Richard K Moore: Vapauden loppu – globaali poliisivaltio, osa 1

Teollisuuden vallankumouksen alkaessa Britanniassa 1700-luvun lopulla oli helppo tehdä paljon rahaa sijoittamalla tehtaisiin, avaamalla uusia markkinoita ja varmistamalla raaka-aineiden kontrolli.

Hollanti oli johtava länsimaa 1600-luvulla ja sen juutalaistaustaiset pankkiirit johtavia kapitalisteja. Voittojen tavoittelussa hollantilaista pääomaa virtasi brittimarkkinoille ja hollantilaiset rahoittivat Britannian nousun.

Eliitin suunnitelma: uusi globaali yhteiskuntajärjestys

Britannian industrialismia alkoivat hallita varakkaat sijoittajat, ja kapitalismista tuli hallitseva taloussysteemi. Kun kapitalismista tuli hallitseva, niin kapitalistit alkoivat hallita poliittisesti. Vero-, tuonti- sekä vientijärjestelmät muuttuivat investoijien eduksi maaomistajien kustannuksella.

Ei ollut enää kannattavaa pitää maatilaa maaseudulla. Se oli muutettava tuottavampaan käyttöön. Sen ajan aristokratian tarinat kertovat perheistä, jotka olivat pakotettuja myymään omaisuutensa.

Finanssikapitalistinen liiketoiminta on pääoman hallintaa, ja tämä hallinta hoidetaan pankkien ja pankkiiriliikkeiden kautta. Siksi investointipankkiireista tuli kapitalistisen hierarkian ja vaurauden valtiaita. Ja itse asiassa on olemassa kourallinen pankkiiriperheitä, kuten Rothschildit ja Rockefellerit, jotka ovat alkaneet hallita taloudellisia ja poliittisia päätöksiä länsimaissa.

Toisin kuin aateliset, finanssikapitalistit eivät ole sidottuja paikkaan tai tilan ylläpitoon. Pääoma on uskoton ja liikkuva – se virtaa sinne, missä löytyy eniten kasvua, kuten se virtasi Hollannista Britanniaan, sitten Britanniasta Yhdysvaltoihin, ja viimeksi kaikkialta Kiinaan. Aivan kuten kuparikaivosta voidaan käyttää hyväksi ja sitten hylätä, niin kapitalismissa koko kansaa voidaan hyödyntää ja sitten hylätä, kuten näemme Amerikan ja Britannian ruostuneilla teollisuusalueilla.

Tämä irrottautuminen paikasta johtaa kapitalismissa erilaiseen geopolitiikkaan aristokratiaan verrattaessa. Kuningas menee sotaan, kun hän näkee kansansa edun sitä vaativan. Historioitsijat voivat selittää esikapitalististen sotien olleen liioiteltua hallitsijoiden ja kansojen mahtailua.

Finanssikapitalisti taas lietsoo sotaa tehdäkseen voittoa. Pankkiirieliitti on viime vuosikymmeninä rahoittanut usein suurten sotien molempia osapuolia. Tästä syystä historioitsijoilla ei ole ollut helppoa, kun he ovat yrittäneet selittää sen taustasyiksi kansalliset motivaatiot ja tavoitteet.

Esifinanssikapitalististen aikojen sodankäynti oli kuin shakkia, jossa kumpikin puoli yrittää voittaa. Finanssikapitalismissa sodankäynti on enemmän kuin kasino, jossa pelaajat taistelevat niin kauan kuin he voivat saada luottoa uusia pelimerkkejä varten ja todelliseksi voittajaksi päätyy pankkiiri, joka rahoittaa sodan ja päättää, kuka tulee olemaan viimeinen pystyssä pysyvä mies.

Eivät vain sodat ole kannattavimpia finanssikapitalistien hankkeita. Myös valitsemalla voittajia ja toimitusjohtajia jälleenrakentamiseen, pankkiirieliitti pystyy ajan mittaan virittämään geopoliittisen rakenteen omia etujaan tukevaksi.

Kansallisvaltiot ja väestöt eivät ole muuta kuin moukkia pelissä. Miljoonia kuolee sodissa, infrastruktuuria tuhotaan ja maailman murehtiessa pankkiirit laskevat voittojaan sekä tekevät suunnitelmia sodan jälkeisiä investointejaan varten.

Valta-asemastaan käsin hallitusten rahoittajana pankkiirieliitti on hionut omia kontrollimenetelmiään. Pysyen aina kulissien takana se kontrolloi mediaa, poliittisia puolueita, tiedustelupalvelua, osakemarkkinoita ja hallituksen virastoja tai elimiä. Ja ehkä sen suurin valta on valuutan kontrolli. Keskuspankkiensa avulla se järjestää nousuja ja romahduksia ja painaa rahaa tyhjästä ja sitten lainaa sitä korolla hallituksille. Pankkiirieliitin valta on sekä ehdotonta että ovelaa.

”Muutamat Yhdysvaltojen suurimmista ovat peloissaan jostakin. He tietävät että jossain on valta, niin organisoitu, ovela, tarkkaileva, monitahoinen, täydellinen, tunkeileva, että heidän pitää pidättää henkeään kun he tuomitsevat sen,” totesi Woodrow Wilson.

Kasvun loppu – ”banksterit” vs. kapitalismi

On aina ollut selvää, että tällä planeetalla on rajat kasvulle. Teollistumisen myötä törmäys näihin rajoihin on kahden viime vuosisadan aikana tapahtunut nopeasti. Tuotanto on tehostunut, markkinat ovat tulleet globaaleiksi ja lopulta ikuisen kasvun paradigma on saavuttanut kohdan, jossa alkaa lasku.

Tämä kohta saavutettiin jo 1970. Siitä lähtien pääoma ei ole etsinyt kasvua kasvavasta tuotannosta vaan puristamalla voittoja suhteellisen matalasta tuotantotasosta. Siksi globalisaatio, joka vei tuotannon matalapalkkaisiin maihin tarjoten enemmän voittoa; siksi yksityistäminen, joka siirtää tulovirtaa investoijille, joka ennen meni kansallisiin rahastoihin; siksi johdannaiset ja valuuttamarkkinat, jotka luovat illuusion talouden kasvusta tuottamatta mitään reaalimaailmassa.

Melkein 40 vuoden ajan kapitalismi piti itsensä toimintakykyisenä näillä keinoilla, jotka eivät olleet kytköksissä tuottavuuteen. Ja sitten syyskuussa 2008 tämä korttitalo kaatui ja hetkessä pisti globaalin finanssisysteemin polvilleen.

Kun tutkii sivilisaatioiden tuhoa, oppii, että kyvyttömyys sopeutua vie tuhoon. Onko sivilisaatiomme putoamassa tähän loukkuun? Meillä oli kaksi vuosisataa todellista kasvua ja sitten neljä vuosikymmentä keinotekoista kasvua, jolla kapitalismia ylläpidettiin korttitalon avulla. Ja nyt kun korttitalo on romahtanut, kaikki keinot otetaan käyttöön kasvun ”palauttamiseksi”! On helppo havaita, että sivilisaatiomme on romahtamassa ja se perustuu kyvyttömyyteen sopeutua.

Todellisen tilanteen ymmärtäminen vaatii eron tekoa finanssikapitalistisen eliitin ja kapitalismin itsensä välillä. Kapitalismi on ekonominen systeemi jonka moottorina on kasvu; finanssikapitalistinen eliitti taas on joukko, joka on ottanut kontrolliinsa läntisen maailman kapitalismin. Kapitalistinen systeemi on mennyttä ja pankkiirieliitti on tietoinen tästä – ja on sopeutumassa siihen.

Kapitalismi on väline, joka auttoi pankkiirit absoluuttiseen valtaan, mutta heillä ei ole lojaalisuutta tätä systeemiä kuten ei paikkakaan tai mitä tahansa tai ketä tahansa kohtaan. He ajattelevat globaalisti siten, että kansakunnat ja väestöt ovat pelinappuloita. He määräävät mitä raha on ja he luovat sen – aivan kuten pankkiiri Monopoli-pelissä. He voivat myös luoda uuden pelin, joka toimii uudella rahalla. He eivät ole kytköksissä tiettyyn systeemiin säilyttäessään valtansa. Kapitalismi oli kätevä aikansa, mutta kasvun lakattua on kehitettävä uusi peli.

Niinpä kapitalismin ei annettu kuolla luonnollisesti vaan se saatettiin loppuun kontrolloidulla tuholla. Ensin se muutettiin elämää suojaavaksi systeemiksi globalisaation, yksityistämisen, valuuttamarkkinoiden, ynnä muun avulla.

Sitten siihen ruiskutettiin eutanasiamyrkkyä asuntokuplan ja myrkyllisten johdannaisten muodossa. Ja lopulta BIS-pankki – kaikkien pankkien keskuspankki – veti korkin elämää suojelevalta systeemiltä: mark-to-market-sääntömuutos teki kaikista riskipankeista hetkessä varattomia, vaikka kesti hetken ennen kuin asia valkeni. Jokainen askel oli suunniteltu.

Itsemääräämisoikeuden loppu – vanhan hallinnon paluu

Aivan kuten finanssiromahdus oli huolellisesti suunniteltu, niin myös sen jälkeinen skenaario tuhoisine pankkituki- eli bailout-ohjelmineen.

Kansallisia budjetteja oli jo kiristetty; niissä ei ollut reserviä pelastaa vararikkoisia pankkeja. Siten tukiaissitoumukset merkitsivät tähtitieteellisiä uusia lainoja hallituksille, ja jotta varmistettiin sitoumukset, velka oli otettava samalta finanssilaitokselta, jota pelastettiin!

Ei ollut niin, että pankit olivat liian suuria kaatumaan, vaan ”banksterit” (gangsteripankkiirit) olivat liian vahvoja kaatumaan: ne tekivät poliitikoille tarjouksen josta he eivät voineet kieltäytyä. USA:ssa kongressille kerrottiin, että ilman tukiaisia astuisi seuraavana aamuna voimaan sotatila (Martial law). Irlannissa kerrottiin, että seuraus on finanssikaaos ja katumellakat. Todellisuudessa, kuten Islannin tilanne osoitti, viisas tapa reagoida ja toimia oli antaa varattomien pankkien ajautua konkurssiin.

Pakolla toteutetut tukiaiset siirsivät varattomuuden pankeista kansallisille rahastoille. Pankkien velat muuttuivat aidoiksi veloiksi ja budjettivajeiksi. Nyt yllättäen ovat valtiot hakemassa tukiaisia ja ne saadaan sitovilla ehdoilla. Sen sijaan että pankit menisivät konkurssiin, nyt menevät valtiot.

John Perkins kertoo kirjassaan Confessions of an Economic Hit Man kuinka ns. kolmas maailma on viimeisten vuosikymmenien aikana pakotettu ikuiseen velkaorjuuteen. Velkoja ei voida koskaan maksaa pois vaan ne määräajoin uudistetaan, ja joka kerta velkataakka kasvaa IMF :n sanelun mukaan.

Finanssisysteemin romahduttamisen ja ”liian suuria kaatumaan” –juonittelun jälkeen banksterit ovat Caesarin tavoin ylittäneet Rubikonin: Perkinsin kuvaama talouspalkkamurhastrategia on rantautunut nyt myös teolliseen maailmaan.

(Rubikon on joki Pohjois-Italiassa, jonka diktaattoriksi valittu Julius Caesar lainvastaisesti ylitti 49 eaa. Senaatti murhasi hänet yhteisvoimin 23 tikariniskulla viisi vuotta myöhemmin tasavallalle liian vaarallisena miehenä.)

EU:ssa ensimmäinen kuolevien maiden joukko on ns. PIGS – Portugal, Irlanti, Kreikka, ja Espanja. Harha, että PIGS-maat voisivat selviytyä tukiaisistaan pankeille, perustuu oletukseen, että rajaton kasvu jatkuu. Mutta banksterit tietävät hyvin, ettei niin tapahdu. Luultavasti PIGS on pakotettu jättämään maksut ja samalla koko EU vajoaa ja hajoaa; kaikki kontrolloitua tuhoprojektia.

Kun valtio ajautuu velkaorjuuteen, se lakkaa olemasta itsenäinen valtio, jota hallitaan omalla sisäisellä politiikalla. Se ajautuu IMF-diktatuuriin, ja kuten olemme nähneet kolmannen maailman ja nyt myös Euroopan kohdalla, tämä diktatuuri tarkoittaa köyhyyttä ja yksityistämistä. Hallitusten vastuut eliminoidaan tai yksityistetään, ja kansalliset varat myydään pankkiireille. Pala palalta kansallisvaltio on tuhottu ja lopulta hallitukselle jäävät tehtävät ovat poliisivoimien ylläpito ja verojen kerääminen bankstereille.

Todellisuudessa kansallisvaltioiden riisuminen alkoi paljon aikaisemmin kuin 2008. USA:ssa ja Britanniassa se alkoi 1980 Reaganin ja Thatcherin johdolla. Euroopassa se alkoi 1988 Maastrichtin sopimuksella. Globalisaatio kiihdytti prosessia kaikkine siihen liittyvine hankkeineen ja WTO :n perustamisineen. Tapahtumat 2008 jälkeen ovat vauhdittaneet asiaa, joka oli jo kauan vireillä.

Romahdus, tukiaiset ja totaalinen epäonnistuminen tehokkaiden uudistusohjelmien luomisessa ovat selviä signaaleita: systeemi saa romahtaa täysin ja tehdä tilaa jo valmiina olevalle ”ratkaisulle”. Kun kansallisvaltiot on tuhottu, uusi globaali hallinto tulee tilalle ja kuten näemme WTO:n, IMF:n ja Maailmanpankin kohdalla, uusi globaalinen systeemi ei teeskentele olevansa demokraattinen: järjestys määräytyy autokraattisesti globaalien byrokratioiden muodossa, joiden takana on suoraan tai epäsuorasti banksterieliitti.

Kirjassaan Köyhyyden globalisointi (The Globalization of Poverty) Michel Chossudovsky selvittää, kuinka globalisaatio ja IMF:n toimet loivat massiivisen köyhyyden kolmanteen maailmaan viimeisten vuosikymmenten aikana.

Kuten voimme nähdä, on tämä dramaattinen köyhyysilmiö nyt ylittänyt Rubikonin. Tässä uudessa maailmanjärjestyksessä ei ole vaurasta keskiluokkaa. Uusi hallinto muistuttaa entisiä kuninkuuden ja orjuuden aikoja (Ancien Régime).

Banksterit ovat uusi kuningasperhe ja muu maailma heidän hallintansa alla. Teknokraatit, jotka johtavat globaaleja byrokratiakoneistoja ja virkamiehet, jotka näyttelevät poliitikkoja kansallisvaltioiden jäänteissä, ovat etuoikeutettu yläluokka. Loput meistä, siis ylivoimainen enemmistö, saa toimia köyhinä maaorjina, mikäli onnistuvat pysymään hengissä romahduksen jälkeen.

Tänään amerikkalaiset ovat raivoissaan, jos YK lähettäisi joukkoja Los Angelesiin turvaamaan järjestystä, mutta huomenna he ovat iloisia siitä; erityisesti, jos heille on kerrottu, että on olemassa ulkoinen joko todellinen tai keksitty, heidän olemassaoloaan uhkaava vaara. Silloin kaikki maailman kansat rukoilisivat maailman johtajia pelastamaan heidät pahuuden voimilta.

Asia, jota kaikki pelkäävät, on tuntematon. Siksi kun toimitaan näin, ihmiset ovat valmiita luopumaan vapaaehtoisesti oikeuksistaan, kun heidän ”hyvinvointinsa” takaa maailmanhallitus.

Vapauden loppu – globaalin tyrannian oikeuttaminen

Neljän viime vuosikymmenen aikana olemme saaneet nähdä vallanvaihdoksia vanhasta uuteen globalisaatioon. Vanhassa ensimmäisen maailman valtiot olivat suhteellisen demokraattisia ja vauraita, kun taas kolmas maailma sai kärsiä poliisivaltiotyranniasta, massojen köyhyydestä ja hyväksikäytöstä.

Kuten aiemmin todettiin, on muutosprosessia kuvailtu ”Rubikonin ylittämisenä” – tarkoittaen sellaisten poliittisten toimien ja käytäntöjen, jotka aiemmin rajoittuivat koskemaan kolmatta maailmaa, tuomista ensimmäiseen maailmaan.

Niinpä IMF-velkaorjuus ylitti Rubikonin ”romahdus–tukiaiset” –juonen muodossa, ja nyt puolestaan massaköyhyys on ylittämässä Rubikonin IMF:n luomilla säästötoimilla ja sen osake- ja velkakirjavallan voimilla. Myös imperialismi on ylittänyt Rubikonin, kun ”ensimmäinen maailma” (meidät) on otettu bankstereiden ja heidän byrokratiansa haltuun, uuden verkoston haltuun, joka on kaikkien kansallisten identiteettien ulkopuolella.

Eikä suinkaan yllättäen myös poliisivaltiotyrannia on ylittänyt Rubikonin: kolmannen maailman köyhyystasoon pakottaminen vaatii kolmannen maailman kaltaista sortoa.

Globalisaation vastainen liike voidaan nähdä yleisen vastarinnan alkuna hallitusten vaihdoksille. Samoin poliisin reagointi Seattlen mielenosoituksessa marraskuussa 1999 voidaan nähdä Rubikonin ylittämisenä poliisityrannian luomiseksi. Tämän reagoinnin valtava ja mielivaltainen väkivalta – käsittäen tekoja, kuten ihmisten silmien aukipitäminen väkisin ja pippuriruiskutuksen niihin – oli aiemmin ennenkuulumatonta väkivallattomia mielenosoittajia kohtaan ensimmäisen maailman kansojen keskuudessa.

Ironista kyllä, tämä poliisin reagointi, varsinkin saadessaan laajaa huomiota, näytti vahvistavan antiglobalisaatioliikettä. Kun mielenosoitus laajeni ja vahvistui, myös poliisin toiminta koveni ja muuttui väkivaltaisemmaksi. Samankaltainen ilmapiiri nähtiin Genovassa 2001, kun molemminpuolinen väkivalta alkoi muistuttaa sisällissotaa.

Tuolloin antiglobalisaatioliike hallitsi kansainvälisen lehdistön sivuja, ja globalisaation vastustus sai suuret mittasuhteet. Näkyvä liike oli vain jäävuoren huippu, ja näytti kuin todellinen radikaali kansanliike lännessä olisi ollut alkamassa. Liikkeen johto ajatteli finanssikapitalismin vastaisesti ja ilmassa oli poliittista liikettä. Vallitsi tunne, että jotain olisi tehtävissä ja valistunut kansanliike voisi onnistua muuttamaan tapahtumien kulkua.

Sitten kaikki muuttui 9.11.2001, kun WTC tornit vedettiin alas. Globalisaation vastainen liike mukanaan itse globalisaatio katosi melkein kokonaan yleisestä tietoisuudesta sinä kohtalokkaana päivänä. Yhtäkkiä syntyi kokonaan uusi globaali skenaario, uusi mediasirkus, uusi vihollinen, uudenlainen sota, sota ilman loppua ja aaveita vastaan: ”sota terrorismia vastaan”.

Aikaisemmin näimme, kuinka suunniteltu pörssiromahdus syyskuussa 2008 mahdollisti tiettyjen, meneillään olevien hankkeiden nopeuttamisen, kuten valtioiden itsemääräämisoikeuden kitkemisen ja köyhyyden sisäänajon. Aivan samoin syyskuun 2001 tapahtumat mahdollistivat saman koskien kansalaisoikeuksien ja kansainvälisen lain hylkäämistä.

Jo ennen kuin tornit olivat romahtaneet, ”terrorisminvastainen” ja kansalaisoikeudet romuttava Patriot Act –ajatuspoliisilaki oli valmiina, mikä paljasti selkeästi, että poliisivaltio oli jo olemassa USA:ssa.

Ennen pitkää vastaavia ”antiterrorismilakeja” on syntynyt kautta koko läntisen maailman. Jos jokin systeemiä vastustava liike nostaisi päätään – kuten tapahtui Kreikassa –, voidaan mielivaltainen poliisivoima luoda vastarinnan tukahduttamiseen. Mikään kansanliike ei saisi häiritä bankstereiden hallitustenvaihtomallia.

Globalisaation vastainen liike oli huutanut: ”tätä on oikea demokratia”. 9/11 oli bankstereiden vastaus: ”tätä on todellinen sorto”.

9/11 tapahtumat johtivat heti Irakin ja Afganistanin sotiin ja auttoivat luomaan ilmapiirin, joka salli suvereenien valtioiden miehityksen toinen toisensa jälkeen. Kansainvälinen laki voitiin hylätä yhtä helposti kuin kansalaisoikeudetkin. Aivan kuten kaikki esteet poliisitoimille poistettiin niin tapahtui myös geopoliittisten interventioiden kohdalla. Mikään ei saanut olla bankstereiden hallitustenvaihtoagendan esteenä.

”Teknotroninen aikakausi tarkoittaa yhä kontrolloidumman yhteiskunnan syntyä. Sitä dominoi perinteisistä arvoista riippumaton eliitti. Tämä eliitti ei epäröi käyttää viimeistä modernia tekniikkaa vaikuttaakseen ihmisten käyttäytymiseen.

Jatkuvat sosiaaliset kriisit, karismaattisten henkilöiden ilmaantuminen ja valtamedian käyttö ihmisten luottamuksen saamiseksi ovat portaita Yhdysvaltojen hitaassa muuttamisessa kontrolloiduksi poliisivaltioksi.

Lisäksi on mahdollista – ja houkuttavaa – käyttää strategisiin poliittisiin päämääriin pääsemiseksi aivotutkimuksen ja käyttäytymistieteiden hedelmiä.”

Näin totesi Zbigniew Brzezinsky kirjassaan Between Two Ages; America’s Role in the Technetronic Era.

Jälkikapitalistinen aika – uudet myytit ja uusi kulttuuri

2012 ei ole välttämättä tarkka tai oikea aika [artikkeli kirjoitettu 2011. Suom. huom.], mutta on vaikea nähdä loppupelin kestävän paljon sen ohi.

Mikä tarkka ajankohta sitten onkaan, kaikki punaiset langat vedetään yhteen niin geo- kuin sisäpoliittisesti, ja maailma muuttuu. Tulee uusi aika aivan kuten kapitalismi aristokratian jälkeen ja kuten ”pimeä keskiaika” seurasi Rooman valtakuntaa. Jokaisella ajalla on oma struktuurinsa, oma taloutensa, omat sosiaaliset norminsa ja oma mytologiansa. Näiden täytyy olla johdonmukaisesti suhteessa toisiinsa ja niiden luonne riippuu kaiken perustana olevista voimasuhteista ja systeemin taloudellisista tekijöistä.

Aina kun aikakausi muuttuu, menneestä tulee demoni uudessa mytologiassa. Kun tasavallat kehittyivät, oli monarkkien demonisointi tärkeä osa muutosta. 2012 jälkeisessä maailmassa demokratia ja kansallinen itsemääräämisoikeus ovat demoneja mikä on tärkeää, jotta ihmiset saadaan hyväksymään mielivaltainen totalitarismi:

”Noina pimeinä aikoina ennen ihmiskunnan siunauksellista yhdentymistä anarkia hallitsi maailmaa. Kansakunta saattoi hyökätä toisen kimppuun kuten villi saalistaja. [lue: Nyt hyökkää vain meidän orjuuttava, julma ja sydämetön sotakoneistomme ja byrokratiamme.]

Kansoilla ei ollut pitempää yhteenkuuluvuutta, äänestäjät vaihtoivat puoluetta yhtämittaa pitäen hallitukset koko ajan liikkeessä ja hämmennyksessä. Kuinka joku saattoikaan ajatella, että kouluttamattomat kansat saattoivat hallita itseään ja johtaa monimutkaista yhteiskuntaa? Demokratia oli pahansuopa kokeilu joka johti vain korruptioon ja kaoottiseen hallintaan. [lue: Me sen sijaan loimme upean tyrannian, jossa tiedämme mikä teille on parhaaksi.]

Kuinka onnellisia olemme nyt, kun saamme olla tässä hyvin toimivassa maailmassa, jossa ihmiskunta on vihdoin kasvanut aikuiseksi ja jossa ne joilla on paras taito tekevät koko maapalloa koskevat päätökset. [lue: Kuinka onnellisia olemmekaan kun näemme teidät alistettuina lampaina, joita saamme kohdella miten haluamme.]”

Kapitalismi on kasvua, liikettä ja muutosta. Sen tausta-arvot, kuten kunnianhimo, aloitekyky ja kilpailuhenkisyys ovat suosiossa, koska ne palvelevat sitä. Kapitalismissa ihmisillä pitää olla annos vapautta ja annos varallisuutta, jotta sen dynamiikka voi toimia. Ilman vapautta ambitioita ei voida purkaa ja miten voi ilman varallisuutta tavoitella kertymää?

Pankkiirien havittelemassa jälkikapitalistisessa maailmassa kapitalistiset arvot ovat demoneja. Tämä on erittäin tärkeää, jotta ihmiset saadaan hyväksymään köyhyys ja eliitin hallinto:

”Kaiken pahuuden juuri on rahan ahneus, ja kapitalistinen systeemi oli vahvasti korruptoitunut ja tuhlaava. Markkinoilla vallitsi anarkia, kun korporaatiot sokeasti metsästivät voittoja välittämättä inhimillisistä tarpeista ja planeetasta.

Kuinka paljon terveempiä ovat meidän tuotantoketjumme tuottaessaan vain sen, mitä tarvitsemme ja käyttäen vain sitä mikä on kestävää. Kapitalismi ruokki ahneutta ja kulutusta; ihmiset taistelivat toisiaan vastaan selviytyäkseen siinä oravanpyörässä.

Kuinka paljon viisaampia olemme nyt, kun elämme annoskiintiöissämme ja hyväksymme meille laaditut tehtävät, mitä ne sitten ovatkaan palvellessamme ihmiskuntaa. [lue: Nyt on vain meidän ahneutemme ja taistelumme teitä vastaan. Te elätte kiintiöissänne ja te hyväksytte kiltisti orjan roolinne.]”

Tässä vallanvaihdoksessa, joka astuu voimaan kapitalismin jälkeen, näemme tietoisen ekonomian, politiikan, geopolitiikan ja mytologian suunnittelun koordinoituna prosessina.

Täysin uusi realiteetti avautuu, täysin uusi globaali kulttuuri. Kun siihen saavutaan, kulttuurin muuttuminen on lopullisesti taattu, sillä vain yhden sukupolven aikana uudesta kulttuurista tulee tapa elää. Entä mikä voisi enää olla esteenä hallituksen tuleville manipuloinneille, joita banksterien kuninkaallinen perhe suunnittelee?

Siitä asti kun koulutus alkoi, valtio ja perhe ovat kilpailleet lapsuuden aikaisen ehdollistamisen kontrollista, sillä juuri lapsuudessa kulttuuri siirretään seuraavalle sukupolvelle.

Jälkikapitalistisessa tulevaisuudessa näemme ehkä sosiaalisen kontrollin lopullisen ratkaisun, kun valtio monopolisoi lasten kasvatuksen. Näin eliminoidaan vanhempi–lapsi-suhde yhteisöltä ja ylipäätään perhekeskeisistä siteistä. Enää ei ole sukulaisia, vain mehiläisparven tovereita. Perheestä tulee tai tehdään demoni.

Irlannissa on jo päivittäisiä TV –mainospätkiä joissa dramatisoidaan lasten kärsimystä, joita käytetään hyväksi tai laiminlyödään vanhempien toimesta:

”Kuinka pelottava olikaan vanha aika, kun epäpätevät ja kouluttamattomat vanhemmat saivat omistaa herkät ja haavoittuvat lapsensa suljettujen ovien takana neurooseineen, riippuvuusongelmineen tai perversioineen.

Kuinka tämä patriarkaalisen orjuuden jäänne, tämä turvallisen kodin naamioitu lasten hyväksikäyttöluola, saattoi olla elossa niin kauan ilman että siihen reagoitiin?

Kuinka paremmin kaikki onkaan nyt kun lapset kasvatetaan tieteellisesti pätevien toimesta ja heille opetetaan kuria ja terveitä arvoja. [lue: Heille opetetaan kaikki, mikä on tarpeen ja ennen muuta kuria, kuinka tulee toimia meidän haluamalla tavalla ja meidän ylivertaisten parhaaksi.]”

Tämä tiivistetysti kääntämäni ja muutamalla omalla sulkeissa olevalla kommentilla maustamani artikkelisarja ei pyri esittämään keinoja, joilla banksterikoplan valta ja hankkeet murretaan ja kumotaan.

Sen tarkoitus on auttaa ymmärtämään ongelmia ja rohkaista meitä ajattelemaan miten ongelmat voitaisiin voittaa, sanoo Richard Moore. Lisää osassa 2 myöhemmin.

 

Seppo K.J. Utria
Utria on eläkkeellä oleva psykiatrian erik. lääkäri

 

Lähteitä:

New Dawn 1, 2
Global Research
Vainovalkea
Escaping the Matrix
Richard K Moore