Kehon energiantuotannossa syntyvät hapettajat eli vapaat radikaalit vaurioittavat liiallisesti muodostuessaan soluja. Antioksidantit suojaavat elimistöä luonnollisesti sisäistä ruostumista vastaan.
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 197/232
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF katsoi talouden olevan kunnossa silloinkin, kun kriisi oli jo päällä.
IMF on systemaattisesti epäonnistunut joka ainoan kriisin synnyn tunnistamisessa ja hoitamisessa.
Puuduttava keskustelu talouden jatkuvista ongelmista alkaa vaatia erilaista ajattelua ja aiemmasta poikkeavia ratkaisumalleja. Yksi tällainen ratkaisumalli on esitetty Riikka Söyringin 20.8. julkaistussa kirjoituksessa ”Permakulttuuri – älykkään selviytymisen metodi”. Aihe ansaitsee syventävää pohdiskelua. 1900-lukua on luonnehdittu teolliseksi ja jälkiteolliseksi yhteiskunnaksi ja toimintaa on ohjannut taloudelliseen tehokkuuteen perustuva ajattelu. Viimeisten vuosikymmenien aikana kaupan rajoitteita on purettu, ja […]
Korruptiosyytteet eivät ole kevyimmästä päästä.
Helsingissä Kampin Narinkkatorilla 15.10 2011 järjestetty demokratiaa puolustava tapahtuma keräsi useamman sata osanottajaa. Onko se paljon vai vähän?
Vuosikausia ihmisiä on peloteltu ruoan loppumisella. Sissiviljelijät ovat ryhtyneet kaupunkikapinaan. On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä lähes 80 % maapallon väestöstä asuu kaupunkikeskuksissa. Tuolloin maapallon väkiluvun arvioidaan olevan jopa 9 miljardia henkilöä. Tälläkin hetkellä ihmiskuntaa piinaavat valtavat ravitsemukselliset ongelmat, jotka ovat sekä määrällisiä (aliravitsemus ja ylipaino), että laadullisia (mm. proteiinin puute). YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö […]
Taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen kirjoittaa Helsingin Sanomissa (HS) pörssimeklarien käyvän yhä niin sanottua lyhyttä arvopaperikauppaa työnantajansa kiellosta huolimatta. Lyhyt kauppa tarkoittaa, että sijoittaja myy ja ostaa yhtiön osakkeita itselleen ennen kuin kuukausi on kulunut edellisestä osakkeilla tehdystä kaupasta. Finanssiala on kieltänyt omissa sisäisissä ohjeissaan jäseniltään lyhyen kaupan ja sisäpiiritiedon käytön. HS selvitti kymmenen eri pörssivälittäjän työntekijöiden […]
Oman ruoan tuottaminen on alkanut taas kiinnostaa ihmisiä – myös kaupunkilaisia. Maattomallakin on mahdollisuudet pienimuotoiseen viljelyyn, vaikka ei vuokrapalstaa saisikaan. Jokainen ikkunalauta ja lasitettu parveke on kasvihuone. Istutusastioiksi kelpaavat sangot, ruukut, saavit, korit, tynnyrit, puulaatikot ja vanhat kattilat. Oli valinta istutusastiaksi mikä tahansa, salaojituksesta on huolehdittava. Astian pohjassa on oltava reikä, jotta liika kasteluvesi pääsee […]
On tunnettu viisaus, että ”media on vallan vahtikoira”. Toisaalta tiedämme varsin hyvin sen, kuinka paljon valtaa medialla itsellään on. Kuka siis vahtii vahtikoiraa? Vaihtoehtomedia on syntynyt tarpeesta, kuten kaikki käyttökelpoiset keksinnöt ennen sitä. Uudenlainen, valtamedian orjallisesti noudattamista uutisagendoista vaihtoehtoisia näkökulmia esittelemä kansalaismedia, täyttää valtapelin aiheuttaman tyhjiön nostamalla kansalaisten mieliin otsikoinneillaan yleisen edun – ja toisaalta […]
Ylen uutisten mukaan Suomen Pankilla on jo miljardeja kriisimaiden velkapapereissa. ”Euroopan velkakriisin patoamisyritykset ovat tuoneet myös Suomen Pankin vastuulle miljardien eurojen sijoitusriskit. Kriisivaltioiden velkakirjoista lähes kolme miljardia euroa on Suomen Pankilla. Kahdessa kuukaudessa summa on yli kaksinkertaistunut.” Euroopan keskuspankki EKP:n kanssa sovitulla tavalla kansalliset keskuspankit ovat tyynnytelleet rahoitusmarkkinoita ostamalla kriisimaiden velkapapereita markkina-arvioiden mukaan. Tavoitteeksi on ilmoitettu estää korkojen lähteminen […]
Mistä on lääketiede tehty? Korruptiosta, roskatutkimuksista, laittomasta markkinoinnista ja monesta muusta – niistä on lääketiede tehty. JAMA, Journal of the American Medical Association, julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan yli 40 % vertaisarvioiduista tieteellisistä töistä, joita julkaistaan lääketiedemaailman huippujulkaisuissa, tulkitsee väärin tutkimusten tuloksia. Julkaisuja kirjoitelleet tohtorit ovat löytäneet tavan osoittaa hoidon toimivan silloinkin kun se […]
Kuvitelkaa tulevaisuuden kaupunkia, jossa satakerroksiset vihreät tornit kohottavat vartensa kohti taivaita. Vertikaalinen tarkoittaa pystysuoraa, ja vertikaaliviljely pystysuoraa viljelyä. Dickson Despommier, vertikaalivihreyden puolestapuhuja on mikrobiologian, yleisen ja ympäristöterveyden professori. Hän sanoo ruokaa tuottavien rakennusten idean tulleen alun perin hänen oppilailtaan vuonna 1999. Idea oli niin hullu, suuri ja mullistava, että sitä piti tutkia. Despommier kertoo, kuinka […]