Amerikkalaiset kasvattavat asevarastojaan Norjassa

Norjan maaseudulla käy kuhina. Tankkeja, panssaroituja ajoneuvoja ja suuria määriä muuta amerikkalaisten sotilaskalustoa kuljetetaan luoliin sodan varalle.

Yhdysvaltojen merijalkaväen tehtäviin kuuluu järeiden asevarastojen ylläpitäminen eri mantereilla. Muun muassa Norja on antautunut maailmanpoliisin asevarikoksi. Kalustoa on käytetty aiemmin sionistisissa sodissa; suuri osa Norjan uumenissa säilytetyistä aseista päätyi käytettäväksi katastrofaalisessa hyökkäyksessä Irakiin, mikä syöksi maan terrorismin ja kansanmurhien kierteeseen.

Norja allekirjoitti aseiden varastointisopimuksen Yhdysvaltojen kanssa jo 1981. Kalustoa säilytetään Keski-Norjassa. Washington Post –lehti kertoo, että tällä hetkellä varastoja täydennetään rivakasti. Tilanne Ukrainassa on räjähdysherkkä, eikä amerikkalaisilla ole aikomustakaan antaa länsimielisen juutalaisen Petro Porošenkon hallinnon kaatua.

norway-caves

Norjan varastojen laajentamisesta alettiin keskustella Amerikassa jo ennen Ukrainan kriisin puhkeamista. Vuoden 2014 tapahtumat ovat nopeuttaneet päätöksentekoa, ja Yhdysvallat aikookin pian kuljettaa Norjaan paljon uusia tankkeja sekä muita sotilasajoneuvoja.

Amerikan asevoimilla on käytössään noin 700 000 neliöjalkaa tilaa Norjassa. Kuuden onkalon lisäksi heillä on käytössään kaksi lentokenttää. Norjalaisille äänestäjille järjestelyä on perusteltu kummallisesti sillä, että amerikkalaiset ”suojelisivat” Norjaa, mikäli maahan joskus hyökättäisiin.

Washington Post

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat