Sarasvuo: Suomen erottava eurosta

Yle Puheella kuultiin viikonloppuna harvinainen kannanotto. Politiikkaradio-ohjelmassa esiintynyt liikemies Jari Sarasvuo ehdotti markan palauttamista.

Sarasvuon mukaan euro on ollut merkittävä syy sille, miksi Suomi on kyennyt torjumaan taantumaa paljon heikommin kuin esimerkiksi Ruotsi. Länsinaapurin itsenäinen malli on synnyttänyt vientiä ja tasapainottanut taloutta. Se on myös pitänyt Ruotsin erossa euroalueen ”yhteisvastuullisista hulluuksista”, joissa suomalaiset ovat toimineet maksumiehen roolissa. Sarasvuon ohje Suomelle oli yksinkertainen: Luopukaa eurosta ja ottakaa markka takaisin!

Sarasvuon mukaan Suomen talouskatastrofin juuret juontuvat kuitenkin euroa kauemmas. Kun vielä 1980-luvulla valtio teki kansalaisten etua palvelevaa talouspolitiikkaa, kääntyi kelkka kokonaan 1990-luvun laman myötä. Tuolloin luotiin äärimmäisen köyhien kansalaisten alaluokka, minkä vuoksi Suomessa 2,4 miljoonaa kansalaista elättää tällä hetkellä 3,6 miljoonaa kansalaista.

Sarasvuo kertoi haastattelussa, että laman myötä syntynyt asennevamma vaivaa monia suomalaisia yrittäjiä nykyään; yritykset menettävät moraalisen oikeutuksensa, mikäli ne irtisanovat työntekijöitä samalla, kun maksavat omistajille jättibonuksia.

Politiikkaradio kysyi Sarasvuolta, onko hän aikeissa lähteä mukaan politiikkaan eduskuntavaalien alla. Vastaus oli kieltävä, sillä yrittäjä ei enää usko Suomen poliittiseen järjestelmään. Sarasvuon mukaan Suomen edustuksellinen demokratia on impotenttia, eivätkä poliitikot uskalla tehdä merkittäviä päätöksiä, sillä he ovat kiinnostuneita vain seuraavista vaaleista. Eniten sapiskaa haastattelussa saivat kristillisdemokraatit, valtiovarainministeri Antti Rinne sekä vasemmistoliiton johtaja Paavo Arhinmäki.

 

Lue myös:

Miksi talous ei vain lähde kasvuun?
Ero eurosta olisi Suomelle hyödyksi

4 kommenttia

  1. Täytyy myöntää, että en osannut odottaa Sarasvuolta tällaisia kommentteja. Näinhän se pitäisi juuri tehdä, rahavalta takaisin valtiolle juutalaispankkiireilta ja velkaantuminen loppuu. Seuraava looginen askel olisi laittaa juutalaismedia kuriin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Positiivinen ulostulo, mutta lopputulema jäi hieman auki kun kritisoi niitä kaikkein vähiten syyllisiä jotka tuossa viimeisessä lauseessa mainittiin. Rinteellä, Arhinmäellä, ja Kristillisdemokraateilla(sionisti siipeä lukuunottamatta) ei ole paljokaan tekemistä nykytilan kanssa. Liekö noista mainituista kukaan edes osallistunut Bilderbergiin. Osoittaisin enemmän Kokoomuksen suuntaan, Katainen ja Stubb. SDP:ltä Urpilainen ja Lipponen, Keskustan Vanhanen jne. Kaikki käyneet ottamassa Kissingerin ja kumppanien oppeja(ja rahoja?) suljettujen ovien takana. Ja tietenkin Persut vesittivät suomalaisten toivoman muutoksen ja vastarinnan huijauksellaan ja vapaa-kauppa ja Israel myötäilyllään.

    Pitäisi kuunnella koko ohjelma niin tietäisi sanoiko mitään varsinaisen korottoman rahan luomisesta sillä pelkkä valuutan nimen vaihto ja setelien design ja Eurosta eroaminen ei auta mikäli ulkomaille velkaantumista ei lopeteta oli valuutan nimi mikä hyvänsä. Suomen pankki lopetti valtion hankkeiden rahoittamisen jo vuonna 1985, paljon ennen 90 luvun lamaa. Eli Suomi oli kiihtyvällä tahdilla velkaantumassa yksityislle tahoille jo yhdeksän vuoden ajan ennen EU:ta. Ja sitäkin ennen käsittääkseni ulkomaan velkaa oli, ihan Suomen itsenäistymisestä lähtien, mutta se oli vielä hallittavissa ja suurien ikäluokkien ym. aiheuttama luonnollinen kasvu tuotti hyvinvointia pienestä korko vuodosta huolimatta. Nyt on eri äänet kellossa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Niin KENEN euroa me yhteisvastuullisesti pelastammekaan?

    EU:n takana on juutalainen pankkimahti:

    Kirjassaan ”Ein Leben für Europa” (”Yksi elämä Euroopalle”) sivuilla 124 ja 125 Coudenhove-Kalergi kertoo, että vuonna 1924 pankkiiri Louis Rothschild soitti hänelle ja kertoi toisen pankkiirin ja Venäjän vallankumouksen rahoittajan Max Warburgin lukeneen Coudenhove-Kalergin kirjan, ja häneen tahdottaisiin tutustua.
    Warburg antoi Coudenhove-Kalergille spontaanisti 60 000 kultamarkkaa paneurooppaliikkeen edistämiseen.

    Lisää asiaa EU:n henkisen isän R.Coudenhove-Kalergi suunnitelmasta on seuraavassa:
    ”Kreivi Kalergin suunnitelma eurooppalaisten tuhoamiseksi: ”EU””,
    tappis 0catch com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm (kahteen tyhjään väliin piste)

    Artikkelin alkupuolella sanotaan mm. seuraavaa:

    ”Varoitus:

    Seuraava kirjoitus sisältää rasismia, kansanryhmään kohdistuvan vihan lietsomista, rodullisen eriarvoisuuden avointa ihailua, ja kansanvallan halveksimista. Kuinka muuten voisi ollakaan, sillä lainattu kirjoittaja on EU:n taustalla olevan ryhmän pääideologi. Emme vastaa hänen mielipiteistään, vaan vastustamme niitä, kuten kommenteistamme selviää. R.Coudenhove-Kalergin teksti on julkaistu sellaisenaan, rikoksen tuntomerkit täyttäviä yksityiskohtia poistamatta, sillä haluamme antaa lukijoillemme realistisen kuvan nykyaikaisesta rodullisesta suprematismista, jonka ilmaus on valheellinen ”monikulttuuri”-propaganda. Kehoitamme lukijaa käyttämään kriittisyytensä koko arsenaalia.

    Näillä evästyksillä, lukemisen iloa!”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Jari Sarasvuo melkein ymmärtää yhteiskunnallisten ongelmiemme syyt. Hän ymmärtää, ettei kansalla kokonaisuutena riitä kyvyt ja tietotaso isojen yhteiskunnallisten päätösten tekemiseen. (Siitä olen sama mieltä.) Hän sanoo, että kaikki vain saivartelevat keskenään ja ei ole yhteistä päämäärää. Hän ymmärtää, että tämä näennäisdemokratia ja poliitiikka ovat vain teatteria/sijaistoimintoa, jolla saadaan kansaa hajotettua tappelemaan ryhmäkuntina keskenään. Tällöin isot ja hyödylliset yhteiskunnalliset päätökset/asiat jäävät Suomessa tekemättä ja todelliset ongelmat ratkomatta. Hajoita ja hallitse -periaate on toteutunut Suomessa täydellisesti.

    Mutta, hän ei perustellut miksi eurosta pitää erota ?

    Silti kaikki jäi epäselväksi. Ymmärtääkö hän ollenkaan talousongelmiemme syyn? Hän kuvittelee, että ahkerasti työtä tekemällä (yrittäjyys) pelastutaan. Hän kuvittelee, että valtion menot rahoitetaan jotenkin vientituloilla ja yrittäjätuloilla, jos niiden tuottamista helpotetaan. Eli esim. verotusta ja byrokratiaa löyhentämällä (nykyisessä rahajärjestelmässä ?) pelastutaan.

    Valitettavasti Jari Sarasvuo ja Björn Wahlroos ovat eurokriittisyydessään vääriä profeettoja. Niin kauan, kun eivät sano sanaakaan talouslaman todellisesta syystä, vaan suorittavat tätä ohipuhumista (kenen käskystä?).

    Niin kauan, kuin todelliseen syyhyn ei kajota, on kaikki tuollainen puhe ohipuhumista ja täten vihollisen pussiin pelaamista. Pelkkä valuutan nimen vaihto ei auta mitään. Olisi puututtava rahan luomiseen velalla, ja siihen kenen hallussa koko rahajärjestelmä on.

    Alla olevasta J.Sarasvuo eikä kukaan muukaan harhaanjohtaja mainitse missään sanallakaan :

    ”Raha taas tulee liikenteeseen pankista korollisena velkana (ei palkkana tuotannosta). Raha ei siis kuvaa tuotantoa vaan velanottoa (yhteiskuntamme pyörii velalla, ei työllä). Kun meillä on paljon velkaa, meillä on paljon rahaa ja korkea BKT, ja kun meillä on vähän velkaa, meillä on vähän rahaa ja alhainen BKT, olipa tuotanto (työ) miten suurta tai pientä hyvänsä.

    Velkoja ei voida maksaa työnteolla, tuotannolla, leikkauksilla ja yksityistämisellä, koska työnteko, tuotanto, leikkaukset ja yksityistäminen eivät mitenkään lisää liikkeellä olevan rahan määrää. Raha on velkaa ja syntyy vain velkana.

    Rahajärjestelmä pakottaa jatkuvaan lisävelkaantumiseen, tehtiinpä yhteiskunnassa mitä hyvänsä. Rahaa luodaan vain velan nimellisarvon verran pankista lainaa otettaessa, eikä korkoon luoda erikseen rahaa. Takaisinmaksuun rahat eivät siis riitä. Tämä pakottaa (kokonaisuutena katsoen) jatkuvaan lisälainaamiseen ja automaattiseen velkakierteeseen, eikä sitä ole mahdollista mitenkään estää.

    Tuotanto (työnteko) ei mitenkään vaikuta velan (rahan) määrään yhteiskunnassa, ja menoleikkauksilla (vyön kiristämisellä) velkaantumista voidaan vain hiven hidastaa (lisävelkaantuminenhan johtuu rahajärjestelmän pakottavasta pyramidihuijausluonteesta itsestään omaan tahtiinsa, ei niinkään ”tuhlaamisestamme”- täytyyhän yhteiskunnan pyöriä, ja ilman rahaa [velkaa] yhteiskunta pysähtyy). Kun meiltä vaaditaan vyön kiristämistä, menoleikkauksia ja yksityistämistä valtionvelkojen hillitsemiseksi ja vähentämiseksi, meitä huijataan. Veloista on mahdollista päästä vain irtaantumalla väkisin velkaannuttavasta yksityisestä rahajärjestelmästä (rahajärjestelmämme ei ole osa yhteiskuntaamme; se on yksityinen kansainvälinen rikoshanke).Ei ole muuta keinoa.

    Rahajärjestelmämme on hirveä tuhoamisväline. Lisäksi meitä tuhotaan sillä tarkoituksellisesti. Päättäjämme Suomessa, EU:ssa ja EKP:ssä siirtävät tietoisesti ja huolellisesti huomion pois itse velkaantumisen syystä, rahajärjestelmästä, puhumalla vain yli varojen elämisestä ja huolettomasta velanotosta ja vaatimalla säästämistä ja leikkauksia. Juuri näin meidät tietoisesti ja hyvin julkealla tavalla tuhotaan. Vain harva huomaa, että syyllinen on rahajärjestelmä itse, emme me ja meidän taloudenpitomme. Päättäjämme palvelevat tuota kansainvälistä yksityistä rikoshanketta, eivät kansaa. He tuhoavat meidät. He OVAT rikollisia.”

    Olisi hyvä, jos tämä asianomainen saisi haltuunsa edes tuon lainatun tekstin ja alkaisi täten puhua TODELLISISTA syistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat