Yhteiskunta - sivu 104/107

Japanin maanjäristys aiheutettu HAARP:lla?

Yhdysvaltain Marylandissa sijaitsevan NASA;n Goddard- avaruustutkimuskeskuksen tutkija Dimitar Ouzounov on julkaissut työryhmänsä kanssa dataa, joka kuvaa omituisia sattumuksia ilmakehässä Japanin yllä juuri ennen maaliskuun 11. päivää sattunutta maanjäristystä ja tsunamia, jotka tuhosivat Fukushiman ydinvoimalan.

Ihmiset näkevät maailman eri tavalla

Hämeenlinnan sairaalan psykiatrisella osastolla istuu mies, jota on pidetty lähes neljä kuukautta pakkohoidettavana – mahdollisesti erilaisen maailmankuvan ja mielipiteidensä vuoksi.

Politiikan tutkija: YK on lännen ase

Adrian Salbuchi, arvostettu argentiinalainen politiikan tutkija ja varoittaa, että länsimaat ovat muuttamassa YK:ta välineeksi, jolla ne pakottavat oman agendansa vastahakoisille maille. Salbuchi sanoo Syyrian olevan viimeisin esimerkki.

Vihreässä taloudessa maaseudun mahdollisuus

Maaseudusta liiketoimintaympäristönä puhutaan vielä aika vähän. Sitran tulevaisuuspalaverin annin mahdollisuudet ovat kuitenkin moninaiset. Sitra, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto ennakoi yhteiskunnan muutosvoimia ja niiden merkitystä suomalaiseen arkeen. Sitran Maamerkit-ohjelma hakee uusia toimintamalleja sekä kestävään kehitykseen tähtäävää liiketoimintaa. Näissä merkeissä järjestettiin Helsingissä Imuilmiö-tapahtuma 18. toukokuuta. Imuilmiö-tapahtumassa parisataa visionääriä pui maaseudun tulevaisuuden mahdollisuuksia. Tulevaisuuden maaseutu ei elä vain pellosta […]

Vaihtuvat ilmastokäyrät

Ilmatieteen laitoksen keskilämpötiloja kuvaavat käyrät ovat muuttuneet vuosien saatossa. Laitoksen tutkijat näyttävät näkevän lämpenemistä aineistoissa, joista moni muu tutkija ei ole sitä löytänyt.

Liimalihaa lihatiskillä

Australialainen Tonight Show sai aikaan kauhua kuluttajissa kertoessaan uusimmasta paljastuneesta huijauksesta ruokabisneksessä.

Virkamies: 9/11 -isku hallituksen oma lavastus

Kolmea eri Yhdysvaltain hallitusta (Nixon, Ford ja Carter) palvellut ulkoministeriön virkamies Steve R. Pieczenik kertoi 3.5.2011 Alex Jones-show tv-ohjelmassa Osama bin Ladenin kuolleen jo vuonna 2001. Osama bin Ladenin kuolinsyy oli Marfanin oireyhtymä.

Raakaa peliä rahamaailmassa

Yhdysvaltain keskuspankki FEDilta viime vuonna pakolla puristetut dokumentit valottavat erästä kaikkien aikojen suurinta varkautta. Sen vaikutukset euro-alueellakin ovat massiiviset.

Ranskassa epäillään hallituksen toimia

Ranskassa on Euroopan kallein antiterrorismi-ohjelma nimeltään Vipigrate. Ohjelma luotiin torjumaan sitä, mitä kutsutaan kasvavaksi terrorismin uhaksi. Nyt, aseistautuneiden joukkojen partíoidessa kaduilla, ranskalaiset ovat alkaneet pelätä Ranskan olevan vain yhden askeleen päässä poliisivaltiosta.

Kotimaa

Ulkomaat