Palestiinan Vastarintakomiteat: Mikään ei pysäytä rakettien valmistamista
Palestiinalaisen Kansan vastarintakomiteoiden aseistettu siipi Nasser Salahuddin –prikaatit (NSP) toteaa, että tulitauko Israelin kanssa oli virhe. Komentaja Abu Tariq muistuttaa myös sionisteja, etteivät mitkään saartotoimenpiteet voi pysäyttää uusien rakettien valmistamista ja kehitystyötä Gazassa.
Israelin kansanmurha Gazassa on jatkunut lyhyistä tulitauoista huolimatta. Tariq on sitä mieltä, että tauot olivat strategisessa mielessä haitallisia palestiinalaisille. Niiden aikana sionistit ovat voineet kerätä rauhassa tiedustelutietoa esimerkiksi vastarintataistelijoiden olinpaikoista, johtajista ja asekätköistä. Israelin salamurhayritys Al-Qassam-prikaatien johtaja Mohammed Deifiä vastaan tukee NSP:n komentajan näkemystä. Tulitauot laskevat lisäksi usein ihmisten taistelumoraalia.
Eriävistä näkemyksistä huolimatta NSP suostui tulitaukoon palestiinalaisen yhtenäisyyden nimissä. Taukojen aikana taistelijoiden tärkein ja vaativin tehtävä on estää asekätköjen paljastuminen. Tariq kertoo, että israelilaistiedustelun lisäksi uhkana ovat paikalliset petturiryhmät, jotka välittävät tietoja sionisteille.
NSP on toistaiseksi ollut menestyksekäs tiedustelusodassa, sillä israelilaisjoukot on pidetty varpaillaan. Juutalaissotilaat eivät ole voineet liikkua vapaasti Gazassa, sillä he pelkäävät palestiinalaisten väijytyksiä. Sionistit ovat piilotelleet panssarivaunujen sisällä välttääkseen esimerkiksi tarkka-ampujien luodit. Juuri tästä syystä Israel todennäköisesti turvautui tulitaukoon – se halusi kuroa palestiinalaisten etumatkaa tiedustelutantereella.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että vastarinta tekee paljon työtä ”luokitellakseen” vihollissotilaita. Rasistinen juutalaisvaltio antaa panttivankivaihtokaupoissa paljon enemmän painoarvoa puhtaasti juutalaisille vangeille kuin muille.
Kansan vastarintakomiteat on tunnettu läheisistä suhteistaan Iraniin ja Libanoniin. Järjestön tunnus muistuttaa paljon Vallankumouskaartin ja Hizbollahin symboleita. Al-Akhbarin artikkelissa Tariq kertoo, että Hizbollah on jatkanut logistisen ja materiaalisen tuen toimittamista palestiinalaisille. NSP:n taistelijoita on myös matkannut Libanoniin, jossa he ovat oppineet uusia raketti-, naamiointi- ja pommitekniikoita Hizbollahilta. Libanonilaisopit ovat osoittautuneet tehokkaiksi taistelussa sionisteja vastaan Palestiinassa. NSP on tullut tunnetuksi muun muassa sionistisotilas Gilad Shalitin ottamisesta panttivangiksi.
Jos 99% raketeista ei osu mihinkään tai aiheuta minkäänlaista tuhoa, niin pitäisiköhän kokeilla välillä jotain muuta? Tämä outo taipumus käyttää itsepuolustukseen välineitä, jotka eivät käytännössä toimi saa minut epäilemään Palestiinan puolustuksesta vastaavan johdon todellisia motiiveja ja uskollisuutta.