Video: Jyväskylän yhteenotto 2015 ja median valheet

Vastarintaliike piti elokuussa 2015 Jyväskylässä perinteisen Neste Oil Ralli -katutapahtuman, jota puidaan koko tämän viikon ajan Jyväskylän käräjäoikeudessa. Valtamedia on valehdellut järjestelmällisesti niin tapahtumien kulusta kuin ”uhrien” taustoista. Nyt julki tulleet esitutkintamateriaalit paljastavat, mitä Jyväskylässä todella tapahtui.

Olemme järjestäneet rallien yhteydessä aktivismia vuodesta 2012 lähtien. Vuoden 2015 välikohtausta lukuunottamatta tapahtumat ovat aina olleet rauhallisia poliisin näkyvästä läsnäolosta huolimatta. Myös 2015 mielenilmaus olisi päättynyt ilman välikohtauksia, mikäli aktivisteja vastaan ei olisi hyökätty.

Tulemme uutisoimaan tämän viikon ajan säännöllisesti oikeudenkäynnin kulusta. Tärkeimmät tapahtumien kulkuun liittyvät tiedot selviävät kuitenkin jo esitutkintamateriaalista, joka on nyt julkista:

  • Vaikka valtamedia väitti asianomistajien olleen viattomia ”sivullisia” (1, 2, 3, 4), olivat nämä todellisuudessa tunnettuja äärivasemmistolaisia, joista kahdella on taustallaan muun muassa väkivaltarikoksia: Arto Savolainen ja Arttu Nieminen.
  • Äärivasemmistolaiset myönsivät kuulusteluissa, että he olivat saapuneet keskustaan juuri Vastarintaliikkeen vuoksi.
  • Yhteenotto ei käynnistynyt, kun äärivasemmistolaiset ja aktivistit kohtasivat ensimmäisen kerran. Kaupungin keskustassa kiersi arviolta ainakin 10 äärivasemmistolaista aktivismimme aikana, ja yhteenotto syntyi vasta, kun vankilassakin istunut Savolainen lähti juoksemaan aktivistejamme kohti ja viittoi ystäviään mukaansa.
  • Kauppakeskuksen valvontakamerat paljastivat, että paikalla oli useita Savolaisen ystäviä, mutta nämä eivät vastanneet tämän viittomiseen. Sen sijaan nämä jäivät katsomaan vierestä, kun Savolainen sai lyhyen kurinpalautuksen.
  • Syyttäjän mukaan paikalla ollutta vasemmistolaista naista ei pahoinpidelty, vaan hän jäi kaupan ahtaassa sisäänkäyntitilassa ihmisten puristuksiin.
  • Kenellekään äärivasemmistolaiselle ei aiheutunut vakavia vammoja yhteenoton aikana.
  • Paikalla kuvattujen videoiden perusteella poliisi ei antanut hajaantumiskäskyä, joten kyse ei voi olla ”mellakasta”. Poliisi itse tosin väittää antaneensa hajaantumiskäskyn, mutta he eivät ole kyenneet todistamaan tätä. Poliisilla ei ole myöskään ketään vastaan konkreettisia todisteita ”mellakan johtamisesta”.
  • Vasemmistolehti Ny Tid myönsi 16.10.2015, että äärivasemmisto oli etukäteen keskustellut tapahtumamme häiritsemisestä, koska kokoonnumme Jyväskylään joka vuosi samana päivänä.

Tapahtumien kulku selviää koostevideolta, jonka voi katsoa artikkelin alussa. Marssimme muodossa keskustan halki, minkä jälkeen aloimme jakaa lentolehtisiä ja keskustella ohikulkijoiden kanssa politiikasta sekä Vastarintaliikkeen toiminnasta.

Koko aktivismin ajan alueella liikkui myös äärivasemmistolaisia, jotka eivät kuitenkaan jääneet paikalle keskustelemaan vaan huusivat esimerkiksi solvauksia polkupyöränsä satulasta. Aktivistit eivät tarttuneet provokaatioihin, mutta äärivasemmiston läsnäolo pantiin merkille ja siitä keskusteltiin.

Myöhemmin asianomistajaksi nimetty Arttu Nieminen kertoi poliisille, että Vastarintaliikkeen tulevasta tapahtumasta oli keskusteltu Jyväskylässä edellisenä päivänä järjestetyssä vasemmistolaisessa kadunvaltaustilaisuudessa. Nieminen kertoi saapuneensa ystäviensä kanssa keskustaan katsomaan mielenosoitustamme.

Tulemme uutisoimaan Niemisen taustoista tarkemmin alkavalla viikolla. Hän on syyllistynyt muun muassa pahoinpitelyyn sekä lukemattomiin omaisuusrikoksiin. Yleisradiolle 2014 antamassaan haastattelussa Nieminen kertoi käyttävänsä huumeita ja kieltäytyneensä päihdekuntoutuksesta.

Arto Savolainen vasemmalla.
Arttu Nieminen.

 

Median kaksinaamainen suhde ”poliittiseen väkivaltaan”

Esimerkiksi vuotta Jyväskylän välikohtausta aiemmin äärivasemmisto oli ottanut julkisuudessa vastuun katupartioomme kohdistuneesta hyökkäysyrityksestä Helsingissä. Tuolloin äärivasemmisto oli ensin odottanut, että poliisi oli tehnyt aktivisteillemme turvatarkastuksen varmistuakseen siitä, ettei kenelläkään meistä ollut aseistusta mukana.

Tämän jälkeen äärivasemmisto hyökkäsi teräsputket kädessä aktivistejamme kohti, muttei onnistunut aiheuttamaan kunnollisia vammoja kenellekään – ”rasisminvastustajat” joutuivat juoksemaan karkuun yhtä nopeasti kuin he olivat saapuneet paikalle.

Mielenkiintoisen Helsingin välikohtauksesta teki kuitenkin se, ettei valtamedia suostunut tuomitsemaan äärivasemmistoa, vaikka nämä ottivat julkisesti vastuun hyökkäyksestä. Esimerkiksi Iltalehti väitti, että ”uusnatsit” olivat koko välikohtauksen ainoa osapuoli! Näin media on rakentanut valheellista mielikuvaa siitä, että vain ”uusnatsit” aloittavat Suomessa tappeluita.

Mikäli äärivasemmistolaisia ei loukkaannu vakavasti yhteenotoissa tai mikäli äärivasemmisto ilmoittautuu itse väkivallan aloitteelliseksi osapuoleksi, on Suomen lehdistö perinteisesti vähätellyt tapahtumia tai jättänyt niistä uutisoinnin kokonaan väliin. Helsingin tapahtumia 2014 onkin mielenkiintoista verrata Jyväskylän tapahtumiin 2015 suhteessa poliisin ja median toimintaan. Jyväskylässä kukaan ei käyttänyt aseita, mutta silti välikohtauksesta leivottiin mediassa kansallinen tragedia.

Aktivistimme olivat henkisesti varautuneet siihen, että Helsingin tapahtumille saattaisi tulla jatkoa Jyväskylässä. Olemme usean vuoden ajan järjestäneet aina aktivismia Neste Oil Rallin yhteydessä, ja väkivaltavasemmisto on ollut tästä tietoinen. Säännöllisistä tapahtumistamme on käyty keskustelua esimerkiksi äärivasemmiston keskustelufoorumeilla.

Kun pöly oli laskeutunut, Äärioikeisto Suomessa -kirjan kirjoittanut Mikael Brunila vahvisti suomenruotsalaisessa Ny Tid -lehdessä epäilymme. Lehdessä ihmeteltiin sitä, miksei äärivasemmisto estänyt aktivismiamme, vaikka kaikki tietävät, että olemme Jyväskylässä aina Neste Oil Rallin aikana. Brunilan kummallinen vihjailu ei ollut suomalaismedian mielestä lainkaan epäilyttävää. Voi kuitenkin kuvitella, millainen eliitin reaktio olisi, jos esimerkiksi perussuomalaisten puoluelehdessä ihmeteltäisiin, miksi kansallismieliset antavat kommunistien järjestää vappumarsseja rauhassa. Median suhde poliittiseen väkivaltaan on äärimmäisen kaksinaamaista.

Vaikka Ny Tid epäsuorasti syytti äärivasemmistoa liiasta velttoudesta, oli lehti ehkä turhan ankara. Kuten todettua, äärivasemmistoa oli paikalla. Ilmeisesti heillä ei kuitenkaan ollut täydellistä käsitystä siitä, kuinka paljon Vastarintaliikkeen aktivisteja Jyväskylän keskustaan oli kokoontunut, sillä olimme levittäytyneet muutaman sadan metrin alueelle pieniksi ryhmiksi. Poliisin esitutkintamateriaalivideolta esimerkiksi näkee mustaan Vakiopaine-huppariin pukeutuneen miehen, joka seurasi tapahtumaamme tiiviisti keskustassa ja joka oli paikalla myös ostoskeskuksen sisällä, kun välikohtaus oli alkanut. (Vakiopaine on vasemmiston suosima baari Jyväskylässä.)

Kun tilaisuutemme päättyi, emme poistuneet yhtenäisessä marssimuodossa vaan muutamien henkilöiden ryhminä. Välikohtaus alkoi, kun muutama äärivasemmistolainen kohtasi yhden ryhmistämme ostoskeskuksen tuntumassa. Arto Savolainen lähti juoksemaan aktivistejamme kohti ja yritti kädellä viittomalla kannustaa myös ystäviään mukaansa. Tästä alkoi välikohtaus, jota käräjillä nyt puidaan.

Kun tappelun äänet kantautuivat kadulle, juoksivat lähellä olleet aktivistit välittömästi ostoskeskukselle. Tilanne oli sekava ja lyhyt, joten valtaosa aktivisteistamme ei koskaan ehtinyt edes ostoskeskuksen sisälle. Kadulle jääneet aktivistit yrittivät selvittää mistä oli kyse, ja oliko ystäviemme kimppuun hyökätty.

Savolainen on tuomittu muun muassa vakavista huumausaine- ja väkivaltarikoksista. Hän on saanut ainakin kaksi tuomiota teräaseen kantamisesta julkisella paikalla. Toinen syyttäjänviraston päätös luvattomaan puukonkantamiseen liittyen on päivätty 23.12.2015 – siis vain muutama kuukausi katuaktivismiyhteenoton jälkeen. Savolainen on aiemmin suorittanut ehdottoman vankeustuomion. Savolainen on paitsi kantanut veitsiä julkisilla paikoilla hän on myös syyllistynyt ampuma-aserikokseen. Olisi siis kummallista syyttää aktivisteja ylireagoinnista, kun nämä vastasivat siihen, että Savolainen lähti juoksemaan näitä kohti viittoen samalla ystäviään mukaansa.

 

Ostoskeskuksen sisällä oli useita äärivasemmistolaisia

Esitutkintamateriaalin valvontakameravideot vahvistavat, että ostoskeskuksen sisällä todella oli myös muita vasemmistolaisia kuin kolme henkilöä, jotka ovat oikeudenkäynnissä nyt asianomistajia. Esimerkiksi Vakiopaine-huppariin pukeutunut mies – joka oli seurannut tapahtumaamme sivusta vähintään tunnin ajan ja huutanut solvauksia – seisoo valvontakameravideolla jähmettyneenä eikä edes yritä pelastaa ystäväänsä. Aktivistiemme lukumäärä ja nopea toiminta ilmeisesti yllättivät vastustajat.

Etenkin ostoskeskuksen ulkopuolella aktivistimme olivat epätietoisia tilanteen kulusta. Poliisi kiinniotti pian muun muassa kaksi aktiivia, joita syytetään nyt väkivaltaisen mellakan johtamisesta, vaikka poliisi ei onnistunutkaan osoittamaan yhtään konkreettista todistetta syytteidensä tueksi – kukaan ei antanut missään vaiheessa hyökkäys- tai mellakointikäskyjä. Hieman myöhemmin myös muut paikalla olleet kansallissosialistit otettiin kiinni.

Helsingissä vuotta aiemmin tapahtunut välikohtaus sekä Ny Tid -lehden artikkeli osoittivat, etteivät aktivistimme toimineet tilanteessa rikollisesti. Äärivasemmiston sisällä käytiin aktiivisesti keskustelua tapahtumastamme ja sen mahdollisesta estämisestä.

Poliisin kuulustelupöytäkirjoissa myös asianomistajat kertovat, että he ennakoivat Vastarintaliikkeen saapuvan viikonloppuna kaupunkiin. Äärivasemmistoa oli kokoontunut ostoskeskukseen, mutta he jähmettyivät tilanteen kärjistyttyä. Koska kaksi äärivasemmistolaista sai lopulta selvän fyysisen kurituksen, reagoi lehdistö Jyväskylän tapahtumiin täysin eri tavalla kuin Helsingin tapahtumiin.

Myös poliisi reagoi välikohtaukseen äärimmäisen aggressiivisesti. Useita aktivistejamme vangittiin moneksi viikoksi, vaikkei kukaan saanut välikohtauksessa vakavia vammoja eikä aseita käytetty. Kun Vapaus Pelissä -ryhmän perustanut äärivasemmisto uhkasi vain muutamaa kuukautta myöhemmin hyökätä isänmaalliseen 612-soihtukulkueeseen ja heitteli jopa palavia soihtuja kulkuetta kohti, poliisi vapautti kiinniotetut vasemmistolaiset heti seuraavana päivänä. Myös valtamedia valkopesi itsenäisyyspäivän tapahtumia eikä julkaissut esimerkiksi kiinniotettujen kommunistien nimiä.

Toisin sanoen valtamedia, hallitus ja poliisi tahtovat, että kansallismielinen liike on niin heikko ja itsepuolustuskyvytön, että tapahtumamme voidaan aina tarvittaessa lopettaa vasemmistohuligaanien avulla alla olevan videon tapaan:

Äärivasemmistoon valtamedia on valanut itseluottamusta esimerkiksi vähättelemällä heidän rikoksiaan tai jopa sensuroimalla kokonaan heille annetut poliittiseen toimintaan liittyvät rikostuomiot. Näin media on pyrkinyt vakuuttelemaan kulttuurimarxisteille, että nämä voivat käyttää väkivaltaa ilman, että he saisivat siviilielämässään kiusallista ”ääriliikkeen” leimaa otsaansa.

Jyväskylän välikohtauksesta tehtiin kansallinen spektaakkeli siksi, etteivät Vastarintaliikkeen aktivistit alistu väkivallan kohteiksi. Mikäli Jyväskylässä olisi pahoinpidelty kansallissosialisti, ei tämän viikon oikeudenkäynti olisi lööpeissä. Meillä on oikeus kokoontua ja puhua ajatuksistamme – eikä kukaan tule riistämään oikeuttamme väkivalloin.

 

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat