Taistelu koronkiskontaa vastaan, osa 3

Tämä on viimeinen kappale kolmiosaisesta artikkelista, joka käsittelee koronkiskonnan ja keskuspankkitoiminnan tuhoisia vaikutuksia. Lue myös osat 1 ja 2!

Guernseyn esimerkki 1816–1837 puhuu puolestaan. Selviämme mainiosti ilman yksityisiä keskuspankkeja. Itse asiassa voimme paljon paremmin ilman niitä! Valtavirta kuitenkin väittää, että korko-orjuuden vastustaminen on suoranainen rikos ihmisyyttä vastaan.

1837-vuoteen tultaessa Guernseyn hallitus oli painanut 55 000 punnan edestä paikallisvaluuttaa rahoittaakseen julkisia hankkeita, kuten rantapatoja, teitä, kauppoja, kirkon ja lukion. Vaikka 55 000 puntaa yli kaksinkertaisti kierrossa olleen rahan määrän, ei saari kärsinyt inflaatiosta.

1914 Britannia kiristi omaa rahapolitiikkaansa, mutta Guernsey teki päinvastoin: saari painoi 140 000 puntaa seuraavan neljän vuoden tarpeisiin. 1958 saarella kiersi yli 500 000 puntaa korotonta paikallisrahaa, eikä inflaatio vaivannut vieläkään.

1990-vuoteen tultaessa korotonta rahaa oli jo yhteensä 6,5 miljoonaa puntaa. Toisin kuin muualla Britanniassa, Guernseyssä ei ollut lainkaan julkista velkaa. (Britit jatkoivat edelleen sotavelkojensa maksamista korkoineen!) Ennakkoluulottoman rahapolitiikan vuoksi Guernseyn kansa eli yltäkylläisyydessä.

Guernseyn mallissa ei ollut sinänsä mitään uutta ja mullistavaa. 1793 Liverpoolin kaupungin talous kärsi vaikeasta kassavirtaongelmasta. Kaupunki ratkaisi tämän luomalla tyhjästä uutta rahaa 300 000 punnan edestä. Rahaa ei voinut käyttää kuin kerran ja sitä investoitiin julkisiin hankkeisiin sekä asukkaiden hyvinvoinnin kohentamiseen. Uusi raha pelasti kaupungin velkakriisiltä.

 

Valtiot pankkien orjina

30.7.1934 lontoolaislehti New Britain julkaisi lausunnon entiseltä pääministeri David Lloyd Georgelta: ”Iso-Britannia on kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden orja.” [1936 George teki laajan tutustumismatkan Hitlerin Saksaan ja kertoi maan menestyksestä: ”Mitä mieltä tahansa ollaan Hitlerin menetelmistä […] ei ole epäilyksen häivääkään siitä, etteikö hän olisi saavuttanut ihmeellisen muutoksen […] taloudellisissa näkymissä.” Suom. huom.]

Kehittyneet maat lainaavat yhä enemmän rahaa yksityisiltä pankeilta, ja velkojen takaisinmaksusta tulee koko ajan hankalampaa. Pankkiireilla on jo niin paljon valtaa, että he pystyvät pysäyttämään kaikki poliitikot, jotka nousevat rahanvaltaa vastaan. Kansan äänestyskäyttäytymisellä ei ole mitään väliä, sillä päättäjien kädet on sidottu. Velka sitoo valtioita. Mitä enemmän lainaamme yksityisiltä pankeilta, sitä riippuvaisempia olemme niistä.

 

Silvio Gesell ja koroton raha

Argentiinalaissaksalainen ekonomi Silvio Gesell (1862–1930) esitteli ajatuksen ”ilmaisesta rahasta”. Margrit Kennedyn Interest and Inflation Free Money –kirjassa kerrotaan, kuinka geselliläinen ilmaisen rahan liike sai 1930-luvulla suosiota muun muassa Saksassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Yhdysvalloissa. Erityisen kannustavia olivat kokemukset pienessä Wörgl’n kylässä Itävallan Tirolissa. 1932 Gesellin Die natwerlicke Wirtschaftsordnung –kirjan (1916) oppeja sovellettiin käytännössä.

Elokuussa 1932 Wörgl’n valtuusto painoi omia seteleitä, joita kutsuttiin ”työtodistuksiksi”. Paikallisrahaa painettiin 32 000 šillingin arvosta. 12 600 työtodistusseteliä laskettiin liikkelle. Kylän pankin holveissa oli varalta niiden arvoa vastaava määrä ”oikeaa rahaa”. Rahan käytöstä täytyi maksaa 1 % käyttömaksu kuussa eli 12 % vuodessa. Maksajaksi määräytyi se, jolla seteli oli hallussa kuun lopussa. Seteleiden takaosaan kiinnitettiin 1 % arvoinen leima.

Kylä maksoi palkkoja ja hankki rakennustarvikkeita paikallisrahallaan. Seteleillä rahoitettiin esimerkiksi laskettelurinne. Katuja ja kanavajärjestelmää kunnostettiin. Siltoja rakennettiin ja uusia julkisia palveluita kehitettiin. Paikallissetelit kelpasivat maksuvälineeksi kaikille teurastajista suutareihin ja leipureihin.

Pienen käyttömaksun vuoksi ihmiset käyttivät aina paikallisrahaa mieluummin kuin ”oikeaa” rahaa. Vuodessa 32 000 työtodistusta oli kiertänyt 463 kertaa, minkä vuoksi hyödykkeitä ja palveluita voitiin kaupata 14 816 000 šillingin arvosta. Työtodistukset kiersivät kahdeksan kertaa (!) nopeammin kuin ”oikea” raha. Työttömyys laski 25 prosentilla vuoden aikana. 130 yhteisöä eri puolilla Itävaltaa alkoi suunnitella vastaavaa paikallisvaluuttakokeilua. Tästä säikähtäneenä Itävallan keskuspankki kielsi 1.9.1933 kaikkien paikallisten valuuttojen painamisen.

Keskuspankin päätöksen seuraukset olivat odotettuja Wörgl’ssä. Työttömyys palasi ja hyvinvointi romahti. Pankkiirien ylivalta korvasi rehellisen työn.

 

Elämä ilman korkoa

Korko on aina osa nyky-yhteiskunnassa kuluttamiemme hyödykkeiden hintaa. Kuluttaminen on kallista, ja etenkin perheellisten elämä on usein niukkaa. Talouden historiaa tutkiva John King on osoittanut, että koron vuoksi yritykset joutuvat jatkuvasti nostamaan hintoja. Tämä naamioidaan inflaatioksi. King suositteli, että korosta olisi hankkiuduttava mahdollisimman pian eroon taloudellisen katastrofin välttämiseksi. Nykyjärjestelmässä kaikki maksavat korkoja. Kun maksamme veroa kuluttamistamme hyödykkeistä, myös veroon sisältyy korkoa. Olemme siis pankkiirien orjia. Hyödykkeet olisivat puolet halvempia ilman korkoa.

Tunnetun ruotsalaisen historioitsija Herman Lindqvistin mukaan vapaamuurarit päättivät 1810-luvulla, että palkat tulisi pitää köyhyysrajalla. Tämä on puhdasta vihaa tavallista kansaa kohtaan. 1860–1910 lähes miljoona ruotsalaista joutui muuttamaan Amerikkaan nälän, köyhyyden ja työn tuottamattomuuden vuoksi.

Keskiajalla elämä oli paljon parempaa kuin populaarikulttuuri antaa usein ymmärtää. On esimerkiksi laskettu, että Saksin vapaavaltiossa tavallinen muurari sai vastineeksi työstään ilmaisen aterian lisäksi nykyarvossa noin 26 000 markan palkan [artikkeli julkaistu 2004. Suom. huom.] kuukaudessa. Käsityöläiset saivat yleensä palkan lisäksi myös muita etuja. Vaikka palkat olivat korkeita, työpäivät olivat lyhyitä – noin kahdeksan tuntia päivässä. Viikossa tehtiin töitä noin 5,5 päivää. Kaivoksilla rehkineet kisällit työskentelivät Saksissa vain kuusi tuntia päivässä. Vasta 1479 työpäivää pidennettiin tunnilla. Kisällit nauttivat usein pidennetyistä viikonlopuista, jotka eivät laskeneet palkkaa. Ruotsissa käytäntö kuitenkin lopetettiin määräyksestä 1669.

Saksin vapaavaltion Freiburgissa käsityöläisiä kiellettiin pukeutumasta kultakoruihin sekä sametti- ja satiinivaatteisiin, jotta he erottuivat kuninkaallisista. Määräys oli annettava, koska ”rahvaalla” oli niin paljon rahaa käytössään, että periaatteessa he olisivat voineet pukeutua kuin siniveriset.

Syy talouden ja kulttuurin kukoistukselle oli brakteaattiraha. Brakteaattikolikot hävisivät säännöllisesti kierrosta, sillä ne rikkoutuivat helposti. Raha mitätöitiin kolmesti vuodessa, mikä toimi samalla verotuksena. Vanhentuneita kolikoita ei saanut käyttää. Kukaan ei halunnut tarrautua ”huonoon” rahaan ja tehdä tappiota; vaihtamalla 12 vanhaa kolikkoa kansalainen sai tilalle vain yhdeksän uutta.

Talous kukoisti, sillä korollinen raha ei syönyt ostovoimaa. Korkoa ei veloitettu. Varallisuus oli jakautunut melko hyvin kaikille yhteiskunnan tasoille. Rikkaat huolehtivat köyhistä ylläpitämällä asuntoloita ja terveyspalveluita sekä lahjoittamalla vaatteita ja ruokaa.

 

Rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät

Kaikki kuitenkin muuttui, kun korkoa kiskovat pankkiirit ottivat talouden haltuunsa. Siitä lähtien käytännössä kellään ei ollut enää varaa ylläpitää entistä elintasoaan. Kansa tahdottiin alistaa tyytymään kohtaloonsa valehtelemalla, että ennen kaikki oli vielä huonommin.

Nykyinen korkojärjestelmä johtaa siihen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. 1968–1982 Länsi-Saksan kansantulo kasvoi 300 prosentilla ja valtionvelka 1 160 prosentilla. 1982 velkaa oli 29 miljardia D-markkaa. Kun korko lakkautetaan, inflaatio katoaa. Kennedyn mukaan tärkeää on myös, että tulovero lakkautetaan. Hallituksen on perittävä erittäin matalaa arvonlisäveroa, tai muuten harmaa talous tulee välttämättä kasvamaan.

Euroopan yhteisö menetti 1982–1988 yli 735 000 työpaikkaa velkakriisin vuoksi. Yhdysvalloissa katosi samana aikana 1,8 miljoonaa työpaikkaa.

Ruotsin valtionvelka oli 1,4 biljoonaa kruunua syksyllä 1997. Maa oli velkaantuneempi kuin esimerkiksi Brasilia ja Argentiina. Valtionvelan korko oli 111 miljardia kruunua vuosittain, mikä oli noin 40 miljardia enemmän kuin julkiset eläkekulut. Jokainen ruotsalainen oli velkaa erinäisille yksityisille pankeille 158 558 kruunua 1997. Puolet kansantulosta menee korkojen maksamiseen. 25 % vientituloista meni valtionvelan lyhentämiseen 1990. Keskuspankin johtaja Bengt Dennis totesi: ”Meidän piireissä tiedetään, että Ruotsi tulee ylläpitämään korkeita korkoja.”

Juutalainen Salomon Brothers –pankki [nykyään Citigroup. Suom. huom.] oli myöntänyt Ruotsin valtiolle jättimäisiä lainoja. 1990-luvun alussa pankki vaati, että Ruotsin kruunu on devalvoitava. Hallitus totteli.

Argentiina syöksyi konkurssiin keväällä 2002. Velkaa valtiolle oli kertynyt 132 miljardia. Kaksi juutalaista pankkia (Banco de Patricios ja Banco de Mayo) kaatui 1998 omistajien jatkuvien talousrikosten vuoksi. Tämä oli tappava isku Argentiinan kansantaloudelle.

Italian valtionvelka oli kesällä 2001 astronomiset 2 391 663 000 000 000 liiraa, joka oli suurin piirtein 105 % bruttokansantuotteesta.

Brunein valtio Borneon saarella tarjoaa asukkaille ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon. ALV ja verotus ovat tuntemattomia, mutta elintaso on erittäin korkea. Korot ovat puolestaan matalat. Maalla on laajat öljy- ja kaasuvarannot, joita viemällä se on rikastunut. Myös Norjalla on paljon öljyä ja kaasua, mutta poliitikot eivät ole tästä huolimatta tahtoneet lopettaa tuloveroa tai muita turhia maksuja. Hinnat ovat karmaisevan korkeat ja julkisten terveyspalveluiden jonot loputtoman pitkiä.

 

EU on vihollinen

1.5.1998 perustettiin Euroopan keskuspankki [hankkeen taustalla oli Kansainvälinen järjestelypankki. Suom. huom.]. EKP on itse asiassa lukuisten yksityispankkien muodostama kartelli. Kansalaiset sidotaan velkaan verotuksella. Pankit ajavat yhdessä eurooppalaista liittovaltiota.

2000 tanskalaiset kieltäytyivät eurosta. Ruotsalaiset tekivät samoin 2003. Tämä osoittaa, ettei pankeilla ole vielä täydellistä ylivalta-asemaa. On valhe, että rahaliitto vakiinnuttaisi tasapainon tilan kaikkiin Euroopan talouksiin. Bernard Connolly oli 1990-luvulla EU:n komission rahapoliittisen osaston johtaja. 1996 Connolly julkaisi kirjan The Rotten Heart of Europe, jossa hän totesi, että kiinteä valuuttakurssi ja rahaliitto tulisivat johtamaan talousvaikeuksiin ja kasvavaan työttömyyteen. Connolly tahtoi varoittaa Eurooppaa, mutta kiitokseksi tästä hänet erotettiin tehtävistään.

Vieraillessaan Ruotsissa elokuussa 2003 Connolly painotti, että euron käyttöönotto tulisi johtamaan talouskatastrofiin ja poliittiseen romahdukseen. Connollyn mukaan euro on yksi askel suunnitelmassa, jonka päämääränä on luoda yksi eurooppalainen taloudellinen, poliittinen ja sotilaallinen liittovaltio.

Ongelmat ovat kärjistyneet eteläisessä Euroopassa. Esimerkiksi Portugali on poliittisen tuhon partaalla, ja on vain ajan kysymys, milloin katumellakat alkavat. Mellakat tulevat leviämään kaikkialle Eurooppaan. Connolly vertasi tilannetta Argentiinan kriisiin – sillä erotuksella, että Euroopan tilanne on paljon pahempi kuin Argentiinan. Argentiina pystyi irtaantumaan dollarin vallasta, mutta Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenet eivät voi irtaantua eurosta.

Metrin määritelmä ei ole muuttunut sadassa vuodessa. Metri on metri ja litra on litra. Sen sijaan rahan arvo on muuttunut merkittävästi. Esimerkiksi Ruotsin kruunu ei ole 2004 enää yhtä arvokas kuin 1910. Sen arvo on laskenut rajusti. Eikö tämä ole outoa?

Ruotsin ja Yhdysvaltojen viralliset tilastot osoittavat, että vuonna 2000 noin 140 % keskimääräisen työssäkäyvän miehen tuloista kului välttämättömyyksiin, kuten ruokaan, asuntoon, vaatteisiin, kouluun ja terveydenhuoltoon. 1970 määrä oli vain 75 %. Nykyään perheiden ostovoima on heikko, vaikka molemmat vanhemmat kävisivät töissä.

 

Keinottelu päihitti reaalitalouden

1970-luvulla kansainvälisen kaupan arvosta 50 % oli hyödykkeitä ja 50 % arvopapereita. 2001 hyödykkeiden osuus oli enää 1 % ja arvopapereiden 99 %. Pörssikeinottelu on ottanut vallan.

Nykyinen rahajärjestelmä kannustaa talousrikollisuuteen. Markkinoilla pelataan upporikasta ja rutiköyhää. Varallisuus keskittyy pienelle eliitille. Korottomassa taloudessa kaikille tarjottaisiin todellinen mahdollisuus työskennellä oman hyvinvoinnin eteen. Koron lopettaminen ei merkitse marxilaista pakkolunastuspolitiikkaa vaan työn ja reaalitalouden arvon palauttamista.

Deutsche Bank –johtaja Alfred Herrhausen on todennut: ”Nykyisen rahajärjestelmän luoneet tietävät vallan hyvin, ettei heidän rakennelmansa tule kestämään. He eivät kuitenkaan tiedä sille vaihtoehtoa – eivätkä edes halua kuulla vaihtoehdoista.”

Koronkiskojat hyötyvät tavallisen kansan taloudellisesta orjuudesta. Tullien ja verotuksen kautta valtio omistaa valtaosan kansalaisten tekemän työn hedelmistä. Pankit puolestaan omistavat valtiot.

 

Julkaistu alunperin englanniksi The Barnes Review –lehdessä 2004.