Todellinen Matrix, osa 7

Lue aiemmat osat täältä: 1, 2, 3, 4, 5, 6

Näin lopuksi tiivistän keskeisimmät asiat sekä selvennän näkemystäni. Olenko sitä mieltä, että on meneillään yksi massiivinen salaliitto, jonka tavoitteena on luoda Uusi maailmanjärjestys? Kyllä ja ei. Supereliitti on olemassa, eli kyllä. Toisaalta taas ei, sillä supereliitti ei aina toimi yhdenmukaisesti eikä se kykene ihmetekoihin tai hallitsemaan aivan kaikkea. Epäilemättä hekin ovat jakautuneet kuppikuntiin ja riitelevät keskenään ja käyvät sisäistä valtataistelua. Tämä on kaikille ihmisryhmille ominaista käytöstä, eivätkä he tee poikkeusta. Supereliitin suunnitelmat eivät aina etene odotetulla tavalla. Esimerkkinä tapahtumaketju, jonka seurauksena Kansainliitto romahti. Eniten he pelkäävät tilannetta, jossa heidän paljastumisensa ajaa liikkeelle kriittisen määrän koulutettuja ja itsenäisesti ajattelevia äänestäjiä, jotka tajuavat kansainvälisyyskehityksen kestämättömän hinnan ja tekevät siitä lopun.

Supereliitti oli vähällä paljastua, kun Carroll Quigley julkaisi Tragedy and Hope:n. Hänen arvostettu asemansa antoi kirjalle uskottavuutta. Toisella kertaa paljastuminen saattoi liipata läheltä George Wallacen aikakaudella 1960- ja 1970-luvulla. Maurice Bessinger on Defending My Heritage kirjan kirjoittaja, grilliravintoloitsija ja Columbiassa asuva poliittinen aktivisti. Hän sanoi tunteneensa Wallacen henkilökohtaisesti ja työskenteli tiiviisti hänen kanssaan ja koordinoi hänen vaalikampanjoitaan Etelä-Carolinan alueella. Wallace oli paitsi kovanahkainen myös rohkea mies. Vaikka Wallace ei julkisesti ottanut kantaa, Bessingerin mukaan hän kyllä tiesi globalistien tavoitteista, ja valituksi tultuaan olisi tehnyt kaikkensa näiden pysäyttämiseksi. Mutta kuten Bessinger itse sanoi vuonna 1972, “he yrittivät lopettaa hänet kuten koiran”.

Viikkokausia tätä varjostanut mies yritti salamurhata Wallacen. Hän selvisi hengissä, mutta halvaantui vyötäröstä alaspäin sekä kärsi kovista ja jatkuvista kivuista. Välikohtaus teki lopun hänen ehdokkuudestaan ja lopulta koko poliittisesta urasta. Palkkasiko supereliitti ampuja Arthur Bremmerin? Vaikea sanoa. Bessinger uskoo että asia on näin; Bremmerin mukaan hänen ainoa motiivinsa oli kuuluisuuden tavoittelu. Wallace taas oli suosituin itsenäinen poliitikko, erityisesti etelässä, missä kotipaikkauskollisuus ja kansainvälisyyskehityksen vastustaminen on yleistä. Vuoden 1972 vaaleissa Wallace oli suositumpi vaihtoehto demokraattien edustajaksi kuin George McGovern, joka lopulta nimettiin Nixonin vastaehdokkaaksi (hän koki rökäletappion). George Wallacen raju lähtö pois kuvioista oli, jos ei supereliitin kädenjälkeä, ainakin erikoinen yhteensattuma!

Kolmas ja kaikkein tuorein läheltä piti –tilanne saattoi sattua Ross Perotin kampanjan yhteydessä vuonna 1992. Perot ei maininnut sanallakaan supereliittiä, mutta hän puhui vahingoista, joita vapaakauppasopimukset, kuten NAFTA, aiheuttaisivat Yhdysvaltain kansantaloudelle. Hän myös varoitti järjenvastaisesta finanssipolitiikasta, jota Washingtonin tekee. Hän sai 19 prosenttia äänistä eli lähes 20 miljoonaa ääntä. Ajat ovat muuttuneet vuodesta 1992, ja uskottavan vaalikampanjan järjestäminen syö huomattavasti suurempia määriä rahaa. Nykyään vain erittäin rikkailla ja hyvin verkostoituneilla demopublikaaneilla on mahdollisuus tulla valituksi maan johtopaikoille. Kommentaattori Patrick J. Buchanan oli Reform Partyn ehdokas vuoden 2000 vaaleissa, hänen vaaliteemojaan olivat sosiaali- ja kulttuurikonservatismi ja talouspopulismi. Hän ei tullut valituksi, kuten ei Perotkaan.

Eli on olemassa supereliitti, joka on keskittänyt poliittisen vallan itselleen lähes kokonaan. Mutta kuinka laajalle heidän valtansa itse asiassa ulottuu? En väitä – kuten jotkin skeptikot väittävät minun tekevän – että kaiken takana on yksi massiivinen salaliitto, joka on vastuussa kaikesta, Bushin uudelleenvalinnasta aina siihen, ettei kukaan vastaa puhelimeen kun yrität soittaa. Kyseessä on pikemminkin kulttuurillinen konsensustila, eritoten politiikan, yritysmaailman ja rahoitusjärjestelmän piirissä, joka luotiin valtiollisen koulujärjestelmän avulla. Konsensus ei esitä kysymyksiä, ja se tekee myös kaikkensa estääkseen muita esittämästä niitä. Kyse on eräänlaisesta ryhmäajattelusta. Prosessista joka palkitsee ne, jotka ajattelevat yhdenmukaisesti, ja joka seuloo toisinajattelijat pois.

Valtiollisten koulujen opetuksesta kuluu huomattavasti aikaa siihen, että oppilaat pyritään sopeuttamaan ryhmäajatteluun. Parhaiten sopeutuneet toistavat aikuisiällä mantraa “demokratiasta” ja siitä, kuinka “kapitalismi” päihitti “sosialismin”, tai kuinka “ne vihaavat meitä koska olemme vapaita”. Heidät on koulutettu siten, että kaikki samankaltaisuudet kahden valtapuolueen välillä ja raketin lailla kasvava julkinen ja yksityinen velka sivuutetaan, kuten myös nopeasti kasvavat tuloerot kaikkein rikkaimpien ja heidän talouspolitiikastaan kärsivien välillä. He saattavat jopa uskoa, että sodankäynti täysin erilaista kulttuuria vastaan, joka ei aiheuta minkäänlaista todellista uhkaa (Irak), on paras tapa torjua Yhdysvaltoihin kohdistuvat terroristi-iskut!

Konsensus – jota vahvistetaan joka päivä sanomalehdissä ja uutislähetyksissä – kuten myös luokkahuoneissa kautta maan sekä opetushallitusten ja kauppakamarien kokouksissa – muodostaa “todellisen Matrixin”. Ihmiset orjuutetaan ilman että he huomaavat mitään. Konsensuksen tarkoituksena on pitää valta vain harvojen käsissä, sillä “lampaat” pitävät de facto orjuutta normaalina asiaintilana. Tässä ilmapiirissä suurimmalle osalle ei tarvitse edes kertoa mitä tehdä tai kuinka toimia. Portinvartijat ovat asemissaan. Henkilö, jolla on vääriä mielipiteitä tai väärä asenne hallitusta kohtaan, ei pääse paikallisen sanomalehden toimittajaksi. Henkilö, joka ajattelee väärin seksuaalikäyttäytymisestä, moraalista tai homoseksuaalisuudesta, ei voi työskennellä valtion virastossa, jonka toimialaan kuuluu julkisterveydelliset tehtävät. Henkilöä, jolla on väärä mielipide “monimuotoisuudesta” tai “maailmankansalaiseksi” kasvattamisesta, ei palkata opetustehtäviin. Sama pätee muissakin asioissa. Tätä ei pidä tulkita siten, että kaikki työnantajat olisivat CFR:n suorassa alaisuudessa. Suurin osa heistä kuuluu niihin miljooniin ihmisiin, jotka eivät ole kuulleetkaan koko järjestöstä. Heidät on kasvatettu ja koulutettu “noudattamaan käskyjä” ilman, että joku valvoo jatkuvasti. He ovat kiinteä osa “todellista Matrixia”. Mikäli heille kerrottaisiin asioista joista olen kirjoittanut, he valitsisivat sinisen pillerin ja heräisivät seuraavana päivänä sängystään nauraen koko asialle.

Jätän päätöksen lukijoilleni, joiden mielestä esittämäni kuvaus “todellisuuden erämaasta” ei ole vain epämiellyttävä vaan kirjaimellisesti epäuskottava. Ketään ei voi pakottaa uskomaan mihinkään vasten tahtoaan, oli todisteita kuinka paljon tahansa. Mukaillakseni Morpheusta, kun olet lukenut koko kirjoituksen – otaksuen että olet lukenut näin pitkälle – olet saman valinnan edessä kuin Neo oli Matrix-elokuvan käännekohdassa. Jos valitset sinisen pillerin, unohdat kaiken edellä mainitun ja palaat akateemisen alasi tai urheilun tai työn pariin. Heräät huomenna sängystäsi ja ja uskot mihin haluat.

Osa on valinnut sinisen pillerin. Rush Limbaug irvaili koko asialle ja kommentoi näin vuonna 1995:

Huomaat kyllä, oletko arvokas Washingtonille. Jos sinut on poimittu murattiliigan yliopistosta – Harvardista, Yalesta, Kennedyn hallintotieteiden laitokselta – olet osoittautunut juuri sellaiseksi mitä murattiliigalaiselta voi odottaa, ja tulet valituksi, ja tulet menestymään. Sinulle määrätään jokin hallinnollinen tehtävä, ja menestystäsi tarkkaillaan ja seurataan. Menet juuri sinne, minne valitsijasi ja poimijasi määräävät.

Ira Straus kirjoitti Christian Science Monitor –lehteen vuonna 1996 seuraavalla tavalla:

Salaliittoteoria aiheuttaa todellista haittaa Yhdysvalloille. Kauan muhineesta salaseurasta on kasvanut suurin ihmismielen orjuuttaja sitten kommunismin. Se kääntää kaikki asiat päälaelleen. Se tappaa. Se saa miljoonat amerikkalaiset kääntymään maataan vastaan. Se tekee hallaa ulkopolitiikallemme parjaamalla hallitustamme kaikilla tavoin.

Siitäs saitte! Mutta kuten Franklin Delano Roosevelt sanoi, “Politiikassa mikään ei ole sattumaa. Jos jotain tapahtuu, se on suunniteltu ennalta.”

Ja kuten Woodrow Wilson totesi pahaenteisesti:

Osa mainonnan ja tuotannon parissa työskentelevistä Yhdysvaltain suurmiehistä pelkää jotakuta tai jotain. He tiedostavat, että valta on keskittynyt jonnekin, ja se toimii niin hienovaraisesti, niin tarkkaavaisesti, niin yhdenmukaisesti, niin täydellisesti ja niin kokonaisvaltaisesti kaikkialla, että siitä ei tule puhua kuin kuiskaten, mikäli tarkoitus on kritisoida sitä.

Ja vuonna 1952 Yhdysvaltain korkeimman oikeuden Felix Frankfurter sanoi, “Washingtonin todelliset hallitsijat ovat näkymättömiä ja hallitsevat kulissien takaa.”

Voit siis valita sinisen pillerin, kuunnella valtavirtaisia toimittajia ja sivuuttaa Carroll Quigleyn kaltaisten ja korkeaan asemaan nousseiden henkilöiden varoitukset nykyisen hallinnon tilasta.

Tai voit valita punaisen pillerin ja perehtyä tarkemmin Ihmemaan, tai pikemminkin “todellisuuden erämaan”, todelliseen luonteeseen. Voit tarkistaa kaiken lukemalla teoksia, joihin olen viitannut kirjoituksissani, tai vierailemalla syyllisten omilla verkkosivuilla (esimerkkinä Agenda 21 –tapaus).

Huomaat kuinka syvälle kaninkolo jatkuu. Tehtävä ei välttämättä ole helppo. Mutta kuten Morpheus totesi Neolle:

“En sanonut tämän olevan helppoa. Sanoin että tämä olisi totuus.”

Lähde: Newswithviews.com