Makeutusaine sukraloosilla valtavasti haittavaikutuksia
Muun muassa CocaCola Companyn, Felixin ja Arlan tuotteissa käytettävällä makeutusaine sukraloosilla (E955) on paljon haitallisia terveysvaikutuksia. Julkisuudessa asiasta kirjoitetaan kuitenkin hyvin harvoin.
Coca-Colan suomenkieliset kotisivut kertoo sukraloosista kuluttajille kaunistellen:
”Sukraloosi on kevytmakeuttajista uusin ja noin 600 kertaa sokeria makeampaa. Maultaan sukraloosi muistuttaa paljon sokeria, koska sukraloosi valmistetaan sokerista. Silti sukraloosilla makeutetut ruuat ja juomat ovat lähes kalorittomia. Sukraloosi on hyväksytty käytettäväksi turvallisena makeutusaineena yli 80 maassa, mukaanlukien kaikki EU-maat. Ennen hyväksyntää Pohjoismaissa sukraloosia oli tutkittu yli 20 vuotta ja yli 1000 tieteellisellä kokeella, jotka osoittivat sukraloosin turvalliseksi. Sukraloosi sopii sekä aikuisille että lapsille.”
Muun muassa Sprite-, Fanta-, Bonaqua- ja Coca-Cola –juomia markkinoiva yritys johtaa kuitenkin kuluttajia harhaan. Sukraloosin riskeistä on saatu lukuisia viitteitä. CocaColan täytyy tietysti kaupallisista syistä vaieta tuotteidensa sisällöstä. Hälyttävämpää kuitenkin on, ettei edes elintarviketurvallisuusvirasto Evira kerro julkisesti sukraloosiin haitoista. 2008 uutisoitiin, että Ruotsissa sukraloosi leimataan ympäristömyrkyksi. Vaikka sitä on Euroopan ulkopuolella käytetty makeutusaineena jo vuosikymmeniä, ei sen ympäristövaikutuksia ole tohdittu – ymmärrettävistä syistä – tutkia.
Sukraloosi sisältää sokerin lisäksi klooria. Ruotsalainen ympäristökemian professori Göran Petersson totesi muutamia vuosia sitten, että esimerkiksi virvoitusjuomia valmistavat yritykset ovat yrittäneet pimittää makeutusaineen klooripitoisuuden julkisuudelta. Petersson on verrannut sukraloosia vaarallisiin kemikaaleihin, kuten PCB, kloorifenolit, freonit, fenoksihapot, klooratut liuottimet ja DDT. Myös niitä väitettiin kauan virallisissa raporteissa ”vaarattomiksi” eikä niiden käyttöä rajoitettu.
Aiemmin julkaisemassamme käännösartikkelissa totesimme, että sukraloosi on omiaan aiheuttamaan esimerkiksi diabetesta. GreenMedInfo-verkkosivu listaa sukraloosin haittavaikutuksia:
- Kateenkorvan kutistuminen (jopa 40 % alkuperäiskoosta)
- Maksan ja munuaisten kasvaminen
- Epätavalliset kudospatologiset muutokset kateenkorvassa ja pernassa
- Umpisuolen painon nousu
- Kasvun hidastuminen
- Dna-vauriot
- Haitalliset muutokset ruoansulatusjärjestelmän bakteereissa
- Epänormaali mineralisaatio lantion alueella
- Punasolujen määrän väheneminen
- Solumäärän epänormaali kasvaminen lantion seudulla
- Keskenmeno
- Istukan ja sikiön painon laskeminen
- Suolistotulehdus/Crohnin tauti
- Migreeni
- Diabeetikon veren punasolujen hemoglobiinin sokeroitumisen lisääntyminen
Kun sukraloosia lämmitetään, se erittää myrkyllisiä dioksiineja. Sukraloosin puolustajat väittävät, ettei sukraloosia keräänny lähes lainkaan kemikaalilla makeutettuja elintarvikkeita nauttivien kehoon. Todellisuudessa 11–27 % sukraloosista imeytyy kehoon.
Sukraloosi on organokloori. Lääketieteen tohtori James Bowenin mukaan kaikki kehon ulkopuolella erittyneet organokloorit ovat vaaraksi aineenvaihdunnalle ja lopulta sisäelimille yleensä. Bowen on todennut, että organokloorit vaurioittavat maksasoluja. Kun sukraloosia on testattu eläimillä, on havaittu esimerkiksi maksan turpoamista ja munuaisten kalkkeutumista.
GreenMedInfo muistuttaa, etteivät keinotekoiset makeutusaineet ole oikea tapa pudottaa painoa. Monet tutkimukset osoittavat, että makeutusaineet itse asiassa lihottavat. Makeutusaineiden on todettu lisäävän ruokahalua ja ylensyöntiä. Rottakokeissa makeutusaineet ovat myös hidastaneet aineenvaihduntaa. Kun makeannälkä iskee, on parempi syödä siis aidolla sokerilla tai esimerkiksi hunajalla makeutettua ruokaa. Painonhallintaan puolestaan auttavat liikunta ja terveellinen luonnonmukainen ruokavalio.
Lue myös:
Vaarallista uutta makeutusainetta aletaan testata kuluttajiin?
Hartwallinkin juomissa tuntematonta vaarallista kemikaalia
Toiminnasta päätellen juutalaisomisteinen firma. Vapaamuurarit Evirassa huolehtivat että haitoista vaietaan. Viranomaiset eivät uskalla puuttua koska se olisi rasismia tai antisemitismiä. Juutalainen media markkinoi ja huolehtii lopullisen vaikenemisen.
Tarkennuksena artikkeliin – Coca-Cola, Coca-Cola light, Coca-Cola Zero, Sprite, Fanta tai Bonaqua -juomia ei ole makeutettu sukraloosilla. Siksi myös Coca-Cola -logon käyttäminen tämän artikkelin yhteydessä on harhaanjohtavaa.
Théa Natri
Viestintäpäällikkö
Coca-Cola Suomi
Mitkä edustamanne yhtiön tuotteet on makeutettu suklaroosilla ? Entä aspartaamilla ?
Coca-Fu***ng-Cola käyttää sukraloosia juomassaan:
http://www.coca-cola.fi/nordic-corp/fi_FI/pages/products/Powerade.html
makeutusaineet (sukraloosi, asesulfaami K)
Siksi Coca-Cola -logon käyttäminen tämän artikkelin yhteydessä ei ole harhaanjohtavaa.
Coca-Cola pays health experts to suggest soda as a healthy snack
http://rt.com/usa/241317-coca-cola-health-experts-paid/
Coca-Cola is courting controversy again after a new report found that the company pays fitness and nutrition experts to recommend drinking its soda as a healthy snack.
Sukraloosia on paljon proteiinivalmisteissa eli ns. lisäravinteissa. Nesteisiin sekoitetuissa proteiinijauheissa siis ja vastaavissa. On sitä tullut vastaan muuallakin. Nuissa virvoitusjuomissa on aspartaamia, joka on myös kaamea myrkky. Aspartaamia on myös vähän joka paikassa. Kevyttuotteissa siis, vaikka sukraloosi on tulossa rinnalle ja joukkoon/tilalle. Aspartaamia on myös esim. lääkkeissä, joita apteekit ja tohtorit tyrkyttävät.
Nyt taisi selvitä mistä perkeleellinen puolenvuorokauden mittainen päänsärky johtui kun särvin proteiinivalmiste pirtelöä useammankin purkin.
Apteekit ja tohtorit – nämä rikollisen Big Pharman sulavan liukkaat myyntitykit!
Eräs säännön vahvistava poikkeus – Antti Heikkilä – kuten esim. tämäkin
hänen artikkeleistaan osoittaa: http://www.anttiheikkila.com/blogi/laaketehdas-pyorittaa-suomen-politiikkaa/
Hmmmm, miksi tätä juttua jaettaessa artikkeli ei lataudu facebook-seinälle? Onko se estetty?
Voi jakaa vain kopioimansa linkin…
Onpa taas juttu tältä juutalaisvihaa ja muita outouksia leveittelevältä rievulta, jolla joku epämääräinen kauppais ja oululainen natsiryhmä haluaa saada huomiota itselleen. Vai että kateenkorva kutistuu sukraloosilla. Taisi jäädä mainitsematta että kyseessä oli rottakoe, jossa käytettiin jatkuvasti 2500 kertaista annosta suositukseen verratuna.
Millaisilla määrillä nämä haitat ilmenevät ja kerääntyykö aine elimistöön? Olisi mielenkiintoista tietää. Onko vaikka suklaroosilla makeutetulla lisäproteiinin ”peruskäytöllä” (esim. 5-8 dl/vk) mitään käytännön vaikutuksia ihmisellä vai tulevatko haitat ilmi vasta jollain 1000- kertaisilla annoksilla, jonka suuruisia annoksia ei käytännössä kukaan ota? Eli esim. 1 dl proteiinijauhetta sisältänee olemattoman määrän suklaroosia ja jos vielä tästäkin määrästä tutkimuksen mukaan ”vain” 11-27% imeytyy elimistöön, niin onko aine todellakin haitallista ihmiselle? Artikkelissa myös sanotaan suklaroosin sisältävän klooria, mutta useat kaupungit/kunnat käyttävät kuitenkin sitä juomavetensä puhdistukseen. Eli onkohan siis tehty ns. kärpäsestä härkänen, tosin en todellakaan puolustele ainetta, mutta haitat käytännössä ovat mielestäni eri asia kuin paperilla.