Nelson Mandela – terroristi

Pelkurit ovat kauhuissaan,
Ammu, ammu,
Ammu, ammu,
Pelkurit ovat kauhuissaan,
Ammu, ammu,
Ammu buuri,
Ammu, ammu,
Ammu buuri

Vapaasti käännettynä alkua Afrikan kansalliskongressi ANC:n laulusta ”Ammu Buuri”, jota lauloi rauhannobelisti Nelson Mandela yhdessä ANC:n ja tämän terroristisen siiven, Umkhonto we Sizwen (suom. Kansakunnan keihäs) eli MK:n kanssa. Tämän laulun oppeja noudatti Mandela, ja niitä noudatetaan vielä tänä päivänä Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurhassa, vaikka virallisesti laulu onkin jo kielletty. Nykyään tätä selitellään sillä, ettei viesti kohdistu yksilöihin, vaan sortaviin rakenteisiin. (1) Minkähän takia tämä kuulostaa kumman tutulta – onko jotain samanlaista kuultu Suomessakin A-Studiossa?

Nelson Mandela syntyi vuonna 1918 ja päätyi 1940-luvulla opiskelemaan lakia Witwatersrandin yliopistossa Johannesburgissa. Täällä hän ystävystyi liberaalien ja kommunististen opiskelijoiden kanssa, joiden joukossa oli paljon juutalaisia, kuten Nat Bregman, Harold Wolpe, Joe Slovo (alun perin Yossel) ja Ruth First. Töitä Mandela löysi juutalaiselta Lazar Sidelskyltä. Näinä vuosina Mandela aktivoitui poliittisesti, liittyi mukaan ANC:hen vuonna 1944 ja päätyi mukaan perustettaessa ANC:n nuorisosiipeä. Lakiopintojaan Mandela ei puolestaan toistuvista yrityksistään huolimatta saanut valmiiksi, ja vuonna 1949 tutkinto evättiin.

Yhteyksiensä valossa ei olekaan kummallista, että kommunismi alkoi kiehtoa Mandelaa 1950-luvulla, vaikka 1940-luvun puolella hän ei aatteelle vielä lämmennytkään, koska hän näki taistelun rodullisena. Esimerkiksi vielä vuonna 1950 Mandela vastusti kansainvälisen työläisten päivän yleislakkoa apartheidia vastaan, koska siihen osallistui myös muita kuin mustia. Ystäviensä kehotuksesta hän alkoi kuitenkin perehtyä marxilaiseen kirjallisuuteen; hän luki esimerkiksi Marxin, Leninin ja Maon teoksia. Mandela viehättyi marxilaisesta ajatuksesta luokattomasta yhteiskunnasta ja hän näki sen yhteensopivana afrikkalaisten traditioiden kanssa.

Mandelalla oli osuutensa ANC:n saamisessa väkivaltaisen toiminnan tielle. Jo vuonna 1955 hän näki väkivallan ratkaisuksi apartheidiin, ja hän kehotti ANC:n johtoa hankkimaan aseita. Vuonna 1960 rotuerot olivat kärjistyneet pahemmin mellakointiin, ja tilanne tuntui olevan kypsempi aseelliselle toiminnalle. ANC:n ja Etelä-Afrikan kommunistisen puolueen SACP:n radikaalit perustivat vuonna 1961 Umkhonto we Sizwen eli MK:n, jonka johdossa olivat Nelson Mandela ja Joe Slovo. Jäsenistä suuri osa oli kommunisteja ja juutalaisia.

Joulukuussa aloitettiin ensimmäinen sabotaasikampanja, mutta jo tässä vaiheessa oli selvää, ettei toiminta jää pelkän sabotaasin tasolle. Slovo kommentoi kampanjaa seuraavasti: ”Kukaan ei uskonut, että sabotaasitaktiikka johtaisi rasistisen valtion kaatumiseen. Se olisi ensimmäinen osa ’kontrolloitua väkivaltaa’, suunniteltu palvelemaan useita tarkoituksia.” MK aloitti toimintansa 57 pommi-iskulla 16. joulukuuta ja jatkoi pommituksia uudenvuodenaattona.

Vuosina 1961–1962 Mandela kierteli maata valmistellen mielialaa väkivaltaiselle vastarinnalle pitäen salaisia kokouksia. Lisäksi hän kävi eri Afrikan maissa hankkimassa ulkomaista tukea ja koulutusta. Vuonna 1962 Mossad järjesti Etiopiassa Mandelalle koulutusta aseiden käyttöön, sabotaasiin ja itsepuolustukseen. Mandela osoitti tällöin kiinnostusta juutalaisen terroristijärjestö Haganahin metodeja kohtaan. Mandela vaikutti Mossadin miesten mukaan juutalaismieliseltä ja osoitti myötämielisyyttä sosialismin ja kommunismin suuntaan. (1)

Useita ANC:n ja muiden ryhmien oppositiojohtajia saatiin kiinni Arthur Goldreichin omistamalta tilalta vuonna 1963. Nämä henkilöt pidätettiin ja heitä syytettiin muun muassa teoista, joihin lukeutuivat ”kouluttajien värvääminen räjähteiden käyttöä, sissisotaa ja väkivaltaista vallankumousta varten, suunnitelmat auttaa vieraita valtoja Etelä-Afrikkaa vastaan, avunhankinta vierailta valloilta sekä kommunismin edistäminen”. Kaikki syytetyt ”valkoiset” olivat juutalaisia.

Vuosien 1963–1964 Rivonian oikeudenkäynnissä Mandela kielsi olevansa kommunisti. Mandelan puheen oikeudenkäyntiä varten oli kirjoittanut juutalainen Nadine Gordimer, joka on tunnettu myös halventavista kommenteistaan valkoisia eteläafrikkalaisnaisia kohtaan – hänen mukaansa he kelpaavat ”vain raiskattaviksi”.

Brittiläinen historian professori Stephen Ellis on lähteidensä perusteella päätynyt toiseen tulokseen: Nelson Mandela ei ollut ainoastaan kommunisti, vaan kommunistipuolueen merkittävä jäsen. SACP:n kokouspöytäkirjoissa 1980-luvulta mainitaan Mandela SACP:n tärkeänä jäsenenä ja jopa keskuskomitean jäsenenä jo 1960-luvulla. (2) ANC:n ja SACP:n jäsenet ovat vahvistaneet tiedon Mandelan jäsenyydestä. Rivonian oikeudenkäynnistä lähtien Mandela vietti aikansa maan eri vankiloissa saaden tuomiokseen elinkautisen, mutta tämän organisoima väkivaltainen vastarinta kiihtyi Etelä-Afrikassa.

1970-luvun alkupuoli oli hiljaisempi vaihe konfliktissa, myös MK:n osalta. Soweto-kapinan jälkeen moni eteläafrikkalainen musta lähti osallistumaan Rhodesian konfliktiin saaden näin sotakokemusta. Siten myös MK kykeni värväämään ja vahvistumaan. Apartheidin jälkeen tapahtumia tutkimaan asetetun Totuuskomission mukaan MK:n toimintaan kuului rutiininomaisesti kidutus ainakin vuosina 1979–1989. ANC:n vankileireillä MK oli vastuussa teloituksista. Eräs teloitusmetodi oli laittaa uhrin kaulan ympärille autonrengas ja polttaa se – tätä kutsuttiin nimellä necklacing.

1980-luku sai todistaa enemmän väkivaltaisia iskuja – ilmeisesti nyt oli siirrytty Slovon suunnittelemaan seuraavaan vaiheeseen. Kenties kuuluisin isku on vuoden 1983 Church Streetin pommi-isku, jossa kuolleita siviileitä oli 19 ja haavoittuneita 217. Pommi laukesi etuajassa, joten myös kaksi terroristia sai iskussa surmansa. Uhrien joukossa oli myös mustia (muita kuin terroristit), joten iskun tekijät eivät välttäneet surmaamasta omiaankaan.

Tästä alkoi 1980-luvulla pommi-iskujen sarja, jossa iskettiin vapaa-ajanviettokohteisiin kuten ostoskeskuksiin, baareihin ja rannoille. Kohteet olivat siten selvästi siviilikohteita, joilla ei ollut sotilaallista roolia. Pohjoisen Transvaalin teillä MK:lla oli miinakampanja, mutta siitä luovuttiin vuonna 1987, kun uhreiksi joutui liikaa mustia työläisiä.

Totuuskomissio arvioi, että poliittiseen väkivaltaan kuoli vuosina 1960–1994 noin 21 000 henkeä. Tästä kuitenkin noin 14 000 menehtyi vuosina 1990–1994, jolloin apartheidia kumottiin ja jolloin siirtymävaihe oli käynnissä. Näistä suurin osa on mustien mustiin kohdistamaa, usein heimokiistojen sävyttämää väkivaltaa.

Kun Mandela vapautui vuonna 1990, häntä juhlittiin sankarina, mutta miten elämä Mandelan utopiassa ilman apartheidia on lähtenyt käyntiin? Valkoisten turvallisuus on heikentynyt ja liikkumisenvapaus on kaventunut; vuoden 1994 jälkeen noin 70 000 valkoista on murhattu Etelä-Afrikassa. Yleisesti turvallisuus on maassa heikkoa, ja Etelä-Afrikka on maailman johtavia maita niin murhissa kuin raiskauksissa. Apartheidin jälkeen elinajanodote tippui noin 60:stä noin 50:een. (1)

Valkoisia syrjitään työnhaussa, jotta mustat voisivat saavuttaa näitä vastaavan taloudellisen aseman ilman valkoisten ominaisuuksia. Tämä on johtanut talousvaikeuksiin, ja maan työllisyystilanne on heikentynyt apartheidin aikaan verraten. IMF:n mukaan työttömyys oli Etelä-Afrikassa 1980-luvun alkupuolella noin 10 prosentin luokkaa, ja 80-luvun jälkipuolella se nousi kohti 20 prosenttia. 2000-luvun puolella luku on vaihdellut 20–30 prosentin välillä. (Eteläafrikkalaisista tilastoluvuista on muistettava se, etteivät kirjanpito ja tilastointi ole maassa länsimaiden tasolla.)

Kaikki mustatkaan eivät ole tyytyväisiä maan nykytilaan. Vuonna 2002 tehdyssä otostutkimuksessa 60 prosenttia eteläafrikkalaisista arvioi asioiden olleen paremmin apartheid-hallinnon aikana. (2) Mandela vähätteli kaudellaan HIV- ja AIDS-epidemiaa maassaan, ja tartunnat pääsivätkin räjähtämään käsiin. Mandelan seuraaja Thabo Mbeki on kuunnellut HIV- ja AIDS-kieltäjiä ja antanut tilanteen pahentua entisestään. Vuonna 1990 raskaana olevista naisista 0,7 prosentilla oli HIV, ja vuonna 2011 tämä luku oli jopa 29,5 prosenttia. Infrastruktuurin ja sairaanhoidon taso on heikentynyt.

Ei ole siis ihme, etteivät kaikki mustatkaan ole tyytyväisiä ”vapauttajaansa”. Kaikkein vähiten valkoisilla on syytä juhlia tätä ”rauhanmiestä”, jolla oli olennainen roolinsa Etelä-Afrikan valkoisten kansanmurhan käynnistämisessä.

Lähteet:

1. http://www.dailymaverick.co.za/article/2010-03-29-kill-the-boer-a-brief-history#.V4DiRfxkjIV
2. https://www.theguardian.com/world/2013/dec/20/nelson-mandela-weapons-training-mossad-agents
3. http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/nelson-mandela/9731522/Nelson-Mandela-proven-to-be-a-member-of-the-Communist-Party-after-decades-of-denial.html
4. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/50/Life_expectancy_in_some_Southern_African_countries_1958_to_2003.png
5. http://www.rense.com/general32/aaprh.htm

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.