Monsanton vastainen joukkokanne – media vaikenee

LA Times, Huffington Post, CNN, tai Reuters, joka on yksi maailman suurimmista uutistoimistoista, eivät julkaisseet uutista Monsanton vastaisesta oikeusjutusta, tarjoamisesta huolimatta. Tapaus liittyy RoundUp-rikkakasvimyrkyn totuudenvastaiseen mainontaan, josta jätettiin kanne Los Angelesin piirikunnanoikeuteen (County Court) 20. huhtikuuta 2015. Kannetta edustava asianajaja, T. Matthew Phillips, on lähettänyt kanteen Monsanton oikeusjutusta Wikipedian oikeusosastolle, mutta se poistetaan sieltä säännöllisesti.

 

T. Matthew Phillips on ensimmäinen yksityinen asianajaja, joka on haastanut Monsanton oikeuteen totuudenvastaisesta mainostamisesta. Nykyiset kolme kantajaa ovat kaikki Los Angelesin asukkaita, ja siten kanne on yhdenmukainen rajoituksen kanssa, jonka mukaan kanteen voivat nostaa vain ”Kaliforniassa vakituisesti asuvat henkilöt, jotka ovat hankkineet RoundUpia koska tahansa viimeisen neljän vuoden aikana.”

RoundUp-rikkakasvimyrkyn etiketti sisältää virheellistä tietoa.
RoundUp-rikkakasvimyrkyn etiketti sisältää virheellistä tietoa.

Joukkokanteet, jotka onnistuvat tai saavuttavat suosiota yhdellä alueella, toistetaan samaa vastaajaa vastaan toisilla alueilla. Monsanton Roundup on eniten myyty rikkakasvimyrkky maailmassa. Tämän vuoksi geenimuunnellut organismit (GMO) on kehitetty kestämään Roundup-rikkakasvimyrkkyä.

Nyt on aika hyökätä monella rintamalla. Maailman terveysjärjestön (WHO) tiedoksianto siitä, että Roundup ”aiheuttaa todennäköisesti ihmisissä syöpää”, on julkaistu, ja ilmoituksia on tullut esille siitä, että Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA ja Monsanto tiesivät vuosikymmenten ajan RoundUpin syöpää aiheuttavasta myrkyllisyydestä.

Seattle GMO Examiner -julkaisun Nancy Swansonin mukaan jopa Amerikan Syöpäyhdistys (American Cancer Society) on pitänyt WHO:ssa työskentelevän, kansainvälisen tiedemiesryhmän johtopäätöstä oikeana.

Swanson raportoi myös, että juuri ennen Phillipsin tekemää oikeusjuttua Los Angelesissa, Pekingissä asuva Yang Xiao-lu haastoi Kiinan maatalousministeriön (Chinese Ministry of Agriculture) oikeuteen, vaatien Kiinan hallitukselle lähetetyn, glyfosaatin rekisteröimistä varten laaditun myrkyllisyysraportin täydellistä paljastamista. Tätä vaatimusta ei hylätty, vaikka muut vaatimukset hylättiinkin.

Näyttää ilmeiseltä, että hyökkääminen RoundUpia vastaan kaikilla mahdollisilla tavoilla on tällä hetkellä paras tapa taistella kemikaaliyritys Monsantoa vastaan, joka pyrkii kontrolloimaan elintarviketuotantoa ja myrkyttämään meidät.

Yksikin voitto laillisissa yrityksissä taistella RoundUpia vastaan voi paljastaa totuuden Monsanton keskeisimmästä tuotteesta, RoundUpista. Tämä tieto tulee lisäämään painoarvoa vaatimuksille GMO-tuotteiden pakkausmerkintöjen pakollisuudesta.

 


Joitakin yksityiskohtia kanteesta

Pitäkää mielessänne, että kansalaiskanteen läpi meno ei vaadi kiistatonta todistusaineistoa vastaajaa vastaan. Riittää, että syyllisyys voidaan osoittaa riittävän suurella todennäköisyydellä todeksi. Tämä kansalaiskanne edellyttää valamiehistön kuulemista. Totuudenvastaisen mainostamisen osoittaminen Kalifornian oikeusistunnossa on, Phillipsin mukaan, helpoin ensi-isku. Jos katsot kannetta, näet, että kanteessa esitetyt väitteet ovat ilmiselviä, yksioikoisia ja todistettavissa. Ole huoleti, Phillipsillä on tiede ja tiedemiehet tukenaan.

Jos tapaus menee valamiesoikeuden käsittelyyn, oikeudenkäyntissä ilmenevistä asioista tulee tällöin julkista tietoa. Jos Monsanto selviää ilman oikeudenkäyntiä, silloin Monsanton totuudenvastaisen mainostamisen likaiset yksityiskohdat eivät tule median tietoisuuteen. Mutta Phillips on päättänyt viedä asian oikeuteen, eikä hän ole lahjottavissa.

Tämä on kanteen sisältö pähkinänkuoressa, sisältäen vähäisimmän määrän lakikieltä, helposti ymmärrettävässä muodossa. Eli juuri se, mitä Roundup pääasiallisesti väittää tuote-etiketissään, joka komeilee aiemmassa kuvassa: ”Tiesitkö? Glyfosaatin toiminta kohdistuu entsyymin, jota on kasveissa, mutta ei ihmisissä eikä kotieläimissä”

Kyseessä on EPSP-entsyymi, jota myös ihmisen suoliston mikrobit tuottavat.

Suoliston mikrobikannan hyödylliset mikrobit edistävät ruoansulatuselimistön toimintaa, sekä huolehtivat suurimmasta osasta immuunipuolustusjärjestelmäämme. Tämän entsyymin tuhoaminen häiritsee probioottisten mikrobien toimintaa suolistossa, ja tämä johtaa vakaviin ruoansulatusjärjestelmän vaivoihin, kuten Crohnin tautiin ja ärtyneen suolen oireyhtymään, samoin kuin luonnollisen immuunijärjestelmämme heikentymiseen sekä muihin ongelmiin.

  • ”Genomimme ei ole muuttunut tuhansiin vuosiin. Mutta nyt, yhtäkkiä, koska olemme muuttaneet suolistobakteerikantaamme, muutamme niitä signaaleja, jotka säätelevät perimäaineksemme ilmenemistä; ne koodaavat nyt lisääntyvässä määrin asioita, kuten vapaita radikaaleja, oksidatiivista stressiä ja tulehduksia. Tämä vaikuttaa voimakkaasti monien sairausprosessien taustalla…”
    Tri. David Perlmutter, Brain Maker: The Power of Gut Microbes to Heal and Protect Your Brain-for Life
  •  

    Jäämiä kasveissa

    Myös se, että RoundUpin etiketissä annetaan virheellisesti ymmärtää, että käytön seurauksena ainoastaan yhden entsyymin toiminta voi vaarantua. Kuitenkin, glyfosaatin ja siihen lisättyjen ainesosien tarkoituksena on parantaa yhdisteen imeytymistä kasvien soluihin. Tutkijat ovat osoittaneet, että näin muodostuu hävite, joka läpäisee ja tappaa kaiken tiellään olevan. Se jopa estää geenimanipuloitujen, RoundUpilta suojattujen kasvien, kuten soijan, maissin ja muiden kasvien kyvyn hyödyntää maaperän ravinteita.

    RoundUp-kasvinsuojeluaineen jäämiä ei voi poistaa kasveista. Tehokkuus perustuu RoundUpin kykyyn läpäistä kasvisolujen rakenteet. Joten, mitä enemmän syöt, sitä enemmän tulet saamaan myrkkyä ja sitä vähemmän saat ravitsevia aineita. Jos olet lähistöllä, kun ainetta ruiskuttaan, voit altistua aineelle hengittämällä sitä.
    ruiskutus_tuholaismyrkky
    Voit osoittaa tukesi T. Matthew Phillipsin ajamalle kanteelle täällä. Oma tarinasi ja rahallinen tukesi auttavat viemään tätä valitettavaa taistelua eteenpäin. Olemme pakotettuja käymään taistoon Monsanton hirmuvaltaa vastaan, sillä se kontrolloi hallituksia sekä niiden virastoja. Kantajilla on oma, kannetta tukeva rahankeräyskampanja gofundme-sivustolla.

    Muistakaa, että jos tämä kanne menee läpi, toiset asianajajat, oikeustoimistot ja oikeusministerit eri osavaltioissa [Yhdysvalloissa. Suom. huom.] tarttuvat samaan palloon ja viskaavat sillä Monsanton eniten myytyä tuotetta – RoundUpia. Lähes kaikki geenimuunnellut kasvit on suunniteltu RoundUpin myyntiä silmällä pitäen. Tämä voi osoittautua yrityksen Akilleen kantapääksi.

     

    Alkuperäinen artikkeli

    Lue myös:
    RoundUp-kasvinsuojeluaine levittää kasvien SDS-tautia
    Tutkimus: RoundUp aiheuttaa sikiövaurioita
    Venäjä vastaan Monsanto: vuosisadan taistelu
    Monsanton GM-maissi ja lannoite aiheuttavat kasvaimia, sisäelinten vaurioita ja ennenaikaisia kuolemia

    3 kommenttia

    1. Ha haa. Ihan oikein monsantolle. Toivottavasti joutuvat kantamaan kaiken vastuun, mihin rikkeisiin ovat syyllistyneet. Muistakaa ihmiset monsantolta voi vältty syömällä luomua tai duunaamalla itte kasvikset, led kasvatus valot ovat jo todella käyttäjä ystävällisiä, joten pistäs nyt hyödyllistä kasvamaan ja hastata v*tut monsantolle.

      Plusääni(10)Miinusääni(1)
    2. RoundUp ja mehiläiskato kulkee käsikädessä. Vuosi tai kaksi sen jälkeen kun alueella on myrkky otettu käyttöön voimallisesti, on mehiläisyhteiskunnissa alettu huomaamaan kovaa hävikkiä. Jos ristiintaulukoitte tämän myrkyn käyttöalueet ja mehiläis joukkokuolemat niin huomaatte itsekin. Jenkeissä ainoastaan ne mehiläislajit ovat selvinneet jotka eivät pölytä ihmisten viljelemiä kasveja. Euroopassa aletaan olla myös aika ikävässä tilanteessa mehiläisten kannalta. Etelä amerikassa vitsaus etenee vinhaa vauhtia. Aasiassa vain intiasta kantautuu mehiläis tuho uutisia, mutta muu aasia on säästynyt. Johtunee siitä, että siellä ei tätä myrkkyä juurikaan käytetä.

      Plusääni(6)Miinusääni(1)

    Kirjoita kommentti

    Pakolliset kentät on merkitty *

    Kotimaa

    Ulkomaat