Saavatko ihmiset energiaa auringosta?

Kasvit saavat energiansa auringosta, mutta entäs me ihmiset? Nyt kysymyksestä on tullut vastaus.

Yhteenveto Gerald Pollackin esitelmästä: hän kertoo mistä on peräisin energia, joka pitää meidät liikkeellä. Esitelmässään Pollack haastaa pitkään vallinneen näkemyksen, jonka mukaan saamme suurimman osan energiasta ruoasta kaloreiden muodossa. Hän esittää aivan uudenlaisen ja erittäin mielenkiintoisen näkökulman, joka saa tarkastelemaan kehon energiansaantia aivan uudessa valossa. Hän kertoo laboratoriokokeidensa odottamattomista tuloksista, jotka tukevat hänen selitysmalliaan. Tähän esitelmään tiivistyy TEDxtalkin tarkoitus.

Esitelmässään Pollack esittää kaksi epäintuitiivista ja paradigmaa tukevaa havaintoa. Ne voivat kuulostaa hurjilta, mutta ovat totista totta.

Ensimmäinen havainto on se, että vedellä on aiemmin tuntematon muoto, H3O2. Kyllä, luit oikein. Tieto veden uudesta muodosta tai faasista on alkanut levitä. Vanha paradigma, jonka mukaan vedellä on vain kolme olomuotoa, on kohdannut teoreettisia haasteita jo vähintään 100 vuoden ajan, mutta kolmen faasin paradigma oli riittävän yksinkertainen, kun ottaa huomioon kuinka monimutkaisesti ja selittämättömästi vesi käyttäytyy. Eikö ole outoa kuinka veden käytöstä on yritetty selittää aivan riittämättömällä mallilla? Vesitutkijat ovat aina arvelleet veden olomuodon muistuttavan spektriä, mutta rajanveto onkin mielivaltaisempi kuin aiemmin on arveltu, ja heiltä on jäänyt huomaamatta yksi tärkeä faasi.

Vesi ei esiinny vain höyrynä, nesteenä ja jäänä, vaan nesteen ja jään välillä on faasi, olomuoto, jota voisi parhaiten kuvailla geeliksi. Se on täynnä mikroskooppisia kiteitä, kuin lumihiutaleita, mutta jotka ei jäädy liikkumattomiksi kuten jäässä. Se on välimuoto, jota kutsutaan nestekiteeksi, ja joskus myös strukturoiduksi tai järjestäytyneeksi vedeksi. Sen muovautuvuutta voisi verrata pitsineuleeseen tai verkkosäkkiin. On tietenkin ymmärrettävää, että tätä faasia on vaikea havaita, sillä se sijaitsee molekyyli-, jopa nanopartikkelitasolla. Niiden tutkimus on vielä niin lastenkengissä, ettei nimestä ole vielä sovittu. Tutkijat venäläisistä korealaisiin ja italialaisista amerikkalaisiin yrittävät etsiä selitystä biologian, kemian ja kvanttifysiikan välimaastosta. Näitä kaikkia tieteenaloja ja mahdollisesti muitakin tarvitaan selittämään veden käyttäytymistä.

Kehosi on täynnä tätä geelimäistä, muovautuvaa, venyvää, elastista ja nestekidemuotoista vettä. Mieleesi voi juolahtaa ajatus: ”Eli olen siis suurimmaksi osaksi geeliä, en vettä!” Veden määrä kehossa vaihtelee 60-75 % väliltä riippuen mistä kohtaa kokeilet. Mutta tässä uudessa paradigmassa, jos laitat kaikki kehon molekyylit järjestykseen ja lasket ne yksitellen, 99 100:sta on vesimolekyylejä.

Kehosi ei vain ole täynnä tämänmuotoista vettä, mutta jokainen soluistasi on täynnä tätä vettä, pieni pussillinen geelivettä, yhdistyneenä toisiinsa muiden pienten vesipussien välityksellä, joista jokainen sisältää erilaiset ohjeet (DNA) ja eri tehtävän (proteiineja) … tässäpä solun rakenne pähkinänkuoressa. Meriä ja järviä sanotaan vesimuodostumiksi, mutta yhtä hyvin meistäkin voisi käyttää samaa nimitystä. Oikeanlaisella vedellä on tärkeä merkitys kehollemme. Käsityksemme kehosta tulee muuttumaan ratkaisevasti.

Eräs merkittävimmistä seurauksista on se, että geelimäinen vesi, tai jos käytämme siitä kemiallista nimeä, H3O2, nesteyttää tehokkaammin kuin H2O, sillä se on rakenteeltaan samanlaista kuin solurakenteidemme vesi, ja solujemme on helppo imeä sitä itseensä.

Tällä veden uudella faasilla on, muokkautuvaisuutensa lisäksi, toinen ominaisuus, joka saa kysymään uudelleen mistä on peräisin se energia, joka ruokkii terveyttä ja uusiutumista. Me kaikki tiedämme että vesi johtaa sähköä, mutta entä jos geelimäinen vesi, eli H3O2, johtaa sähköä nopeammin ja tehokkaammin, ehkä jopa kvanttinopeudella?

Nämä ominaisuudet johtuvat siitä, että tässä faasissa vedellä on positiivinen ja negatiivinen varaus, ja se toimii akun tavoin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki pienet solumme kykenevät vastaanottamaan ja toimittamaan energiaa. Mutta mistä se saa kipinänsä? Tai virtansa? Ruoka on vain pieni osa tätä prosessia.

Tässä kohtaa kuvioihin tulee Pollackin toinen ajattelutapaamme mullistavista havainnoista. Laboratoriossaan hän osoitti kuinka valoaallot, erityisesti auringonvalo ja infrapuna, läpäisevät ihomme ja pääsevät kosketuksiin veden kanssa ja uppoavat soluihimme. Juuri nämä valoaallot pilkkovat kaikki kehomme vesimolekyylit positiivisiin ja negatiivisiin varauksiin. Juuri tuolla hetkellä soluistamme tulee akkuja, geeliakkuja. Valon koskettama vesi muuttuu nestemäisestä H2O:sta H3O2:ksi, uudelleenjärjestäytyneistä molekyyleistä tulee kirjaimellisesti korkeavarauksista, sähköistettyä vettä.

Kuten valoaallot, myös auringonvalo vaikuttaa vesimolekyyleihin. Itse asiassa se on fotosynteesin ensimmäinen vaihe, asia, jonka tiedämme kasvibiologiasta. Pollack toteaakin, ettei luontoäiti hylännyt tätä mainiota tapaa tuottaa ja varastoida energiaa kehittäessään monimutkaisempia elämänmuotoja.

Ja koko ilmiö vieläpä löydettiin vahingossa! Ohjeistusta noudattamaton opiskelija havaitsi ilmiön siirtämällä lampun lähemmäs vedenpintaa mikroskoopin alla. Kaikki olivat ihmeissään kun havaittin, että pieni osa vedestä jakautui positiiviseen ja negatiiviseen varaukseen. Mitä enemmän valoa, sitä suurempi varausero. Testatakseen teoriansa he käyttivät varauserovettä, tai jota hän nimittää EZ- tai suojavyöhykevedeksi, ja antoivat siitä virtaa polttimoon. Laboratoriossa on varmasti ollut loistava päivä. Ja kuinka ironista, valo tuottaa valoa, välikappaleena erityislaatuinen vesi.

Tässä TEDxtalk-esitelmässä hän antaa esimakua siitä mihin tätä energiaa käytetään soluissa: ensisijaisesti proteiinien laskostukseen. Proteiineja laskostamalla keho lähettää viestejä, joiden avulla voimme nousta ylös ja istua alas ja suorittaa kaikkia muitakin toimintoja. Mitä enemmän energiaa, sitä tehokkaammin nämä tapahtuvat.

Lisäksi soluissamme on paitsi vesienergialla toimivia proteiineja mutta myös mitokondrioita, joiden myös arvellaan olevan tärkeitä energiantuotannon kannalta.

Pollack osoittaa, että mitokondrioissa on juuri H3O2:lle soveltuva tila, sisäinen akku solun oman akun sisällä. Eli veden sisällä on vettä, mutta myös akkuja (mitokondriot) akkujen (solut) sisällä. Sisällämme siis piilee valtavasti potentiaalienergiaa, joka jää aktivoitumatta koska vietämme paljon aikaa sisätiloissa.

Mitä hän suosittelee tekemään asialle? Hän suosittelee juomaan vettä, hyvin perustavanlaatuista materiaalia, jonka valo aktivoi, ja joka ei vain nesteytä vaan antaa energiaa. Hän pitää vihermehuja loistavana H3O2:n lähteenä, koska kasvien solut ovat jo muuttaneet H2O:n H3O2:ksi. Näin ollen konversiota ei tarvitse jättää kehon tehtäväksi. Pollack on jo tutkinut kurkumaa ja kookospähkinää ja kertonut niiden energisoivasta vaikutuksesta, joista hän kertoo tulevissa esitelmissään. Hän myös epäilee, että monet ruoat sisältävät H3O2-vettä, ja mitä enemmän syömme näitä ruokia, sitä enemmän H3O2-vettä saamme ja sitä enemmän meillä on energiaa.

Hän mainitsee myös saunat, erityisesti infrapunasaunat ja niille ominaiset aallonpituudet, ja maadoituksen tai paljasjalkakävelyn, joka sallii suoran yhteyden negatiivisesti varautuneeseen maahan, joka on itsessään merkittävä varauksen lähde.

”Mitä merkitystä tällä on?” kysyy Pollack, ”Valo vaikuttaa toimintakykyyn, vesi vaikuttaa toimintakykyyn.” Tämä esitelmä, Water, Cells, Life vastaa kysymykseen, ”Saammeko energiaa auringosta?”

Pollack vastaa ytimekkäästi: ”Uskon näin,”

Lähde: Greenmedinfo.com

Lue myös:

Vesi tukee terveyttä tavalla jota et olisi arvannut
Vesi ja energia
Vaihtoehtoinen selitys sydäntaudille ja erilaisia hoitomuotoja