Yleisradiolla suoraa puhetta juutalaisvallasta Hollywoodissa

Monet Yleisradion kuuntelijat hämmästyivät, kun Ylen KulttuuriCocktail-ohjelmassa puhuttiin suoraan juutalaisten verrattomasta vaikutusvallasta Hollywoodissa. Yleensä aihe on tarkkaan varjeltu tabu.

KulttuuriCocktailissa esiintyi elokuvatuottaja Kai Nordberg, joka kertoi elämästään ja työstään kansainvälisen viihdeteollisuuden sydämessä, Los Angelesissa.

Nordberg kertoi rehellisesti, että esimerkiksi Oscar-palkintojen saajat päätetään hyvin pitkälti hyvä veli –periaatteella. Muutama moguli päättää, mitkä elokuvat menestyvät ja mitkä poljetaan unholaan.

Nordbergin mukaan Hollywoodia hallitsevaan sisäpiiriin kuuluvat ennen kaikkea Sony-yhtiö (jota johtaa juutalainen Michael Lynton) sekä Weinstein-yhtiö, jota johtavat juutalaisveljekset Bob ja Harvey Weinstein.

”Kyllähän heillä on tietysti valtava etulyöntiasema suhteessa siihen, kuka sen patsaan kulloinkin saa. Se on heidän kotikenttäänsä ja he sitä hallitsee,” Nordberg summasi ja nosti tapausesimerkiksi tuoreen holokaustipropagandaelokuva Son of Saulin:

”Viime vuonna sekä siis kultaisen palmun että Golden Globen että Oscarinhan voitti elokuva nimeltä Son of Saul, joka oli siis unkarilaisen nuoren kundin esikoisohjaus ja se kertoi tarinan keskitysleirillä olevasta miehestä, joka yritti löytää poikansa. […]

Tietysti vielä, että se oli holokaustikeskitysleiritarina, ja nää tarinat on tietysti edelleen tärkeitä Yhdysvaltain juutalaisväestölle ja varsinkin Hollywoodin juutalaisille.

Siinä oli kaikki kohallaan, se voitti kaiken. Ihan kevyesti. Se oli Sony Classicsin.”

Magneettimedia on kirjoittanut juutalaisten roolista Hollywoodissa esimerkiksi artikkelissamme ”Miksi kirjoitamme juutalaisista”:

”Kun varapresidentti Biden puhui juutalaisten vaikutusvallasta, puhui hän erityisesti Hollywoodin voimasta. 1988 julkaistiin samaa aihetta käsitellyt teos An Empire of Their Own: How the Jews Invented Hollywood, joka voitti Los Angeles Timesin kirjallisuuspalkinnon.

Kirjan mukaan juutalaistaustaiset mogulit rakensivat Hollywoodin. Alkuaikojen tunnetuimpia nimiä olivat esimerkiksi Adolph Zukor, Carl Laemmle, Louis B. Mayer, Harry Warner, Samuel Goldwyn, William Fox ja Harry Cohn.

Kun he saapuivat Amerikkaan, kukaan ei pitänyt heitä amerikkalaisina. Siksi heidän täytyi luoda uusi amerikkalainen kulttuuri, jossa he voisivat menestyä ja rikastua.

2008 juutalaistaustainen toimittaja Joel Stein kirjoitti LA Times –lehteen artikkelin ’Who runs Hollywood? C’mon. Stein käy artikkelissa läpi Hollywoodin voimakkaimmat vaikuttajat ja studioiden omistajat. Nimilista on kuin Tel Avivin puhelinluettelosta.

Stein yritti haastatella artikkeliaan varten ei-juutalaisia mediavaikuttajia, mutta nämä kieltäytyivät.

Steinin mukaan he todennäköisesti pelkäsivät suututtavansa juutalaiset, mikäli he puhuisivat Hollywoodin rotukysymyksestä julkisuudessa. Steinin mukaan Hollywood on 2000-luvulla ’juutalaisempi kuin koskaan’.”

 

Lue myös:

Kyllä, juutalaiset hallitsevat mediaa
Suomen juutalaislehti: ”Juutalaiset hallitsevat Hollywoodia”
Video: Hollywoodismi – ideologia, joka tuhosi kulttuurimme

1 kommentti

  1. No kun katsoo Oscreita niin eihän sielä mitää muita olekkaan kuin juutalaisia. Se on kekkero jossa juutaaliset taputtelee toisiaan selkään ja palkitsee toisiaan. Ja tämä narsismin läpinäkyvin muoto on saatu myytyä ympäri maailman. Ei ihme että juutalaiset tuntevat olevansa ”herrakansaa”, vaikka heidän ÄO on valkoista eurooppalaista rotua vähäisempi. Ja sisäsiittoisuuden vuoksi jää jälkeen koko ajan.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat