Pelastaako Iran Irakin?

Sionistien ja lännen Syyriassa tukema ISIL-terroristijärjesö kasvattaa vaikutusvaltaansa myös Irakissa. Uutisoimme keskiviikkona järjestön valloittaneen maan toiseksi suurimman kaupungin, Mosulin. Myös Saddam Husseinin synnyinkaupungin Tikritin poliisi ja armeija on riisuttu aseista.

Irakin esivallan pelkurimainen toiminta ja kaupunkeihin tunkeutuneille terroristeille alistuminen on herättänyt paljon kysymyksiä. Mosulissa 1 500 islamistirikollisen onnistui valloittaa kaupunki, jossa sijaitsi 52 000 sotilaan tukikohta. Vaikka Irakin esivalta on heikko ja hajanainen, olisi asiantuntijoiden mukaan kaupunkien puolustaminen onnistunut leikiten, jos asevoimien toiminta olisi ollut järjestelmällistä. Israelille rakas rosvorevohka olisi helppo teurastaa niille sijoilleen, mutta tahtoa ei ole. Ei, vaikka ISIL:n politiikka perustuu siviilien mielivaltaiselle silpomiselle ja tappamiselle kummallisen lahkolaisopin nimissä. ISIL:n uskontoa kutsutaan salafismiksi tai takfirismiksi. Salafismi on suurimpia syitä Lähi-idän nykyiselle hajaannukselle ja kansainvälisille väkivaltaisuuksille islamin nimissä. Opin tärkein tukija on upporikas Saudi-Arabia, joka on puolestaan Israelin ja amerikkalaisten liittolainen. Israel on tietysti mielissään Saudi-Arabian vientituotteesta, joka kylvää eripuraa ja hajaannusta juutalaisvaltion naapureiden välille.

On selvinnyt, että Irakin turvallisuusviranomaisten päällystöön on kuulunut todennäköisesti ISIL:n toimintaa tukevia takinkääntäjiä, eikä tavallisilla sotilailla ole ollut motivaatiota puolustaa siviileitä. Toisin sanoen Irak on tarjottu terroristeille hopeatarjottimella.

ISIL:n terroristit voivat liikkua vapaasti Irakin ja Syyrian välillä, ja tärkeiden kaupunkien haltuunotto on lisännyt ryhmän varallisuutta sekä kykyä toteuttaa uusia iskuja. Lisäksi järjestö on rakentanut erittäin tehokkaan tiedusteluverkoston. Joidenkin arvioiden mukaan pankkiryöstöt ja muu rikollisuus valloitetuissa kaupungeissa ovat tehneet ISIL:stä jo maailman rikkaimman terroristijärjestön. Al-Akhbar kutsuu sotia ISIL:n kannalta tuottoisiksi investoinneiksi. Syyria ja Irak ovat herättäneet kerran jo lähes kuolleen järjestön ennennäkemättömään kukoistukseen

Irakin pääkaupunki Bagdad on Al-Akhbar-julkaisun mukaan nyt ”paniikissa”, eikä kaduilla näy juuri muita kuin hallituksen aseistamia kansalaiskaartilaisia. Monet pitävät ISIL:n tunkeutumista pääkaupunkiin vain ajan kysymyksenä. Irakin pääministeri Nouri al-Malikin mukaan hallitukselle uskollinen kansanarmeija on ainut tapa taistella ISIL-terrorismia vastaan, koska petturuusepäilyt koskevat monia Irakin puolustusvoimien korkea-arvoisimpia upseereita. Käytännössä Irakilla ei siis ole tällä hetkellä armeijaa. Al-Akhbar kysyykin retorisesti, minne 41 miljoonaa Irakin puolustusvoimien rakentamiseen tarkoitettua dollaria oikein katosivat.

Irakin tärkeiden kaupunkien menettäminen ääri-islamisteille on Yhdysvalloille nolo propagandatappio, sillä amerikkalaiset ovat oikeuttaneet aina sotilasiskujaan ”terrorisminvastaisella sodalla”. Nyt jo yksinkertaisimmatkin Lähi-idän tilannetta seuraavat huomaavat, että Yhdysvaltojen toiminta on ainoastaan lisännyt terroristijärjestöjen vaikutusvaltaa. Toisaalta amerikkalaiset eivät haluaisi sekaantua Irakin tilanteeseen, sillä tämä tietäisi äänestäjien epäsuosiota kotimaassa. Toisaalta ISIL:n voittokulku on niin suuri tahra maailmanpoliisin kilvessä, että esimerkiksi lennokki-iskut Irakissa ovat tulevaisuudessa varsin todennäköisiä.

Sionististen länsimaiden väliintulo vain pahentaisi tilannetta. Mikä siis neuvoksi? Monet uskovat, että Iranilla tulee olemaan merkittävä rooli Irakin vapauttamisessa. Sekä Lähi-idän vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi että maailman vaarallisimpiin kuuluviksi ihmisiksi nimetty Iranin vallankumouskaartin Quds-eliittijoukkojen komentaja Qassem Suleimani matkusti tällä viikolla Bagdadiin. Qudsia kuvataan monesti CIA:n iranilaisversioksi, joka suorittaa tiedustelu- ja sotilasoperaatioita ulkomailla. Suleimani on käynyt henkilökohtaisesti Badgadin rajojen tarkastuspisteillä ja tutkinut paikallisten turvallisuusjoukkojen toimintaa. Suleimani on tehnyt tärkeää työtä Syyrian sodan aikana terroristijärjestöjen tuhoamiseksi ja esimerkiksi pääkaupunki Damaskoksen turvaamiseksi. Asiantuntijoiden mukaan Irak ja etenkin pääkaupunki Bagdad ovat strategiselta merkitykseltään Iranille vielä huomattavasti Syyria tärkeämpiä. Iran ja Suleimani eivät aio jättää Irakia yksin.

Quds on toiminut Irakissa jo kauan. Varsinaisen taistelemisen sijaan sen sotilaat opettavat ja aseistavat paikallisia kansalaiskaarteja. Iranin avustamat miliisit kuuluvatkin Irakin tehokkaimpiin asevoimiin tällä hetkellä monilla alueilla. Iranille läheiset irakilaiskaupungit, kuten Najaf ja Karbala, tulevat olemaan ISIL-terroristeille lähes mahdottomia valloittaa, sillä niissä toimivat kansanarmeijat ovat äärimmäisen motivoituneita. IranWire vertaa niitä Hizbollahiin, Badr-prikaateihin ja Asa’ib Ahl al-Haqiin.

Yhdysvaltojen miehittäessä Irakia Suleimani oli amerikkalaisten pelätyin vihollinen; Quds-joukot tekivät (toisinaan Hizbollahin avulla) sionististen miehittäjien elämästä helvettiä. Vuodesta 2004 lähtien Irakiin alettiin Suleimanin johdolla kuljettaa panssaroituja ajoneuvoja lävistäviä E.F.P.-tienvarsipommeja. Nämä aiheuttivat noin 20 % amerikkalaisten sotilaiden kuolemista. Mikäli Yhdysvallat aikoo tällä kertaa pysytellä erossa Irakin konfliktista, tulee Iranin perustama Vastarinnan akseli eittämättä johtamaan irakilaisten taistelua ääri-islamisteja vastaan.

Iranista ja Vastarinnan akselista on terroristijärjestöjen kasvaessa tulossa Lähi-idän voimakkain rauhaa ja vakautta ylläpitävä voima. Tämä on jo todistettu Syyriassa ja kaikki merkit viittaavat siihen, että sama tulee toistumaan Irakissa. Sionistien kannalta on tietysti hyvin uhkaavaa, että sekä Syyria että Irak jäävät pitkäkestoiseen kiitollisuudenvelkaan Irania kohtaan. Yhdysvallat ja Israel kutsuvat Suleimania maailman vaarallisimmaksi terroristiksi, mutta todellisuudessa kansalaisten rakastama laillisen armeijan kenraali pitää kädessään avaimia todellisen terrorisminvastaisen sodan ratkaisuun: ”Emme ole kuten amerikkalaiset – emme tule koskaan jättämään ystäviämme.”

Arvi Pihkala