H1N1-sikainfluenssa ja Suomessa käytetty rokote Pandemrix (valmistaja GlaxoSmithKline) on jälkiseurauksineen nostanut voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan.
Tulokset hakusanalle "rokote"
Lasten krooniset sairaudet ovat
lisääntyneet samaa vauhtia uusien
rokoteohjelmien kanssa.
Suomessa lapset saavat 16 rokotetta
ennen kouluunmenoa.
Ahdistuneisuus. Masentuneisuus. Mielialavaihdokset. Aikaisemmin negatiiviset tunnetilat koettiin osaksi normaalia tunne-elämää. Mutta: Tervetuloa 2000-luvulle, jolloin ahdistavat tunteet ja persoonalliset piirteet ovatkin sairautta. Niiden ainoa hoitomuoto on kemiallinen lääkitseminen.
Euroopan Neuvosto on julkaissut väliraportin H1N1-pandemiahuijauksesta ja sen seurauksista eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan uutisoinnin sekä totaalisen läpinäkyvyyden puutteen ja vastuun siirtelyn joka tasolla -kaikilla tahoilla- pandemian käsittelyssä. Raportti tekee myös selväksi sen tosiasian että mitään pandemiaa ei ollut. Euroopan Unionin […]
Tutkinta käynnistyy Euroopan neuvoston terveyskomitean puheenjohtajan syytteestä, että WHO:n viranomaiset uudelleenmäärittelivät pandemian tarkoituksella luodakseen kysyntää sikainfluenssarokotteelle huolimatta puutteellisista kokeista sen turvallisuudesta tai tehosta.