Eurooppalaiset muuttavat Tšekkiin ja Unkariin pakoon monikulttuurisuutta

Afrikasta ja Lähi-idästä saapuvat tunkeutujat ovat synnyttäneet Euroopassa oman sisäisen pakolaisaallon. Valkoiset pakenevat monikulttuurista Länsi-Eurooppaa esimerkiksi Tšekkiin ja Unkariin.

Niin sanottu valkoinen pako eli White Flight on tuttu ilmiö Amerikan ja Euroopan suurkaupungeissa. 2015 tehdyn ruotsalaistutkimuksen mukaan valkoiset alkavat karttaa alueita, kun niiden asukkaista noin 3–4 prosenttia on rodulliselta taustaltaan ei-eurooppalaisia.

Yleensä valkoinen pako tarkoittaa sitä, että valkoiset muuttavat maahanmuuttajien hallitsemista lähiöistä maalle tai uuteen kaupunginosaan. Viime syksyllä alkanut historiallisen ankara invaasio on kuitenkin nostanut valkoisen paon uudelle tasolle – nyt vaihdetaan maata!

Kulttuurimarxilaisia arvoja markkinoiva valtavirtainen valemedia on syyttänyt esimerkiksi Unkaria ja Tšekkiä ”rasismista”, koska maat ovat ilmoittaneet selvin sanoin, etteivät ne tahdo vaihtaa väestöään arabeihin ja afrikkalaisiin. Kuten uutisoimme alkuviikosta, Unkari on suojautunut tunkeutujilta tehokkaasti rakentamalla poliisin ja armeijan vartioiman raja-aidan.

Tehokkaan rajapolitiikan vuoksi Unkari houkuttelee nyt ainoastaan taloudellisesti hyödyllisiä maahanmuuttajia: koulutettuja, valkoisia ja nuoria eurooppalaisia.

Saksalainen Bayerischer Rundfunk –radioasema haastatteli hiljattain unkarilaista kiinteistövälittäjää Ottmar Heideä, joka työskentelee Unkarin Balaton-järven alueella. Heiden mukaan alalla on huomattu, että Unkariin pakenee nyt paljon saksalaisia, jotka ovat kyllästyneet Merkelin hallituksen sairaaseen väestöpolitiikkaan.

80 prosenttia Heiden asiakkaista on nyt monikulttuurisuutta pakenevia saksalaisia! Unkarin vetovoimatekijöitä ovat valkoinen väestö, perinteikäs kristitty kulttuuri ja matalat elämisen kustannukset. Bayerischer Rundfunkin haastattelema Michael Müller kertoi muuttavansa Unkariin, sillä hänen kotikaupungissaan ei iltaisin enää juuri kuule saksan kieltä.

The Visegrad Postin mukaan Unkari houkuttelee saksalaisten ohella muun muassa belgialaisia. Syyt muuttoon ovat sielläkin samat. Belgiasta on lähtenyt väkilukuun suhteutettuna eniten ihmisiä sotimaan Israelin tukeman ääri-islamistisen ISIS-terroristijärjestön riveihin. Maasta on tulossa monikulttuurinen helvetti.

The Visegrad Postin mukaan aikavälillä 2011–2015 Unkarissa asuvien entisten belgialaisten määrä lähes kaksinkertaistui.

Tämä näky ei ole ilahduttanut tavallisia saksalaisia ja belgialaisia.
Tšekissä on osoitettu laajasti mieltä maahantunkeutujia vastaan.
Tšekissä on osoitettu laajasti mieltä maahantunkeutujia vastaan.

Myös Tšekki kiinnostaa

Tšekin pääkaupunki Praha houkuttelee nyt valkoisia maahanmuuttajia Saksasta, Briteistä, Ranskasta ja Espanjasta.

Paikallisen Novinsky-uutispalvelun haastattelema espanjalaissyntyinen Pravo Mario sanoi muuttaneensa Tšekkiin kahdesta syystä: synnyinmaan korkeat työttömyystilastot sekä pakolaistulvan aiheuttama turvattomuus.

Marion mukaan länsieurooppalaiset olivat naiiveja, kun he luulivat, että Afrikan ja Lähi-idän maahanmuuttajat tulevat ”sopeutumaan” Eurooppaan. Nyt eurooppalaiset joutuvat maksamaan sinisilmäisyydestään alistumalla monikulttuurisen väkivallan uhreiksi.

Valkoinen maahanmuutto on pantu merkille myös Tšekin Tilastokeskuksekssa, joka on kirjoittanut: ”Tšekissä ollaan ilahtuneita siitä, että maa houkuttelee nyt suuria määriä EU-maiden nuoria kansalaisia. Tulijoista suurin osa on 18–24-vuotiaita.”

Tilastokeskuksen mukaan läntisistä EU-maista lähdetään pois laittomien siirtolaisten, työttömyyden ja yleisen turvattomuuden vuoksi.

Tšekki ja muut Visegrád-ryhmän maat ovat ilmoittaneet, etteivät ne tahdo ottaa vastaan Afrikan ja Lähi-idän ”pakolaisia”, koska ne eivät halua joutua kärsimään ongelmista, jotka vaivaavat nyt kaikkia läntisen Euroopan maita.

 

Lue myös: Tietopaketti Suomen pakolaiskriisistä aloittelijoille

12 kommenttia

  1. Eipä yllätä tämä asia yhtään, myös Ruotsista alkaa porukalla olla kiire pois. Saa nähdä saako valkoisten kansanmurhaa ajava EU myös tuhottua Itä-Euroopan maat.. Sitä se ainakin yrittää mm.250000e sakolla per kiintiöpakolainen jota maa ei ota=törkeää pakotusta, miksi pakolaisen torjumisesta pitäisi maksaa kun niidenhän piti ”luotettavan” median mukaan olla tuottoisia vastaanottomaalle 😀

    Plusääni(38)Miinusääni(3)
  2. On ne urheita ”sotureita” nuo ”Soldiers of Odin”. Parina päivänä heidän sivuillaan kommenttejani kirjoitin, ihmisoikeuksia yritin puolustaa ja rasismia vastustaa. Muutaman ”urhean soturin” kanssa mielipiteitä vaihdoin. Katsoivat parhaaksi minut sivuiltaan plokata ja kirjoitukseni sieltä poistaa. Mikähän heitä niin kovasti vanhuksessa pelotti? Eikö heidän pitänyt olla sotureita, eikä rintamakarkureita? Ponnekkaasti nuo ”isänmaan toivot” syyttävät turvapaikanhakijoita rintamakarkuruudesta ja he itse pötkivät pakoon, häntä koipien välissä, yhtä vaivaista vanhusta, todella urheaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(16)
  3. PersKeKo-hallitus on tehnyt toistaiseksi ensimmäisen muttei toivottavasti viimeisen viisaan ja kunnollisen päätöksensä:
    Ylen tehtävistä poistetaan monikulttuurisuuden edistäminen ja tilalle määrätään Yleä tukemaan suomalaiskansallista kulttuuria.

    Plusääni(1)Miinusääni(3)
    1. Hyvä m.v. huikea voitto rasisteille, persuille ja niille muille, jotka sanaa ”monikulttuurisuus” niin skitsofreenisesti vierastavat. Nyt se on päätetty korvata ilmaisulla ”kulttuurien moninaisuus”. Kyllä pitää persuille hattua nostaa, turhaa eivät taistelleet, merkittävä saavutus, eikö vain? Kyllä vanhusta naurattaa.

      Plusääni(3)Miinusääni(3)
      1. Semiootikkona olen sanojenhalkoja.
        ”Kulttuuri” tulee latinan sanasta ”Cultus” joka tarkoittaa ”Viljely” merkiten ”hyveiden ja viisauden taimien viljely”; rikkaruohot kasvavat viljelemättä.
        ”Monikulttuurisuus” tarkoittaa kulttuurien tehosekoittamista selkärangattomaksi moraalittomaksi anarkistiseksi mössöksi.
        ”Kulttuurien moninaisuus” tarkoittaa kulttuurien pitämistä erillään niin, että jokainen niistä pysyy selkärankaisen yksilö- ja yhteiskuntamoraalin ylläpitäjinä omista kulttuurillisista lähtökohdistaan.
        Oman kulttuurin vienti toisiin kulttuureihin on aina ollut tuhoontuomittu yritys.
        Eurooppalaiset rakensivat afrikkalaisille valkoisen kulttuurin mukaisen infrastruktuurin ja yrittivät valaista afrikkalaisia kulttuureita valkoisella valolla, mutta kun valkoiset syrjäytettiin ja ajettiin siirtomaistaan, niin valkoisten lähtökohdistaan sytyttämät valot sammuivat itsestään elleivät afrikkalaiset sammuttaneet valoja itse. Afrikkalaiset eivät siis halunneet Europpalaisten kulttuurillista valoa maihinsa. Nyt he sitten haluavat levittää vastavuoroisesti oman pimeytensä meidän nurkkiimme. Ei kiitos. Musta valo on itse asiassa purppuraa, väriä jolla juutalaisten kuninkaat voideltiin (kruunajaiskruunujen purppura sametti symboloi muinaista voitelupurppuraa argamania)
        Eri kulttuurit eivät koskaan voi tai edes saa sekoittua: Ne voivat enintään elää samanaikaisesti rinnakkain — mutta jokainen erillään vain omilla syntyalueillaan tai asuinalueillaan (tai ghetoissa), joiden olosuhteisiin kulttuurit sopivat koska ovat siellä syntyneet ja alueelle sopivimmaksi kehittyneet. Siksi Euroopan kulttuuri ei sovi Afrikkaan; Afrikkalainen ei Eurooppaan. Arabien kulttuuri sopii Lähi-itään, intialainen Intiaan, kiinalainen Kiinaan, muttei minnekään muualle. Maassa pitää elää maan tavalla.
        Yhdistynyt yksikielinen kansakunta rakensi Baabelin tornin; Baalin iskettyä salamallaan torinin maahan jokainen kansa alkoi puhua omaa kieltään ja harjoittaa omaa kulttuuriaan; nyt sionismin valtaama Yhdistyneet Kansakunnat yhdistävät kulttuureita taas.

        Plusääni(6)Miinusääni(4)
          1. Hei Salminen. Mää keksin miksi sut bannattiin SOO:n siviulta. Sä olet ihan helvetin ärsyttävä ja aivan turha jätkä.

            Tee palvelus meille ja itsellesikin. Hommaa joku positiivinen harrastus. Joku jossa tapaat ihmisiä kasvokkain. Älä mene nettiin enää. Se ei sovi sulle.

            Plusääni(4)Miinusääni(0)
  4. http://mvlehti.net/2016/06/16/paivan-kuva-sampo-terho-ps/

    ”Perussuomalaisten ryhmä hyväksyi Ylen tulevaisuuden linjan tiukan äänestyksen jälkeen. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan perussuomalaisille oli keskeistä, että monikulttuurisuuden pykälä poistettiin Yleisradion tehtävistä.

    Terhon mukaan ryhmä kävikin pitkän keskustelun ratkaisun huonoista, mutta myös hyvistä puolista.

    “Kuten se, että tehtävistä poistetaan tämä monikulttuurisuuspykälä.”

    STT:n tietojen mukaan monikulttuurisuus-sana korvattiin ilmaisulla kulttuurien moninaisuus. Tämä ei uutistoimiston mukaan tarkoittaisi konkreettisia muutoksia Ylen tehtäviin.”

    http://mvlehti.net/2016/06/16/perussuomalaiset-aanesti-ylesta-monikulttuurisuus-sana-korvattiin-ilmaisulla-kulttuurien-moninaisuus/

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Hyvä m.v. Kyllä vanhus ainakin haluaa edelleenkin nautti laadukkaasta kulttuurista, sekä suomalaisesta että ulkomaisesta, en noista hölmöläisille tarkoitetuista MV-lehden ja Odinien vihapuheista niinkään perusta, kovin niitä vierastan. Käypä kuuntelemassa upean Palefacen upea kappale ”Emme Suostu Pelkäämään. Ohessa linkki: https://youtu.be/-0lht7PZLac

        Plusääni(1)Miinusääni(11)
  5. Tsekkiin voisin itsekkin muuttaa, monet kerrat olen sitä miettinyt. Paikalliset naiset ja oluen ystävänä, olutkulttuuri kiehtoo.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat