Uutispalveluille rahaa Yhdysvalloista

Uutispalvelut ovat saamassa Yhdysvaltain hallitukselta rahaa. Tarkoitus on kehittää tapoja taistella tv:n ja internetin sulkemista vastaan sellaisissa maissa kuin Iran ja Kiina. Samaan aikaan Yhdysvallat säätää kotimaassa useita lakeja, jotka mahdollistavat erilaisten internetpalvelujen sensuroimisen sekä sulkemisen.

Raha muiden maiden internet- ja tv-sulkujen kiertämiseen välitetään BBC World Servicen ”hyväntekeväisyys”osaston, World Service Trustin kautta. Rahan World Service sijoittaa erilaisten ohjelmistojen ja teknologian kehittämiseen, samoin kuin ihmisten kouluttamiseen: maissa, joissa valtio harrastaa sensuuria, joukko ihmisiä koulutetaan kiertämään hallituksen tv- ja internetpalveluille asettamat tekniset esteet.

World Servicen mukaan ”jotkin hallitukset haluavat estää vapaan tiedonsaannin ihmisltä, eritoten tällaisina levottomina aikoina kuin nyt”.

Yhdysvalloissa on parhaillaan senaatin käsittelyssä Internetin Musta Lista-lakiesitys Combating Online Infringement and Counterfeits Act, jonka voimaan tultua Yhdysvaltain hallitus voi sulkea sivustoja copyright-oikeuksien loukkaamisen perusteella. Tähän riittää linkittäminen toiselle sivustolle.

Turvallisuudesta vastaavat ICE; Immigration and Customs Enforcement sekä DHS; Department of Homeland Security ovat sulkeneet jo 84 000 sivustoa Yhdysvalloissa viime kuussa, ilman oikeuden päätöstä. Arvostelijat epäilevät viranomaisten tavoittelevan Facebookin ja muiden vastaavien sosiaalisten verkostojen sulkemiseen oikeuttavia valtuuksia.

Lähteet:
http://www.guardian.co.uk/media/2011/mar/20/bbc-world-service-us-funding?CMP=twt_fd
http://www.speroforum.com/a/50605/WHO-Contamination-From-Fukushima-Worse-Than-Thought

2 kommenttia

  1. Arvostelijat on nyt vähän pihalla aiheesta. Facebookia ei tulla sulkemaan, sillä se on paras tapa analysoida ihmisten ajatuksia ja kontrolloida kansaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Totta. Facebook auttaa tiedustelupalveluita. Enää ei tarvitse lähettää vakoilijoita ympäri maailmaa kun kaikki tarvittava tieto tulee nappia painamalla. Sotateknologiaa, mista tavallinen koneenkäyttäjä ei voi uneksiakaan on käytössä aina vain lisää uusien facebook-päivitysten myötä. Siinä syy, miksi niitä niin usein muutetaan. Believe or not, mutta niin se vaan on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat