Itsenäisyyspäivä: valtamedian sota suomalaisuutta vastaan

Vähemmän nationalismia – tilalle jotain hauskaa. Tämä oli Alexander Stubbin syksyinen resepti itsenäisyytensä lähes menettäneen Suomen syntymäpäiville. Kohta on kulunut tasan sata vuotta Suomen itsenäisyysjulistuksen hyväksymisestä. Yhä useampaa suomalaista etoo ajatuskin viettää merkkipäivää toljottamalla kansanpettureiden orgioita televisiosta.

Valtamedia tarjoaa rahvaalle kaksi sallittua kaavaa itsenäisyyspäivän vietolle. Sovinnaisen käsikirjoituksen mukaan käydään sankarihaudoilla ja istutaan sohvalla. Ehkä perheen pää ottaa illan aikana muutaman ”työmiehen kopsun” vapaapäivän kunniaksi.

Toinen kaava on suunnattu elämässään jo alkumetreillä epäonnistuneelle nuorisolle ja Marxilla aivokapasiteettinsa syövyttäneille ikivihreille. Kopsut vaihdetaan kiljuun. Kodin lämmöstä kavutaan muutamaksi tunniksi pääkaupungin kaduille yksityisyrittäjiä kiusaamaan. Poliisit saavat vuoden adrenaliinipiikin ja korvaamatonta joukkojenhallintaharjoitusta, kun muutamasatapäinen kommunistilauma huutaa sadan vuoden takaisia juutalaisbolsevistisia iskulauseita ja takoo ravintoloiden ikkunoita roskakoreilla. Muutamassa tunnissa vuoden show on ohi. Seuraavana päivänä todellinen työväestö tulee ja siivoaa jäljet. Käteen jää krapula ja sakkolappu.

Valtamedian ja eliitin näkökulmasta ei ole juurikaan väliä, kummalla kaavalla kansalainen päättää mennä. Orwellkin tiesi, että eliitti tarvitsee kontrolloitua oppositiota torjuakseen todelliset kapinat. Suomen eliitti on tietysti poikkeuksellisen etuoikeutettua, sillä toistaiseksi näkyvin oppositio koostuu housuihinsa virtsaavista huligaaneista. Ei ihme, että Stubbilla oli varaa nostaa verbaalinen keskisormensa itsenäisyyspäivään valmistautuvalle kansalle – tällä hetkellä eliitti varmasti kokee olevansa koskematon.

Vaikka valtamedia antaakin toistaiseksi näkyvyyttä vain kahdelle kuvaamalleni koulukunnalle, oli itsenäisyyspäivänä liikkeellä tietysti muitakin. Itsenäisyyspuolue järjesti sekalaisen stalinistijoukon kanssa EU- ja Nato-vastaisen protestin. Ihan hyvä sanoma. En tosin tiedä, pidettiinkö mielenosoitusta lopulta lainkaan, sillä ei kiinnostanut. Jos stallareilla enää on missään valtaa, niin sitä taitaa olla juuri IPU:n liepeillä. Mielenosoituksessa kiellettyjä olivat ”fasistiset” ja ”rasistiset” symbolit, mutta Neuvostoliiton aikaiset murhamerkit olivat sallittuja, jopa toivottuja. Ainakaan julkisuudessa kommunistien asettama sääntö ei kohdannut vastarintaa. Kommunistien kanssa ei tehdä kompromisseja. Oikeastaan toivon, että koko tapahtuma peruttiin.

Oli kuitenkin vielä yksi vaihtoehto – se, josta valtamedia varoitti. Mikäli Helsingin Sanomat ja Yle tuomitsevat jonkin asian, ei se voi olla täysin paha. Itselleni aiemmin tuntematon ja ilmeisesti aivan uusi 612.fi-yhdistys järjesti Suomessa mielenosoituksen, joka olisi voinut päättyä oikeastaan ihan miten tahansa. Äärivasemmisto puhui ”ensimmäisestä fasistimarssista” sitten toisen maailmansodan, joten häirinnän ja yhteenoton mahdollisuuksia en sulkenut pois.

Osallistuin itse lokakuussa Helsingissä maahanmuuttorikollisuuden vastaisiin katupartioihin ja kirjoitin Magneettimediaan kokemuksistani. Tuolloin äärivasemmisto yritti hyökätä ylivoimalla ja aseistettuna katupartion joukkoon, mutta kärsi lopulta enemmän fyysisiä vaurioita kuin partioon osallistuneet. Lopuksi hyökkääjät pudottivat aseensa maahan ja juoksivat pois paikalta. Olisiko jotain vastaavaa voinut tapahtua itsenäisyyspäivänä? No, itse asiassa tapahtuikin. Kipeistä kokemuksista viisastuneena vasemmisto ei tällä kertaa provosoinut aseistettua katutappelua, vaan yritti heittää hapansilakkaa Suomen Sisu –järjestössä vaikuttavan Teemu Lahtisen päälle, kun tämä vieraili ennen itsenäisyyspäivän kulkuetta hautausmaalla. Tuoksuva perinneherkku lensi ohi kohteen, ja virkavalta sai neljä karkuun kipittävää vasemmistolaista kiinni housut kintuissa. Ilmeisesti tämä oli ainut isänmaallisille sattunut välikohtaus koko päivänä ja hyvä näin.

 

Kokemuksia kulkueesta

Itsenäisyyspäivän kulkue oli poliittisesti sitoutumaton, joten puolue- tai järjestötunnuksia ei osallistujilla ollut. Etukäteen valtamedia oli liittänyt kulkueen hyvin kirjavaan joukkoon Suomen ”äärioikeistolaisia” ryhmiä. Tapahtumapaikalla ei kuitenkaan ollut saarnaajia, jotka olisivat yrittäneet käännyttää osallistujia. Mukana oli kaikenlaisia suomalaisia lapsiperheistä ja iäkkäistä lähtien. Valtamedian varoittelut paljastuivat jälleen valheiksi. Tietysti suuri osa kulkueessa kävelleistä oli nuoria miehiä, mutta ei sekään huono asia ole. Nuoret miehet ovat aina olleet etulinjassa, kun Suomen turvallisuudesta ja itsenäisyydestä on taisteltu.

Tunnelma oli alusta lähtien arvokas, iloinen ja jollain tapaa myös odottava. Juhlapuheessa ei valitettu menetetystä itsenäisyydestä tai Euroopan unionista. Uskon, että suurin osa osallistujista kyllä tietää, millaisia maamme ongelmat ovat. Isänmaallisia suomalaisia voidaan valistaa poliittisesti vuoden jokaisena päivänä, joten pidin 612.fi-yhdistyksen asenteesta: itsenäisyyspäivänä on hyvä keskittyä positiivisiin ja yhdistäviin tekijöihin sekä valaa suomalaisiin uskoa ja itseluottamusta. Suomalaiset ovat juroa ja syrjään vetäytyvää kansaa, joten isänmaallisen poliittisen paasaamisen rinnalle on hyvä saada sisällöltään yksinkertaisempaa, mutta ulkoisesti hyvin vaikuttavaa ja innostavaa toimintaa. Ennen toista maailmansotaa Suomessa järjestettiin vapaussodan muistoksi marsseja, joissa niinikään jätettiin politiikka sekä erimielisyydet sivuun ja asetettiin isänmaa keskiöön.

Helsingin Sanomista viisautensa ammentavat suomalaiset yllättyivät varmasti siitä, ettei lehtien mustamaalaama kulkue aiheuttanut ensimmäistäkään järjestyshäiriötä. Virkavalta oli hälytetty paikalle vain siksi, että Helsingissä oli samana päivänä liikkeellä rikollisia vasemmistolaisia. 200 isänmaallisen ihmisen kulkueen suunnatessa Töölön torilta kohti Hietaniemen hautausmaata poliisit saivat särppiä sumppiaan mukavasti autonsa sisällä.

Oma luottamukseni virkavaltaan on viime vuosina rapistunut esimerkiksi siksi, että poliisijohto on pyrkinyt piilottelemaan maahanmuuttajarikollisuutta sekä alkanut metsästää todellisten kriminaalien sijaan esimerkiksi maahanmuuttoa tai sionismia vastustavia poliittisesti epäkorrekteja ”mielipiderikollisia”. Olen kuitenkin iloinen siitä, että itsenäisyyspäivän kulkue eteni rauhallisesti ja kurinalaisesti, sillä eliittiä ja heidän väkivaltakoneistoaan ei vastusteta aivottomasti riehuen.

Kulkueen aikana useat helsinkiläiset kerääntyivät ikkunoidensa ääreen ja jäivät seuraamaan sekä kuvaamaan katuja pitkin etenevää soihtumerta. Näky oli pysäyttävä ja varmasti ikimuistoinen. Puheen, kulkueen ja Maamme-laulun lisäksi tapahtumaan kuului myös seppeleiden ja kynttilöiden vieminen sankarihaudoille. Kaikki kävi perisuomalaiseen tapaan säntillisesti ja vähäeleisesti. Itsenäisyyspäivänä alkoi uusi perinne, sillä 612.fi on ilmoittanut, että vastaava kulkue tullaan järjestämään myös ensi vuonna. Nyt, kun ensimmäinen askel on otettu, tulee ensi vuonna suomalaisilla olemaan varmasti matalampi kynnys tulla mukaan.

 

Valtamediasta ja sen valheista

Järjestämällä suuren ja rauhallisen kulkueen Suomen isänmaalliset todistivat, että valtamedian skandaaliartikkelit ”äärioikeiston uhasta” ovat silkkaa vasemmistotoimittajien propagandaa. Marssin jälkeen toimittajat olivatkin hetken aikaa ymmällään: Kuinka säilyttää uskottavuus? Kuinka todistaa, että kulkue oli uhka suomalaisten turvallisuudelle ja perusoikeuksille?

Noin tunti sen jälkeen, kun tapahtuma oli päättynyt ja marssijat olivat lähteneet kotiin, MTV3:n toimituksessa välähti. Hieman ennen kello yhdeksää illalla verkkoon ilmestyi uutinen: ”Äärioikeiston mielenosoitusmarssi lähestyy kohti Helsingin keskustaa”. Kuvassa joukko raskaasti varustautuneita mellakkapoliiseja seisoo kiinalaisen ravintolan edessä, ikään kuin suojellen sitä ”äärioikeistolaisilta”. Mistä oikein oli kyse? Uutista tarkemmin lukemalla selviää, että kuvan poliisien tehtävänä olikin vartioida kiinteistöä äärivasemmistolaisten ilkivallalta. Kiinalaisen ravintolan ikkunoita ei siis vartioitu isänmaallisten, vaan kommunistien pelossa. MTV3 oli ottanut oppia propagandan mestarilta Helsingin Sanomilta ja muuttanut uutiskuvan merkityksen vastaamaan omia yhteiskunnallisia mieltymyksiään (vertaa).

Maikkari ei ollut ainut media, joka teki kaikkensa kääntääkseen kansalaisten huomion äärivasemmiston väkivallasta kuvitteelliseen ”äärioikeiston uhkaan”. Jo ennen itsenäisyyspäivää Helsingin Sanomat julkaisi artikkelin, jonka tarkoituksena oli ilmeisesti säikäyttää suomalaiset, jotka punnitsivat kulkueeseen osallistumista. 612.fi joutui omilla sivuillaan oikaisemaan HS:n jutun, jossa väitettiin, että kulkueeseen osallistuvat kansalaiset ovat ”äärioikeistolaisia”. Kukapa haluaisi vuonna 2014 moista leimaa otsaansa? ”Ehkä olisikin parempi jäädä kotiin, jotteivät naapurit tai pomo vedä ikäviä johtopäätöksiä?” Miksi HS:n toimitukselle on niin tärkeää, etteivät isänmaalliset suomalaiset vain jalkautuisi kaduille kertomaan avoimesti kotimaanrakkaudestaan? Lopulta lehdet eivät uutisoineet juuri lainkaan 612-kulkueesta. Koska häiriöitä ei ollut ja puheet väkivaltaisuuksista osoittautuivat toimittajien valheiksi, päätettiin koko tapaus haudata julkisuuspimentoon. Suuren yleisön muistiin jäävät vain itsenäisyyspäivää ennen julkaistut otsikot väkivaltaisesta äärioikeistosta sekä MTV3:n kiinalaisravintolaa vartioivat mellakkapoliisit.

Pelon ilmapiiriä ruokki myös Ylen ruotsinkieliset uutiset. Ylen mukaan mielenosoitus on paitsi ”historiallinen” niin myös ”vaarallinen”. Asiantuntijana uutisjutussa hääräsi Mikael Brunila –niminen vasemmistohäirikkö, joka on nimittänyt itsensä yhdeksi Suomen harvoista ”äärioikeistoasiantuntijoista”. Yleisradiolta oli tietysti raskas arvokannanotto päästää ääneen Brunila, joka on yhtä pätevä kommentoimaan Suomen isänmaallisten toimintaa kuin Benjamin Netanjahu on arvioimaan Libanonin ihmisoikeustilannetta.

Brunila on kirjoittanut yhdessä vasemmistopoliitikko Dan Koivulaakson kanssa propagandapamfletin Suomen ”äärioikeistosta”. Kuten artikkelissa ”Vasemmistoaatteen valta suomalaismediassa” olen kirjoittanut, Koivulaakso on jakanut Facebookissa silmitöntä väkivaltaa käyttävän ruotsalaisen vasemmistojärjestön propagandaa. Järjestö on syyllistynyt Ruotsissa tuhopolttoihin, puukotuksiin, joukkopahoinpitelyihin ja esimerkiksi kaasuiskuihin lapsia ja vanhuksia vastaan (koska nämä ovat olleet ”väärää mieltä” olevien ihmisten sukulaisia). Julkisten ja hyvinvointialojen liitossakin työskentelevä Koivulaakso jakoi sivuillaan linkkejä videoihin, joissa äärivasemmistolaiset nuoret pahoinpitelevät joukolla yksinäisiä kadulla kulkevia ihmisiä sekä hyökkäävät yöllä kirveiden kanssa ihmisten koteihin. Vaikka aiheesta syntyi jonkin verran keskustelua sosiaalisessa mediassa, ei yksikään valtamedia esimerkiksi haastatellut vasemmistoliiton johtoa tunnetun puolueaktiivin levittämästä pahoinpitelypropagandasta. Alla on tuore dokumentti Koivulaakson mainostaman järjestön toiminnasta:

Kuinka Yle voi siis pitää Brunilan ja Koivulaakson kaltaisia öykkäreitä aiheen ”asiantuntijoina”? Brunila saapui paikalle myös itsenäisyyspäivän kulkueeseen ja kuvasi parhaansa mukaan tapahtumaan osallistuvia. Provokaatiot eivät päättyneet tähän, vaan Brunilasta on tehty nyt lukuisia rikosilmoituksia, sillä hän latasi kotisivuilleen ”natsiarkiston”, joka sisälsi pitkän listan nimiä hänen ”äärioikeistolaisiksi” luokittelemistaan ihmisistä, jotka olivat tykänneet 612.fi-päivityksistä sosiaalisessa mediassa. Listalle joutuneet yksityishenkilöt uskovat kyseessä olevan henkilörekisteririkos. Twitterissä Brunilan ”natsiarkistoa” mainosti muun muassa Helsingin Sanomien toimittaja Petri Korhonen. Brunilan työnantajat, kuten Taloussanomat, Suomen Kuvalehti, Hufvudstadsbladet tai Ny Tid –lehti eivät ole kommentoineet rikosepäilyjä. Brunila on epäilemättä tulevaisuudessakin yhteysmies, kun Yleisradio tahtoo kertoa veronmaksajille totuuksia isänmaallisuudesta.

 

Medialta ymmärrystä vasemmistoväkivallalle

Itsenäisyyspäivän jälkeisenä maanantaina Yle Puheen Aamu –ohjelmassa toimittaja Linda Vettanen totesi rivien välissä, että riehuvien äärivasemmistolaisten olisi tullut kohdistaa aggressionsa ikkunoiden sijaan 612-kulkueeseen. Vettanen harmitteli, että ainut sabotaasi, joka isänmaallisia kohtaan tehtiin, oli hapansilakkaisku ”uusnatsia” vastaan. Teemu Lahtinen lähetti ohjelman jälkeen Yleisradiolle oikaisuvaatimuksen. Lisäksi Yle antoi itsenäisyyspäivän liepeillä roimasti veronmaksajien kustantamaa ruututilaa Suvi Auvinen –nimiselle äärivasemmistolaiselle, joka on käyttänyt saamaansa julkisuutta oikeuttaakseen vasemmistoväkivallan. Auvista haastatteli muun muassa juutalaisen Ruben Stillerin Pressiklubi (1, 2), Yle uutiset, YleX Etusivu sekä A-Studio. Aiemmin Auvinen ja hänen ystävänsä saivat kertoa väkivaltafantasioistaan avoimesti myös Helsingin Sanomien jättikokoisessa juttusarjassa; myös Ylellä työskennellyt liberaalitoimittaja Maria Petterson ei edes yrittänyt kyseenalaistaa haastateltavia artikkelissaan, joka oli pikemminkin lehtijutuksi naamioitu mainos. Aiheesta kirjoittanut Yle Watch –sivusto tiivisti kaiken oleellisen:

”Voidaan vain kysyä, että mikäli ’äärioikeisto’ olisi mellakoinut (mitä ei oikeasti Suomessa tapahdu), niin olisiko YLE antanut jonkun salonkikelpoisen kansallismielisen analysoida ja oikeuttaa rettelöinnin perimmäisiä syitä tv-kameroiden edessä päivästä toiseen?”

Kun vasemmistolaiset rikkovat ikkunoita, on kyseessä yhteiskunnallinen protesti ja kannanotto hyvinvointivaltion säilyttämisen puolesta. Kun isänmaalliset suomalaiset marssivat rauhallisesti, kuullaan välittömästi kaikuja 30-luvulta ja kristalliyöstä.

Omaisuuteen kohdistuvan vasemmistovandalismin vähättely on toki tuttua kauraa, mutta jonkinlainen suomalaistoimittajien chutzpah-ennätys rikottiin silti tänä vuonna, sillä mellakoijat kävivät myös toimittajiin käsiksi. Toimittajien omahyväisessä mikrokosmoksessa mikään ei ole yhtä pyhää kuin heidän oma koskemattomuutensa, mutta lehdet ovat pysyneet häkellyttävän hiljaa hyökkäyksistä. Mitä jos ”uusnatsit” olisivat käyneet käsiksi heitä kuvaaviin toimittajiin? Se olisi välittömästi kohonnut valtakunnan ykköskohuksi. Väkivaltaisuuksia raportoimassa ollut Helsingin Sanomien toimittaja Laura Halminen kertoi Twitterissä, että vasemmistolaiset kävivät useiden medioiden edustajien kimppuun.

Sen sijaan, että oltaisiin puhuttu iskusta avointa tiedonvälitystä ja sananvapautta vastaan, alkoivat uhrit puolustella hyökkääjiä. Helsingin Sanomat kauhisteli näyttävin otsikoin ”lynkkausmielialaa”, sillä kansalaiset alkoivat itsenäisyyspäivän farssin jälkeen selvittää sosiaalisessa mediassa, ketkä olivat tuhonneet heidän autojaan ja vandalisoineet heidän ystäviensä yrityksiä. HS julkaisi Joonas Laitisen artikkelin ”Itsenäisyyspäivän mellakoiden jälkipuinti jatkuu: VERKOSSA NOSTETAAN LYNKKAUSMIELIALAA IKKUNANRIKKOJIA VASTAAN”. Toimittajien kimppuun hyökänneistä ja esimerkiksi sivullisten autoja tuhonneista äärivasemmistolaisista tulikin yhtäkkiä pelkkiä ”ikkunanrikkojia”. Lapsetkinhan voivat rikkoa vahingossa ikkunan. Eihän sellaisesta nyt saa ketään lynkata.

Samoilla linjoilla oli 8.12. YleX Etusivun Reetta Rönkä. Rönkä sätti hysteeriseen sävyyn keskustelijoita, jotka pitivät tapahtuman järjestäjiä vastuussa itsenäisyyspäivän tuhoista. Niin sanottu ”yksittäistapausargumentti” on toki tuttu myös monikulttuurisuuskeskustelussa. Kun vasemmistolaiset tai maahanmuuttajat tekevät rikoksia valtaväestöä vastaan, ovat he aina pelkkiä ”yksittäistapauksia” ja ”olosuhteiden uhreja”, joita ei ole lupa vaatia vastaamaan toiminnastaan. Ei saa lynkata.

Suomalainen valtamedia saa rahoituksensa epäkansallisilta uusliberaaleilta kapitalisteilta – oikeistolta. Toimittajat ovat kuitenkin voittopuolisesti vasemmalla. Epäkansallisen oikeiston valta-asema ei järky siitä, että joukko vasemmistolaisia tuhoaa yksityisyrittäjien omaisuutta kerran vuodessa tai siitä, että toimittajilta heruu loputtomasti ”ymmärrystä” väkivallalle.

Anarkismi on bolsevismin ja kapitalismin tavoin kansainvälisyyttä painottava ja Eurooppaa vihaava aate. Se on poliittisesti korrekti maailmankatsomus, jonka Emma Goldmanin ja Bernard Lazaren kaltaiset juutalaisnationalistit ottivat 1900-luvun vaihteessa omakseen. Kun anarkisti polttaa Suomen lipun tai kiusaa pienyrittäjää, myy kapitalisti mellakkakuvilla koristeltuja sanomalehtiään ja ylläpitää illuusiota oppositiosta. Eliitti ei kuitenkaan pidä anarkisteja tai bolsevisteja turvallisuusuhkana. Puolustusvoimien pääesikunnassa makoilevat maanpetturit eivät pelkää vasemmistoa, vaan ”äärioikeistolaiseksi” leimaamiaan aidosti isänmaallisia kodinturvajoukkoaktiiveja. Kansainvälisestä pääomasta riippumaton isänmaallisuus on edelleen ainut voima, joka aiheuttaa unettomia öitä valtaapitäville. Uusi itsenäisyys koittaa, kun tämä voima pääsee valloilleen.

 

E. S.