Syttyykö suursota? Pohjois-Korean ja Syyrian ruutitynnyri

Yhdysvaltojen ohjushyökkäys suvereeniin Syyriaan rikkoi kansainvälistä lakia ja tapahtui sepitettyjen myrkkykaasuiskusyytteiden varjolla. Tämä hyökkäys toteutettiin samaan aikaan, kun Kiinan presidentti Xi Jinping oli Trumpin vieraana.

Oliko Kiinan Xi:n vierailu tarkoitettu Kiinan ja Yhdysvaltojen symboliseksi eleeksi tulevalle suursodalle? Tässä Israelin ja USA:n akselin mahdollinen hyökkäys Damaskokseen sekä USA:n sotalaivaston iskut Korean niemimaalta P-Koreaan muodostaisivat suursodan ruutitynnyrin.

Yllä esitetyn uhan vakavuutta korostaa Trumpin uhkaus jo ennen Xi:n vierailua, sotilaallisesta hyökkäyksestä P-Koreaan.¹

 

Venäjä ja USA eivät tule sotimaan oikeasti keskenään?

G-7 –maat esittivät vast’ikään vaatimuksensa Venäjän poistumiseksi Syyriasta. Joissakin piireissä tätä vaatimusta pidetään periaatteellisena sodanjulistuksena Venäjälle. Mobilisoiko tämä läntisiä maita valmiustilaan?

Sodan syttyminen on toki mahdollista ilman USA:n ja Venäjän aseellista konfliktia, mutta suurvaltojen välinen aseellinen yhteenotto on periaatteessa mahdotonta.

Tämä yhteenotto ei ole uskottavaa jo siksi, että molemmat suurvallat ovat ydinasevaltioita. Entisen ulkoministeri Keijo Korhosen mukaan USA:n ja Venäjän suhteet ovat paljon paremmat kuin Washingtonin ja Moskovan meluisa keskustelu kotimaisena politiikan polttoaineena antaa ymmärtää. Todellisia eturistiriitoja ei ole ja siten myös molemmat tunnustavat toisensa suurvalta-aseman sekä etupiirit.²

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan Venäjä pitää yllä valmiutta vuoropuheluun Yhdysvaltojen kanssa, vaikka maiden suhteet ovat pingottuneet. Lavron puhui hiljattain yhteisessä tiedotustilaisuudessa tavattuaan USA:n ulkoministerin Rex Tillersonin.³

Tillerson arvioi luottamuksen Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä hiipuneen. Hänen mukaansa kahden johtavan ydinasevallan suhteet eivät voi olla tässä tilassa.

 

Onko Syyriassa Venäjällä ja Yhdysvalloilla eturistiriitoja?

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mukaan USA:n isku Syyriaan oli takaisku Venäjän arvovallalle, jonka presidentti Vladimir Putin haluaa palauttaa tavalla tai toisella.

Aaltolan arvio voi edustaa vain USA:n ja Venäjän näennäistä luottamuspulaa, johon kätkeytyy suurvaltojen yhteinen linja, ei vain Syyrian vaan koko poliittisen Lähi-idän tilanteessa.

On syytä huomata juutalaisen eliitin taloudellinen ja poliittinen valta-asema niin Yhdysvalloissa kuin myös Venäjällä. Johtavilla ydinasevaltioilla on siis yhteinen sävel globaalin talous- ja rahaeliitin hyödyksi.⁴

Yhdysvalloilla ja Israelilla on unelmana Syyrian pilkkominen osiin, millä alistettaisiin koko Lähi-idän alue Israelin johtaman ja USA:n myötämielisen liittoutuman kontrolliin. Lisäksi Venäjä on ehdottanut Syyrian rauhanneuvotteluiden yhteydessä Syyrian mahdollisesta jakamisesta heimorajoja noudattaen pieniksi yhteisöiksi.

Tässä luvussa esitetyt asiat Yhdysvaltojen ja Venäjän sisäpiireihin kätkeytyvästä yhteisymmärryksestä näyttää tyrmäävän USA:n ja Venäjän ajautumisen aseelliseen konfliktiin suoraan toisiaan vastaan. Tosin molempia suurvaltoja ohjaileva eliitti voi synnyttää sotatilanteen, jossa USA ja Venäjä taistelevat näennäisesti toisiaan vastaan, mutta välikäsien kautta. Tällaisia välikäsiä voivat olla muiden muassa juuri Syyrian ja Ukrainan sodat sekä kenties pian alkava USA:n invaasion P-Koreaa vastaan.

 

Miksi yhdysvallat haluaa hyökätä Pohjois-Koreaan?

Etelä-Korea on saanut liittolaiseltaan Yhdysvalloilta tuntuvaa tukea, kuten esimerkiksi ohjuspuolustusjärjestelmän.

Yhdysvallat tekee kaikkensa puolustaakseen itseään ja kunnioittaakseen turvallisuustakuita, joita olemme antaneet liittolaisillemme, Kerry totesi vuoden 2016 tiedotustilaisuudessa.

Samaan hengenvetoon Pohjois-Koreasta lietsotaan uhkakuvia esimerkiksi kuinka oikukas ja sulkeutunut valtio on tehnyt ohjuskokeita E-Korean ja Japanin lähellä. Lisäksi P-Korean uhkaa pidetään suurempana kuin koskaan, ja maa on saavuttamassa taistelukelpoisen ydinaseen. Uhkakuvat P-Koreasta ovat tietysti enemmän tai vähemmän vääristelevää propagandaa. Maa ei ole käynyt sotaa vuosina 1950–1953 käydyn Korean sodan jälkeen eikä se ole globaali riskitekijä. Sitä vastoin Yhdysvallat liittolaisineen syyllistyy jatkuvasti kansainvälistä lakia rikkovaan ja valtion suvereniteettia loukkaavaan valtioterrorismiin.

Etelä-Korean ja Pohjois-Korean välillä on aselepo. Kuitenkaan maat eivät solmineet virallista rauhaa mainitun Korean sodan jälkeen.

Ajatus siitä, että P-Korea olisi Yhdysvalloille uhka, on naurettava, vaikka niin sanotut asiantuntijat niin väittävätkin:

– Pohjois-Korea on Yhdysvalloille todellinen uhka, sillä on täysin mahdollista, että Pohjois-Korea pystyy laukaisemaan ydinohjuksen mahdollisesti hyvinkin pian ja tähän Yhdysvallat haluaa nyt puuttua ennaltaehkäisevän iskun avulla, Aaltola kertoo.

Trumpin hallintokaudella reagoidaan aseellisesti ja suoraviivaisen nopeasti, jopa mielivaltaisesti, joten avoimen sodan uhka on todellinen.

Mutta miksi ihmeessä yhdysvallat haluaa todella hyökätä P-Koreaan? Eihän kukaan rehellisesti ajatteleva koe tätä demokraattista kansantasavaltaa uhaksi kenellekään.

Yhdysvallat ei sinänsä halua hyökätä yhtään mihinkään, vaan Yhdysvaltojen sisä- ja ulkopolitiikkaa dominoiva juutalainen eliitti ja sitä voimakkaasti tukeva Israel-lobby painostaa Valkoista taloa aggressioihin kansainvälisen poliittisen hegemonian ja taloudellisten intressien saavuttamiseksi.^{4; 5} Luonnollisesti Israel-lobby on Pro-Israelin asialla.

Yksi näistä Trumpin lähipiirin juutalaisen eliitin jäsenistä on presidentin vävy Jared Kushner.

Sotaan lähdetään taloudellisen elintilan ja globaalin hegemonian tähden.

Tähän viitaten Yhdysvaltojen valtionvaranministeriö otti yli 200 miljardia dollaria uutta velkaa jo vuonna 2011. Tämä tapahtui välittömästi Yhdysvaltain kongressin hyväksyttyä velkakaton korottamisen. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mukaan USA:sta oli tuolloin muodostunut kahdeksas ylivelkaantunut maa Japanin, Kreikan, Jamaikan, Libanonin, Italian, Irlannin ja Islannin lisäksi.

Yhdysvallat tarvitsevat taloudellisen piristysruiskeen, joka avaisi kansainväliset markkinat myös Aasiaan. Pohjois-Korean ja Kiinan välinen kauppa on ainakin miljardiluokkaa ja strategisesti ajatellen P-Korean hallinnon kaatuminen liittäisivät Koreat yhteen, tietysti E-Korean ehdoilla. Tässä tilanteessa E-Koreassa olevat Yhdysvaltalaiset joukot voisivat sijoittua mainiosti Kiinan rajan tuntumaan. Tämä etulyöntiasema ei kuitenkaan ole ainut syy sodan aloittamiselle.

Sen sijaan Koreoiden yhdistyminen E-Korean ehdoilla siirtäisi Kiinan miljardiluokan kaupat, E-Korean hallinnoimille Koreoille. Koska E-Korea oli jo ennestään USA:n liittolainen, avautuisi supervaltiolle taloudellista hyötyä, joka ulottuisi Kiinan kansantasavaltaan. Tosin USA on jo nyt Kiinan markkinoilla.

Lisäksi huomion arvoista on, että modernissa ympäristöystävällisessä energiatekniikassa ja tietotekniikassa tarvitaan useita hightech-metalleja, joita saadaan maametalleista, ja joiden kysyntä on kasvanut kehittyneissä maissa räjähdysmäisesti, mutta joiden saatavuus on niukkaa. Lukuisat maat ovat huolissaan niiden saannista, sillä 95 prosenttia niiden tuotannosta on Kiinan hallussa.

Maametallien saannin huonous saattaa olla yksi syy USA:n havaittavaan lähestymiseen Kiinan kanssa.

Sota ja vielä enemmän suursota olisi suuronnettomuus kansoille ja valtioille. Sitä vastoin tietylle kansainväliselle eliitille maailmansota olisi tuottoisaa. Sotateollisuuden valmisteiden myynti eläisi kultakauttaan ja kansainvälisen rahoitustoiminnantarve moninkertaistuisi jo jälleenrakennuksen ansiosta. Kiinteistöjen ja ynnä muun yhteiskunnallisen infrastruktuurin jälleenrakennus avaisi valtavat sijoituskohteet ja markkinat läntisille sijoittajille. Teollisuuden kehityksellä olisi suuri merkitys taloudellisessa kasvusuhdanteessa. Sodan jälkeen vuorossa olisivat voittajien sanelemat sotasyyllisyysoikeudenkäynnit ja Eurooppa, Aasia ja Lähi-itä jaettaisiin uudelleen globaalin eliitin ja Israelin etujen mukaisesti.

Kysymyksessä olisi imperiumien esiinmarssi, joiden kansainvälinen poliittinen ja taloudellinen hegemonia olisi vertaansa vailla maailmanhistoriassa. Mutta toivoa paremmasta ei ole syytä menettää, sillä myös globaalin vallan keskiössä oleva eliitti voi kokea suursodassa karvaan tappion.

Transatlanttisten suhteiden merkitys

Transatlanttisen suhteen toimivuudella on ollut vaikutuksensa maailmanpolitiikkaan, mutta ei myönteisessä mielessä. Yhdysvaltain Euroopalle antamat turvatakuut ovat olleet mahdollistamassa integraatioprosessia, jota voidaan pitää yhtenä Uuden maailmanjärjestyksen tunnusmerkeistä. Eurooppalaiset maat ovat lyöttäytyneet Yhdysvaltain liittolaiseksi ja vahvistaneet Yhdysvaltain sotilaallista voimaa sekä taloudellista ja poliittista vaikutusvaltaa. Euroopan tuki ja suopeus ovat myös antaneet legitimiteettiä Yhdysvaltain vahingolliselle globaalille toiminnalle, sillä ne ovat muodostaneet niin sanotun kansainvälisen yhteisön kovan ytimen.

Yhdysvallat ja Eurooppa eivät pyrkineet lähentymään entistä enemmän sotilaallisesti ja kauppapoliittisesti; muistammehan Euroopan itärajojen miehityksen (Atlanttinen ratkaisu) sekä vapaakauppasopimusneuvottelut EU:n ja USA:n sekä EU:n ja Kanadan välillä. Nämä vapaakauppasopimukset ovat kylläkin nyt jumissa.

Silmäys Aasiaan

Kiinan kehittyminen maailman suurimmaksi talousmahdiksi ja Shanghain yhteistyöjärjestön (SCO) jatkuva sotilaallisen voiman kiriminen jo pian Naton rinnalle voivat olla tiettyjä syitä transatlanttisen taloudellisen ja sotilaallisen yhteistyön tiivistämiseksi. Vuoden alussa toteutettu Atlanttinen ratkaisu joukkojen keskittämisenä Eurooppaan on osa-alue transatlanttista yhteistyötä. Atlanttinen ratkaisu suunniteltiin ennakkoon palvelemaan Yhdysvaltojen suorasukaista sotaisuutta Lähi-idässä ja ilmeisesti pian Pohjois-Koreassa. Tosin silloin, kun Atlantista ratkaisua hahmoteltiin, ei Trump ollut presidenttinä, mutta se on sivuseikka, sillä Amerikan Yhdysvalloissa on aina sopiva henkilö presidenttinä eliittiä ajatellen.

Jos Aasiaa ei saada talouspolitiikan välineillä nujerrettua, niin siihen tarvitaan silloin sota.

Suursodan kuviot olivat ilmeisesti selvillä jo Obaman hallinnon aikana.

Keskittyihän edellisen presidentin hallinto kumppanuuksien rakentamiseen, jotka joidenkin päätelmien mukaan olisivat USA:n ulkopoliittinen uusi strategia. Tästä johtuen Yhdysvallat ovat vastanneet suopeasti esimerkiksi Intian kosiskeluihin USA:n kumppaniksi. Tietysti Intia on itsekkäästi liikkeellä ja haluaa torjua Kiinan hegemonista asemaa.⁶ Yhdysvaltojen liittolaisten etsintään Aasiasta liittyy luonnollisesti äskettäinen Kiinan Xi:n vierailu Valkoisessa talossa. Sitä vastoin P-Korean on vaikeampaa saada liittolaisia.

Toisaalta on mielenkiintoista huomioida Kiinan suhtautuminen mahdollisessa avoimessa sodassa. Mikäli Intia lähestyy Yhdysvaltoja ja loittonee Kiinasta: mitkä olisivat silloin Kiinan reaktiot suhteessa P-korean ja Yhdysvaltojen väliseen konfliktiin?

Tulee myös huomata, että E-Korean ja P-korean riidoista voidaan syyttää historiallista Neuvostoliittoa ja Yhdysvaltoja. Sodan voittajavaltioihin kuuluneet Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat silloisen Korean kahtia 38. leveyspiirin kohdalta. Pohjoinen miehitysvyöhyke tuli Neuvostoliiton hallintaan ja eteläinen puolisko oli Yhdysvaltain valvonnassa.

 

Mahdollisen suursodan kuvio?

Kiinan vaikutus P-Korean talouteen on hyvin edullinen, tästä syystä P-Korean tilanne ajautuu vaikeaksi, jos Kiina lähestyy liikaa Yhdysvaltoja. Juuri tästä syystä USA yrittää lämmitellä suhteitaan Kiinaan.

Pääteltävissä on, että avoin konflikti eskaloituisi USA:n ja Israelin pommituksilla Damaskokseen ennen kuin Syyrian hiljattain tapahtunut myrkkykaasuisku on selvitetty. Tässä operaatiossa Syyriaan Israelin rooli tulisi olemaan voimakas. USA:n invaasio P-Koreaan saattaa alkaa jo ennen Syyrian sodan laajennusta.

Eskaloitumisen vaara olisi suuri: Korean niemimaalle sijoitetun USA:n sotalaivaston läheisyys kiristäisi P-Korean sotilaallista valmiutta äärimmilleen. Yhdysvaltojen mahdolliset ohjusiskut P-Koreaan sytyttäisivät avoimen sodan ruutitynnyrin.

Tässä tilanteessa E-Korea liittyisi sotilaallisesti Yhdysvaltojen rinnalle. Kiinan reaktiot olisivat kyseenalaiset. Ehkä se omaksuisi välittäjän roolin, mutta Japani liittyisi aseettomana osapuolena läntiseen liittoutumaan. Sodan laajetessa on oletettavaa, että Yhdysvallat saavat liittolaisensa avukseen sotaan.

Israelin ja mahdollisen läntisen liittoutuman sotatoimet pakottaisivat Iranin puolustautumaan Syyrian liittolaisena läntistä liittoumaa vastaan. Myös Turkki tukisi läntistä liittoumaa ja Israelia.

Venäjä sen sijaan kiristäisi otettaan Ukrainassa ja kenties aseistaisi Syyriaa ja Irania ja samanaikaisesti ehkä myös Israelia. Siten Venäjä toimisi vastakkainasettelun voimistajana. Tällöin kuitenkin Venäjän tulisi miehittää ainakin puolet Suomesta Nato-joukkojen mobilisoituessa Suomen maa-, ilma- ja vesitilaan.

Suomen integroitui käytännössä lähes Nato-maaksi allekirjoittaessaan isäntämaasopimuksen vuonna 2014. Sopimuksella Suomi antaa pyydettäessä ilmatilan, satamat ja lentokentät Naton käyttöön.  Edellä mainitussa sotatilanteessa sopimus rikkoisi Suomen ja Venäjän solmimaa Naapuruussopimusta, joka ei salli tässä tarkoituksessa Nato-joukkoja Suomen maaperällä. Myös ilmatilan, satamien ja lentokenttien käyttäminen Naton tarkoituksiin on kiellettyjä.⁷

Koska Naapuruussopimus kieltää sopimuspuolia käyttämästä aluettaan aseelliseen hyökkäykseen toista sopimuspuolta vastaan, tarkoittaa kielto myös Nato-joukko.

Tämä arvio suursodan tapahtumista kuvasi vain sen alkua. Aadolf Hitler totesi aikoinaan jotenkin niin, että sota on kuin pimeä huone, jonka ovi avataan, mutta emme tiedä mitä huone sisältää?

 

Lopuksi

Yhdysvaltojen eettiset arvot eivät ole kestäviä. Millainen on sellainen johtava ydinasevaltio, joka katsoo oikeudekseen nousta kansainvälisen oikeuden yläpuolelle. Tähän perustuu USA:n puolustusstrategia, joka hypoteettiseen uhkaan vedoten on valmis ennaltaehkäisevään hyökkäykseen, joka on tietysti sallittu vain Yhdysvalloille, sillä se on normaalin oikeuskäsityksen yläpuolella.

Nyt tarvittaisiin YK:n arvovaltaa poistamaan Yhdysvaltojen ja Israelin sodan uhka maailmalle, mutta se ei kykene siihen. Tarvittaisiin uusi kansainvälinen foorumi, jota ei ehditä perustaa tämän ajankohtaisen kriisin torjumiseksi.

Markku Juutinen

 

Lähteet

1.      Kaleva (11.4.2017). Yhdysvaltain ennaltaehkäisevä isku Pohjois-Koreaan lähes täysin varmaa? Saatavilla: http://www.kaleva.fi/juttutupa/ulkomaat/yhdysvaltain-ennaltaehkaiseva-isku-pohjois-koreaan-lahes-taysin-varmaa/5645644?page=11

2. Keijo Korhonen (3.2015). Suomen Kuvalehti. Suomen uusi Nato-sopimus on historian häpeätahra.

3.      Lapin Kansa (12.4.2017). Tillerson Moskovassa: Luottamus USA:n ja Venäjän välillä alhaisella tasolla. Saatavilla: http://www.lapinkansa.fi/ulkomaat/tillerson-moskovassa-luottamus-usan-ja-venajan-valilla-alhaisella-tasolla-15985398/

4. Mearsheimer, John; Walt, Stephen (2007). The Israel Lobby 2007; Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25) http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Chossudovsky, Michel (2004). Köyhyyden globalisointi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy; fi/rahoitus;  Goldman-secret-greece-loan; The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/; The World’s Billionaires: http://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/
5. Patrick Slattery (15.4.2013). How Zionists manage to get away with their myths and lies. Saatavilla: https://web.archive.org/web/20130423165326/http://www.davidduke.com/?p=39286
6. Pant, Harsh V. (2008). Contemporerary Debates in Indian Foreign and Security Policy. Palgrave Macmillan; Tammen, Ronald L., Jacek Kugler, douglas Lemke, allan C. Stam III, jne.. (2000). Power Transition Strategies for the 21st Century. Washington, DC: CQ Press.
7. Finlex/sopimukset (1992). Saatavilla: http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1992/19920063