Yhdysvaltojen lupaukset kaasuputkien tuhoamisesta toteutuivat – olemme kolmannen maailmansodan kynnyksellä

Nord Stream -kaasuputkiin tehtiin hiljattain iskuja, joista poliittinen koneisto ja sitä tukeva valta- eli valemedia syyttää Venäjää. Iskujen seurauksien pelätään eskaloituvan Itämerellä jopa sotilaallisesti.1 

Aivan ilmeisesti transatlanttinen liittouma, joka voidaan siis nähdä yhdysvaltalaisvetoisena, haluaakin sotilaallisen konfliktin laajenemista Itämerellä. 

Todennäköisesti NS:n kaasuputket räjäytti Yhdysvallat, Israelin avustuksella 

Miksi kaasuputket rikottiin? 

Yhdysvallat, joka on lujasti juutalaismafian hallinnassa, on suurella todennäköisyydellä tehnyt sabotaasin tai valtioterroristisen iskun NS:n kaasuputkiin.  Tähän on ilmeisesti sekaantunut myös Israel. NS:n kaasuputket ovat olleet Saksan ja Venäjän yhteinen projekti, mikä olisi mahdollistanut energian saannin sekä Saksalle että muihin EU:n maihin. Näiden iskujen kautta Yhdysvallat alistaa Saksan ja ehkä osan muutakin Eurooppaa yhä tiukemmin ikeensä alle. Tämä alistaminen johtuu myös siitä, että USA pystyy nyt kyseisen sabotaasin jälkeen kiristämään Saksaa energian saannin suhteen, ja siten painostamaan sitä vaikka hyökkäykseen Venäjää vastaan. Nimittäin Yhdysvallat eivät halua siirtää Ukrainan ja Venäjän välille synnytetystä konfliktista laajentuvaa sotaa omalle mantereelleen. 

Israelin mahdollista osuutta sabotaasiin voidaan perustella sillä, että juutalaismafia hallitsee Yhdysvaltoja muiden muassa Yhdysvaltain keskuspankin (Federal Reserve System (Fed)) kautta ja lukuisten juutalaisjärjestöjen sekä joukkotiedotusvälineiden avulla.2 Juutalaismafia eli Siionin Viisaat haluavat saavuttaa täydellisen maailmanvallan kolmannen maailmansodan välityksellä. 

Yhdysvallat itse lupasivat tehdä lopun Nord Stream 2 –kaasuputkesta 

Joe Bidens kryptiska uttalande om Nord Stream – före invasionen – YouTube

Biden on lehdistötilaisuudessa luvannut tehdä lopun NS:n kaasuputkista. 

Biden antoi lupauksensa 7.2.2022 Washingtonissa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, joka järjestettiin yhdessä Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kanssa. 

Jos Venäjä hyökkää – tarkoittaen panssarivaunujen ja sotilaiden kulkemista rajan yli Ukrainaan – Nord Stream 2:a ei ole enää. Lupaan sen teille, että laitamme sille lopun, Biden sanoi lehdistötilaisuudessa. 

Biden ei tarkentanut toimittajien jatkokysymyksiin vastatessaan lupauksensa yksityiskohtia. 

Vakuutan, että pystymme siihen, Biden vastasi. 

Bidenin lausunto paljastaa sen, että Yhdysvallat olivat suunnitelleet ja valmistautuneet NS:n kaasuputkien räjäyttämiseen. 

Myös Yhdysvaltain ulkoministeriön edustaja juutalainen Victoria Nuland totesi viime maaliskuussa, että Nord Stream 2 -kaasuputki on ”kuollut”, ja että se on vain pala metallia merenpohjassa, mitä ei elvytetä.3 

Venäjä ei tietenkään tuhoaisi omaa tuottoisaa omaisuuttaan, vaikka länsimaiset poliitikot ja monen kirjavat “asiantuntija” juutalaismafian vaikutteisen massamedian tukemana ovatkin syyllistäneet Venäjää kaasuputkien räjäyttämisestä. 

Kaasuputkien räjäyttämisen yhtenä motiivina on myös ollut entistä synkempi vihanlietsominen Venäjää ja venäläisiä kohtaan, ja samalla länsimaisten kansalaisten villitseminen eläimelliseen aggressiivisuuteen venäläisiä vastaan. 

Koska ilmeisen false flag -valehyökkäyksen ansiosta Euroopan “turvallisuusuhat ovat laajenneet”, kuten valta- eli valemedioiden otsikot kissan kokoisilla otsikoilla huutavat, johtaa se silloin myös sotilaalliseen valmistautumiseen. 

Luonnollisesti nyt, kun Nord Stream –kaasuputket ovat valehyökkäyksellä räjäytetty (jos ne ovat edes räjäytetty), on “Venäjän uhka saavuttanut maksiminsa”. Tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin sitä, että Suomi, kuten muutkin EU-maat, on alistettava tiukasta Yhdysvaltojen eli juutalaistoimijoiden sotilaalliseen hallintaan. Täten tähän kuin pelastavana vastauksena suvaitsemme ilmoittaa, että Suomi ja Yhdysvallat käynnistävät sopimusneuvottelut puolustusyhteistyöstä. 

Valtioneuvoston tiedotteessa muiden muassa ilmoitetaan, että:  

“Yhdysvallat ja Suomi käynnistävät neuvottelut puolustusyhteistyösopimuksesta (Defence Cooperation Agreement, DCA) syksyn aikana. Sopimus luo puitteet ja oikeudellisen pohjan Suomen ja Yhdysvaltain väliselle säännölliselle puolustusyhteistyölle. Sopimus myös loisi edellytyksiä yhteistyön tiivistämiselle, mikäli turvallisuustilanne sitä edellyttäisi.  

… Sopimus on jatkumoa aiemmalle yhteistyölle. Maaliskuussa 2022 tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden sopivat Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusyhteistyön syventämisestä. Suomen ja Yhdysvaltojen puolustusministeriöiden välillä on aiejulistus vuodelta 2016.  …” 

Kolmas maailmansota on ovella 

Juutalaismafia on sytyttämässä kolmannen maailmansodan. Tämän he tekevät vaikka se tuottaisi hirvittävää humanitääristä kärsimystä ja luonnon sekä infrastruktuurin tuhoutumista. Juutalaismafia sytyttää maailman liekkeihin vain ja ainoastaan saavuttaakseen täydellisen maailman valtiuden. Tässä heillä toimii instrumentteina Yhdysvallat, EU, Ukraina ja Israel. Myös Venäjää mafia pyrkii hajottamaan sisältäpäin. 

Siionin viisaiden toimesta kolmannen maailmansodan valmistelut aloitettiin jo vuonna 2014 tai jopa ennen sitä. Tämä hirvittävä tapahtuma sarja aloitettiin Ukrainassa. Tästä voidaan esittää jäljempänä olevaa: 

Juutalaistaustainen Victoria Nuland toimi Yhdysvaltain poliittisten asioiden aliulkoministerinä vuosina 2013–2017 Barack Obaman ja Donald Trumpin hallinnoissa. Nuland oli yksi niistä poliittisista toimijoista, jotka ryöstivät Ukrainan poliittisen ja taloudellisen hallinnon läntisille ylikansallisille rahoituslaitoksille ja finanssi-imperiumeille. Nuland ja muut hänen kaltaisensa vallankaappauskeinottelijat jankuttivat sitä, että Ukrainan hallituksen on toteutettava “tarvittavat” uudistukset. Näillä “tarvittavilla” uudistuksilla tarkoitetaan siis IMF:n ajamia taloudellisia rakenneuudistuksia.  

Yhdysvaltalaiset poliittiset toimijat vaikuttivat 2014 Ukrainan uuden hallituksen kokoonpanoon ja 6. helmikuuta 2014 kiihtyivät Ukrainan hallituksen vastaiset mielenosoitukset. Tässä tilanteessa vuoti julkisuuteen Yhdysvaltain aliulkoministerin juutalaisen Victoria Nulandin ja Yhdysvaltojen Ukrainan suurlähettilään Geoffrey Pyattin välinen puhelu. Puhelussa nämä viranhaltijat suunnittelevat muiden muassa siitä, että keistä opposition edustajista pitäisi koota uusi hallitus. Molemmat, sekä Nuland että Pyattin olivat yhtä mieltä siitä, että  juutalaistaustaisen  Arseniy Yatsenyukin täytyisi päästä johtoon. Puhelussa sovittiin myös, että joku ”korkean profiilin” henkilö otettaisiin mukaan edistämään asioita. Tämä henkilö oli Joe Biden.  Juutalaismafia siis kaappasi Ukrainassa poliittisen ja taloudellisen vallan.   

Venäjän erikoisoperaatiot, jotka ovat luonteeltaan puolustuksellisia, käynnistyivät Ukrainassa sen tähden, että Ukraina on todellisuudessa transatlanttisen liittouman puskurivyöhyke Venäjää vastaan. NATOn laajentuminen aina Venäjän rajoille saakka uhkaavineen ohjustukikohtineen ja lännen militarisoidun Ukrainan hallituksen joukkojen jo kahdeksan vuotta kohdistamat terroristiset väkivaltaisuudet Donetskin kansantasavaltoja vastaan ovat syinä kyseisille Venäjän operaatioille Ukrainassa.  Mikäli Ukraina olisi luvannut Venäjälle, että lopettaa mainitut väkivaltaisuudet ja lupaa olla liittymättä NATOon, olisi Venäjä lopettanut erikoisoperaationsa Ukrainassa. 

Mutta rauhan saavuttamisen sijasta juutalaisjohtoinen läntinen liittouma alkoikin tukea Ukrainaa aseellisesti ja taloudellisesti sekä aloitti ukrainalaisten sotilaskoulutuksen. 

Mutta sota jatkuu ja laajentuu (proxy war), jossa ukrainalaiset taistelevat Yhdysvaltain ja sen liittolaisten puolesta. 

Lisäksi Yhdysvallat provosoivat tahallaan Kiinaa Yhdysvaltain kongressin puheenjohtajan Nancy Pelosin hiljattaisella vierailulla Taiwanin Taipeihin. 

Pelosin Kiinaa härnäävä vierailu Taipeihin “Taiwanin vapauden ja demokratian” puolesta muodostui tulenaraksi esimerkiksi siitä syystä, että Kiinan kansantasavalta on useita kertoja ilmoittanut, ettei se hyväksy Taiwanin itsenäisyyttä. Pelosin vierailullahan haluttiin korostaa Yhdysvaltojen yksiselitteisestä tuesta Taiwanille. 

Suomen asema Yhdysvaltojen ja Brysselin renkinä johtaa maamme perikatoon 

Suomen maanpettureista muodostuva poliittinen koneisto ajaa Venäjälle vihamielistä politiikkaa sekä levittää valtamedian kautta valheellista propagandaa lähimmästä itäisestä naapuristamme.  Poliittiset vallanpitäjät sekä virkakoneisto ovat ujuttaneet Suomen Maailman talousfoorumin ja YK:n Agendan 2030 totalitaristisiin tavoitteisiin. Nämä tavoitteet yhdistyy yllä olevassa artikkelissa esitettyyn kolmannen maailmansodan sytyttelyyn. Jos Ukrainan ja Venäjän konflikti laajenee, toimii silloin Suomi transatlanttisen liittouman tukikohtana ja asevarastona. Tällöin Suomi joutuu Venäjän taktisten ydinaseiden kohteiksi tai jopa strategisten ydinaseiden kohteeksi.   

Meidän suomalaisten on nyt kaikesta huolimatta yritettävä tehdä kaikkemme, että kansanpetturipoliitikot eivät pystyisi liittämään Suomea NATOon, sillä se olisi Suomen ja osittain suomalaisten perikato. Suomen NATO hakemus pitää peruuttaa.  

Vallankumous on välttämätön 

Suomen turvatakuut ovat puolueettomuuspolitiikka ja sotilaallinen liittoutumattomuus. 

Taistelemalla itsenäisyytemme puolesta, luomalla vahvan ja oman puolustuksen sekä valitsemalla yhteistyön myös, ja erikoisesti Venäjän kanssa, edistämme tehokkaimmin tulevaisuudessa maailmanjärjestyksen rakentumisen Itä-Aasiassa, eikä transatlanttisessa ympäristössä. Suomen on erottava EU:sta ja eurosta sekä hylättävä isäntämaasopimus. Maamme täytyy johtaa poliittiseen, taloudelliseen ja kulttuurilliseen itsenäisyyteen. Suomen on otettava käyttöön valtion oma valuutta – Suomen markka ja aloitettava talousdemokratian reformi. 

Itsenäisyyttä tavoittelevat uudet puolueet voisivat tehdä vaaliliiton, joita vaihtoehtomediat tukisivat. Mutta vallankumouksen keskiöön nousee Vallankumoustuomioistuin eli vallankumoustribunaali, joka mahdollisesti tuomitsee niitä, jotka ovat syyllistyneet valtionpetokseen ja maanpetokseen sekä muihin poliittisiin rikoksiin. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

  1. MTV3-uutiset (29.9.2022). Nord Stream -putkiin tehdyt iskut herättävät kysymyksen: Laajeneeko eskalaatio Itämerelle? Näin asiantuntijat arvioivat 
  1. Griffin, G. Edward (1994). The Creature from Jekyll Island. 
  1. HS. (9.3.2022). Nord Stream 2 -kaasuputki on ”kuollut”, arvioi yhdysvaltalais­virkamies 

When Jews Rule The World – Radio Islam (islam-radio.net) 

Jos Venäjä hyökkää Ukrainaan, Nord Stream 2:a ei tule, Biden sanoo (iltalehti.fi) 

Sherwin Nuland – Surgeon – Why I had to change my name – Web of Stories 

Victoria Nuland (brookings.edu) 

What You Should Really Know About Ukraine – Global ResearchGlobal Research – Centre for Research on Globalization 

U.S. Points to Russia as Diplomats’ Private Call Is Posted on Web – The New York Times (nytimes.com) 

Ev_2.indd (politikym.net) 

Ukrainian Jews want mayor charged for slurs – Jewish Telegraphic Agency (jta.org) 

Ukrainian Jews want mayor charged for slurs – Jewish Telegraphic Agency (jta.org) 

Nancy Pelosi vieraili Taiwanissa – IS seurasi – Ulkomaat – Ilta-Sanomat 

5 kommenttia

  1. Nordstream 1 & 2 isku on ennenäkemättömän röyhkeää valtioterrorismia Euroopassa. Epäsuorien seurausten kautta isku voi olla ja onkin erittäin kohtalokas monille eurooppalaisille, kun energiakriisi syvenee entisestään ja sysää maanosan talouden ja poliittiset olot kaaokseen, eikä talvi ole edes alkanut.

    Transatlanttinen liittouma on iskuun lähes varmaa syypää. Iskulla varmistetaan se, ettei liittouman heikoin lenkki Saksa lipeä irti turvautumalla Nordstream-putkien kautta toimitettavaan venäläiseen kaasuun. Tilanne Saksassa kriisiytyy jo ennen talvea eikä maalla olisi poliitikkojen kovista puheista huolimatta ollut kanttia olla avaamatta putkia. Kaikesta typeryydestään huolimatta saksalainen on pragmaattinen insinööri-luonne, on vakaissa oloissa kykenevä luomaan pysyvää vaurautta, tietää tämän ja pyrkii ensisijassa rauhaan ja hyödylliseen kaupankäyntiin kaikkien kanssa. Hän haistaa rauhan ja bisneksen jo kaukaa ja haluaa jatkaa vakaata porvarillista elämäänsä enemmän kuin mitään muuta. Saksan kansalla on kaikkein eniten menetettävää tulevassa eurooppalaisessa suursodassa. Saksan kansan voi masinoida sotaan vasta, kun kaikki sen toivo rauhasta ja vakaista oloista on mennyttä. Ehkä iskulla pyrittiin myös tähän.

    Suomen Nato-kiimaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin julistaa virallisena totuutena sitä, että Venäjä räjäytti putket. Suomalainen massamedia pitää huolen siitä, ettei länsiliittouman moraalista tahrattomuutta tarvitse meillä epäillä. Sitten on tietenkin niitä, jotka eivät ole sinisilmäisiä, mutta hyväksyvät kaiken, mitä USA ja länsiliittouma tekee.

    Psykologisen efektin kautta Naton kannatus ja hegemonia Suomessa todennäköisesti vain vahvistuu. Iskulla on synnytetty kognitiivinen dissonanssi, jossa jopa epätoivoisesti uskotaan länsiliittouman moraaliseen ylemmyyteen, vaikka on olemassa valtava todistusaineisto päinvastaisesta. Natoa ja USA:ta aletaan palvomaan jumalina ja pelastaja-hahmoina. Sauli Niinistö ja lauma muita nilkkejä toimivat uuden pelastaja-uskonnon välittäjinä Suomessa. Tällaisen eräänlaisen kultin muodostuminen johtuu siitä psykologisesta ilmiöstä, että kerran langettuaan ihmiset haluavat uskoa itselleen mieluisaan valheeseen aina katkeraan loppuun asti. Ilmiöön liittyy vahvistusharha, jossa ihminen imee itselleen mieluisasta kohteesta vain positiivista informaatiota ja sulkee pois kaiken negatiivisen. Sama toistuu itselle negatiivisesta kohteesta, josta uskotaan kaikki kielteiset kertomukset. Moderni propaganda käyttää tätä ilmiötä hyväkseen. Asenteita voidaan kypsytellä jo vuosikausia etukäteen ennen kuin alkaa propagandan räikein vaihe. Vahvistusharhan myötä kultti vain vahvistuu, mitä räikeämpiä sen valheet ja peittelyt ovat. Näin Suomi-neito sulkee korvansa kaikilta niiltä ilkeiltä vihjauksilta, jotka syyttävät sen uutta sulhasta karmeista rikoksista.

    Plusääni(15)Miinusääni(3)
  2. KOLMAS MAAILMANSOTA
    Aivan kuten 1. ja 2. maailmansodassa juutalaiset saivat tiedotusmafiallaan USA:n mukaan sotaan, niin nyt juutalaisten johtama valtamedia yrittää lietsoa suursotaa Euroopassa. Siitä johtuu valtamedian agenda Venäjän mustamaalaamiseksi. Venäjää mustamaalataan mitä karkeimmilla valheilla ja Ukrainan sotapropaganda, jota tekemässä on Israelin Mossad, otetaan ehdottomana tosiasiana. Suomalaiset idiootit, kuten esim. Pekka Toveri, saavat rauhassa tuputtaa valheanalyysiä Ukrainan tilanteesta. Koko maailman tulevaisuus riippuu nyt tämän konfliktin lopputuloksesta. Tämä on koko ihmiskunnan historian merkittävin yksittäinen sotilaallinen konflikti. Jos Venäjä häviää, Putinin hallitus romahtaa, ja Yhdysvallat pystyy jyräämään maan ja hajottamaan sen useisiin osiin. Siitä eteenpäin Yhdysvallat saa Kiinan eristettyä ja lopulta murtaa sen. Tämä johtaa lopullisesti sellaisen ainutlaatuisen maailmanjärjestyksen perustamiseen, jota johtavat juutalaiset valtakeskukset Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Israelissa. Jos Yhdysvallat häviää sodan, edessä on länsimaisen taloudellisen ja sotilaallisen järjestyksen romahtaminen, Kiinan nousu ja koko maapallon valtajärjestyksen uudelleenjärjestely. Tällöin paljastuu kansoille myös juutalaisten maailmanpolitiikka, joka johtaa täysin oikeutettuihin juutalaisvainoihin. Juutalaisperkele nitistetään ja maailma saa uuden uskonnon – Uuden Jerusalemin eli Emanuel Swedenborgin teokset. Suomen poliittinen johto tulee tuomita valtiopetoksesta elinkautiseen. Parempi olisi, jos säädettäisiin laki kuolemanrangaistuksesta isänmaan pettureille. Suomi nimittäin valmistautuu par’aikaa sotaan Venäjää vastaan USA:n käskyläisenä ja ilman mitään Venäjän uhkaa itselleen. Joudumme Venäjän ydinhyökkäyksen kohteeksi, sillä typerä poliittinen johto hyväksyy USA:n tukikohdat maamme alueella. Kaiken todellinen syyllinen on valtamedia. Yle, HS ja muu valtamedia valmistelee Suomeen Naton sotilastukikohtaa eli pelaa venäläistä rulettia. Nyt on vaihtoehtomedioilla tärkeä tehtävä paljastaa valtamedian epäisänmaallinen toiminta. Valtamedia on ajanut Suomen kansan sotapsykoosiin valheillaan Venäjästä. Vielä on mahdollista kääntää kelkka ja luoda uudestaan hyvät välit Venäjän kanssa, joka on Kiinan kanssa kolmannen maailmansodan todellinen voittaja. Jumala ei salli juutalaisten voittavan ja luovan maanpäällistä helvettiä planeetallemme. Tästä on viime kädessä kysymys. LIITY Vapauden liitto -puolueeseen (https://vapaudenliitto.fi/ ) tai VKK:hon (https://valtakuuluukansalle.fi/ ). Kirjoita kannatusilmoitus Jaana Kavoniuksen Totuuspuolueelle (https://totuuspuolue.net/ ). ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!! Vaihtoehtomedioita:
    https://mvlehti.net/
    https://uvmedia.org/
    https://positv.fi/
    https://ylewatch.blogspot.com/
    http://koronarealistit.com/
    https://www.joriittaavalehtelu.fi/
    https://injektiopiikki.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://rapsodia.fi/category/rokote-videot/
    https://avoin.media/
    https://oikeamedia.com/
    https://laitonlehti.net/
    https://jarjenaani.fi/
    https://www.ossitiihonen.com/
    http://sinikkatyynela.blogspot.com/
    https://www.tapiopuolimatka.net/8
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    https://ncd2021.org/
    http://islam-radio.net/
    http://stopworldcontrol.com
    https://novahierosolyma.fi/
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    novabethlehem@com

    Plusääni(10)Miinusääni(2)
  3. USAn sotilaallinen isku Eurooppaan

    USA on suorittanut onnistuneesti sotilaallisen iskun – ilman sodanjulistusta – Nord Stream 1 ja 2 kaasuputkistoon. Tämä on tulkittava sotatoimeksi Euroopan Unionin maita vastaan. USAn tarkoituksena oli lakkauttaa energiantoimitukset Venäjältä Eurooppaan ja saada Euroopan maiden taloudet riippuvaiseksi omasta LNG-energiatoimituksistaan.

    USAlla onkin nyt tuhannen taalan sauma kiristää Euroopan maiden talouksia aiheuttamalla viivekkiä LNG-toimituksissa – niin kuin se nyt tekeekin. Se tietää vallan hyvin kuinka NS1 ja NS2 iskut aiheuttavat sen että Euroopan maiden taloudet tulevat sakkaamaan ja konkurssiaallot seuraavat toistaan.

    Toisena tavoitteena on saada eurooppalaiset kansat käymistilaan omia hallituksiaan vastaan jota valtamedia ei pysty enää peittelemään. Mutta suurin ja samalla viheliäisin tavoite on syyttää iskuista Venäjää ja provosoida sotatila Euroopan ja Venäjän välille.

    Venäjäkö olisi tuhonnut omat putkistonsa joista olisi ollut kahdenkeskeistä hyötyä sekä Euroopalle että Venäjälle. Tähän valheeseen ei uskota jenkkilässä, Euroopassa, Venäjällä eikä Suomessa. Se on vaan niin pirun vaikeaa vallassa oleville päättäjille uskoa että USA on ja tulee olemaan tulevien sotilaallisten iskujen aiheuttaja Euroopassa.

    USAn miehittäessä Kiovan hallinnon ja asettamalla omat edunvalvojansa Ukrainan johtoon ja tapattamalla 14 000 sudeettivenäläistä se varmistaa sodan jatkuvuuden ja ettei rauhaan päästä millään keinolla. Samalla USAn toimesta Suomesta avataan seuraava sotarintama ja jälki tulee olemaan karmeaa.

    Venäjä on vastahakoinen mihinkään sotilaalliseen toimeen Suomea kohtaan mutta se joutuu ennemmin tai myöhemmin puolustautumaan koska USA + Britannia tulee aiheuttamaan isäntämaasopimuksen varjolla sodan jossa Suomi uhrataan. Tarkoituksena on avata Ukrainan kaltainen sotatoimialue Suomesta heikentääkseen Venäjää.

    Viittaan ex presidentti Barak Obaman puheeseen hänen todetessaan – jos me saamme pohjolan maat mukaan niin meidän ei tarvitse tehdä mitään. Länsiliitto antaa auliisti turvatakuita tai -vakuutuksia mutta sinä päivänä kun sota alkaa he pysyvät loitolla Suomesta tyyliin – pärjäilkäähän.

    Ulkomaiset investoinnit, sijoitukset ja pääoma pakenevat Suomesta jo nyt saati sitten. Kukaan ei sijoita näin korkean sodanriskin maahan. Länsiliittouma kaataa suomalaisen talouden ja tekee sen riippuvaiseksi sotatarvikevaihdosta. Näyttää onnistuvan. Varmemmaksi vakuudeksi Marinin hallitus ajaa suomalaisen alkutuotannon alas kaatamalla omavaraisuuden.

    Jostakin syystä jota ei voi ymmärtää suomalaiset kyrpähuulet ,,, korjaan Suomen poliittiset päättäjät ovat tämän yhteiskunnan vihollinen numero yksi. Heistä on tullut ystäviensä vihollisia ja vihollistensa ystäviä. Suomi jää yksin.

    USAn onnistunut sotilaallinen hyökkäys Eurooppalaiseen NS1 ja NS2 putkistoon tulee saamaan jatkoa. Mitä todennäköisemmin USA liittolaisineen tulee käyttämään seuraavaksi EMP-aseita (elektromagneettinen pulssi) häiritäkseen/tuhotakseen tietoliikenneinfran. Tämä on kyberhyökkäys jolla saadaan aikaan pahempaa jälkeä kuin edellisessä sotatoimessa (NS1n ja NS2n tuhoaminen).

    EMP aseen käyttö tapahtuu yläilmakehässä ettekä te kuule siitä edes minkäänlaista ääntä. Mutta vaikutukset tulevat olemaan syvällisiä – koko sähköinen infra maksuliikennejärjestelmineen tulee häiriintymään.

    USAn kannalta tilanne ajetaan ydinsotaan mutta he pyrkivät pitämään huolen siitä että mahdollinen ydinsodan keskiö käydään Euroopan maaperällä eikä heillä. Siinä he erehtyvät koska kirjoitettu on – `Minä lähetän tulen turvassa rantamailla asuvien keskuuteen`. Se maailma joka tuon sodan tuhkasta nousee ei enää edes muistuta millään tavalla entistä maailmaa.

    On selvää että WWIIssa ei käytetä kaikkein raskaimpia ydinaseita. Niiden käyttö realisoituu WWIVssä jolloin `maa ja kaikki mitä siinä on palavat`.

    Tuona aikana kannattaa ottaa huomioon seuraavia seikkoja. Autolla ei pidä lähteä pakoon koska niin tekevät muutkin. Tiet ovat tukossa eikä auto suojaa laskeumalta. Pitäisi pysytellä sisätiloissa – mahdollisesti kellarissa ja kuunnella radiosta tulevia ohjeita.

    Kannattaa hankkia paristokäyttöinen putkiradio koska transistoriradioiden piirijärjestelmä palaa EMP-aseen aiheuttamassa ylijännitteessä riippuen siitä millä korkeudella EMP-asetta käytetään.

    Kannattaa varautua muutenkin tulevaan hankkimalla kuivamuonaa ja purkkiruokaa varastoon sekä nostamalla rahaa sopiva määrä tililtä. Joditabletit olisi hyvä olla saatavilla.

    `Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas. Joka pakenee kauhun ääntä (fissioräjähdys), se putoaa kuoppaan (voimakkaat ilmavirtaukset), ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan (ydinlaskeuma). Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät (Jes 24:17-18).

    Pieni sarjakuvallinen kevennys rankkaan aiheeseen olisi paikallaan > tämä keskustelu todellakin käytiin >

    Ruutu yksi – henkilö sanoo: Huomessa huullaan hettä he olette halmistelemassa hyökkäyshotaa – honko hämä hotta?
    https://th.bing.com/th/id/R.c7be209706a8f232a8ffb853b1d165b7?rik=uPTBSGSYxi52Hw&pid=ImgRaw&r=0
    Ruutu kaksi – henkilö sanoo: Hei Hato hole hyökkäyshiitto haan huolustushiitto!
    https://th.bing.com/th/id/R.6f2e6077dfb45d62c3c7c13dc0b872b2?rik=23fhJ5tqDdB5wA&pid=ImgRaw&r=0

    Vastaus näytti tyydyttävän kysyjää!

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  4. Mielestäni tämä 20vuotinen sykli, great conjunction joka aina aiheuttaa US presidentille tapahtumia. Niin tätä tullaan käyttämään siihen, kun Joe on mennyttä, saadan jonkinmoinen osittainen tulitauko Ukrainassa. Koko operaatio haiskahtaa kuitenkin erittäin vahvasti dnc projektilta kuitenkin. Digi-idn pitäs tulla 2023-2024, joten ei liian isoa sotaa vielä. Seuraavaksi on republikaanit ottamassa vallan ja heidän kohteena on Kiina ja Iran.
    https://nostradamus.fandom.com/wiki/Great_conjunction#Great_conjunctions_and_US_president_deaths

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  5. Lämmityskausi lähestyy ,,,

    Yhdysvaltain väkivaltaisesta offensiivista Euroopan Unionin huoltoverkkoon (NS1 ja NS2 putkistoon) seuraa jatkoa.

    Yhdysvallat tulee käyttämään Euroopan Unionia kohtaan tehokasta kiristyskeinoa. Se panttaa tietoisesti lupaamiaan nesteytetyn maakaasun eli LNGn-toimituksia välittömästi Euroopan Unionin alueelle suorittamiensa sotilaallisten iskujen (NS1 ja NS2) jälkeen.

    Tämän kaltainen sopimusrikkomus LNG-toimituksista johtaa Euroopan Unionissa kohonneisiin energiakustannuksiin, konkurssiaaltoihin, massairtisanomisiin ja jäsenmaiden sisäisiin levottomuuksiin.

    Vastaavasti Ukrainan Volodimir Zelenskyi pitää huolen siitä että viljan ja energian toimitukset Euroopan Unionille sen kautta häiriintyvät. Näyttää vakavasti siltä että samaa sikaa lyödään nyt kahta puolta.

    Mitä he (Washington ja Kiova) voisivatkaan muuta tehdä kuin syyttää itsepintaisesti mutta aiheettomasti Venäjää. Tarkoituksena on että Euroopan Unioni ja erityisesti sen jäsenmaa Suomi on saatava sotatoimialueeksi Venäjää vastaan.

    Yhdysvallat asettaa EU-aluetta kaasusaartoon jättämällä luvattuja LNG-kaasun toimituksia suorittamatta, lisäten entisestään EU-alueen ahdinkoa
    https://uvmedia.org/2022/09/28/yhdysvallat-vahentamassa-lng-kaasun-toimituksia-eu-alueelle/

    Venäjä olisi voinut toimittaa Euroopan Unionin jäsenmaille suhteellisen edullista energiaa mutta Länsiliittouma (USA, Britannia ja NATO) estää energiatoimitukset.

    Nato-Suomen `huoltovarmuus` pettänyt heti: USA:n kanssa sovituissa LNG-kaasun toimituksissa jopa vuoden viivästykset
    https://mvlehti.net/2022/07/05/nato-suomen-huoltovarmuus-pettanyt-heti-yhdysvaltojen-kanssa-sovituissa-lng-kaasun-toimituksissa-jopa-vuoden-viivastykset/

    Edellisessä artikkelissa päätoimittaja Janus Putkonen viittaa 1970-luvulla tapahtuneisiin kahteen kriisiin – vuoden 1973 öljykriisiin ja vuoden 1979 energiakriisiin.
    1970-luvun energiakriisi
    https://wblog.wiki/fi/1970s_Energy_Crisis
    1979 öljykriisi
    https://wblog.wiki/fi/1979_energy_crisis

    Tilanne tulee olemaan jo ensi talvena sietämätön mutta voin vakuuttaa että jopa pojamutienkin alla on pohjamutia. Olemassa olevaan tilanteeseen ei tarvitse lisätä mitään mutta asiat eivät suinkaan jää tähän.

    Pelkästään häiriö öljynkuljetuksissa Hormuzinsalmella on lähempänä kuin arvataankaan jonka jälkeen toteutuu WEFn Klaus Schwabin ajaman GreatResetin yksi osa – yksityisautoilun alasajo. Sinä päivänä riehuu jenkki omilla kaduillaan ja häiriöistä tulee sisällissodan mittaluokkaa. Kansalliskaartit ovat valmiina jo kaikissa osavaltioissa – näinhän asia ei ollut vielä vuosi sitten.

    Elintarvikkeiden kuluttajahinnat kaikissa maissa jatkavat nousuaan kunnes yhden päiväpalkka ei riitä kuin hät`hätää elintarvikekustannuksiin mutta myöhemmin siihen ei riitä kummankaan puolison ansiot. Nälänhätäalueita tulee sinnekin missä niitä ei pitäisi esiintyä.

    Mutta mitä tekevätkään nämä suomalainen. He pitävät yllä valhetta jopa siinäkin tapauksessa kun tiedostavat että heidän lähettämänsä aseavustus menee ukrainalaisten lasten ja naisten tappotalkoisiin. Huomaa kuinka poliittinen eliitti tekee itsenäisiä päätöksiään – ei Suomen kansa. He ovat jo aikapäivää sitten lakanneet edustamasta Suomen kansaa.

    Winston Churchillin (WC) sanoja lainatakseni – tulevaisuudessa yleisin yhteiskuntamuoto tulee olemaan anarkia.

    Mediapimento toimii niin kuin aina ennekin koska agendajournalismi – tai ainakin mediapimennon yritys. Montako klipsiä olette nähneet esimerkiksi seuraavista YLEn uutisoinnissa?

    Let’s get out of NATO!”.. HUGE protests all over Europe

    There is a ’deafening media silence’ on global protests

    Around 70,000 people protest against government in Prague over rising inflation

    Levottomuudet tulevat myös Pohjoismaihin!

    Plusääni(2)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat