Juutalaiset ja järjestäytynyt rikollisuus osa 1

Talousuutiset ovat täynnä pankkikriisejä ja niistä hyötyviä finanssihuijareita. Ajankohtaisohjelmissa puhutaan ”Itä-Euroopan oligarkeista” sekä heidän rikollisesta vaikutuksestaan Euroopan talouteen ja politiikkaan. Amerikkalaisissa elokuvissa seikkailee pahamaineinen ”venäläinen mafia”, joka murhaa vastustajiaan ja myy naisia sekä huumeita. Valtamedia ei kuitenkaan kerro yleisölle, että ilmiöillä on yhdistävä tekijä.

Juutalaiset on kautta historian yhdistetty järjestäytyneeseen rikollisuuteen – milloin koronkiskontaan ja ihmiskauppaan, milloin huumausaineisiin ja korruptioon. Aihe on jälleen hyvin ajankohtainen, sillä Yhdysvaltojen tukeman vallankaappauksen jälkeen Ukrainan presidentiksi nostettiin juutalaistaustainen ammattirikollinen Petro Porošenko.

Israel-vastaisuutta, eurooppalaisia pogromeja sekä esimerkiksi 1930-luvun juutalaisvastaista liikettä selitetään valtavirrassa usein syntipukkiteorialla. Innokkaimpia teorian tukijoita ovat tietysti rikkaat sionistiset lobbausjärjestöt kuten Anti-Defamation League. Suomessakin esimerkiksi julkisionisti Gideon Bolotowsky ja Helsingin juutalaisen seurakunnan lehti HaKehila vetoavat usein juutalaisten väitettyyn syntipukkirooliin. Teorian mukaan esimerkiksi Israelia boikotoivat ihmiset eivät perustele toimintaansa järjellä, vaan he haluavat pikkumaisesti syyttää juutalaisia maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Juutalaiset eivät ole teorian mukaan vastuussa Israelin sotarikoksista, vaan he ovat viattomia olosuhteiden uhreja, joita muiden on helppo syyttää. Tämä vapauttaa sionistit ja järjestäytyneet juutalaiset käytännössä kaikesta vastuusta; syyllisiä esimerkiksi pogromeihin eivät olleet lakeja rikkovat juutalaiset, vaan synnynnäisesti pahat ja hieman jälkeenjääneet venäläiset.

Totuus on, että juutalaisista koostuneita etnisiä rikollisjärjestöjä on ollut olemassa läpi historian. Niillä on ollut ja on edelleen myös paljon poliittista ja maailmantaloudellista valtaa. Juutalaisvaltio Israelia pidetään ”järjestäytyneen rikollisuuden luvattuna maana”. Juutalainen identiteetti on ollut rikollisryhmille hyvin tärkeä, eikä lainsuojattomia ole suinkaan aina suljettu varsinaisen juutalaisyhteisön ulkopuolelle. Bandiiteista on sävelletty romantisoivia kansanlauluja ja heidän elämästään on ohjattu jännittäviä sankarielokuvia. Amerikanjuutalainen Bestseller-kirjailija ja Rolling Stone -lehden toimittaja Rich Cohen kutsuu mafiamiehiä positiivisessa mielessä ”juutalaisen hengen puhtaimmiksi ilmentäjiksi”. Alkuvuodesta Suomenkin elokuvateattereissa esitettiin American Hustle -filmiä, jossa ylistetään FBI:n jahtaamia 1970- ja 1980-luvun amerikanjuutalaisia huijareita.

Juutalaisten suhdetta rikollisuuteen ja ei-juutalaisten kohteluun voidaan ymmärtää Talmudia lukemalla. Talmud sisältää erittäin rasistisia kirjoituksia, joissa ei-juutalaisten huijaaminen ja hyväksikäyttö todetaan paitsi soveliaaksi, niin monissa tapauksissa toivottavaksi teoksi. Jewish Encyclopedian mukaan arvovaltaiset juutalaiset ovat kautta historian sensuroineet julkisuudelta Talmudia ja varsinkin niitä kohtia, jotka käsittelevät ei-juutalaisia. Tämä ei ole ihme, sillä seuraavat ”pyhän kirjan” sitaatit ovat omiaan ruokkimaan juutalaisvastaisuutta:

• Sanhedrin 78b–79a: Israelilaiset eivät ole syyllisiä murhaan, paitsi jos he tarkoituksenomaisesti tappavat israelilaisia. Jos israelilainen aikoi tappaa ei-israelilaisen, mutta tappoikin israelilaisen erehdyksessä, hän ei tällöin ole syyllinen murhaan. Mishna-laki on tässä yhteydessä yksitulkintainen.
• Abodah Zarah 26d Tos; Kiddushin 66c; Soferim XV, sääntö 10: Eräs juutalaisuuden merkittävimmistä viisaista Simeon ben Yohai totesi; “Parhaimmatkin ei-juutalaisista tulee tappaa”
• Baba Bathra 54b: Ei-juutalaisten omaisuus on kuin erämaa; joka tulee sinne ensin, saa sen.
• Baba Kamma 113b; Baba Mezia 24a: Jos ei-juutalainen kadottaa jotakin, juutalainen saa pitää sen, vaikka tietäisikin omistajan.
• Baba Kamma 38a: Ei-juutalaiset ovat Israelin lain suojan ulkopuolella. Jumala on jättänyt heidän rahansa Israelin vapaasti käytettäväksi.
• Sanhedrin 57a: Jos ei-juutalainen ryöstää juutalaisen, hänen täytyy maksaa tälle takaisin. Mutta jos juutalainen ryöstää ei-juutalaisen, juutalainen saa pitää saaliin. Samoin jos ei-juutalainen tappaa juutalaisen, ei-juutalainen on tapettava. Mutta jos juutalainen tappaa ei-juutalaisen, juutalainen on vapaa.
• Sanhedrin 76b: Herra ei säästä sitä joka palauttaa ei-juutalaiselle (‘Cuthean’) tämän kadottaman esineen.
• Baba Kamma 113a: On luvallista pettää ja huijata, jos oikeutta käydään ei-juutalaista vastaan. Juutalainen saa valehdella ja vannoa väärän valan oikeudessa saadakseen ei-juutalaisen tuomituksi.

Kyseessä ei siis ole esimerkiksi pienen ääriuskonnollisen lahkon opit, vaan kaikkien juutalaisten uskonnollista ja yhteiskunnallista ajattelua merkittävästi muovaava uskonnollinen pääteos Talmud. 1200-luvulla pariisilainen juutalainen Nicholas Donin kääntyi kristityksi ja alkoi julkisesti kertoa Talmudin vihapuheesta ei-juutalaisia vastaan. Donin kävi aiheesta julkisia väittelyitä rabbien kanssa ja nämä yrittivät puolustella Talmudin selkeästi rasistisia rikoksiin oikeuttavia opetuksia. Donin puhui kovin sanoin entisestä yhteisöstään:

“Juutalaiset saattoivat syyttömästi huijata ja pettää kristittyjä miten tahansa mahdollista […] Talmud, vakuutti Donin, myönsi luvan murhaan, varkauteen ja uskonnolliseen suvaitsemattomuuteen, ja se sisälsi rajoituksia ei-juutalaisia kohtaan; se kielsi luottamasta heihin, kunnioittamasta heitä tai edes palauttamasta heidän kadottamaansa omaisuutta. Kaikkein pahin kauhistus Doninille olivat juutalaisten lausumat kristittyjen ja luopioiden vastaiset rukoukset päivittäisessä jumalanpalvelusjärjestyksessään.”

Talmudin synkkien tekstien julkitulo synnytti tietysti raivoa isäntäkansoissa, ja juutalaisten ”pyhää” kirjallisuutta poltettiin 1200-luvulla eri puolilla Eurooppaa. Juutalaiset ovat edelleen katkeria totuuden kertoneelle Doninille, minkä voi huomata lukuisista tätä käsittelevistä artikkeleista israelilaisissa ja länsimaisissa julkaisuissa.

Kevin MacDonaldin kaltaisten evoluutiopsykologisia selityksiä kannattavien ihmisten mukaan järjestäytynyt rikollisuus on voinut olla juutalaisille tehokas ase yhteiskunnallisen vallan saavuttamiseksi. Juutalaiskulttuuriin kuuluu Talmudin perusteella kaksi eri etiikkaa, sisä- ja ulkomoraali. Sisäryhmän moraali neuvoo, kuinka juutalaisten tulee kohdella toisia juutalaisia. Ulkoryhmään taas kuuluvat ei-juutalaiset, joita esimerkiksi Talmud opettaa kohtelemaan eri tavalla kuin juutalaisia. Tätä kutsutaan myös moraaliseksi partikularismiksi. 2012 Jewish Journal julkaisi kolumnin, jossa myönnettiin, että juutalainen laki halakha kieltää juutalaisia palauttamasta ei-juutalaisten hukkaamaa omaisuutta takaisin näille. Jewish Journalin mukaan suuri osa juutalaisista myös noudattaa sääntöä. Myös juutalainen järjestäytynyt rikollisuus ja esimerkiksi Israelin rasistinen politiikka osoittavat, että kaksijakoinen moraali on voimassa tänäkin päivänä. Klassinen esimerkki tästä on se, että diasporassa eli Israelin ulkopuolella asuvat juutalaiset kannattavat ”monikulttuurisuutta” asuinmaassaan, mutta Israelissa juutalaiset kohtelevat palestiinalaisia erittäin huonosti ja ajavat afrikkalaiset pakolaiset pois. Diaspora-maissa juutalaiset suojelevat itseään heikentämällä isäntäkansan kansallistunnetta, kun taas Israelissa jyrkkä nationalismi on hyväksi juutalaisuuden selviytymisen kannalta.

Juutalaisen lain mesira-periaate kieltää juutalaista ”vasikoimasta” toisen juutalaisen tekemistä rikoksista ei-juutalaiselle poliisille ja tuomioistuimelle. Mesira-käytäntö on vaikeuttanut huomattavasti esimerkiksi länsimaissa asuvien juutalaisten pedofiili– ja talousrikollisverkostojen saattamista oikeuden eteen. Viime vuonna The Times of Israel myönsi, että englannissa rabbit ovat kieltäneet juutalaisia kertomasta lasten raiskauksista poliisille. Englantilainen televisiokanava selvitti 19 juutalaista pedofiliatapausta, joista yhdestäkään ei oltu tehty rikosilmoitusta. Yhdysvalloissa rabbi Moshe Zigelman tuomittiin puolestaan vankeuteen, kun hän ei suostunut todistamaan toisia juutalaisia vastaan törkeässä rahanpesujutussa. Zigelmanin asianajaja kertoi tuomarille, ettei ”mikään maallisen tuomioistuimen esittämä uhkaus saa Zigelmania luopumaan uskonnollisista velvoitteistaan yhteisöään kohtaan”. Mesira ei siis ole jäänne menneistä ajoista, vaan täyttä todellisuutta niin Euroopan kuin Yhdysvaltojen juutalaisyhteisöissä. The Jewish Daily Forward -lehti myönsi viime vuonna, että talous- ja seksuaalirikoksissa rypevä Amerikan ortodoksijuutalaisyhteisö toimii kuin mafia.

Juutalaiset on häädetty historian aikana kymmenistä ja taas kymmenistä maista. Monista useampaan otteeseen. Onko vika isännissä vai rengeissä? Selittääkö syntipukkiteoria todella sen, että yksi kansanryhmä on herättänyt niin paljon inhoa jokaisessa maailmankolkassa, minne se on mennyt? Eikö järjestäytyneellä rikollisuudella sekä ylimielisellä suhtautumisella ei-juutalaisten oikeuksiin ja näiden säätämiin lakeihin muka ole merkitystä? Jo juutalaisillekin pyhä Vanha testamentti on täynnä kertomuksia seemiläisestä rikollisuudesta. Kevin MacDonald kirjoittaa:

”Ensimmäinen Mooseksen kirja sisältää paljon kertomuksia siitä, kuinka juutalaiset patriarkat asettuivat hetkeksi asumaan ei-juutalaisten luokse. Tyypillisesti kertomusten juutalaiset petkuttavat ja käyttävät isäntiä hyväkseen. Vieraat häipyvät rikastuneina otettuaan ensin kaiken haluamansa. Esimerkiksi Abraham pakenee hedelmättömän Saara-vaimonsa kanssa nälänhätää Egyptiin. He päättävät huijata faraota luulemaan, että he ovat sisaruksia. He tekevät tämän, jotta farao ottaisi Saaran jalkavaimokseen, mikä merkitsisi Abrahamin rikastumista […] Egypti-kertomus toistaa tuttua kaavaa, joka alkaa petoksesta ja päättyy israelilaisten rikastumiseen ja lisääntymiseen.”

Samanlaisia kohtaloita löytyy loputtomasti juutalaisesta kirjallisuudesta. Jopa juutalaisten vuosittainen Purim-juhla perustuu kertomukselle petoksesta ja poliittisesta murhasta.

1500-luvulla julkaistiin saksankielinen Liber vagatorum -teos, jossa kuvattiin Keski-Euroopan irtolaisten, huijareiden ja rikollisten käyttämää slangia. Huomattava osa alamaailman jargonista oli peräisin heprean kielestä tai juutalaiseen elämään liittyvästä sanastosta. Saman huomion teki myös 1800-luvulla F. A. Wennmohs, joka tutki työkseen rikollisia. Moniin juutalaisperäisiin rikollistermeihin liittyy jopa paljon mustaa huumoria: esimerkiksi saksanjuutalaisten nimitys murtovarkaiden käyttämälle suurelle sorkkaraudalle oli ”Rebbmosche”, joka on johdettu suoraan ”rabbi Mooseksesta”!

Modernin ajan puhuttavimpia juutalaisilmiöitä on itäeurooppalainen ”antisemitismi”, joka nousi jälleen puheenaiheeksi Ukrainan kevättalvisten mielenosoitusten vuoksi. Länsimaisen median mukaan slaavien juutalaisvastaisuus versoo yhteiskunnallisesta pahoinvoinnista ja ikivanhoista perusteettomista stereotypioista. Tämä on tietysti ylimielinen ja historiallisesti sokea lähestymistapa. Nobel-palkittu kirjailija ja Neuvostoliiton vankileireiltä selvinnyt Aleksandr Solženitsyn kuvaa kirjassaan 200 vuotta yhdessä syitä sille, mikseivät hänen maanmiehensä ole koskaan erityisemmin pitäneet juutalaisista. Samasta aiheesta olemme kirjoittaneet Magneettimedian artikkelisarjassa ”Katsaus Venäjän juutalaisten pogromeihin”. Solženitsyn kirjoittaa:

”Mitä tulee viinakauppaan venäläiskylissä […] 1870 hallituksen raportin mukaan maan länsiosan ’alkoholikauppa oli lähes kokonaan juutalaisissa käsissä, mitä nämä käyttivät myös röyhkeästi hyväkseen’. Siksi vaadittiin, että juutalaiset saisivat perustaa juottoloita ainoastaan oman kotinsa yhteyteen. G. B. Sliozberg selvitti vaatimuksen taustoja: Nykyisen Ukrainan pienissä kylissä (toisin sanoen Puolan autonomian rajojen ulkopuolella) maanomistajat eivät saaneet myydä alkoholia, mikä tarkoitti, etteivät juutalaiset voineet ostaa heiltä viinaa jälleenmyyntitarkoitukseen. Juutalaiset eivät tuolloin saaneet ostaa maata. Niinpä he vuokrasivat torppareilta asuntoja ja alkoivat käydä niissä viinakauppaa. Kun tämäkin kiellettiin, juutalaiset keksivät huijata esivaltaa käyttämällä hyväkseen kristittyjä bulvaaneja.”

Juutalaiset osoittivat Solženitsynin mukaan erityistä epäkunnioitusta isäntäkansaa kohtaan keksimällä mitä mielikuvituksellisimpia valheita välttyäkseen asevelvollisuudelta. Juutalaisten tiedettiin myös huijaavan puolustusvoimia ja myyvän tälle aina tilaisuuden tulle ala-arvoisia materiaaleja. Sodan aikana juutalaisvastaisuus levisi sotilaiden keskuudessa, mikä johtui etenkin juutalaisten majoitusmestariyritysten epärehellisestä toiminnasta. ”Huijariyritykset olivat lähes kaikki juutalaisia, esimerkiksi Horovits, Greger ja Kagan -yhtiö,” Solženitsyn kirjoittaa. Rikolliset yritykset myivät ylihinnoiteltua sekundaa, kuten pahamaineisia pahvikengänpohjia, joiden vuoksi Shipkansolassa taistelleiden sotilaiden jalat paleltuivat. Olivatko venäläissotilaidenkin antipatiat juutalaisia kohtaan vain perusteetonta vihaa mielivaltaisesti valittua syntipukkia kohtaan?

Artikkelisarjassa keskitymme juutalaiseen alamaailmaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Emme siis käsittele juurikaan valtavirtapolitiikkaa, terrorismia ja sotarikoksia, kuten uuskonservatiivien, Israelin ja juutalaisjohtoisen Neuvostoliiton hirmutekoja. Tulemme kuitenkin huomaamaan, että usein juutalainen alamaailma on toiminut symbioosissa vaikutusvaltaisten ja ”arvostettujen” poliittisten järjestöjen ja puolueiden kanssa. Rajat hämärtyvät.

Arvi Pihkala