Terroristivaltio Israelin jo kuukausia kestänyt kansanmurha Gazan palestiinalaisten keskuudessa jatkuu Yhdysvaltojen entistä riittoisammalla taloudellisella, aseellisella ja poliittisella tuella. Vallitseva tilanne Israelissa on lisännyt jännitteitä Lähi-idässä, mikä vaikuttaa olevan Israelin ja Yhdysvaltojen geopoliittinen tarkoitus alueella. Hiljattain Israel innostui salamurhaamaan Hamasin poliittisia johtajia. Muiden muassa Israelin Mossad murhasi Hamasin poliittisen johtajan Ismail Haniyehin Iranissa, hänen vieraillessaan Iranin presidentin virkaanastujaisissa heinäkuun lopulla.