Yhteiskunta - sivu 56/110

Suomen yhteiskunnan perikato ja jälleenrakennus

Suomen poliittinen eliitti, virkamieskoneisto ja niitä tukeva valtavirtamedia on päässyt epäoikeudenmukaiseen tavoitteeseensa: Hyvinvointivaltio on pirstaleina, yleinen moraalintaso on rappeutunut, kantaväestö ja ennen muuta kansallismieliset ovat vainottu laji nykyisessä Suomessa, pakolaiset ja ”pakolaiset” eli tunkeutujat ovat eliittien ja romuttuneen valtamedian suojeluksessa.

Vanhat harvainvallan lakeijat Nato- ja EU-propagandan tukena; huomiot

Suomen entisen presidentin Martti Ahtisaaren (MA) mukaan Suomen pitäisi hakea Nato-jäsenyyttä ennen Ruotsia. Ahtisaari sanoo myös, että kansalaisia johdetaan harhaan Suomen ulkopolitiikkaa koskevassa keskustelussa. MA kuittaa puolueettomuuspolitiikan höpinäksi, joka ei kuulu läntiseen demokratiaan.

Terroristivaltio ja hautajaiset

Terroristivaltion ja maailman pirullisimman juonitteluiden keskuksen entinen presidentti Shimon Peres haudataan tänään 30. syyskuuta 2016. Läntinen valtavirtamedia on voivotellut Peresin poismenoa surullisin sanakääntein kohottaen vainajan arvoon arvaamattomaan.

Muammar Gaddafin Vihreä kirja, osa 2

”Lakien tulee heijastaa ihmisten todellisia käsityksiä totuudesta, hyvyydestä, oikeuksista sekä velvollisuuksista. Nämä käsitykset eivät voi muuttua hallintomuotojen mukana. Laki ei voi olla riippuvainen puolueidenvälisistä valtataisteluista.”

Kotimaa

Ulkomaat