Emma Goldman – anarkofeminismin perustaja

Anarkistien itsenäisyyspäivämellakoiden vuoksi julkaisemme Kansallisen Vastarinnan artikkelin äärivasemmistolaisen liikkeen ideologisista juurista. Magneettimedia oli puolestaan paikalla isänmaallisessa 612-kulkueessa ja tulee julkaisemaan tapahtumasta artikkelin tällä viikolla.

Vuonna 1920 julkaistussa artikkelissa Winston Churchill (josta myöhemmin tuli Englannin pääministeri palvellakseen juutalaisia intressejä ja johtaakseen sotaa kansallissosialistista Saksaa vastaan) kehottaa juutalaisen valtion perustamiseen. Tätä juutalaista päämäärää palveli myös juutalainen salaliitto, joka oli ”1800-luvun vallankumouksellisten ryhmien liikkeellepaneva voima”.

Churchill tiivistää: ”Spartacus-Weishauptsin päivistä Karl Marxiin ja siitä edelleen Trotskiin (Venäjä), Bela Kuniin (Unkari), Rosa Luxemburgiin (Saksa) ja Emma Goldmaniin (Yhdysvallat) tämä maailmanlaajuinen vallankumouksellinen salaliitto on vaikuttanut ratkaisevasti sivilisaation alasajoon ja yhteiskunnan uudelleenrakentamiseen perustuen kehityksen pysähtymiseen, kateelliseen pahansuopuuteen ja mahdottomaan samanarvoisuuteen.”

Vähemmän tunnettu Churchillin mainitsema juutalaistaustainen juonittelija on Emma Goldman. Kyseisellä naispuolisella agitaattorilla on kuitenkin ollut suuri vaikutus nykypäivän kulttuurimarxismiin. Hän oli tienraivaaja feministi- ja seksuaalivapautusliikkeille, syntyvyyden säätelyn (mm. abortin) kannattaja ja homoliikkeen agitaattori. Goldman puhui avioerojen ja siveettömyyden puolesta ja oli sitä mieltä, että perhe on sosiaalinen konstruktio. Goldman eli kuten opetti: tilaisuuden tullen hän myi itseään hankkiakseen rahaa anarkistiselle asialle. Goldman halusi tuhota valtioinstituution asettaakseen universalismin sen tilalle.

Emma Goldman syntyi 27. kesäkuuta 1869 Kaunasissa, Venäjällä (nykyisessä Liettuassa) ortodoksijuutalaiseen perheeseen. Vuonna 1885 Goldman muutti Rochesteriin, New Yorkiin. Pian tämän jälkeen Goldman tapasi toisen juutalaisen emigrantin, Jacob Kershnerin, tehtaassa, jossa molemmat työskentelivät. Pariskunta avioitui 1887, mutta he erosivat jo vuosi jälkeenpäin. Liitto sai kolauksen jo hääyönä Goldmanille selvittyä Kersherin olleen impotentti. Eronsa johdosta Goldman ajettiin pois juutalaisyhteisöstä kuten myös oman uskonnollisen perheensä parista. Hän pakkasi laukkunsa ja lähti Rochesteriin New York Cityn kupeeseen.

Jo tuolloin Emma Goldman alkoi kiinnostua anarkismista. Anarkismi eli vahvasti tuon ajan USA:ssa, ja toimintaa johtivat suureksi osaksi juutalaiset. Goldmanin perhe ei ollut ainoa juutalaisperhe, joka oli muuttanut USA:han 1800-luvun lopulla. Itä-Euroopassa kansa oli vuosisatojen aikana noussut kapinaan juutalaisten veronperinnän, alkoholin myynnin, pankkitoiminnan ja koronkiskonnan vuoksi. Nämä niin sanotut pogromit räjähtivät käsiin 1800-luvun lopulla, ja tämä pakotti Itä-Euroopan juutalaiset muuttamaan. Monet muuttivat USA:han ja ottivat osaa vallankumoukselliseen toimintaan valtiota vastustaakseen – anarkistiliikkeen riveissä.

Ensimmäisenä päivänään New York Cityssä Goldman tapasi kaksi miestä, jotka muuttivat hänen elämänsä. Eräässä kahvilassa Goldman tapasi liettuanjuutalaisen anarkistin Alexander Berkmanin, josta tuli myöhemmin Goldmanin kumppani. He menivät yhdessä kuuntelemaan radikaalin aikakauslehti Die Freiheitin toimittajaa Johann Mostia. Most oli ”käytännön propagandan” puolestapuhuja – suoria väkivaltaisuuksia ja massan yllyttämistä niihin. Johann Most oli myös juutalainen. Goldman vaikuttui Mostin tulisesta puheesta. Most puolestaan otti tehtäväkseen Goldmanin valmentamisen virallisten puheiden pitoon.

Goldman tuli tunnetuksi väkivaltaan yllyttävistä puheistaan, joita vastaan häntä nostettiin syytteet ja joista hänet myös tuomittiin. Hän oli osallinen myös poliittisen murhan suunnittelussa.

Terästehtaalla Pennsylvaniassa puhkesi 1892 lakko, jonka seuraukset olivat kohtalokkaita. Väkivaltaisuudet puhkesivat lakkolaisia suojelleiden 300 vahdin ja aseistettujen työläisten välillä. Mellakan tulitaistelussa kuoli seitsemän vartijaa ja yhdeksän lakossa ollutta työläistä. Tehtaan omisti teollisuusporho Henry Clay Frick. Koska enemmistö maan sanomalehdistä oli lakkolaisten puolella, Goldman ja Berkman päättivät ratkaista tilanteen murhaamalla Frickin. Suunnitelma oli, että Berkman toteuttaisi murhan ja Goldman selittelisi motiivia jälkikäteen. Koko suunnitelma epäonnistui täysin. Kolmesta pistoolin laukauksesta ja monesta puukonviillosta huolimatta Frick jäi henkiin. Työläiset pahoinpitelivät Berkmanin ja hänet tuomittiin 22 vuodeksi vankilaan. Sekä työläiset että anarkistit tuomitsivat murhayrityksen. Goldmanin valmentaja Most syytti Berkmania Frickin murhasta sillä perusteella, että tämä olisi yrittänyt hankkia sympatiaa Frickille. Goldman vastasi lyömällä Mostia hevospiiskalla avoimen luennon aikana.

Vaikka Emma Goldman oli pettynyt valmentajaansa tämän asetuttua puolustuskannalle ”käytännön propagandan” vastustajana, oli Goldman kuitenkin siinä asemassa, että hän pystyi vakuuttamaan muita väkivaltaisen toiminnan oikeellisuudesta. Vuonna 1893 Goldman puhui 3 000 ihmiselle Union Squarella, minkä jälkeen hänet tuomittiin väkivaltaan yllyttämisestä. Poliisin agentti pystyi todistamaan Emma Goldmanin kehottaneen yleisöä aseistautumaan poliisia vastaan. ”Tiedämme, että poliisilla on aseet, mutta tiedämme myös, mistä ne tavoittaa.” Yleisön vastaus oli: ”Tiedämme, mistä voimme ostaa aseita.” Puheen lopetus kuului seuraavasti: ”Nyt tiedätte, mitä tehdä – valmistautukaa. Kauan eläköön anarkia!” Goldman tuomittiin vuodeksi vankilaan kapinan lietsonnasta.

Kun Goldman kymmenen kuukauden kuluttua vapautui, hän oli tullut tunnetuksi. Hän piti ensimmäisen maanlaajuisen luentokiertueensa ja lähti ulkomaille järjestääkseen kansainvälisen anarkistikongressin Pariisin ulkopuolella. Goldmanilla meni paremmin kuin aikoihin, mutta uusi takaisku oli pian tulossa.

Yksi heistä, joka sai inspiraationsa anarkistiselta agitaattorilta, oli Leon Czolgosz, joka murhasi 6. syyskuuta 1901 Yhdysvaltain presidentti William McKinleyn. Syy murhan vähälle huomiolle on, että murhaaja ei ollut vain anarkisti, vaan myös juutalainen emigrantti Puolasta. Czolgosz tunnusti kuulusteluissa kuunnelleensa Goldmanin puhetta Clevelandissa. Kuulustelun aikana hän myös kertoi, että ”Goldmanin oppi kaikkien hallitsijoiden hävittämisestä sai minut ajattelemaan” ja että ”luennolta lähtiessäni olin päätökseni tehnyt”. Czolgoszin lausunnon perusteella Emma Goldman ja kymmenen muuta johtavaa anarkistia pidätettiin. Turvallisuuspalvelun mukaan Goldman ja Czolgosz oli nähty useita kertoja yhdessä aina ilta-aikaan, ja he olivat olleet yhdessä myös McKinleyn murhailtana. Todisteet Goldmania vastaan eivät kuitenkaan riittäneet, ja hänet vapautettiin kahden viikon jälkeen.

Czolgosz teloitettiin sähkötuolissa kuukausi jälkeenpäin, ja Goldman joutui uusiin vastoinkäymisiin, koska hän oli osoittanut sympatiaa Czolgoszille. Goldman tuomitsi ne anarkistit, jotka olivat hylänneet Czolgoszin. Lehdistö kohteli nyt kaltoin anarkistista liikettä, ja Goldmaniin suhtauduttiin rikollisena. Hän vetäytyi vähäksi aikaa julkisuudesta, mutta teki jo pian paluuta.

Vuonna 1906 Goldman alkoi julkaista anarkistilehti Mother Earthia, jonka toimitus koostui radikaaleista anarkisteista. Julkaisussa Goldman toi esille ajatuksiaan seksuaalivapautusliikkeestä, homoseksuaalisuudesta, syntyvyyden säätelystä, feminismistä, ateismista ja valtioinstituution tuhoamisesta. Goldmanin vallankumouksellisen työn tarkoitus ei ollut kuitenkaan parantaa työläisten asemaa, vaan pikemmin saada heidät puolelleen aivan toisenlaisen päämäärän vuoksi. Jo vuonna 1895 Goldman totesi, että ”avain anarkistiseen vallankumoukseen on moraalin vallankumouksessa”.

Goldman halusi kääntää päälaelleen kaikki yhteiskunnan normit ja asettaa universalismin vallitsevaksi tilaksi. Parhaiten tähän asennoituivat jo kosmopoliittisesti ajattelevat juutalaiset. Vuonna 1906 Goldman kirjoitti: ”Juutalaiset ovat oman maan kaipuun vuoksi kehittäneet ja ihannoineet kosmopoliittisia ajatuksiaan […] he ovat tehneet työtä sen suuren hetken eteen, jolloin maapallo on kaikkien yhteinen koti riippumatta rodusta tai alkuperästä.”

Moni juutalainen anarkisti ajatteli valtioinstituution hävittämisen palvelevan juutalaisia intressejä. Venäjänjuutalainen anarkistijohtaja Vsevolod Mikhailovich Eikhenbaum puhui avoimesti: ”Tämän päivän yhteiskunnan tuho ja sen rakentaminen täysin erilaisen sosiaalisen järjestyksen mukaan johtaa lopulliseen voittoon nationalistisesta rutosta ja sen mukana antisemitismistä.”

Vaikka Goldman ateistina otti etäisyyttä ortodoksijuutalaisuudesta ja puhui ”yhdestä kodista kaikille taustaan tai rotuun katsomatta”, hän ajatteli, että juutalaista identiteettiä oli suojeltava: ”Olin sitten sionisti tai nationalisti, olen työskennellyt juutalaisten oikeuksien puolesta ja jokaista yritystä vastaan estää niitä toteutumasta ja kehittymästä”.

Amerikanjuutalainen professori Gerald Sorin, joka opettaa sekä amerikkalaisia että juutalaisia opintoja State University of New Yorkissa, on tutkimuksessaan vuodelta 1985 analysoinut Emma Goldmania ja aikakauslehti Mother Earthia. Hän tuli siihen tulokseen, että lehden sisältö oli puhtaan juutalaista:

”Aikakauslehti Mother Earth, jota Emma Goldman julkaisi vuodesta 1906 vuoteen 1917, oli sivu toisensa jälkeen täynnä jiddišinkielisiä kertomuksia, otteita Talmudista ja käännöksiä Morris Rosenfeldin runoista. Ja eikä tässä vielä kaikki: Se, että Emma Goldman oli vannoutunut anarkisti, ei estänyt häntä puhumaan avoimesti ja usein juutalaisten taakasta, jota he maan päällä kantavat antisemitismi elävänä vihollisenaan. Ilmeistä on, ettei Emma Goldmanin usko anarkismiin ja universalismin korostukseen johtunut siitä, että hän olisi luopunut juutalaisesta identiteetistään.”

14 vuoden jälkeen Berkman vapautui vankilasta ja työskenteli vuodesta 1907 samaiselle aikakauslehdelle. Goldman ja Berkman pidätettiin 1917 kehotettuaan yhdessä antimilitaristien ja internationalistien kanssa amerikkalaisia kieltäytymään asepalveluksesta ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Vankila-ajan jälkeen Goldman ja Berkman karkotettiin yhdessä pääosin juutalaisista koostuneiden 200 anarkistiemigrantin kanssa Neuvostoliittoon. Muistioon, joka tehtiin kaksikon vankilassaoloaikana, Edgar J. Hoover, Yhdysvaltain oikeusministeriön tiedusteluosaston ja sittemmin FBI:n johtaja, kirjoitti seuraavaa: ”Emma Goldman ja Alexander Berkman ovat kiistatta kaksi maan vaarallisinta anarkistia, ja heidän paluunsa yhteiskuntaan tulee aiheuttamaan kohtuuttomasti vahinkoa.”

Noihin aikoihin bolsevikkivallankumous oli vastikään puhjennut, ja Goldman ja Berkman olivat ”autuaita” saadessaan olla todistamassa korkeinta ”yksilönvapautta”. Pian saatiin kuitenkin nähdä, ettei sitä väkivaltaa, jota harjoitettiin anarkisteja vastaan USA:ssa, voitu verrata heidän hengenheimolaistensa kokemuksiin Neuvostoliitossa.

Vaikka Lenin vakuutteli bolsevikkien jättävän anarkistit rauhaan, heitä vangittiin ja tapettiin järjestelmällisesti sisäisessä kapinassa. Illuusioonsa pettyneenä Goldman lähti bolsevistisesta paratiisistaan ja oleskeli hetken Euroopassa. Siellä hän joutui lyhyen ajan kuluttua konfliktiin kommunistien ja anarkistien kanssa tuomittuaan bolsevikit. Kukaan ei halunnut kuulla Goldmanista mitään.

Goldman palasi USA:han 1933, jolloin lehdistö suitsutti hänen aikaansaannoksiaan. Espanjan sisällissodan aikana Goldman sai mahdollisuuden elää anarkistien ja syndikalistien hallitsemassa yhteiskunnassa. Ajan myötä hän myös kritisoi espanjalaista anarkismia, koska tämä ei irrottautunut valtiollisesta rakenteesta – samalla tavoin hän kritisoi aikanaan bolsevikkeja.

Emma Goldman menehtyi vuonna 1940 Kanadassa. Hän on esikuva monelle tämän päivän anarkistille, kommunistille ja feministille.

Alkuperäinen artikkeli Kansallisen Vastarinnan sivuilla.

Aiheesta lisää:

Juutalaisten rooli bolsevikkivallankumouksessa Venäjällä
Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
Video: Valkoisten kansanmurha ja juutalaisten rooli
Video: juutalaiset ja vapaa maahanmuuttopolitiikka
Kritiikin kulttuuri: Evolutiivinen analyysi juutalaisten osallisuudesta 1900-luvun älymystön ja politiikan liikkeisiin
Poliittisen korrektiuden alkuperä