Venezuelan öljykentät ovat liian lähellä Yhdysvaltoja; Maduron valta vaakalaudalla!
Yhdysvallat tukee oppositiojohtaja Juan Guaidóa, ja haluaa syöstä vallasta Maduron. Yhdysvallat on suunnannut himoitsevan katseensa Venezuelan valtaviin öljyrikkauksiin. Timo Soini antaa imelän puudelin tukensa USA:n aikeille.
Venezuelan kärjistynyt tilanne
Venezuelassa on osa kansaa jalkautunut kadulle. Maan pääkaupungissa Caracasissa oli kymmeniä tuhansia ihmisiä tämän viikon keskiviikkona kaduilla osoittamassa mieltään. Mieltään osoittavissa oli sekä presidentti Nicolás Maduron kannattajia että vastustajia, kertoi uutistoimisto AFP. Koska tämä tiedonvälitys siivilöityy sionistivaikutteisen lännenmedian kautta, emme voi tietää sitä, onko esimerkiksi kannattajia enemmän kuin vastustajia. Myös Suomen puolueellinen media pyrkii suomalaisten poliitikkojen rinnalla mustamaalaamaan Maduroa, joka on kivi Yhdysvaltojen kengässä.
Nicolás Maduro voitti toistamiseen viime vuonna pidetyt Venezuelan presidentin vaalit, ja Yhdysvaltojen tukemaa oppositiota tämä tietysti harmittaa kovasti.
Venezuelan tilanne kärjistyi
viime keskiviikon uuden käänteestä, kun oppositiojohtaja, parlamentin puhemiesJuan Guaidó, nimitti itsensä laittomasti ”virkaa tekeväksi
presidentiksi” ja lupasi maahan vapaat vaalit. Yhdysvallat tukee ja ajaa Juan Guaidóa Venezuelan presidentiksi.
Venezuelan kansan valitsema presidentti Nicolás Maduro ei tietenkään ole
astumassa syrjään virastaan. Helsingin Sanomat vääristellee, että Keskiviikkona Venezuelassa oli näin ollen
kaksi kilpailevaa presidenttiä, mikä ei pidä paikkaansa, sillä Juan Guaidó on vain CIA:n yritys
siirtää valta maassa Yhdysvaltojen nukkehallitsijalle.
Venezuelaan erikoistunut politiikantutkija Ronal Rodriguez Bogotan Rosario-yliopistosta toteaa Reutersille: Vaikka on totta, että Guaido on saanut kansainvälistä tukea, todellinen valta on edelleen Nicolas Maduron käsissä.
Madurolla on takanaan armeijan tuki, joten Yhdysvaltojen tukeman opposition ja armeijan välille voi puhjeta avoin konflikti, joka pahimmillaan johtaa sisällissotaan.
Miksi Yhdysvallat haluaa suistaa Maduron vallasta?
Yhdysvallat ovat riippuvaisia öljystä, jota Venezuelalla olisi riittävästi. Tästä syystä USA pitää yllä aggressioita Venezuelan kanssa. Trump on jopa uhannut Venezuelaa sotatoimilla, joiden mahdolliseen toteuttamiseen ovat tekosyyksi kelvanneet ihmisoikeusrikkomukset. Täysin sionistien ja Israelin kontrollissa oleva valtioterroristi USA on viimeinen tekijä, jolla on oikeutta puhua muiden ihmisoikeusrikkomuksista. Yhdysvaltojen ”rauhaan pakottamisen” operaatioissa, ”ennakoivissa” sodissa, talouspakotteissa ja Israelin absurdissa tukemisessa on kuollut tai vammautunut miljoonia ihmisiä.
Kymmenen vuotta sitten pallonpuoliskon suurimpiin öljynviejiin lukeutuva Venezuela päätti tulla riippumattomaksi Yhdysvalloista, ja alkoi suunnitella myyvänsä yhä suurempia määriä öljyä Kiinaan. Tämä oli suuri isku Washingtonin energiapolitiikalle.1 Lisäksi myös Maduron taloudelliseen suunnitelmaan sisältyy öljyprojektien ja pankkien kansallistaminen. Näistä tekijöistä johtuen Yhdysvallat käyttäytyy vihamielisesti ja jopa hyökkäävästi Venezuelaa kohtaan.
Miksi Venezuelassa kärsitään nälkää ja lääkkeiden puutetta?
Sionistien kontrolloiman Yhdysvaltojen imperiaalisen suurstrategian ihannoijat vyöryttävät Venezuelan köyhyyden Venezuelan hallinnon syyksi. Nämä ovat röyhkeydessään täysin epäoikeudenmukaisia syytöksiä tätä bolivariaanista tasavaltaa vastaan.
Helsingin Sanomat kirjoittaa, että Venezuelassa on runsaat öljyvarat, mutta Venezuela on vajonnut köyhyyteen lähinnä huonon hallinnon takia. Talouden romahdus vaikeuttaa ihmisten elämää erittäin paljon.
Se, että Venezuela kärsii talouskriisistä esimerkiksi ruuan ja lääkkeiden puutteesta, johtuu Yhdysvaltojen asettamista rankoista talouspakotteista Venezuelaa vastaa. Maan ulkoministerin toteamuksen mukaan USA:n talouspakotteet ovat ”pahimpana aggressiona venezuelalaisia kohtaan”. Ulkoministerin mukaan Yhdysvallat koettaa lisätä humanitääristä kriisiä talousvaikeuksissa painivassa Venezuelassa.
Täten Yhdysvalat on pahimman luokan terroristivaltio, joka murhaa surutta niiden valtioiden kansalaisia, joiden hallitukset kieltäytyvät antautumasta Yhdysvaltojen ”demokratian” ja uusliberalistisen vapauden ”syleilyyn.” Venezuelan ulkoministerin mukaan Yhdysvallat yrittää kasvattaa humanitääristä kriisiä talousvaikeuksissa painivassa Venezuelassa.
Yhdysvaltojen uudet talouspakotteet kieltävät kaupankäynnin Venezuelan valtion tai sen omistaman öljy-yhtiön markkinoille laskemilla osakkeilla.
Venezuela pystyisi olemaan, ilman Yhdysvaltojen talousterrorismia, yksi maailman suurimmista öljyntuottajamaista sekä yksi maailman mittavimmista kivihiilen viejistä.2 Tämä tarkoittaisi sitä, että maa voisi hyvin yksi maailman rikkaimmista hyvinvointivaltioista. Suurimpana esteenä tälle positiiviselle talouskehitykselle on yhdysvaltojen himo Venezuelan luonnonrikkauksiin.
Muita huomioita Venezuelasta
Maduron hallintokausi pohjautuu Hugo Chávezin hallinnolliselle rakenteelle, joka vielä vaatii hiomista muun muassa siinä, että kuinka ”ylhäältä alaspäin” suuntautuvaa taloudellista demokratiasointia voidaan hyödyntää.
Chávezin hallinnon perintöön sisältyy muiden muassa osuuskuntien tukeminen, työläisten ja valtion yhdessä hallitsemien suuryhtiöiden luominen, itsenäisten mikroyhtiöiden edistäminen sekä demokratisoitu omistus maalla ja kaupungeissa. Tässä struktuurissa työläisten ja valtion hallitsemat suuryhtiöt eivät ole monopoliasemassa vaan kilpailevat markkinoilla yksityisten yhtiöiden kanssa.3, 4, 5, 6
Luonnollisesti tärkeää tässä olisi, että Venezuelan koko yhteiskunnan intressit olisivat (kuten osittain ovatkin) edustettuna yhtiöiden toiminnassa, ja yhteiskunnan vaatimuksia edustaisi luonnollisesti valtio. 3, 4, 5, 6 Tämän saavuttaessa enemmän sujuvuutta esimerkiksi tulonsiirrot, terveyden- ja sairaanhoito tulisivat tehokkaammaksi. Mutta kuten sanottua näiden yhteiskunnallisten hyvinvoinnin sektorien ontuvuus johtuu Yhdysvaltojen vihamielisestä politiikasta Venezuelaa kohtaan.
Chávezin hallinnon kaudella vuonna 2007 ilmoitettiin öljyprojektien ja 2008 pankkien kansallistamisesta. Kuten jo sanottiin, nämä ohjelmat ovat jatkuneet myös Maduron aikana. Myös on huomioitava, että Chávezin aikana äärimmäinen köyhyys, lapsikuolleisuus ja lukutaidottomuus vähenivät. Joskin maan pitäisi irrottautua hallinnon sisällä kytevästä korruptiosta.
Suomen villakoirien iljettävä esiintyminen
Lopuksi on hyvä esittää yhden kaksinaamaisimmista ja etovan imelimmistä näytelmistä, jotka liittyvät Suomen ulkopoliittiseen viitekehykseen. Tämä teatterin numero on osana Suomen ulkopoliittista parodiaa, jonka roolia vetää ulkoministeri Timo Soini, joka on nykyisin niitä uskollisimpia Brysselin puudeleita ja vieläkin uskollisempia Yhdysvaltojen sekä Israelin villakoiria.
Soini antaa Yhdysvaltojen Venezuela-linjausta imartelevan lausunnon:
Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) mukaan Venezuelan presidentillä Nicolas Madurolla ei ole legitimiteettiä olla vallassa, koska presidentinvaalit eivät olleet vapaat ja demokraattiset. Venezuelan ainoa kiistaton ja legitiimi vallan keskus on perustuslaillisesti valittu parlamentti, Soini kommentoi STT:lle Davosista. Tällä parlamentilla Soini viittaa demokratian toteutumiseen, joka miellyttäisi Yhdysvaltoja.
Tässä Soini toistelee sionistisen länsimedian propagandaa demokratian ulottumattomista vaaleista, joita olisi hallinnut vapautuksettomuus.
Koska Maduro kuitenkin haluaa pitää vallasta kiinni, tarvittaisiin Soinin mukaan jonkinlaista vuoropuhelua, jotta tilanteessa päästään eteenpäin. Suuri kysymys käynnissä olevan valtataistelun ohella on Venezuelan humanitaarinen kriisi ja väkivallan leviämisen estäminen. Soinin pitäisi kuitenkin huomata, että juuri Yhdysvallat ovat merkittävin tekijä, joka estää talouspakotteillaan Venezuelaa vaurastumasta.
Myös EU:n ulkosuhteiden korkea edustaja Federica Mogherinin mukaan Euroopan unioni tukee täysin Venezuelan parlamenttia, joka on demokraattisesti valittu instituutio. Korkea edustaja alleviivaa, että parlamentin jäsenten vapautta ja turvallisuutta on kunnioitettava.
Suomen
poliittisen mafian, kuten myös Soinin pitäisi ymmärtää se, että Yhdysvaltojen
poliittisen eliitin, ja kaikenkarvaisten eturyhmien käsitys ”demokratiasta” ei
noudata samaa linjaa demokratian perusajatuksesta, jonka mukaan hallintovalta
nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa (no ei se noudata Euroopassakaan).
Yhdysvaltoja hallitsevan eliitin mukaan demokratia realisoituu silloin, kun
”vihamielisen”, suvereenin ja taloudellisesti itsenäisen valtion hallinto
saadaan kaadettua ja tilalle istutettua Washingtonin hyväksymä ”demokraattinen”
hallitusjärjestelmä.
Lisäksi tämä ”demokratia” toteutuakseen edellyttää amerikkalaisen eliitin
kustannus-hyötyanalyysin läpäisemistä eli ”demokratian” missiosta täytyy koitua
Yhdysvalloille taloudellista hyötyä ja globaalia hegemoniaa riittävän suuri
määrä suhteessa kustannuksiin ja jenkkien vuodatettuun vereen. Kysymyksessä on
valtioterrorismi.
Noam Chomskyn teos Maailmanvalta vai maailmanloppu paljastaa sen kuinka myös Latinalaisen Amerikan valtiot ovat ajautuneet Yhdysvaltain globaalin valtapolitiikan kynsiin. Tästä Venezuela ei ole poikkeus, joten erittäin todennäköisellä varmuudella CIA etsii parhaillaan keinoja konfliktin kärjistämiseksi ja Maduron hallinnon kaatamiseksi.
Kuten selvästi on havaittavissa, Suomen virallinen poliittinen linjaus on se, että annetaan varaukseton tuki Yhdysvaltojen valtioterrorismille, jota sen strategiat maailmalla toteuttavat hirvittävistä ihmishenkien menetyksistä ja humanitäärisistä kärsimyksistä huolimatta. Noam Chomskyn mukaan Yhdysvallat on noudattanut yli puolen vuosisadan ajan imperialistista strategiaansa tavoitteinaan koko maailman herruus. Hegemoniatavoitteissaan Yhdysvallat ei ole piitannut globaaleista riskeistä, jota esimerkiksi Kuuban kriisi osoitti.7 Chomsky tekee kuitenkin sen klassisen virheen, että kuvittelee Yhdysvaltojen olevan tämän kaiken taustalla, unohtaen sen, että USA on vain jättiläismäinen instrumentti Israelin ja Israel-lobbyn käsissä.
Sionistisilla eliittiryhmillä on Yhdysvalloissa lähes täydellinen kontrolli valtamediassa ja kongressissa, jonka on vaikeaa tehdä mitään ilman sionistien hyväksyntää. Israelin suurlähetystöllä on suorastaan vaarallisen suuri vaikutus kongressiin.8
Markku Juutinen
Lähteet
- Chomsky, Noam (2008). Savijalkainen jättiläinen, Vallan väärinkäyttö ja hyökkäys demokratiaa vastaan. Gummerus Kirjapaino Oy
- KWES (2009). Saatavina: Key world energy statistics 2009
- BBC (2012). Saatavina: http://news.bbc.co.uk/2/hi/americas/country_profiles/1229348.stm
- Venezuela’s Chavez: Socialism Still Our Goal (2008). Saatavina: https://venezuelanalysis.com/analysis/3089
- Sedghi, Ami (6.3.2013) The Guardian. Saatavina: How did Venezuela change under Hugo Chávez?
- Andrianova, Anna (26.11.2013). Saatavina: Venezuela after Chavez: An economy on the verge
- Chomsky, Noam (2004). Maailmanvalta vai maailmanloppu? Otavan Kirjapaino Oy Keuruu.
- Dulles, John Fpster (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143; Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag.
Viittaukset
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005975633.html
https://www.hs.fi/haku/?query=nicolas+maduron
Yhdysvaltojen harjoittama valtion terrorismi on suurin vitsaus koko maapallolle sen riistäessä häikäilemättömästi, valtioiden suvereenisuudesta piittaamatta raaka-ainevaroja, öljyvarannot ensinmäisenä. Tähän rosvoukseen käytetään kaikkia mahdollisia keinoja, joista yksi brutaalimpia oli 11.9. 2001 operoitu ”terrori-isku” jonka varjolla Yhdysvaltain presidentti George Walker Bush julisti sodan terrorismia vastaan ja siihen vedoten on tämä NWO-laisten kasti riehunut ympäri planeettaamme naamioiden hirmutekojansa ihmisoikeuksien ym. humanitaaristen kilpien suojaan.
Venezuelan kansan luonnonrikkaus öljy on samalla myös sen kirous aivan kuin monessa muussakin öljyvaltiossa esim. Libyassa, jossa v.1969 vallankumouksen jälkeen Muammar Gaddafi kansallisti öljytuotannon ja nosti Libyan kansan elintason esimerkilliseksi jopa monelle eurooppalaisellekkin maalle.
Tämä tietenkään ei sopinut tälle lännendemokratialle ja koska se oli myös tottunut ryöstämään eikä ostamaan mitään Libyasta, niin häpeäksi etukeulassa Englannille, Ranskalle ja koko euroopalle, pommittivat ja murhasivat suvereeni valtion Libyan johtajan Gaddafin avaten samalla portit afrikkalaiselle elintasopakolaisille, sekä tietenkin vapaan pääsyn varkaille maan öljylähteille.
Se tässä ihmislajissa ihmetyttää, että miksi aina löytyy kansan keskuudesta sellaisia iljettäviä pettureita jotka vieraa vallan houkuttamina kavaltavat kansansa ja alistavat maansa ulkopuolisten raiskattavaksi, niin kuin nyt Venezuelan Juan Guaidó ja omassa maassamme sipilät, soinit, orpot, lipposet, liikaset, ahot ….. luetteloa voidaan jatkaa aina ihmiskunnan historian alkuun.
Rakas Isänmamme, vaikka ei ole öljyä tuottava valtio, on jo alistettu monikansallisten yhtiöiden raaka-aine varsatoksi / kaatopaikaksi, pohjavetemme on haluttua rikkautta joka kohta tällä menolla on myös näitten pörssikeinottelijoiden omistuksessa, Suomen Kansan kohtalo on, koska naiset eivät enään synnytä, vaipua sukupuuttoon.
Tämä jatkuvaan talouskasvun koulutettu maailma viisastelee itsensä pikaiseen tuhoon.
Säälittävää ja halveksittavaa on tämän pakkovero YLE:n uutisointi, paasataan Yhdysvaltalaisia valheita Venezsuelasta, aivan kuin tekivät ennen Irakin ja Libyan miehitystä.
500 000 000 euroa vuodessa, eivätkä mokomat saa mitään toimimaan siellä YLEssä. Mitä voi odottaa porukalta, kun lafkan toimintasäännössä jo lukee heti alussa monikulttuurin olevan yksi tärkeimmistä arvoista ja tavoitteista firmalle. Seinää vasten ja teloituskompanjan eteen nämä kaikki pitää laittaa.
YLE on Suomen suurin trollitehdas. Toiseksi suurin on PolPo ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos (PVTIEDL) yhteistyössä keskenään. Suomalaisia trollitehtaita pidetään yllä suomalaisilta kerätyillä verovaroilla. YLE:n lisäksi on sitten AlmaMedian ja Sanoma Oy:n omista toimittajista koostuvat trollitehtaat, jotka syöttävät valheita sekä paskapapereihin painettuna että olohuoneeseen suoraan viemärin eli TV:n kautta, paskan valuessa toimittajien suupielien kautta heidän valehdellessaan ja työntyen ruudun läpi suoraan katsojan silmille ripulipaskana.
Siuroa kutsuttiin ”Parkanolaisten Amerikaksi” koska tänne tultiin laivalla ja täältä päästiin sitten junalla Tampereelle. Keskenkasvuiset olivat keränneet toisinaan Parkanolaisilta ”maihinnousurahaa” heidän astuessaan laivasta Siuroon. Laivoja oli kaksi ja niiden nimet olivat ”Siurolaiva” ja ”Kyröskoski”. Jonkinlainen ”apulaiva” oli ollut myös Kuloveden puolella.
Tunnettuja laivalla Siuroon saapuneita olivat aikoinaan F. E. Sillanpää ja paroni Wrede. Heillä oli ollut hyvin paljon pakaaseja, joita nuorukaiset olivat kilvan auttaneet kantamaan ja näin saaneet lantteja.
Kerran paroni Wrede oli istuskellut Pinsiönlähteellä, tiesivät siurolaiset, kun Hämeenkyrön lukkari oli osunut hevosella paikalle… ”Etkö sää äijä tiedä kuka minä olen? oli Hämeenkyrön lukkari kysynyt. ”Juota hevoseni!”, lukkari oli ollut varsin hienosti pukeutunutkin. ”Minä olen Hämeenkyrön lukkari!”, ”Hieno on mies mutta pieni on virka”, oli parkanon paroni sanonut, hän oli kuulemma aika velikulta ollut muutenkin.
Trump on tavallinen presidentti mutta kuitenkin vähän epätavallinen. Kun on öljyn saamisesta kysymys, hän on kuin entisetkin presidentit. USA on ollut sodassa 222 vuotta 239 elinvuodestaa. Taitaa siinäkin Trump olla keskivertopoliitikko, mutta aika näyttää.
”lafkan toimintasäännössä jo lukee heti alussa monikulttuurin olevan yksi tärkeimmistä arvoista ja tavoitteista firmalle.”
Arkadianmäelle hankkiutunut, napin painamisesta hyvää palkkaa nauttiva rottajoukkio senkin hyväksyi, samoin kuin itsnäisyytemme lopullisesti tuhonneen Lissabonin sopimuksen, tuohon liitteineen n. 3000-sivuiseen pumaskaan edes perehtymättä.
Samoin tuon rottajoukon suostumuksella KANSATTOMAN ISÄNMAATTOMAN Kokoomuksen vailla omaatuntoa oleva psykopaatti, matuinvaasio-politrukki Mykkänen lähetettiin allekirjoittamaan Suomen ja mm. muiden euroopplaisten valkoisen kansanmurhan GCM-sopimus viime joulukuussa Marokkoon.
”Kansalaisaloite kansainvälisen GCM-sopimuksen hyväksynnän mitätöimiseksi Suomessa”, https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592
Viime marras-joulukuun aikoihin öljyn hinta laski jo 42 dollariin. Nytkin se keikkuu alle 60 dollarisssa, mikä tekee suurimman osan yhdysvaltalaissta frackingyrityksistä kannattamattomia.Joten Amerika first ja Trump suuntasi tosi teolla Venezueelaan.
BUENOS AIRES Venezuelan ulkoministeri Jorge Arreaza sanoi tiistaina, että Yhdysvaltain pakotteet Venezuelan valtion omistamalle öljy-yhtiölle PDVSA osoitti, että Venezuelassa vallankaappausyrityksen todellinen tarkoitus on öljy.
Venezuelan parlamentaarinen ja oppositiojohtaja Juan Guaido ilmoitti viime viikolla olevansa väliaikainen presidentti, kunnes uudet vaalit pidetään. Valkoinen talo asetti heti kannatuksensa Guaidon taakse, sitä seurasi joukko Latinalaisen Amerikan maita ja läntisiä liittolaisia, mukaan lukien Kanada, Japani ja Israel.
Kansainvälinen yhteisö ei pystynyt valitsemaan yhtä puolta; Venäjä, Kiina, Turkki, Syyria, Iran, Etelä-Afrikka, Kuuba ja Bolivia ovat kuitenkin hyväksyneet Maduron laillisena presidenttinä.
Moskova syytti Yhdysvaltoja vallankaappaus suunnitelmista Venezuelassa, kun taas Peking varoitti uusista pakotteista tai sotilaallisesta puuttumisesta Venezuelan asioihin. ”Tuemme edelleen Venezuelan hallituksen pyrkimyksiä puolustaa kansallista itsemääräämisoikeutta, itsenäisyyttä ja vakautta”, lupasi Kiinan ulkoministeriön tiedottajan.
Alla on osuva kommentti jonkin riviamerikkalaisen suusta nettipalstoilla. Eli jenkitkin ovat lopen kyllästyneet maansa häpeilemättömään interventionismiin:
”We’re not even doing secret coups any more it’s just out in the open…crazy”.
OPEC: n tietojen mukaan Venezuelalla on vuodesta 2017 lähtien 24,9 prosenttiosuus maailman öljyvaroista verrattuna Saudi-Arabian 21,9 prosenttiin.
Venezuelan maaperä kätkee sisäänsä maailman suurimmat öljyvarannot, noin 300 miljardia barrelia. Öljy onkin Venezuelan ylivoimaisesti tärkein vientituote. Maan vientituloista 95 prosenttia tulee öljystä.
Taas syynä petrodollarista luopuminen! Kuten Irakissa ja Libyassa.
Totuus raakaöljystä. Se ei oo mitään eliöperäistä. Maapallo on noin 6000 vuotta vanha.
Länsimainen demokratia perustuu järjestelmälliseen valehteluun. Joka ikinen isompi asia näyttäis olevan jonkintyyppisen valheen päälle täällä rakenneltu. Jopa ruokasuositukset. Carl Fazer halusi polttaa heidän tuotteitaan arvostelevan kirjan 1970 -luvulla. https://www.anttiheikkila.com/blogi/sensuuri-suomessa/
Mikähän on Fazer-yhtymän osuus tapauksessa, jossa veroviranomaiset mätkäisevät suuren harkinnanvaraisen lisäveron pienelle leipomobaaripuljulle ja tämä sitten sen vuoksi kaatuu konkurssiin ja lopettaa toimintansa? Yleensä ainakin Fazerin pullien myynti lisääntyy. Onhan Suomessa tietenkin muitakin isoja leipomoita.
The 9/11 Truth Movement, Free Energy Suppression and the Global Elite’s Agenda,
https://www.checktheevidence.com/wordpress/2008/05/30/the-9-11-truth-movement-free-energy-suppression-and-the-global-elites-agenda/
NIKOLA TESLA, MAXWELL, EDISON, JP MORGAN, THE LAWS OF PHYSICS AND FREE ENERGY:
https://www.hopegirlblog.com/wp-content/uploads/2016/02/Peoples-Free-Energy-Show-Slide-Ep-One-History-is-Written-By-the-Winners.pptx