Mistä juutalaisten rooli poliittisessa eliitissä johtuu, osa 2

Artikkelisarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin juutalaisten ”asiantuntijoiden” roolia muun muassa Yhdysvaltojen ulkopolitiikassa. Toinen osa käsittelee juutalaistaustaisten ”asiantuntijoiden” epäonnistumista talouspolitiikassa.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeri on juutalainen Jack Lew, joka aloitti tehtävässä 2013. Hän johtaa erittäin itsetietoista juutalaisryhmää, joka määrää usein sekä Amerikan ulko- että talouspolitiikasta. Lew’n joukkoon kuuluvat muun muassa kauppaedustaja Michael Froman, kauppaministeri Penny Pritzker, kansallisen talousneuvoston entinen johtaja Lawrence Summers sekä keskuspankin johtaja Janet Yellen.

Jack Lew ja Michael Froman ovat ajaneet johdonmukaisesti talouspolitiikkaa, joka on rikastuttanut väestön varakkainta yhtä prosenttia entisestään, mutta samalla ajanut miljoonat keskiluokkaiset amerikkalaiset köyhyyteen ja kurjuuteen.

Lew ja Froman tahtovat solmia vapaakauppasopimuksia Euroopan, Aasian ja latinalaisen Amerikan kanssa. Vapaakauppasopimukset ovat jo nyt ajaneet suuret yritykset Amerikasta ulkomaille, pahentaneet työttömyystilannetta, lisänneet varallisuuseroja, pahentaneet työolosuhteita ja leikanneet palkkoja.

Lew’tä on epäilty jopa kongressille valehtelusta. Hän on antanut poliitikoille virheellistä tietoa valtionvelan koosta ja kasvuvauhdista. Koska Lew on verkostoitunut hyvin, hän vältti kuitenkin rikossyytteet. Hän on Harvardin ja Georgetownin eliittiyliopistojen kasvatti – kuten muutkin kaltaisensa amerikanjuutalaiset päättäjät.

Kauppaministeri Penny Pritzkerin tausta on Harvardin ja Stanfordin huippuyliopistoissa. Chicagolaismiljardööri työskenteli Barack Obaman 2008 presidenttikampanjan rahoitusjohtajana. 2012 Pritzker oli Obaman vaalikampanjajärjestön puheenjohtaja. Pritzker on Chicagon sionistijuutalaisen yhteisön lojaali jäsen, joka on pitänyt huolen siitä, että Obama tekee ulkopolitiikkaa asettaen Israelin aina etusijalle.

Pritzkerin nousun Yhdysvaltojen politiikan huipulle olisi pitänyt olla kansainvälinen skandaali, sillä hän on saanut 460 miljoonan dollarin sakot rikollisesta pankkitoiminnasta. Pritzkerin Superior Bank of Chicago kyni miljoonia hyväuskoisia köyhiä ja keskiluokkaisia asuntovelallisia sekä sijoittajia. Juutalainen pankki ehti kääriä koronkiskonnasta miljardien dollareiden voitot ennen kaatumista.

Obaman mielestä oli kuitenkin hyvä idea nimittää juutalainen talousrikollinen kauppaministeriksi – olihan tämä järjestänyt presidentin vaalirahoituksen! Pritzker liittoutui heti Lew’n ja Fromanin kanssa lobatakseen uusien vapaakauppasopimusten puolesta. Pritzkeriä ei tietenkään ole haitannut, että vapaakauppasopimukset ovat jo nyt koituneet työntekijöiden ja ympäristön kohtaloksi.

Pritzkerin ja hänen ystäviensä strategia on yksinkertainen. Liiketoiminnan voitot on yksityistettävä ja kohdistettava mahdollisimman kapea-alaiselle globaalille eliitille. Riskit – kuten vapaakaupan synnyttämä työttömyys – on sen sijaan sosialisoitava eli jätettävä yhteiskunnan ja veronmaksajien huoleksi.

Pankkien vapauttaminen ja Venäjän ryöstäminen

Tohtori Michael Froman on Obaman kauppaedustaja. Hän on suorittanut tutkintoja Princetonissa, Harvardissa ja Oxfordissa.

Clintonin aikana hän työskenteli johtotehtävissä valtiovarainministeriössä, minkä lisäksi hän on toiminut ”kansallisen turvallisuuden” neuvonantajana Obamalle. Jälkimmäisessä roolissa hän ajoi jatkuvasti poliisin urkintavaltuuksien lisäämistä ja kansalaisiin kohdistuvaa vakoilua.

Froman on myös Tyynenmeren alueen TPP-vapaakauppasopimuksen isä. Yksi TPP:n tavoitteista on saartaa Kiina ja estää maan maailmanpoliittisen vallan kasvaminen. TPP uhkaakin tuhota jopa 500 amerikkalaisyrityksen tulevaisuuden Kiinassa sekä rampauttaa Kiinan ja Yhdysvaltojen satojenmiljardien dollareiden kauppasuhteet.

Froman on yksi Obaman hallinnon ankarimmista ”Aasian sotahaukoista”; hänen aggressiivinen politiikkansa vaarantaa lukemattomien Kiinan-viennistä riippuvaisten yritysten toiminnan.

Emme saa toki unohtaa myöskään Lawrence Summersia, joka on johtanut Harvardin yliopistoa. Lopulta juutalainen ”talousnero” potkittiin laitoksesta kuitenkin ulos, sillä opetushenkilökunnan mukaan hän ei ”nauttinut muiden luottamuksesta”. Summers sai lopulta tukea vain Harvardin paatuneimmilta sionistiaktivisteilta.

Summers ja hänen juutalainen ystävänsä, keskuspankin entinen johtaja Alan Greenspan ajoivat pankkitoiminnan valvonnan karsimista, mikä johti 2008–2009 kansainväliseen finanssikriisiin. Greenspanin ja Summersin koronkiskontapolitiikka nosti työttömyysluvut pilviin, ajoi kolme miljoonaa kotitaloutta ulosottoon ja siirsi biljoona dollaria veronmaksajien rahaa yksityisille pankeille ”pelastusoperaatioiden” välityksellä.

Summers johti kampanjaa Glass–Steagall-lain kumoamiseksi. Glass–Steagall-laki oli säädetty 1930-luvulla suuren laman jälkeen; se rajoitti rahoitusmarkkinoilla tapahtuvaa keinottelua, rikollista pankkitoimintaa ja koronkiskontaa. Laki oli torjunut tehokkaasti uusien laajamittaisten pankkikriisien syntymisen. Ei ihme, että Summers inhosi sitä. Kun laki viimein kumottiin 1999, aloittivat pankit jälleen uhkapelin tallettajien varoilla – tunnetuin seurauksin.

Lawrence Summers työskenteli valtiovarainministeriössä alivaltiosihteerinä 1993, varavaltiovarainministerinä 1995 ja valtiovarainministerinä 1999. Neuvostoliiton romahdettua hän ”avusti” Boris Jeltsinin rappiojuopoista koottua ”asiantuntijakaartia” ja neuvoi näitä yksityistämään Venäjän talouden. Lopputulos oli arvattavissa: järjestäytynyt rikollisuus ryöväsi yli 500 miljardin dollarin edestä julkista omaisuutta, pankkeja ja luonnonvaroja. Mafiosot maksoivat Harvardin sionisteille tuntuvat palkkiot ”liikevoitoistaan”.

Harvardissa Summers johti katkeraa taistelua Israel-kriittisiä opiskelijoita vastaan. Hän kutsui BDS-boikottiliikkeen aktivisteja ”antisemitisteiksi” ja ”itseään vihaaviksi juutalaisiksi”. Summers käytti johtajanasemaansa kyynisesti hyväkseen yrittäessään lakkauttaa opiskelijoiden sananvapauden.

Summersin erottamiseen johtanut viimeinen niitti oli kuitenkin se, että hänen ja venäjänjuutalaisen Harvard-professori Andrei Shleiferin johtama sisäpiiri oli käärinyt huikeat voitot Venäjän yksityistämisorgioista. Summersin erottamista vaatineen henkilökunnan mukaan kyse oli peruuttamattomasta ”taloudellisesta eturistiriidasta”.

Koronkiskojat ”työväen” asialla

Harvardissa on opettanut myös juutalainen Robert Reich, joka omien sanojensa mukaan ”ajaa amerikkalaisen työväen asiaa”. Reichin tausta on Yalen yliopistossa; 1993–1997 hän työskenteli Clintonin hallituksen työministerinä.

Reichin kaudella ammattiyhdistysten jäsenmäärät romahtivat, minkä lisäksi hallitus sääti uusia työntekijöiden järjestäytymistä rajoittavia lakeja. Minimipalkkoja tietysti leikattiin. Reich pysyi virassaan jopa sen jälkeen, kun Kanadan, Yhdysvaltojen ja Meksikon välinen NAFTA-vapaakauppasopimus solmittiin. NAFTA tuhosi yli kaksi miljoonaa amerikkalaista teollisuustyöpaikkaa, joiden aiemmin uskottiin olevan turvassa globalisaatiolta.

”Työväen ystävä” pysyi virassaan, vaikka presidentti Clinton pommitti Jugoslaviassa työntekijöiden itsensä johtamia tehtaita. Reichiä ei haitannut lainkaan, että Yhdysvallat hyökkäsi Haitiin ja pakotti paikallisen hallituksen tekemään ankaria uusliberaaleja ja työntekijöiden oikeuksia polkevia ”rakenneuudistuksia” talouteensa.

Reich ajoi ”työväen asiaa” tukemalla hallitusta, joka kasvatti radikaalisti amerikkalaisten varallisuuseroja ja purki pankkisääntelyä. Reich katsoi tyytyväisenä sivusta, kun Israel murskasi palestiinalaisia ammattiyhdistyksiä ja vainosi työntekijöitä.

Verisen ministerinpestinsä päätyttyä Reich siirtyi opettamaan Kalifornian yliopistoon (Berkeley) mojovalla 243 000 dollarin vuosipalkalla. Reich ei tee käytännössä mitään huippupalkkansa eteen; hän ”opettaa” kaksi tuntia viikossa ja käyttää ”opintomateriaalina” omia lehtikolumnejaan.

Vapaa-ajallaan (jota hänellä riittää!) Reich kirjoittaa teennäisiä ”uusliberalismia ja epätasa-arvoa kritisoivia” kirjoja, jotka ovat räikeässä ristiriidassa hänen tekemänsä politiikan kanssa. ”Sorretun työväen” johtavana älykkönä itseään pitävä juutalainen varmaan itkee aina matkalla pankkiin: hän saa 40 000 dollarin palkkion jokaisesta pitämästään 45 minuutin esitelmästä! Reich nettoaa tunnissa keskimäärin 6 kertaa enemmän kuin kritisoimansa amerikkalaisyritysten toimitusjohtajat!

Nimekkäät tapausesimerkit osoittavat, että johtavien juutalaispoliitikkojen akateemiset ”huippusuoritukset” ovat rajussa ristiriidassa heidän katastrofaalisten poliittisten saavutustensa kanssa.

Rasistinen myytti juutalaisten ”ainutlaatuisesta älykkyydestä ja ammattitaidosta” perustuu siihen, että juutalaiset saavat keskimääräistä useammin erilaisia kunnianimityksiä, palkintoja ja huippuvirkoja.

Kuten esimerkit osoittavat, palkinnot ja virat heijastavat kuitenkin vain amerikkalaisen poliittisen järjestelmän hyvävelikorruptiota, eivät virkoihin nimitettyjen todellista ammattitaitoa. Kun pääsee sisäpiiriin, edes pahimmista epäonnistumisista ei rangaista – niistä palkitaan!

Rikollisuuden huippuammattilaiset

Juutalaistaustaiset ulkopolitiikan raskassarjalaiset ovat todistetusti valehdelleet ja johtaneet yhteiskuntaa harhaan lobatessaan esimerkiksi Irakin sodan puolesta.

He valehtelivat sodan kuluista ja kestosta, ja he loivat kasvualustan ääri-islamistiselle terrorismille. He tekivät yhteistyötä Israelin tiedustelupalveluiden kanssa ja pyrkivät aktiivisesti hiljentämään amerikkalaistiedustelun, jonka mukaan Saddam Husseinista ei ollut vaaraa.

Heidän lobbaamansa Iran-pakotteet ovat aiheuttaneet miljardien dollareiden menetykset Amerikan kansantaloudelle. Viimeisen 30 vuoden aikana he ovat siirtäneet yli 110 miljardia dollaria veronmaksajien rahaa Israelin juutalaisille. He ovat varmistaneet, että palestiinalaiset tulevat jatkossakin elämään pakotetussa köyhyydessä. He ovat luovuttaneet amerikkalaisia valtionsalaisuuksia Israelin juutalaisille ja valehdelleet samalla äänestäjille olevansa ”isänmaallisia amerikkalaisia”.

…Ja silti heitä kutsutaan julkisuudessa alansa huippuammattilaisiksi!

Juutalaistaustaisten ”huippuammattilaisten” saavutukset taloudessa eivät ole lainkaan parempia. Heidän uusliberaalista politiikasta ovat hyötyneet ainoastaan Wall Streetin keinottelijoiden rikkain sisäpiiri, jonka etuja Greenspan, Summers, Bernanke ja kumppanit ovat vuosikymmenten ajan ajaneet. Heidän rakentamansa finanssikriisi ajoi miljoonat amerikkalaiset ulos kodeistaan ja työttömiksi.

Kun kriisi puhkesi, heidän ”ratkaisunsa” oli siirtää yli biljoona dollaria veronmaksajien rahoja Wall Streetin sisäpiirille. Samalla kun keskiluokan kurjistuminen, infrastruktuurin rappio ja työttömyyskriisi kärjistyvät, törsäävät politiikan ”huippuammattilaiset” yhä suurempia summia Lähi-idän sotiin ja suurille pankeille. Heidän ajamansa vapaakauppasopimukset ovat olleet katastrofi teollisuudessa työskenteleville amerikkalaisille.

Kokonainen sukupolvi työväenluokkaisia amerikkalaisia on pakotettu köyhyyteen, josta ei ole poispääsyä. Ainut voittaja on finanssikeinottelijoiden luokka, joka on levittäytynyt Yhdysvalloista maailman jokaiseen kolkkaan.

Väestön rikkainta 0,1 prosenttia edustavat huijarit saavat huippuvirkoja vuoroin Washingtonista ja vuoroin Wall Streetiltä. Mikäli talouspolitiikkaa mitattaisiin kasvun, budjetinhallinnan, oikeudenmukaisuuden ja työpaikkojen määrän avulla, artikkelissa esittelemäni ”eliitti” olisi jo kollektiivisesti kirottu alimpaan helvettiin.

Menestystä voi toki mitata muillakin tavoilla, ja tietyssä mielessä Greenspan, Summers, Cohen, Perle ja kumppanit ovat olleet varsin nokkelia. He ovat pelastaneet rikolliset pankkiirikollegansa, ryövänneet koko maailmantalouden vapaakauppasopimuksilla, tuhonneet lukuisia Israelin vihaamia valtioita, eristäneet Iranin, varmistaneet Palestiinan etnisen puhdistuksen jatkumisen ja taanneet, ettei Irak tule enää nousemaan jaloilleen. He ovat siis äärimmäisen ammattitaitoisia rikollisia – sitä ei käy kiistäminen!

Harvardin, Yalen ja muiden huippuyliopistojen sionistisen eliitin terävin kärki on siis palvellut ansiokkaasti rahoittajia mutta pettänyt teollisuuden ja tuottajat. He ovat vahvistaneet Israelia mutta samalla ryövänneet Yhdysvallat.

Huippuyliopistot palvelevat rahoittajiaan kasvattamalla opiskelijoista eliitin uskollisia palvelijoita ja tulevaisuuden eliitin jäseniä. Viimeisten vuosikymmenten kehitys osoittaa, että amerikkalaisen eliitin etninen koostumus on vuosi vuodelta yhä kapea-alaisempi.

Eliitti pyrkii vaientamaan Israel-kriitikot ja estämään pankkien poliittisen kontrollin. Taloudessa he ajavat rikkaimman yhden prosentin (tai pikemminkin promillen) etua. He ovat turvanneet selustansa ottamalla haltuun niin korkeakoulut kuin pankit ja hallituksenkin. Kun yhteiskunta ajautuu kriisiin heidän politiikkansa seurauksena, he eivät koskaan joudu vastuuseen.

*”Sionisti” ei ole kiertoilmaus sanalle ”juutalainen”. Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla siksi, että he ovat juutalaisia. Sellaisen väittäminen olisi Suomessa rikollista.

 

Lue alkuperäinen artikkeli kokonaisuudessaan The Unz Review’n sivuilta!