Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 2
Kerrotaan, että Neuvostoliiton juutalaisten katekismus julkaistiin alun perin Tel Avivissa 1958, minkä jälkeen se alkoi levitä maanalaisesti juutalaisten keskuudessa. Lue teoksen ensimmäinen osa täältä!
Katekismuksen suomenkielinen käännös julkaistiin keväällä alunperin Kansallisessa Vastarinnassa. Magneettimedia julkaisee käännöksen sen historiallisen arvon vuoksi, sillä olemme aiemmin kirjoittaneet siitä, kuinka suuret venäläiskirjailijat, kuten Dostojevski ja Solženitsyn suhtautuivat juutalaisiin. Artikkeli julkaistaan siis historiallisista syistä samoin kuin Helsingin yliopisto on julkaissut Lutherin teoksen Juutalaisista ja heidän valheistaan.
Julkaisemisen tarkoituksena ei ole väittää, että kaikki juutalaiset olisivat tietynlaisia tai että he toimisivat tietyllä tavalla etnisen taustansa vuoksi. Magneettimedia ei myöskään ota kantaa Katekismuksen autenttisuuteen vaan jättää sen lukijan arvioitavaksi.
Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 2
Käyttäkää hyväksi venäläisten empatiaa. Esittäkää köyhää ja kurjaa sekä ruokkikaa säälin tuntoa ja myötätuntoa. Levittäkää huhuja ”kansasta, joka on ikuinen kärsijä”, vainoista menneisyydessä ja syrjinnästä nykyisyydessä. ”KÖYHÄN JUUTALAISEN” TAKTIIKKA ON TODETTU TOIMIVAKSI VUOSITUHANSIEN AJAN! Vaikka venäläiset omistavat vähemmän kuin me, he auttavat silti meitä kartuttamaan entistä enemmän rikkauksia. Venäläiset ovat innoissaan, kun he saavat esittää hyväntekijöitä – jokainen köyhä pyrkii olemaan hyväntekijänä, koska he uskovat tulevansa näin ”jalommiksi”. He ovat sitä anteliaampia mitä vähemmän heillä on annettavaa. Ottakaa heiltä kaikki, mitä he tarjoavat älkääkä nirsoilko.
Kaikkea on arvioitava sen perusteella, onko siitä hyötyä vai haittaa juutalaisille. Juutalaisten on käytävä jatkuvasti sisäistä dialogia ilmiöistä, jotka voivat uhata meitä tai joita voimme käyttää hyväksemme. Tieto on kaikkein pyhintä! Raha, kaaderit ja tieto – kolme pilaria, joiden varaan meidän hyvinvointimme rakentuu!
Jokaisen juutalaisen pyhänä velvollisuutena on ilmoittaa toiselle juutalaiselle siitä, mitä gojim aikovat tehdä. ”Tänään sinä autat minua, huomenna minä autan sinua.” Tässä on meidän voimamme.
Jumalamme on määrännyt meidät hallitsemaan maailmaa – me omistamme maailman. Meidän tehtävämme on kontrolloida yhteiskuntaa. Pitäkää omissa käsissänne propagandan ja tiedottamisen välineet: lehdistö, radio, televisio, elokuvat. On jatkettava tunkeutumista puolueen ja valtion hallintokoneistoon. Muodostakaa minkä tahansa kysymyksen ympärille yleinen mielipide, joka on meidän kansallisten etujemme mukainen.
Mistä tahansa pikkujutusta voidaan tehdä ongelma ja ongelmasta pikkujuttu. Yhtäkään yhteiskunnallista prosessia ei saa jättää ajelehtimaan itsekseen. Jos jokin hanke ei hyödytä meitä, jarruttakaa sitä tai ohjatkaa se vihollisiamme, gojimia, vastaan. Meidän on oltava jokaisen yhteiskunnallisen aloitteen johdossa, jotta voimme ohjata sen meille edulliseen suuntaan.
Olkaa johtajia ja pyrkikää aina olemaan etusijalla! Kasvattakaa itsessänne johtajan luonnetta joka tunti ja joka minuutti, jopa arjen pikkujutuissa. Älkää antako periksi missään. Pyrkikää olla antamatta periksi edes pienissä asioissa, olipa kyse paikasta julkisessa liikenteessä tai jonossa kaupassa.
Ottakaa jokaisessa kollektiivissa valta omiin käsiinne ja ajakaa omia etujanne. Hallinnon ja tuotantoprosessin luovan osan tulee olla meidän alaamme. Antakaa gojimin tehdä raaka työ, joka on johtamamme tuotannon materiaalinen ja tekninen perusta. Antakaa gojimin huolehtia työtilojen siivoamisesta ja työmme hedelmien vartioinnista. Sallikaa heidän olla korkeintaan vahtimestarina tai siivoojina.
Poikkeuksellista luovuutta vaativaan työhön saa päästää ei-venäläistä alkuperää olevia gojim-kansoja. Älkää salliko venäläisten päästä tärkeisiin asemiin! Venäläisten etu on aina meille vahingoksi. Älkää pelätkö rasistin leimaa. Torjumme rasismisyytökset palkkaamalla henkilökuntaa, joka on sekarotuista tai edustaa ei-venäläisiä etnisiä vähemmistöjä.
Jos ette voi ammatissanne suosia juutalaista työvoimaa, lopettakaa koko virka. Jos ette voi tehdä kumpaakaan, palkatkaa etnisiä vähemmistöjä. Heillä on omat kanansa kynimättä venäläisten kanssa. Lyhyen käsittelyn jälkeen heistä tulee teidän liittolaisianne. Kaikki he ovat antisemiittejä vain kotimaissaan. Venäjällä asuessaan heidän on edullista olla ”maailmankansalaisia”. Kannattamalla ”suvaitsevaisuutta” he turvaavat myös oman selustansa. Käyttäkää tätä hyväksenne.
Älkää tuhotko avoimesti muinaisia venäläisiä historiallisia monumentteja, mutta älkää myöskään restauroiko niitä. Vuosien kuluessa ne tuhoutuvat itsestään. Huligaanit ja ”antiikin harrastajat” hajottavat ne pala palalta. Teeskennelkää, ettette huomaa tätä, koska olette muka uppoutuneet suurten kansantaloudellisten ongelmien ratkaisemiseen. Kansa ilman historiaa on kuin lapsi ilman vanhempia: hänen identiteettiään voi muokata helposti ja häneen voi istuttaa uuden maailmankuvan.
Tällä tavalla voidaan vääjäämättä poistaa persoonallisuus kokonaisilta kansoilta; ensin he menettävät historiansa ja perinteensä. Sitten me muokkaamme heidän kulttuuristaan meille edullisen.
Seuratkaa tarkasti vaikutusvaltaisten ja lupaavien venäläisten elämää ja toimintaa. Älkää antako hänen toimia oman kansansa etujen puolesta. Älkää salliko läheisiä yhteyksiä vaikutusvaltaisten etnisten venäläisten välillä; meidän on aina toimittava välittäjinä. Kyse on tiedosta ja vaikutusvallasta. Älkää antako heidän keskustella mistään aiheesta ilman meitä. Missä on kaksi venäläistä, mukana on oltava vähintään yksi juutalainen – olkaa läsnä kaikkialla!
Jos ette onnistu hiljentämään nuoria ja lupaavia etnisiä venäläisiä, niin heitä on vähintään kontrolloitava. Ottakaa heidät mukaan sisäpiiriin, esitelkää heille vaikutusvaltaisia juutalaisia, katkaiskaa heidän suhteensa muihin venäläisiin. Pakottakaa heidät menemään naimisiin juutalaisten naisten kanssa. Vasta tämän jälkeen heitä voidaan pitää luotettavina. Älkää epäröikö; heidän lapsistaan tulee joka tapauksessa juutalaisia.
Ajamme juutalaisen yhteisön hyvinvointia, kun kannustamme vaikutusvaltaisia venäläisiä solmimaan liittoja naistemme kanssa. Kun venäläinen menee naimisiin juutalaisen naisen kanssa, perimme me hänen rikkautensa. Juutalaisen naineet venäläiset eivät tahdo kritisoida toimintaamme. He menettävät isänmaallisuutensa. Heistä ei voi tulla antisemitistejä, sillä heidän lapsensa ovat juutalaisia. Heitä on helppo kontrolloida.
Ottakaa vaimoksenne kauniita ja terveitä venäläisiä naisia ja tuottakoot he meille terveitä jälkeläisiä ja parantakoot he rotumme. Jokaiselle lupaavalle venäläiselle on siis järjestettävä juutalainen tyttö- tai poikaystävä. Solmimalla suhteita venäläisiin parannamme asemaamme.
Antakaa venäläisille lahjuksia ja juottakaa heille konjakkia ja vodka – tai vielä parempi, valtion spriitä. Turhan rihkaman ja myrkyllisen juoman vuoksi he myyvät kaiken, mukaan lukien oman isänmaansa.
Viimeinen neuvo: olkaa valppaina – Espanjan inkvisitio ja Saksan fasismi eivät saa toistua. Tukahduttakaa kaikki vastakkainasettelu juutalaisten ja kantaväestön välillä. Tuhotkaa juutalaisvastaiset liikkeet heti alkuunsa. Fasismi ei ole sattumaa. Fasismia syntyy paikoissa, joissa juutalaiset eivät ole työskennelleet tarpeeksi ahkerasti kantaväestön isänmaallisuutta vastaan. Jokainen kansa synnyttää fasistisia liikkeitä, vaikka fasismin muodot ja viholliskuvat vaihtelevat.
Ostakaa, varastakaa ja tuhotkaa kaikki juutalaisiin kriittisesti suhtautuva kirjallisuus. Estäkää juutalaisia objektiivisesti arvioivien kirjojen painaminen. Gojim-kansat eivät saa tietää juutalaisvastaisten pogromien ja vainojen todellisia syitä. Heidän tulee tietää vain meidän versiomme tapahtumista.
Kiinnittäkää erityistä huomiota kapinallisiin ja itsepäisiin yksilöihin, jotka eivät halua alistua ylivoimamme edessä. Keskittykää henkilöihin, jotka eivät halua tehdä töitä meille ja jotka vastustavat meidän käytäntöjämme. Näistä ihmisistä muotoutuu ennemmin tai myöhemmin antisemiittejä. Yksittäiset antisemitistit voivat aloittaa suuren luokan pogromeja! Heidät ja heidän isänmaallisuutensa on tukahdutettava. Paljastakaa heidät ja mustamaalatkaa heitä minkä tahansa tekosyyn varjolla. Sotikaa heitä vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Kun he ovat yksinäisiä, he eivät ole tarpeeksi voimakkaita puolustautuakseen. He voivat puhua totta – mutta he tekevät virheen, kun he astuvat meidän varpaillemme.
Levittäkää herjaavia huhuja isänmaallisista venäläisistä ja pilatkaa heidän maineensa. Lopulta he menettävät jopa parhaat ystävänsä, sillä pelko saa yliotteen. Riistäkää heiltä kaikki vaikutusvaltaiset ystävät ja tehkää heidän työskentelystään mahdotonta. Kyseenalaistakaa heidän työnsä ja asemansa, eristäkää heidät ja usuttakaa väkijoukko heitä vastaan. Riistäkää heiltä vaikutusvaltaisia asemia yhteiskunnassa ja provosoikaa heitä konflikteihin. Nöyryyttäkää heitä, sivuuttakaa heidät ja satuttakaa heitä. Kun he protestoivat, syyttää heitä tottelemattomuudesta, niskoittelusta ja riidanhaluisuudesta.
Huutakaa apuun yleisö ja hallinto. Viekää tottelemattomat venäläiset puoluekomitean ja miliisin eteen, ja jos mahdollista – haastakaa oikeuteen.
Jos olette vanhempia, syyttäkää isänmaallisia venäläisiä vanhempien kunnioittamisen periaatteiden loukkaamisesta. Jos olette heidän kanssaan samanikäisiä, niin syyttäkää veljeyden periaatteen rikkomisesta ja ehdottomasti kommunistisen maailmankansalaisuuden periaatteen vastustamisesta. Näiden menetelmien tehokkuus on todistettu monien sukupolvien saatossa. Näin toimivat kaikki niin sanotut tyrannit, joilla on tarve pitää kansat kurissa. Tärkeintä on syyttää. Puolustautukoot he. Hän, joka puolustautuu, on jo puoliksi syyllinen!
Jos vain mahdollista, tehkää kiistasta poliittinen. Kirjoittakaa nimettömiä ilmiantoraportteja valtion turvallisuuspalveluille. Syyttäkää isänmaallisia venäläisiä epäsosiaalisesta käytöksestä ja taloudellisesta sabotaasista. Provosoikaa heitä nousemaan valtiovaltaa vastaan, ja sitten tuhotkaa heitä valtiovallan avulla.
Oikeuden yltäkylläisyyteen ja rauhalliseen elämään saa ainoastaan se goy, joka tottelee kuuliaisesti kansaamme. Jokainen, joka haluaa olla itsenäinen ja kulkea omaa tietään, on potentiaalisesti vaarallinen. Hänen tulee menettää ystävänsä ja ammattinsa.
Vain meillä on oikeus hallita – muuten tämä maa on syöstävä kaaokseen. Sekasorron on jatkuttava, kunnes gojim ovat niin nääntyneitä, että he ovat valmiit antamaan vallan meille vastineeksi rauhasta ja vakaudesta.
Gojimin tulee työskennellä meidän johdollamme ja meidän hyväksemme. Vihollisemme pitäisi karkottaa. Meidän hyvinvointimme on oltava yhteiskunnan perustuslaki! Hän, joka ei ole meidän kanssamme, on meitä vastaan! Silmä silmästä! Hammas hampaasta! Mooses opetti niin – ja niin esi-isämme elivät. Tällä tavalla meidänkin tulee elää. Kosto on pyhä tunne; se kasvattaa luonnetta ja vahvistaa ihmistä. Emme saa olla kuuliaisia ja nöyriä. Kristillisen rakkauden, nöyryyden, alistumisen ja itsensä kieltämisen iskulauseet on jätettävä typerille gojimille – he ansaitsevat ne.
Gojimin keskuudessa saarnatkaa kristillisistä ”hyveistä”. Älkää kuitenkaan itse uskoko niihin. Älkää koskaan tehkö sovintoa vihollistenne kanssa! Jos annatte heille pienen rikkeen anteeksi tänään, huomenna viholliset loukkaavat teitä vielä pahemmin. Älkää hyväksykö yhtään loukkausta.
Ei-juutalaiset kehottakoot tosiaan olemaan hienotunteisia ja joustavia meitä kohtaan. Olkoot he varovaisia puolustautuessaan meidän hyökkäyksellemme. Meidän on toimittava heitä vastaan päättäväisesti ja nopeasti. He eivät osaa puolustautua, sillä me toimimme nopeammin ja olemme aina monta askelta edellä. Heidän vastustuksensa on toisinaan tarpeen meille taisteluhengen ja valmiuden ylläpitämistä varten. Emme saa kuitenkaan koskaan taipua tai alistua.
Kun goy päättää alkaa vastustaa meitä, on meidän hyödyttävä tilanteesta taloudellisesti. Vihollinen on pantava maksamaan. Meidän on oltava varakkaita, jotta mahdollisten pogromien sattuessa emme syöksy taloudelliseen perikatoon. Maksakoon paikallinen goy meille korvauksia kaikista maailmalla tapahtuvista antisemitistisistä rikoksista.
Meidän on aina oltava valmiita pakenemaan pois gojimin katkeruuden ja vihan tieltä. On varauduttava siirtymään sinne, missä meidät ja rikkautemme toivotetaan tervetulleeksi. Monet kansat uskovat voivansa rikastua kutsumalla juutalaista pääomaa maahansa.
Ajoittain muutamme maasta toiseen kartuttaaksemme varallisuuttamme ja hyvinvointiamme. Tätä symboloi ”Ikuinen juutalainen” Agasfer, joka on ehtymätön optimisti ja ikuinen vaeltaja. Jos jätämme tämän maan, lähdemme terveinä ja rikkaina – emme köyhinä ja sairaina. Raha kuljettaa meitä. Siirrämme pääoman mukanamme.
Kun olemme rikastuneet toisten kansojen maaperällä, kokoonnumme jälleen esi-isiemme maassa vahvistaaksemme henkeämme, valtaamme, symbolejamme sekä uskoamme kansamme yhtenäisyyteen. Tämän jälkeen hajaannumme jälleen. Kiertokulku jatkuu ikuisesti.
Artikkeli julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.
Kiitos Magneettimedia kun teette tätä tärkeää työtä. Todennäköisesti 98% suomalaisista ei vielä ymmärrä miten vakavasta ja salakavalasta asiasta tässä on kyse. Kolme viikkoa sitten silmäni avautuivat. Ja nyt jo väitän että tämän pienen sairaan eliitin uhka on suurin este maailmanrauhalle että sen hyvinvoinnille!
Ja olenko väärässä jos sanon että se on ollut jo 100 vuotta!? Ensimmäisestä maailmansodasta lähtien.
Harvat muistaa että raamatussa on kaksi luomistarinaa, ensimäisessä luotiin mies ja nainen samaan aikaan ja gen.2-7 luotiin Adam johon Yahweh puhalsi sielun.Adam tarkoitaa unkifäär käännettynä ”hän joka suuttuessaan punaistuu”eli valkoiset ihmiset.Toisinsanoen maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä sieluttomat ja sielulliset.Mitä juutalaisiin tulee he polveutuvat itse saatanasta, ei syntiin viettelyllä ollut mitään tekemistä omenan ja puhuvan käärmeen kanssa, vaan viettelys oli romanttinen luonteeltaan ja tästä teosta syntyi Cain, joka murhasi veljensä.Juutalaiset ovat Canaanitejä he eivät ole Jumalasta vaan saatanasta ja ovat aina olleet.Toiseksi raamatun israel ei koskaan ole ollut maa-alue, vaan Jacob Israelin jälkeläiset ovat todellinen israel (valkoinen rotu).Jeesus ei ollut juutalainen. Raamattu alkaa menemään paljon paremmin perille, jos jumalan sanan rakentaa roduliselle kontekstille eikä judeo-kristiliselle kommunismille.Englannin kielen taitoisille: http://covenantpeoplesministry.org/audio/index.html
»Tärkeintä on syyttää. Puolustautukoot he. Hän, joka puolustautuu, on jo puoliksi syyllinen!»
Juutaloiset ovat siis täysin syyllisiä, sillä he myöskin hyökkäävät välittömästi mainittuasi ”holokaustin”!
Der Ewige Jude → https://www.youtube.com/watch?v=9DOI3FqCZJE
Aivan sama, onko katekismus tahi Protocols of Zion ”aito” – asiat kuitenkin ovat pitäneet kutinsa aika pirun hyvin! Eli tekstit onnistuvat siinä mihin pyrkivätkin: PAHUUDEN paljastamiseen‼
Kasner ko$her-nimeltään. Yök.
You can’t spell ”control” without ”con”…