Ei kategoriaa - sivu 1/2

Taannoin Venäjällä päättyi merkittävä ja laaja 27. Pietarin kansainvälinen talousfoorumi. Tänä vuonna osallistujia oli ennätysmäärä: yli 21 000 osallistujaa 139 maasta. Luonnollisesti talousfoorumi on ennen muuta taloustapahtuma, jossa solmittiin yli 980 sopimusta arvoltaan 66 miljardia euroa. Tilaisuutta edusti poikkeuksellinen sävytys, nimittäin länsimaiset asiantuntijat puhuivat Venäjästä ”uutena arkkina”, joka pelastaa liberalismin vedenpaisumukselta. Lisäksi yksi mielenkiintoisimmista osallistujista foorumiin oli Afganistania edustanut taliban-valtuuskunta. 

Seymour Hersh: Ukrainan hyökkäykselle asetettiin piste; Zelenskin alamäki

Pulitzer-voittajan ja tutkivan journalistin Seymour Hershin   kirjoittaman raportin mukaan Ukrainan vastahyökkäys on lopetettu. Hän viittaa Yhdysvaltain tiedustelulähteisiin ja paljastaa, että Ukrainan asevoimien pääyksiköt ovat lopettaneet ”vastahyökkäyksen” kesäkuun alusta jatkuneiden kauhistuttavien tappioiden seurauksena. 

Kasaarimafian Venäjän ryöstö 1990-luvulla; onko se unohtunut? Huomiot historiasta nykyisyyteen

Hans Myrebro  (HM) sivuaa oheisessa artikkelissaan muiden muassa juutalaisterroristien vallankaappausta Venäjän tsaarilta vuonna 1917. Pääpaino kirjoituksessa kuitenkin kohdistuu kasaarijuutalaismafian junailemaan Venäjän ryöstöön (HM käyttää nimitystä CIA:n Venäjän ryöstö) 1990-luvulla ja sivujuonteena mainitaan nykyinen Yhdysvaltojen globaali valtapolitiikka Ukrainassa, missä Ukrainan avulla pyritään nujertamaan Venäjä. 

Kristillisten kirkkojen liitto helvettien kanssa

Kristilliset kirkot ja kristityt sionistit ovat liitossa ”juutalaisen” eliitin tai mafian eli sionismin kanssa, vaikka juutalaisuuden perustana oleva Talmud on syntynyt syvimpien helvettien vaikutuksesta. Mafian tuhotoiminnan takia koko ihmiskunta on vaarassa tuhoutua sekä fyysisesti että henkisesti.

Yle myötäilee poliisiylijohtajan tavoitteita viranomaisten arvostelun kriminalisoimiseksi

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen tunnetaan parhaiten sotkeutumisestaan politiikkaan, joka on näkynyt räikeänä puuttumisena oppositioliikkeiden ja toisinajattelijoiden toimintavapauksiin. Näistä tapauksista tunnetuin lienee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen (PVL) kieltoprosessi, joka lähti liikkeelle Poliisihallituksen johtajan Seppo Kolehmaisen vaatimuksesta.

Lapsikato toimii kansanmurhan keppihevosena

Suomen poliittinen mafia, viranhaltijat, ja näitä tukevat valtamediat ovat onnistuneet luhistamaan Suomen yhteiskunnan henkisen ja taloudellisen selkärangan. Vallanpitäjät, valtavirtainen tiedonvälitys, viihdemaailma ja koulutussektori ovat tavoitteellisesti rappeuttaneet yleistä moraalintasoa, jonka yhtenä päämääränä on ollut perinteisen perhemallin ja avioliiton tuhoaminen. Tästä tuloksena suomalaisten syntyvyys on kuolettavan vaarallisen alhaista.

TAPPAVA DIABETES HUIJAUS

Ahne ja epärehellinen tiede on luonut tuottoisan maailmanlaajuisen diabetes-epidemian, jonka rehellinen ja hyvä tiede voi nopeasti parantaa palauttamalla kehon verensokeria kontrolloivan mekanismin toiminnan luonnollisin keinoin. Thomas Smith © 2004 PO Box 7685 Loveland, CO 80537 USA Johdanto Jos olet amerikkalainen diabeetikko, sinun lääkärisi ei milloinkaan tule kertomaan sinulle että suurin osa diabeteksista on parannettavissa. Itse asiassa, jos […]

Tuulivoimahuijaus – miksi tuuli ei toimi

Kaikki uskovat vaihtoehtoisten energialähteiden olevan ratkaisu kaikkiin energiaongelmiin, tuulivoima etunenässä. Totuus on kuitenkin, ettei tuulivoima ole luontoa säästävää ja lisäksi se on resurssien tuhlausta.

Neitsytoliiviöljy on huijausta!

Joillekin tämä tulee suurena pettymyksenä. Terveellisenä myyty neitsytoliiviöljy, jota myydään ihan joka kaupassa, ei ehkä olekaan kaiken maineensa veroinen. Moni ei ole tullut ajatelleeksi, että kallis ekstraneitsytoliiviöljy saattaakin sisältää geenimuunneltua soijaöljyä ja yrttiaromeja oikean oliiviöljyn maun aikaansaamiseksi. Maailmassa tuotetaan vuodessa yli 3 miljoonaa tonnia oliiviöljyä ja neitsytoliiviöljyn markkinat ovat miljardibisnes. Suurin osa siitä saattaa olla […]

FB bannasi Gandhin lainauksen osana ”revisionismi-puhdistusta”

Juuri joulun aikoihin Facebook jäädytti Natural Newsin FB-tilin, kun olimme postanneet lainauksen Mohandas Gandhin historiallisesta lauseesta: Kaikista Brittien tekosista Intiassa historia tulee pitämään pahimpana kokonaisen kansan riisumista aseista. – Mohandas Gandhi, omaelämänkerta Tämä historiallinen lainaus taisi olla Facebookin moraalinvartijoille liikaa. He jäädyttivät tilimme ja antoivat meille ”viimeisen varoituksen”, seuraavasta ”FB:n yhteisönormien” rikkomisesta seuraisi tilimme pysyvä […]

Korkeammin koulutetut vanhemmat rokottavat vähemmän lapsiaan ja syöttävät vähemmän sokeria ja GM-ruokia

Vanhempien koulutustasolla on vaikutusta lasten ruokavalion terveyteen ja rokotuksiin. Alemman koulutustason vanhempien lapset syövät keskimäärin lihottavampaa ruokaa, eli vähemmän kasviksia ja hedelmiä ja enemmän teollisia eineksiä ja geneettisesti muokattuja ruokia. He saavat myös 70 % todennäköisemmin kaikki rokotukset.

Automobilistit keräytyvät yhteen

Vuonna 1977 perustettu Keski-Pohjanmaan Automobiilikerho ry on 180 jäseninen yhdistys, jonka tavoitteena on ajoneuvo-, kuljetus- ja liikennekulttuurin säilyminen tulevillekin polville.

Kotimaa

Ulkomaat