi seuraavan eli suomalaisen sotarintaman Venäjää vastaan.
    Mihail Hodorkovski (MH) MTV:lle: Suomi ei ole turvassa – `Neutraali asema ei Suomea pelasta, mutta Nato voisi mahdollisesti pelastaa`:
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mihail-hodorkovski-mtv-lle-suomi-ei-ole-turvassa-neutraali-asema-ei-suomea-pelasta-mutta-nato-voisi-mahdollisesti-pelastaa/8368998

    Me kyllä tunnistamme oitis tämänkaltaisten porsaiden sanoman jo kun he kulkkunsa avaavat mutta haluaisimmepa nähdä se emosian joka nekin on synnyttänyt.

    Khazaarimafian aiheuttamat vallankumoukset ja vallankumousyritykset eivät suinkaan ole mitään uutta. Pienempiä ja suurempia vallankumouksia ja niiden yrityksiä löytyy historiasta vaikka kuinka monta ja kaikki ne ovat tuhoisia.

    Khazaarimafia on istunut puolustajan aitiossa esimerkiksi yllyttäessään USAaa sen alkuajoista asti lukemattomiin sotiin. Tästä johtuen USAn talous on heikentynyt romahduksen partaalle. Mutta mitä tekee khazaarimafia – se siirtyykin nyt syyttäjän penkille aiheuttaen USAlle lopullisen iskun. USAn dollari väistyy ja tilalle tulee – vähäksi aikaa – Jeni.

    Khazaarimafialle Ukrainan `sota` on hyvin käyttökelpoinen koska koska USAn tuhonnan lisäksi he saavat Venäjän ja Länsiliittouman (EU, Nato, USA) törmäyskurssille. Näin menetellen khazaarimafia saisi ajettua maailman WWIIIeen ja kaadettua kolme Unionia; Euroopan Unionin, Euraasian Unionin ja Pohjois-Amerikan Unionin.

    Edellisetkään valtakuntien kaatamiset tai niiden kaatamisyritykset eivät ole mitenkään uutta koska vallankumouksia on esiintynyt samaisten radikaalien toimesta ennenkin > esimerkiksi Rooman valtakunnan aikana. Tuolloin puhuttiin assimiloituneista talmudisteista mutta nykyään proselyytti khazaareista eli kummassakin tapauksessa kryptoista.

    Pakanajuutalaisuus ei ole ollut rotu vuosituhansiin. Oikeammin se on nähtävä murhanhimoisena kulttina vailla vertaa.

    Monet muistavat jo kansakoulun historiantunneilta ,,,
    Kansainvaellusajan ,,,
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Kansainvaellusaika?msclkid=e9158913b7f511eca4de8bd406f19e12
    ja Rooman ryöstön ,,,
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Rooman_ry%C3%B6st%C3%B6_(410)
    Edelliset tapahtumat olivat seurauksia jostakin jota meille ei ole paljastettu.

    Tässä vaiheessa historiaa Rooman imperiumin palestiinalaistaustaiset pakanajuutalaiset olivat assimiloituneet lukemattomiin kansoihin kenties pahemmin kuin ns. Egyptin sefarditaustaiset (miljoona proselyyttiä) tai mesopotanialaiset vastaavat puhumattakaan barKohban aikaisista mooseksenuskoon pakkokäännytetyistä kokonaisista kansanosista – idumealaisista.

    Edellä kuvattu roturutsa oli tiedossa jo lähes 2000 vuotta sitten: `Nämä naiset ovat kaksi liittoa: toinen on Siinain vuorelta, joka synnyttää orjuuteen, ja se on Haagar; sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia` (Gal4:24-25). Talmud ilmaisee saman asian väittäen aivan oikein ns. juutalaisen geenipoolin olevan edomilaisissa (Esau).

    Rooman imperiumissa pakanajuutalaiset tunnettiin menestyneinä kauppiaina. He välittivät kaikkea sitä mitä Rooma eniten tarvitsi. Rooma tarvitsi paljon orjia. Rooman rajoilla myös sotaa käyvät legioonat hyötyivät orjakauppiaista. Mutta niin hyötyivät Rooman Imperiumin ympärillä olevat kansatkin.
    `Joka kolmannen roomalaisen on sanottu olevan kauppatavaraa keisari Augustuksen hallituskaudella. Keisari Trajanuksen hallituskaudella Roomassa oli orjia 400 000`:
    `Orjien Asema Antiikin Roomalaisessa Ja Kreikkalaisessa Kulttuurissa`:
    https://antiikinhistoriajakulttuuri.com/2016/01/06/orjien-asema-antiikin-roomalaisessa-ja-kreikkalaisessa-kulttuurissa/#:~:text=Orjien%20asema%20antiikin%20kreikkalaisessa%20ja%20roomalaisessa%20yhteiskunnassa%20Ateenassa,puolesta%20miljoonasta%20ihmisest%C3%A4%20vain%20kaksi%20viidesosaa%20oli%20vapaita.

    Pakanajuutalaisilla ei ollut lainkaan moraalisia esteitä orjakauan suhteen koska heitä oli opetettu lapsesta pitäen pitämään ulkopuolisia kansoja pelkkinä eläiminä. Ulkopuoliset kansat olivat heille sieluttomia hyödykkeitä niin kuin se on tänäkin päivänä esimerkiksi tuottoisan tyttö-, lapsi- ja elinkaupan suhteen.

    Aikansa kosmopoliiteilla ja isänmaattomilla pakanajuutalaisilla oli erinomaiset kanavat harjoittaa tuottoisaa orjakauppaa koska he olivat perustaneet kauppa-asemiaan myös kaikkien Rooman ympärillä olevien kansojen keskuuteen. He suosittelivat toinen toisiaan ja pitivät yhtä.

    `Jews became a significant part of the Roman Empire’s population in the first century CE, with some estimates as high as 7 million people`.
    History of the Jews in the Roman Empire
    https://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_Jews_in_the_Roman_Empire?msclkid=6b60f6dfb7f611ec94900ebd89a6a288
    Slavery in ancient Rome
    https://en.wikipedia.org/wiki/Slavery_in_ancient_Rome#:~:text=Slave%20ownership%20was%20most%20widespread%20throughout%20the%20Roman,the%20collapse%20of%20the%20Seleucid%20Empire%20%28100%E2%80%9363%20BC%29.?msclkid=99b3dae5b7f611ec9ca2bd341374cd2e

    Nämä orjakauppiaat olivat ja ovat niin kultivoituneita että he ovat olleet jo valmiudessa ennen kuin sodista on kenelläkään edes tietoa. Nyt lukija oivaltaa miten paralleeli menetelmä on Venäjän federaation kaatamisyritys verrattuna vaikkapa aikaisemman Rooman Imperiumin onnistuneeseen kaatamiseen.

    Saman uskonnollisen (kultin) taustan omaavat radikaalit toimivat nyt tämän päivän Ukrainassa pyrkiessään kaatamaan Venäjän federaation (itse asiassa Euraasian Unionin). He toimivat aivan samalla kaavalla kuin muinoin Rooman imperiumin suhteen – yllyttäjinä. Seuratkaahan vaikka uutisointia siitä kenelle annetaan palstatilaa.

    Nyt Suomi on heidän pelinappulansa!

    `Luonteelleni en voi mitään`!

    Plusääni(6)Miinusääni(5)
    1. Korjaus edelliseen jos joku sijoittaja sattuu lukemaan!

      Tämä lause: `USAn dollari väistyy ja tilalle tulee – vähäksi aikaa – Jeni`.

      Ei Japanin Jeni vaan Kiinan Yuan!

      Japanin jeni
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Japanin_jeni
      `China has indicated that it will allow its currency to appreciate – following months of pressure from the US. Some refer to the currency as the yuan, others call it the renminbi. Who is right`?
      Kiinan Yuan
      https://www.bbc.com/news/10413076

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  10. Vietämme kuulemma lehdistövapauden päivää. Valtamedialla on todella suuri vapaus harjoittaa sensuuria, tehdä propagandaa ja manipuloida kansalaisia. Sanavapaus loistaa poissaolollaan, soraäänet tukahdutetaan, mutta niinpä vain Suomikin loistaa kärkipaikoilla.

    Mm. Riikka Söyring ja Janus Putkonen ovat sananvapauden asialla pyrkiessään tuomaan toisenlaista, kriittistä näkökulmaa tapahtumiin ja niiden taustoihin. Muualla, varsinkin angloamerikkalaisessa maailmassa näitä asioihin perehtyneitä ”toisinajattelijoita” riittää paremmin, heitä on hyvä seurata, vaatii vain englannin taitoa.

    Paljon kertoo luokittelijasta esim. se, että Venäjän lehdistönvapautta pidetään huonona, mitä se epäilemättä on, mutta Ukrainan ainoastaan ”ongelmallisena”. Ja kuitenkin toisinajattelijoita ja toimittajia on siellä vangittu ja tapettu, mustia listoja laaditaan ja painostetaan eri tavoin niitä, jotka eivät myötäile äärimielistä hallitusta, jossa uus-natseilla on merkittävä vaikutusvalta.

    On helppo olla ukrainalaistenkin puolella mutta tämän vallankaappauskoplan tukemin ja aseistaminen on kyllä jo rikollista.

    Plusääni(10)Miinusääni(9)
  11. Oppositio höykytti oikeusministeri Henrikssonia valmiuslakiesityksen puutteista
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/oppositio-h%C3%B6ykytti-oikeusministeri-henrikssonia-valmiuslakiesityksen-puutteista/ar-AAWSBJy?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=08a5233f9bbe408fb2e9c76f80de076a

    Suomalaisten päättäjien kädet on sidottu koska Suomea sitovat kansainväliset sopimukset joihin Suomi on sitoutunut ovat erittäin selkeitä ja oikeudellisesti sitovia. Niissä ei ole Suomen kannalta mitään tulkinnanvaraa. Ainoastaan vastahakoisuus toimia lakien edellyttämällä tavalla tosipaikan tullen.

    Valmiuslaki on: `Suomen lainsäädäntöön kuuluva laki, joka on säädetty perustuslain säätämisjärjestyksessä. Lain tarkoituksena on antaa viranomaisille riittävät toimivaltuudet sota-aikana ja muissa poikkeusoloissa`.
    Valmiuslaki
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valmiuslaki

    Soveltamisala:

    Suomeen kohdistuva aseellinen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettava hyökkäys ja sen välitön jälkitila;
    Suomeen kohdistuva huomattava aseellisen tai siihen vakavuudeltaan rinnastettavan hyökkäyksen UHKA, jonka vaikutusten torjuminen vaatii tämän lain mukaisten toimivaltuuksien välitöntä käyttöön ottamista;
    väestön toimeentuloon tai maan talouselämän perusteisiin kohdistuva erityisen vakava tapahtuma tai uhka, jonka seurauksena yhteiskunnan toimivuudelle välttämättömät toiminnot olennaisesti vaarantuvat;
    erityisen vakava suuronnettomuus ja sen välitön jälkitila; sekä
    vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.
    Lain käyttämisen edellytys on, ettei tilannetta voi hallita viranomaisten normaalein toimivaltuuksin.

    Tässä on se vaara että diktatoriset valtaoikeudet siirtyvät hyvin pienelle pumpulle koska valmiuslain soveltamisala menee tässä järjestyksessä: Valtioneuvosto > presidentti > asetus > valmiuslain soveltaminen!

    Valmiuslain voimassaolon aikana on mahdollista että mieleltään nyrjähtänyt sateenkaariliikkeen LBGT rappiosiipi saa määräysvallan! Tämä on äärettömän vakava asia koska heidän syvästi vaurioitunutta mielenterveyttään ei ole hoidettu asianmukaisesti laitoksissa.

    Valmiuslaki antaa Suomen valtioneuvostolle suuren määrän toimivaltuuksia kuten esimerkiksi yhteiskunnan taloudellisen elämän täydellisen kontrollin. Kuvitelkaahan tilannetta jossa sodomiitit määräävät mm.:

    Valmiuslain voimassa ollessa ei-toivottut kulttuurimarxilaiset mädättäjät ovat saaneet esimerkiksi seuraavat oikeudet:
    säätää valuutta- ja jalometallisäännöstelyn, määrätä ulkomaiset saamiset kotiutettaviksi, valvoa ja säännöstellä pankki- ja vakuutustoimintaa,
    määrätä rahoitusmarkkinoilla ja vakuutustoiminnassa noudatettavista koroista, määrätä indeksiehtojen käytön rajoituksista,
    määrätä luotonantoa ja niiden vakuuksia sekä Suomessa asuvan talletuksia ja muita yleisöltä vastaanotettuja takaisinmaksettavia varoja koskevista velvoitteista ja rajoituksista,
    määrätä luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä vakuutus- ja eläkelaitosten sijoituksia koskevista velvoitteista ja rajoituksista,
    määrätä arvopapereiden liikkeeseenlaskua, kauppaa ja välitystä sekä henkivakuutusten myöntämistä ja välitystä koskevista rajoituksista, kuten arvopapereiden kaupan rajoittamisesta tai kieltämisestä ja sijoitussidonnaisten henkivakuutusten myöntämisen rajoittamisesta tai kieltämisestä,
    määrätä maksuliikettä koskevista rajoituksista, kuten tilisiirtojen rajoittamisesta tai kieltämisestä,
    määrätä arvopaperikaupan selvitystoiminnan ja arvo-osuusrekisterin toiminnan keskeyttämisestä tai rajoittamisesta, määrätä poikkeuksia luottolaitoksille, sijoituspalveluyrityksille sekä vakuutus- ja eläkelaitoksille säädetyistä vakavaraisuusvaatimuksista,
    määrätä luotto- ja rahoituslaitosten, sijoituspalveluyritysten, rahastoyhtiöiden, arvopaperipörssin, arvopaperikeskuksen ja optioyhteisön sekä vakuutus- ja eläkelaitosten kirjanpidosta ja tilinpäätöksestä sekä tervehdyttämisestä, selvitystilasta ja konkurssista
    määrätä poikkeuksia talletussuojarahastoa, sijoittajien korvausrahastoa, kirjausrahastoa ja selvitysrahastoa koskevista velvoitteista, kuten poikkeuksia velvollisuudesta kartuttaa rahastoja tai velvollisuudesta maksaa korvauksia rahaston varoista
    määrätä muista luotto- ja rahoituslaitosten, rahastoyhtiöiden ja sijoituspalveluyritysten sekä muiden rahoitusmarkkinoilla toimivien toimintaa ja hinnoittelua koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista
    määrätä poikkeuksia vakuutus- ja eläkelaitosten vastuuvelan ja eläkevastuun laskemista ja kattamista koskevista vaatimuksista
    määrätä poikkeuksia henki- ja vahinkovakuutussopimusten voimassaolosta, ehdoista ja takaisinostosta sekä vakuutusmaksuista ja -korvauksista
    määrätä sellaisten korvauksien maksamisesta johtuvien kustannusten tasoittamisesta vakuutuslaitosten kesken, jotka on jouduttu maksamaan sopimusehtoja laajemmin
    määrätä muista vakuutus- ja eläkelaitosten sekä muiden vakuutusalalla toimivien toimintaa koskevista kielloista, poikkeuksista ja rajoituksista
    myöntää tietyin rajoituksin vakuutusyhtiöiden vakuutuksille valtion takauksen, jos kohde on Suomelle merkittävä liikenneväline tai siinä kuljetettava tärkeä tavara
    laajentaa tarvittavissa määrin valvontaviranomaisten toimivaltaa
    säännöstellä vientiä ja tuontia
    määrätä, että tavaroiden tuotannosta tai jakelusta taikka rakentamisesta huolehtivat ovat velvollisia suorittamaan määrättyjä tehtäviä sekä huolehtimaan määrätystä tuotannosta ja jakelusta tai rakentamisesta
    määrätä, että määrättyjä tavaroita saa tuottaa, valmistaa tai jalostaa ainoastaan valtioneuvoston asettamin ehdoin ja rajoituksin
    määrätä, että määrättyjä tavaroita ei saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida eikä vastaanottaa tai että niitä saa pitää myytävänä, tarjota vastiketta vastaan, luovuttaa, hankkia, varastoida, vastaanottaa, kuljettaa ja käyttää vain sillä tavoin ja sellaisin ehdoin kuin valtioneuvosto säätää
    määrätä, että rakentamista ei saa aloittaa tai sitä ei saa jatkaa ilman valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan myönnettyä erityistä lupaa
    määrätä, että väestön tai omaisuuden turvaamiseksi on rakennettava ja järjestettävä tarvittavia suojarakenteita ja -laitteita
    säännöstellä palkkoja, työaikaa, työsuojelua ja työehtoja
    säännöstellä ja muuttaa sosiaalietuuksia ja -vakuutuksia
    säännöstellä hintoja, maksuja ja tavaroiden laatua
    rajoittaa viestiyhteyksien käyttöä
    säännöstellä liikennettä ja kuljetuksia

    Esimerkiksi rangaistussäännöksinä laissa on säädetty työvelvollisuus- ja työvoimarikkomuksista poikkeusoloissa, luovutusvelvollisuuden laiminlyönnistä ja liikkumisrajoituksen rikkomisesta. Kaikista rangaistuksena on sakko. Mutta sakkoa voidaan tehostaa voimaannuttamalla:
    Poikkeuslaki
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Poikkeuslaki

    Mahdollisessa tilanteessa jossa Nato-joukot ovat täällä ja ottaneet määräysvallan tahti muuttuu > rikkomuksista rangaistaan ihan varmasti ja sitten sotatilaika huomioon ottaen. Pirtsakat pikakenttäoikeudet aloittavat silloin toimintansa eivätkä ne katso henkilöön.

    Mutta tähän valmiuslaki-keskusteluun tulee eräs merkittävä epävarmuustekijä ja luulen että se jätetään teille kertomatta ja se tulee tässä:
    Yksi vakavimmista uhista on toki hybridiuhka kuten `välineellistetty maahanmuutto`. Tämänkaltainen tilanne nähtiin viime kesänä esimerkiksi Puolan rajaseudulla. Mikäli mahdollinen hybridivaikuttaminen kuten `välineellistetty maahanmuutto` rajalla tapahtuisi se ei toisikaan tarvittavia keinoja reagoida esimerkiksi laajamittaiseen maahan tunkeutumiseen.

    Demonstraatio: Jokin nimeltä mainitsematon valtio lähettää 500 000 `pakolaista` Suomen rajojen yli. Sieltä saattaa tulla sotaan tottunutta porukkaa vaikkapa about 20-30 ikävuoden hujakoilla olevaa.

    Vastaanottoksekukset tai hotellikapasiteetit eivät luonnollisesti riitä joten joutilaat rakennukset kuten kesämökit, liikerakennukset jne. asutetaan uusilla tulokkailla. Niin ja sattuikos teillä olemaan asuinhuoneistossanne vähän liikaa neliöitä (per/hölmö, korjaan henkilö) noin niinku jyvityksen kannalta katsottuna. Mutta saattehan te seuraksenne ihan ikioman kotiählämin.

    Tämän takia päättäjät kauhistelevat ja venkoilevat koska he huomaavat vasta nyt missä ollaan mukana eivätkä pääse pakoon. Mutta – älkää nyt sentään pullaan tukehtuko sorsat jumalauta. Paljon pahempaa on tulossa.

    Plusääni(3)Miinusääni(4)
    1. Tämä Suomen kansakunta äänestää neljän vuoden välein valtaan omat teurastajansa, tukkii hengityksemme maskimääräyksillään, ja myrkyttää meidät k-piikeillään. Joten tulee miettineeksi onko täällä mitään puolustettavaa? Luultavasti tämä kansa on tuhonsa ansainnut? Ei kiinnosta tämän pystysaatana -kansan puolustaminen tällä hetkellä.

      Plusääni(6)Miinusääni(7)
  12. Sosiopaatti-neokonservatiivit (’valkohatut’, nato-mafia) uhraavat ukrainalaiset ja maailman köyhät – Katie Halper
    MICHAEL HUDSON – HUHTIKUU 29, 2022
    KATIE HALPER: Professori Michael Hudson, kiitos paljon, että tulitte mukaan. Olemme todella innoissamme siitä, että saimme teidät mukaan.

    Halusimme aloittaa kysymällä teiltä, voisitteko antaa yleiskatsauksen siitä, mitkä taloudelliset tekijät ohjaavat tätä konfliktia – ja konfliktilla tarkoitan Venäjän ja Ukrainan välistä konfliktia ja tietenkin konfliktia muun maailman kanssa tai oikeastaan Venäjän ja Yhdysvaltojen välistä konfliktia ja sen taloudellisia seurauksia.
    MICHAEL HUDSON: No, se riippuu siitä, mitä puolta tarkastellaan. En usko, että taloudelliset tekijät olivat ensisijaisia Venäjän kannalta. Heitä uhkasi Naton laajentuminen ja suunnitelma hyökätä Ukrainan venäjänkielisille alueille. Luulen siis, että Venäjän laskelmat olivat yksinkertaisesti sotilaallisia. Lännen laskelmat olivat aivan toisenlaiset.

    Ja jos katsot, mitkä ovat konfliktin tulokset, sinun on oletettava, että kaikki puhuivat tuloksista, [koska] ne olivat tiedossa. Ne ovat hyvin selvät. Tulokset ovat polttoaineen, öljyn ja energian hintojen hyvin suuri nousu, maatalouden hintojen hyvin suuri nousu, kun tarjonta vähenee. Tämä jättää suurimman osan Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta – kolmannen maailman maat, globaalin etelän maat – kykenemättömiksi maksamaan ulkomaanvelkojaan, mikä johtaa joko massiiviseen velkojen maksukyvyttömyyteen tai velkojen hylkäämiseen.
    Mitä maat siis tekevät, kun niillä ei ole varaa maksaa energian korkeampia hintoja? No, Janet Yellen, joka oli Federal Reserven johtaja ja [nyt] valtiovarainministeri, sanoo: ”No, aiomme käyttää Kansainvälistä valuuttarahastoa säilyttääkseen Amerikan yksipolaarisen hegemonian”. Luulen, että hän käytti melkein samoja sanoja. Meidän on säilytettävä Amerikan hallinta maailmassa, ja aiomme tehdä sen IMF:n kautta. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että IMF:n avulla luodaan erityisiä nosto-oikeuksia, jotka ovat ikään kuin ilmaista rahaa, josta suurin osa menee Yhdysvalloille, jotta se voi tukea sotilasmenojaan ulkomailla tämän valtavan sotilaallisen eskalaation vuoksi. Ja sen avulla IMF voi mennä maiden luo ja sanoa: ”Me autamme teitä maksamaan velkanne ja välttämään pakkohuutokaupat ja saamaan energiaa, mutta se on ehdollista”. Tavallisin ehdoin: teidän on alennettava palkkoja, teidän on hyväksyttävä työvoiman vastainen lainsäädäntö, teidän on suostuttava myymään julkista omaisuutta ja yksityistämään.

    Naton Venäjää vastaan käymän sodan aiheuttamaa energia- ja elintarvikekriisiä käytetään vipuvartena paitsi yksityistämisen edistämiseksi, joka on suurelta osin yhdysvaltalaisten sijoittajien, pankkien ja rahoittajien hallinnassa, myös lukitsemaan maat entistä enemmän Yhdysvaltojen kiertoradalle, sekä globaalin etelän että erityisesti Euroopan.

    Nämä ovat siis sodan taloudelliset vaikutukset. Ja sanomalehdissä luullaan, että sodassa on kyse vain ukrainalaisista ja Natosta, joka taistelee venäläisiä vastaan, ja todellisuudessa Yhdysvallat käyttää Naton ja Venäjän välistä konfliktia keinona saada liittolaisensa ja koko läntinen maailma hallintaansa ja Janet Yellenin sanoin palauttaa Yhdysvaltojen yksipolaarinen valta.
    https://www.unz.com/mhudson/sociopath-neocons-sacrifice-ukrainians-and-global-poor-katie-halper/
    Linkistä löytyy pitkä MH:n selvitys sodan syistä ja seurauksista
    Deepl.com/Translator

    Tällainen on valkohattujen korttitalo jota meidän valkohatut innolla nyt yrittävät pitää pystyssä – ja aina tarvittaessa natoväkivallan avulla.

    Plusääni(3)Miinusääni(4)
  13. EU ottaa ison lekan käyttöön: `Esitämme Venäjän öljyn kieltämistä` – Suurpankit ulos Swiftistä, sotarikolliset pakotelistalle
    https://www.msn.com/fi-fi/talous/uutiset/eu-ottaa-ison-lekan-k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%B6n-esit%C3%A4mme-ven%C3%A4j%C3%A4n-%C3%B6ljyn-kielt%C3%A4mist%C3%A4-suurpankit-ulos-swiftist%C3%A4-sotarikolliset-pakotelistalle/ar-AAWUfnW?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=a8e20f46f74442a197aa9e61b2df145f

    On tainnut typy saada khazaarimafialta isoa lekaa ennen kuin se tuonkin möläytti. Mittava tukipaketti tarkoittaa Suomelle osallistumista jälleen kerran `kertaluonteisiin` rahoitusmekanismeihin. Suomihan maksaa ottamalla lisää velkaa entisen päälle.

    Risto E.J. Penttilän (RP) pika-analyysi: Nämä maat ymmärtävät Venäjää
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/risto-e-j-penttil%C3%A4n-pika-analyysi-n%C3%A4m%C3%A4-maat-ymm%C3%A4rt%C3%A4v%C3%A4t-ven%C3%A4j%C3%A4%C3%A4/vi-AAWPx0s?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=25dbe0c29a454eab91e652fb516bed3f

    RP aprikoi ettei Venäjällä ole enää ystäviä. On kuulemma vaan ymmärtäjiä. RPn mukaan ymmärtäjiä ovat Kiina, Intia, Indonesia (G 20 puhjohtmaa) ja 17 Afrikan valtiota (paitsi että 7 jätti äänestämättä YKssa).

    Taisi jäädä mainitsematta että ymmärtäjiä ovat myös mm. Armenia, Kazakstan, Kirgisia, Belarussia (Valko-Venäjä), Tadsikistan, Georgia, Serbia, Luhansk, Krim, Donetsk, Pohjois-Korea, Syyria, Venezuela, Jemenin huthit, Iran ja Syyria.

    Hyvä kiinnittää huomiota myös mm. seuraaviin: Turkki (10 mrd. kauppavaihto Venäjän kanssa) , Ruotsi, Romania, Tzekki, Unkari Bulgaria, Argentiina, Brasilia, Saudit, Jordania, enemmistö ukrainalaisista ja suurin osa suomalaisista sekä mittava määrä Euroopan Unionin jäsenmaiden väestöistä jne. Kannattaa tehdä kotiläksyt huolella ennen kuin heittää tähän kappaleeseen vastakommntin.

    Sitä mukaa kuin Venäjää vastaan asetetut talouspakotteet voimistuvat – kohdistuvat ne nimen omaan niiden alkuunpanijamaihin ja ikävä kyllä näiden väestöihin – ja samalla Venäjälle ystävällisten väestöjen määrä senkun kasvaa.

    Laitetaampa Naton veturi USA verrokiksi kansojen `ymmärtämisestä`: Eli mitkä maat ymmärtävät USAaa. Hyvin harva, hyvin harva! USAlle vihamielisiä maita alkaa on jo suurin osa koko maailman valtioista. Pitkin hampain ymmärtäjiä saattaa löytyä muutama vaikka en tunnista niitä!

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  14. Propaganda on siis tehnyt tehtävänsä.
    Adolf Hitler: Mein kampf. Osa 1. Tilinteko.
    6.Luku. Sotapropaganda:
    -Niinpä täytyy samaa iskusanaa tietenkin valaista usealta eri puolelta, mutta aina pitää jokaisen katsauksen lopun päättyä itse iskusanaan. Ainoastaan sillä tavalla propaganda voi vaikuttaa ja se todella vaikuttaakin yhtenäiseltä ja kiinteältä.
    -Tämä suuri linja yksin, josta ei koskaan saa poiketa syrjään, voi alati yhtäläisenä pysyvällä tavalla, johdonmukaisesti tähdennettynä johtaa lopulliseen menestykseen. Silloin voidaan ihmettelyä tuntien todeta, miten tavattomiin, melkeinpä käsittämättömiin tuloksiin sellaisella sitkeydellä ja kestävyydellä voi päästä. Jokaisen propagandan onnistuminen on, yhtä hyvin liike-elämässä kuin valtiollisellakin alalla, sen varassa, miten kauan ja miten tasaisen yhtenäisesti sitä käytetään.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  15. Hallitus on esittänyt alun suunnitelmastaan, jos tänne hybridihyökätään mamujoukkioin. Turvapaikka niille, ja suomalaisille laskut, sekä rajusti kavennetut oikeudet. Rajoja ei hallitus ole luvannut sulkea. Liikkumiskieltoja- ja rajoituksia. Omaisuuden haltuunottoa. Sosiaaliturvamaksujen, eläkkeiden ja työttömyyskorvausten mahdollinen katkaiseminen määräajaksi, pakkotyövelvoite, sähkön ja polttoaineiden, sekä mahdollisesti elintarvikkeiden jne. säännöstely…

    Siinäpä sitä pikavilkaisulla sisältöä, kun vihersossut tekee valmius- ja poikkeuslakeja mieleisekseen
    ”Sisäisen turvallisuuden” vuoksi. Suomalaiset liekaan. Muissakin uhkatilanteissa. Melkoinen ”mellakka-ase” vääränlaisen hallituksen käsissä olisi mielivaltaisesti kulloinkin määrättynä.

    https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_63%2B2022.aspx

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  16. Suomen viranomaiset ovat aktiivisesti muuttamassa maansa ulkopoliittista linjaa venäläisvastaiseksi. Helsinki lopettaa kaikki yhteishankkeet, ryhtyy tuhoamaan kaupankäyntiä ja historiallisia siteitä Moskovaan. Näin sanoi politiikan tutkija ja venäläinen taloustieteilijä, joka on yksi Venäjän johtavista asiantuntijoista, Jevgeni Satanovsky. Hänen mukaansa Suomen neutraali asema on menneisyyttä ja maa on muuttunut Yhdysvaltojen satelliitiksi.

    ”Amerikkalaiset ja heidän eurooppalaiset liittolaisvirkamiehet ovat saaneet Helsingin”, Satanovski totesi.

    Hän totesi, että aluksi tällaisen päätöksenteon hätiköinnin tuntevat tavalliset kansalaiset, jotka ovat menettäneet tavanomaisen elintasonsa ja Venäjä-vastaisille raiteille astuttuaan Suomi jättää hyvästit Venäjän markkinoille ja venäläisille raaka-aineille.

    Talouden jyrkkä lasku ei kuitenkaan ole pahinta. Liittyessäään Naton jäseneksi, maa muuttuu Venäjän viholliseksi eli uudeksi kohteeksi, asiantuntija varoitti. Juuri tähän Washington pyrkii pyrkiessään luomaan monia jännitepisteitä Venäjän federaation rajoille.
    ”Amerikkalaisille suomalaiset, ukrainalaiset ja eurooppalaiset ylipäätään ovat uhrattavissa, ei mitään muuta”, asiantuntija painotti.

    https://mvlehti.net/2022/05/03/suomi-haluaa-venajan-ohjusten-seuraavaksi-maaliksi-venalainen-politologi/

    Maamme nato-mafian mielestä kansan on oltava valmis uhraamaan itsensä kasaari- ja sionisti-mafian nwo-hankkeille. Ne ovat sille tärkein asia ja kansan pitää pitää turpa kiinni.

    Plusääni(5)Miinusääni(5)
  17. Miksi rikkaat tuntevat itsensä köyhiksi
    HenryMakow.com – 3. toukokuuta 2022
    Tämä on viesti ihmisille, joilla on rahaa.
    Rikkaat tuntevat itsensä köyhiksi ahneuden takia.
    Riippumatta siitä, kuinka paljon heillä on, heidän identiteettinsä (”hyvän, tärkeän ja turvallisen olon tunne”) riippuu siitä, että he tekevät ja kuluttavat enemmän.
    ”Tarpeeksi on vähän enemmän kuin mitä on”. Samuel Butler
    kirjoittanut Henry Makow PhD
    Harvat ihmiset suhtautuvat rahaan rationaalisesti.
    Tämä tarkoittaisi sitä, että he laskisivat, kuinka paljon rahaa he tarvitsevat suhteessa siihen, kuinka paljon rahaa heillä on ja kuinka paljon rahaa he ansaitsevat.
    Pikemminkin ihmisillä on taipumus keskittyä viimeiseen kahteen prosenttiin. Veroluokasta riippuen tämä voi tarkoittaa heidän viimeistä 100, 1000, 10 000, 10 000, 10 miljoonaa tai 10 miljardia dollaria.
    He jättävät huomiotta suuren pankkisaldonsa tai osakesalkkunsa. He tuntevat itsensä aina köyhiksi.
    Olemme saatanallisesti riivattuja. Tämä tarkoittaa, että samaistumme (oligarkit, juutalaiset, v-muurarit, globalistit, kapitalistit, pörssi-keinottelijat, eivät terveet ja normaali ihmiset!) rahaan jumalallisen sielumme sijaan. Olemme pikemminkin rahaa kuin Jumalan henkilökohtainen edustaja maan päällä. Mitä enemmän rahaa meillä on, sitä suuremmaksi ja paremmaksi tunnemme itsemme. Saatanan hallitsemat joukkotiedotusvälineet levittävät näitä arvoja.
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=253070

    Plusääni(1)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat