Helsingin Sanomien romahdus: maahanmuuttokriittisyys onkin venäläisten ”nerokas” juoni

Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Petri Korhonen on Magneettimedian lukijoille tuttu kulttuurimarxisti. Maahanmuuton lisäksi hänen mieliaiheitaan on ”turvallisuuspolitiikka”.

Hänen tuoreessa mielipidekirjoituksessaan kaksi intressiä ovat kietoutuneet yhteen hämmästyttävällä tavalla.

Korhonen käyttää merkittävän osan ajastaan kiistellessään verkossa ”Putin-trolleiksi” kutsumiensa ihmisten kanssa. Jokainen verkkokeskustelija, joka ei ole kohottanut George Sorosia, Wesley Clarkia ja Benjamin Netanjahua poliittisen epäjumalan asemaan, on venäläinen disinformaatioagentti. Harmaata aluetta ei ole.

Venäjän lisäksi toimituspäällikkö Korhonen rakastaa kirjoittaa monikulttuurisuudesta, maahanmuutosta ja rotukysymyksestä. HS:n linjalle uskollisena hän on aina valkoisia syyllistävien trendien aallonharjalla.

Viime joulukuussa maahanmuuttaja murhasi kaksi australialaista laajasti uutisoidussa panttivankidraamassa. Jotta syyllisyys murhista saatiin vieritettyä kantaväestön harteille, australialaiskommunisti Rachel Jacobs sepitti valheellisen tarinan muslimista, joka joutui riisumaan huivinsa, sillä hän pelkäsi valkoisten australialaisten syyttävän häntä panttivankien murhaamisesta; syntyi #Illridewithyou-kampanja, johon myös Korhonen osallistui innokkaasti.

Kun Jacobsin huijaus selvisi, ei Korhonen tai muukaan HS-väki alkanut oikoa valhetta. Olihan tarina sepitetty sentään hyvästä syystä – syyttävän sormen kääntämiseksi pois maahanmuuttajataustaisesta murhaajasta kohti pahaa valkoista kantaväestöä.

Korhonen oli mukana siirtämässä kansan huomion pois Australian panttivankidraamasta.
Korhonen oli mukana siirtämässä kansan huomion pois Australian panttivankidraamasta 2014.

 

Putin usuttaa suomalaiset vastustamaan pakolaistulvaa

Suomeen perustetaan nyt kansalaisten vastustuksesta huolimatta jatkuvasti uusia vastaanottokeskuksia satojentuhansien laittomien siirtolaisten majoittamiseksi, joten verkkokeskustelu maahanmuuttoaiheesta on käynyt kuumana.

Korhonen ei suostu kuitenkaan uskomaan, että suomalaiset aivan oikeasti omasta tahdostaan haluaisivat vaalia valkoista ja suomalaista Suomea. Kansan tyytymättömyydelle on pakko olla jokin muu selitys.

…Ja selitys on tietysti Venäjä. Korhonen kertoo, että entiset ”Putin-trollit” johtavat pahaa-aavistamattomia suomalaisia sotaan maahanmuuttajia vastaan. Muutos tapahtui ”kuin yhteisestä sopimuksesta”, jonka taustalla lymyilee itse Suuri ja Mahtava:

”Kyynisen tulkinnan mukaan kyse on nerokkaasta informaatio-operaatioiden linjanmuutoksesta. Länttä ja Venäjä-pakotteita vastustavat taustavaikuttajat näkivät tilaisuutensa tulleen, ja vaihtoivat äkkiä narratiiviaan.

’Venäjän oikeutetuista geopoliittisista intresseistä’ puhuminen oli liian teoreettista eikä uponnut suomalaisiin, joten nyt kannattaa kokeilla toisenlaista lähestymistapaa: muukalaisuudella, raiskauksilla ja islamilla pelottelua. […]

Olipa perimmäinen syy mikä tahansa, temppu näyttää toimivan. Yhteiskunta ja politiikka on saatu hetkeksi rikki.”

Maahanmuuttokritiikki ei siis olekaan kansalaiskeskustelua tai mikään todellinen poliittinen kannanotto. Se on Venäjän laskelmoitu ja ”nerokas informaatio-operaatio” länsimaisia demokratioita vastaan.

Koska kyse ei ole kansalaismielipiteistä vaan Putinin propagandasta, ei Helsingin Sanomien tarvitse tietenkään edes yrittää uutisoida maahanmuuttokeskustelusta tasapuolisesti; sehän olisi pelaamista Venäjän pussiin.

Kiinnostavinta tässä on se, uskooko Korhonen itse salaliittoteoriaansa vai luuleeko hän voivansa sumuttaa niitä harvoja suomalaisia, jotka vielä uskollisesti lukevat konkurssia kohti sukeltavan konsernin aviisia.

 

Tukea poliisihierarkian huipulta

Toistaitoisen toimittajan touhottamista huolestuttavampaa on se, että Keskusrikospoliisin johto on lähtenyt täysillä mukaan samaan harhaisaan fantasiamaailmaan. KRP-johtaja ja kuusi aikuista ruandalaista ”lapsikseen” adoptoinut Thomas Elfgren alkoi välittömästi levittää Korhosen artikkelia verkossa.

KRP:n Elfgren on jakanut viime aikoina myös artikkeleita, joiden otsikoita ovat esimerkiksi ”Valkoinen roskaväki” ja ”Valkoisten miesten luonneviat”. Magneettimedia otti Elfgreniin yhteyttä ja yritti selvittää, miksi vastuullisessa julkisessa virassa oleva mies levittää ilmiselvästi rasistista materiaalia. Elfgren ei vastannut eikä myöskään kommentoinut sitä, saisiko Suomessa julkaista artikkelin otsikolla ”Mustien miesten luonneviat”.

Elfgrenin äärimmäiset kannanotot heijastelevat ikävä kyllä ilmapiiriä, joka vallitsee laajemminkin virkamieskoneiston syövereissä. Tragikoominen esimerkki tästä on tietysti Lahden lakanamiehen metsästys. Vain muutamia päiviä ennen Lahden mielenosoitusta maahanmuuttajat yrittivät poliisin mukaan raiskata naisia sekä Turussa että Joensuussa. Poliisi ei tavoittanut raiskaajia eikä ole uhrannut koko aiheelle edes murto-osaa huomiosta, joka kohdistuu Lahden välikohtaukseen.

Sen sijaan Lahden lakanamiehen identiteettiä alettiin selvittää koko kansakunnan voimin. Poliisi vetosi kaikkien suurten lehtien sivuilla suomalaisiin, jotta valkoisen kartonkitötterön peittämä henkilöllisyys paljastettaisiin. Kun muu ei auttanut, tekaistiin rikosepäily Suomen lipun ”häpäisemisestä”.

 

Poliisi on menettänyt arvovaltansa hyvästä syystä

Kiitos lakanakaupassa työskennelleiden mallikansalaisten, 19-vuotias lahtelaismies jäi lopulta kiinni. Ehkä poliisi voisi saada edes hitusen menettämästään yleisestä kunnioituksesta takaisin, jos se käyttäisi voimavarojaan yhtä tehokkaasti muukalaisraiskaajien jäljittämiseen? Onhan joka kolmas raiskauksesta tuomittu ulkomaalaistaustainen, vaikka Yle ja Helsingin Sanomat mielellään muuta väittävät.

Lahtelaismiehen metsästys on toki pelkkää alkusoittoa uudelle aikakaudelle, joka alkaa lokakuun myötä. Kiitos perussuomalaisten ja oikeusministeri Jari Lindströmin, maahanmuuttovastaisuus on nyt määritelty yhdeksi järjestäytyneen rikollisuuden muodoksi.

Perussuomalaiset ovat muutenkin omaksuneet tehokkaasti roolinsa hallituspuolueena ja osana eliittiä. Viime viikonloppuna esimerkiksi Timo Soini ja Sampo Terho tuomitsivat useaan otteeseen Lahden tapahtumat televisiossa, lehdissä ja radiossa, mutta eivät maininneet sanallakaan Turun ja Joensuun tapauksia. Kansanviholliset.

blackfist

KKK-mies on ollut vielä tänään tiistaina Suomen lööpeissä, vaikka Lahden mielenilmauksessa ei sattunut edes henkilövahinkoja. Helsingin Sanomilta jäi ”huomaamatta”, että esimerkiksi Saarijärven vastaanottokeskuksessa käytettiin maanantaina sen sijaan aitoa väkivaltaa, minkä vuoksi yksi uhreista kuljetettiin lääkärin tarkastettavaksi.

Koska pahoinpitelijät olivat laittomia siirtolaisia eivätkä ”valkoista roskasakkia”, ei juutalaisen Erkon suvun omistama HS asiasta uutisoinut.

Tulevaisuudessa suomalaisia voidaan kohdella tuomioistuimessa prosenttijengiläisten tavoin, mikäli he kyseenalaistavat julkisesti Korhosen ja Elgrenin kaltaisten ihmisten lausunnot. Jo nyt tuomioistuin on ilmoittanut, ettei väitteiden todenperäisyydellä ole merkitystä sen kannalta, tuomitaanko ihminen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vai ei. Totuuskin voi olla vihatotuutta.

 

Arvi Pihkala

18 kommenttia

  1. Minä luotan Putiniin! Hän pelastaa Venäjän ja koko Euroopan!

    Plusääni(45)Miinusääni(15)
  2. Saku Timoperspissi

    http://blogit.image.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/09/29/uskomisen-halu/#comment-15013

    Saku Rupisammakko sanoo
    29.9.2015 at 17:26

    Your comment is awaiting moderation.

    SAKU LÄSKITISSI…OLETKO VIELÄKIN NIIN TYHMÄ ETTÄ ET VIELÄKÄÄN YMMÄRRÄ ETTÄ OLETTE JO HÄVINNYT TÄMÄN PELIN…..PA$KAM€DIAN MEGALOMAANISET VALHEET JO IRAKIN SODASTA LÄHTIEN OVAT JO JULKISTA TIETOA…..MILJOONINE USAN/NATON/SUOMENKIN SUORITTAMINE MURHINEEN IRAKISSA, AFGANISTANISSA !!!!

    9/11……LIBYA…..SYYRIA…..JNE…..

    General Wesley Clark: The US will attack 7 countries in 5 years

    €RUO$UOH€LV€TIN PA$KAM€DIAN USKOTTAVUUS ON JO MENNYTTÄ AIKOJA SITTEN…..ONKO KU$IPÄÄ SAKU PI$$ILLÄ VAIKEETA SITÄ YMMÄRTÄÄ….HYVÄKSYÄ ??

    SAKU PI$$IN VALH€MEDIA MONOPOLI ON NYT MENNYTTÄ AIKAA !!!!!!!!!!!!!

    JOTEN IME KULLIA…..SAKU PERSH0M0PISSI !!!!!!!

    Ps. JULKAISEN TÄMÄN MUUALLEkin NETTIIN…..PERSPISSI…..JOTEN MITEN TOIMII TUO SAKU P€R$H0M0PI$$IN $€N$…UROINTI….?????????

    Pps JULKAISE NYT EDES TÄMÄ…!!!!..NIINKUIN TODISTEENA SAKU P€R$PI$$IN. ””REHELLISYYDESTÄ”” !!!!!

    Plusääni(25)Miinusääni(1)
  3. Putin on aito vastavoima siionistiselle fasismille. Meidän Suomalaisten on noustava tätä NWO- eliittiä vastaan mahdollisimman laajalla rintamalla. Sillä tällä menolla meillä ei ole kohta enää mitään oikeuksia.
    Olen täysin varma että CIA väärentää Suomen vaalituloksia niin että pienpuolueet kuten Itsenäisyyspuolue eivät saa paljon ääniä. Suuret puolueet ovat täysin CIA:n ja sionistisen eliitin kontrollissa.
    Olen tajunnut jo aikoja sitten että perussuomalaiset ovat valeoppositio. Se on varavaventtiili , jolla vihaiset Suomalaiset saadaan rauhottumaan luulemalla että perussuomalaiset ajavat tavallisen kansalaisen asiaa. En ymmärrä miksi niin moni Suomalainen meni tähän ansaan. Kuinka moni Suomalainen on tajunnut että Timo Soini on todellisuudessa Veikko Vennamon biologinen lapsi. Hänen nimensä pitäisi olla Timo Juhani Veikonpoika Vennamo-Fennander. SMP pistettiin tietoisesti konkurssiin 90-kuvulla, jotta Timo Veikonpoika Soini saisi oman puolueen, SMP 2.0:n.
    Eli meillä ei ole mitään demokratiaa, vaan harhaluulo demokratiasta.
    Meillä on vielä sananvapauden rippeet, mutta kohta(lokakuussa) ei enää niitäkään.
    MITÄ VIELÄ PITÄÄ TAPAHTUA, ETTÄ SUOMEN KANSA NOUSEE KADUILLE VAATIMAAN HALLITUKSEN EROJA JA SIIONISTISEN MAAILMANVALLAN LOPPUA…

    Plusääni(45)Miinusääni(5)
    1. Hei, voiskos joku tsekata tuon viimeisimmän Tiede-lehden….?.. kuuluu samaan konserniin. Eniten jäi kaivamaan tuo artikkeli ”sinisilmäisyys ei kannata”. Muita aiheita kyseisessä lehdessä: pakolaisvastaisuus johtuu tautien pelosta kuvineen, kuvateksteineen sekä tuo teksti ”itsetunto avartaa” vai mikä sen otsikko olikaan, en pääse sivuille. Jälkimmäisestä erityiskorostus vielä tekstin jälkikolmannekselle.
      En vihjaa mitään suuntaan tai toiseen, satun vain olemaan tieteen ystävä.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
    2. Kysyit: Mitä pitää tapahtua että Suomen kansa nousee kaduille….

      Se vaatii vielä paljon, olen menettänyt jo toivoni. Ikinä, sanon ikinä ei sionistijohtoisen median rikokset tule laajasti ihmisten tietoisuuteen. Ihmiset ovat joko liian kiireisiä, liian välinpitämättömiä, liian systeemiuskoisia ja pieneltä osin liian tyhmiä tajutakseen miten maailma makaa. Se pieni osa joka tajuaa, ei tee kesää. Itsensä saa näyttämään hölmöltä salaliittoteoreetikolta. Se on liian raskas taakka monelle kohdattavaksi.

      Ei tule mittään, evoluutiota ei tässä tapahdu. On vain revoluutiomainen mahdollisuus, jota ei ole näkyvissä.

      Plusääni(10)Miinusääni(1)
        1. Sinä se vain jaksat jauhaa Jumalasta, jonka olemassaolosta ei ole mitään todisteita. Vaikka Jumalasi olisikin olemassa, on selvää ettei maailmamme tilanne liikuta häntä paskan vertaa. Ja miksi tällaisen mitättömän paskapallon asiat pitäisikään häntä kiinnostaa? On kai Jumalalla parempaakin tekemistä kuin leikkiä joulupukkia?

          Ei, asia on niin että me olemme tässä kusessa ihan yksin, ja yksin meidän on asiamme hoidettava eikä odottaa vihervasureiden tapaan että joku hoitaa ne puolestamme.

          Plusääni(3)Miinusääni(2)
          1. On iloa, on surua, ja faktaa.

            Iloa on se, että toit hienosti esiin sen, miksi maamme ja maailmamme on ongelmissa ja tuhoutumassa. Siitähän voi vain kiittää, ja sanasi voisi julkaista mv-lehdessäkin vai oliko se v-lehti.

            Surua on se, että tuli suru puseroon (sydämen kyynel);

            Suru 1: ”Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä” (Fil. 3:18-19).

            Suru 2: ”Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Hullu sanoo sydämessänsä: ’Ei ole Jumalaa’. Turmiollinen ja iljettävä on heidän menonsa; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on. Herra katsoo taivaasta ihmislapsiin nähdäksensä, onko ketään ymmärtäväistä, ketään, joka etsii Jumalaa. Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. Eivätkö he mitään käsitä, kaikki nuo väärintekijät, jotka saavat leipänsä syömällä minun kansaani eivätkä avuksensa huuda Herraa? Siinä heidät valtaa kauhu, sillä Jumala on läsnä vanhurskasten sukukunnassa. Te saatatte häpeään sorretun aikeet, mutta Herra on heidän turvansa. Oi, että Israelin pelastus tulisi Siionista! Kun Herra kääntää kansansa kohtalon, silloin Jaakob riemuitsee, Israel iloitsee” (Psalmi 14).

            Faktaa 1: ”Sinäkö käsittäisit Jumalan tutkimattomuuden tahi pääsisit Kaikkivaltiaan täydellisyydestä perille? Se on korkea kuin taivas – mitä voit tehdä, syvempi kuin tuonela – mitä voit ymmärtää? Se on pitempi kuin maa ja laveampi kuin meri. Jos hän liitää paikalle ja vangitsee ja kutsuu oikeuden kokoon, niin kuka voi häntä estää? Sillä hän tuntee valheen miehet, vääryyden hän näkee tarkkaamattakin” (Job 11:7-11).

            Faktaa 2: Tie Jumalan yhteyteen ja hänen apuunsa on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus, Joh. 14:6. Ilman Jumalaa kansa jää perkeleen orjuuteen ja hukkuu, tekipä se mitä hyvänsä.

            Faktaa 3: ”ilman minua (Jeesusta) te ette voi mitään tehdä” (Joh. 15:5).

            Faktaa 4: ”Minulle (Jeesukselle) on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä” (Matt. 28:18) – – ”Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni” (Matt. 11:27) – – ”asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta” (Hebr. 2:8) – – ”hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut” (1. Piet. 3:22).

            Faktaa 5: ”Minun (so. Jeesuksen) Isäni tekee yhäti työtä, ja minä myös teen työtä” (Joh. 5:17).

            Faktaa 6: ”Hän vie neuvosmiehet pois paljaiksi riistettyinä ja tekee tuomarit tyhmiksi. Kuningasten kurituksesta hän kirvoittaa ja köyttää köyden heidän omiin vyötäisiinsä. Hän vie papit pois paljaiksi riistettyinä, ja ikimahtavat hän kukistaa. Hän hämmentää luotettavain puheen ja ottaa pois vanhoilta taidon. Hän vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle ja aukaisee virtojen padot. Hän paljastaa syvyydet pimeyden peitosta ja tuo valoon pilkkopimeän. Hän korottaa kansat, ja hän hävittää ne, hän laajentaa kansakunnat, ja hän kuljettaa ne pois. Maan kansan päämiehiltä hän ottaa ymmärryksen ja panee heidät harhailemaan tiettömissä autioissa. He haparoivat pimeässä valoa vailla, ja hän panee heidät hoipertelemaan kuin juopuneet” (Job 12:17-25).

            Faktaa 7: ”Sillä se kansa tai valtakunta, joka ei sinua palvele, hukkuu, ja ne kansat hävitetään perinjuurin” (Jes. 60:12).

            Faktaa 8: ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ’Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä’. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä” (Ps. 2:1-4).

            Faktaa 9: ”Peljätköön Herraa kaikki maa, hänen edessänsä vaviskoot kaikki maanpiirin asukkaat. Sillä hän sanoi, ja tapahtui niin, hän käski, ja se oli tehty. Herra särkee pakanain neuvon, tekee turhiksi kansojen aikeet. Mutta Herran neuvo pysyy iankaikkisesti, hänen sydämensä aivoitukset suvusta sukuun. Autuas se kansa, jonka Jumala Herra on, se kansa, jonka hän on perinnöksensä valinnut! Herra katsoo alas taivaasta, näkee kaikki ihmislapset; asumuksestaan, valtaistuimeltaan hän katselee kaikkia maan asukkaita, hän, joka on luonut kaikkien heidän sydämensä, joka tarkkaa kaikkia heidän tekojansa. Ei kuningas voita paljolla väellänsä, ei sankari pelastu suurella voimallansa.Turha on sotaratsu auttajaksi, ei pelasta sen suuri väkevyys” (Ps. 33:8-17).

            Faktaa 10: Maailman tuhoaminen syntien vuoksi vedenpaisumuksessa (vain Nooan väki pelastui), 1. Moos. luvut 6, 7 ja 8.

            Faktaa 11: Sodoman ja Gomorran ja muiden lähikaupunkien tuhoaminen homoseksuaalisuuden vuoksi, 1. Moos. 19. luku.

            Faktaa 12: ”Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: ’Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun’. Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: ’Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään’. Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. Ja hän huudatti Niinivessä: ’Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet – raavaat ja lampaat – maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku.’ Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä” (Joonan kirja, 3. luku).

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
  4. Miksi Ylen Huorat Valehtelevat ? says:

    https://vehkoo.wordpress.com/2015/09/29/miksi-ihmiset-uskovat-some-huhuihin/#comment-716

    Your comment is awaiting moderation.
    September 29, 2015 at 6:41 pm

    Katso VIDEO YL€N Joohuora Vehkhuora !!!!!!!!!

    JOUHUORA VEHKHUORA…OLETKO VIELÄKIN NIIN TYHMÄ ETTÄ ET VIELÄKÄÄN YMMÄRRÄ
    ETTÄ OLETTE JO HÄVINNYT TÄMÄN PELIN…..PA$KAM€DIAN MEGALOMAANISET VALHEET JO IRAKIN SODASTA LÄHTIEN OVAT JO JULKISTA TIETOA…..MILJOONINE USAN/NATON/SUOMENKIN SUORITTAMINE MURHINEEN IRAKISSA, AFGANISTANISSA !!!!

    9/11……LIBYA…..SYYRIA…..JNE…..

    General Wesley Clark: The US will attack 7 countries in 5 years

    €RUO$UOH€LV€TIN PA$KAM€DIAN USKOTTAVUUS ON JO MENNYTTÄ AIKOJA SITTEN…..ONKO KU$IPI$$I JOOHUORALLA VAIKEETA SITÄ YMMÄRTÄÄ….HYVÄKSYÄ ??

    YL€HUORA PI$$INUPIN VALH€MEDIA MONOPOLI ON NYT MENNYTTÄ AIKAA !!!!!!!!!!!!!

    JOTEN IME KU$TA…..JHUORA KU$IOJA !!!!!!!

    Ps. JULKAISEN TÄMÄN MUUALLEkin NETTIIN…..HUORPI$$I…..JOTEN MITEN TOIMII TUO 1€UROPI$$IHUORAN $€N$…UROINTI….?????????

    Pps JULKAISE NYT EDES TÄMÄ…!!!!..NIINKUIN TODISTEENA JOUHUORA V€HKPI$$IN. ””REHELLISYYDESTÄ”” !!!!!

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  5. Kun tarkastelee mitä Putin on Venäjällä tehnyt viimeisten vuosien aikana niin selviää että hänen yksi tärkeimmistä prioriteeteistaan on ollut Venäjän suvereniteetin rakentaminen ja puolustaminen keinoja kaihtamatta kylläkin.

    Kun tarkastelee mitä Suomen hallitus on tehnyt viimeisten vuosien aikana niin näkee että se on ollut Suomen suvereniteetin tuhoaminen ja kaikenlaisten pyrkimysten kitkeminen erilaisten koneistojen avulla.

    Junckereiden, rkpläisten ja muiden loisien mielestä ajatus suvereenista Suomesta on täysin vastenmielinen.
    Suomen suvereniteetti on näiden mielestä vähintäänkin täysin tarpeeton.

    ”Kohu” nousee joka kerta kun yritetään muuttaa toisen kotimaisen kielen opetusta. ”Kohu” nousee kun yritetään saada uusimmat miinat armeijaan. ”Kohu” nousee kun yritetään itse päättää kuinka monta pakolaista voidaan ottaa. ”Kohu” nousee aina kun yritetään tehdä jotain rakentavaa.

    En muista milloin viimeksi joku suomalainen poliitikko olisi puheessaan käyttänyt sanaa ”suvereeni”. Kun se ei ole niiden todo-listalla.

    Plusääni(30)Miinusääni(0)
    1. Venäjään on Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen virrannut satojatuhansia pakolaisia tykkitulen tieltä. Suurin osa silloisista pakolaisista olivat lapset ja heidän kanssaan matkustavat äidit.

      Venäjän viranomaiset ovat myös antaneet kansalaisille sellaisen viestin että pakolaisia ei saa majoittaa omiin koteihin, vaikka ne olisi sukulaisia. On julmaa, myönnetään. Ukrainan kriisin ratkaisu ei ole Venäjän mielestä väestön siirtäminen.

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  6. `Hänen (Putinin) mukaansa Syyriaan on saatava ratkaisu, jotta Eurooppa ei huku pakolaisvirran alle. Se on kova opetus meille kaikille, myös Euroopalle. Pakolaiset tarvitsevat apuamme, mutta meidän on palautettava valtion toiminta avustamalla heitä paikan päällä`:
    Vladimir Putin: ”Ymmärrättekö, mitä olette tekemässä?”:
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015092820435142_ul.shtml

    Ikävä kyllä Syyriaan ei saada ratkaisua, koska siionistivetoinen länsi ei sitä halua ja Eurooppa tulee vastaanottamaan suuren määrän syyrialaispakolaisia; myös Suomi. Syyrialaisista tulee oikeasti pakolaisia, on jo nyt tullut, mutta viimeistään ensi vuoden aikana tämä tullaan erikoisesti näkemään.

    Kun syyrialaisia pakolaisia tulee maahamme, niin meidän ei kannata olla niitä, jotka ensimmäisinä tirvaisevat heitä täkättimeen. Tämän päivän heidän kohtalonsa saattaa huomenna olla meidän.

    Syyria:
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Syyria
    Karttakuvassa Syyria:
    https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/1/11/Syria_%28orthographic_projection%29.svg

    `Ennustus Damaskosta. Katso, Damasko poistetaan kaupunkien luvusta ja luhistuu raunioiksi` (Jes 17:1).

    Jesajan saama ilmoitus Syyrian ja sen pääkaupungin Damaskon kohtaloista alkaa käydä kirjaimellisesti toteen. Joe ette usko kirjoituksia, niin uskokaa edes silmiänne:

    Kuvassa Damascuksen raunioita:
    https://www.google.fi/search?q=damascus+ruins&biw=1097&bih=550&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&sqi=2&ved=0CB8QsARqFQoTCMH1xOD_ncgCFSPDcgodLQ4K4g

    Mutta mitä tapahtuu sinä päivänä, jona Damaskus tuhotaan lopullisesti? Edellinen ennustus jatkuu ja siinä osoitetaan Israelin kohtalonyhteys Syyriaan (Damaskoon) näin:

    `Ja sinä päivänä Jaakobin kunnia köyhtyy, ja hänen ruumiinsa lihavuus laihtuu` (Jes 17:4).

    Huolimatta filosemitistien, noiden väärien profeettojen dispensationalistisista julistuksista, kansainvälisen siionismin ja sen näkyvän muodon, Israelin, vaikutusvalta tulee katoamaan. Ne ovat koston päiviä, kun itse Kaikkivaltias heiluttaa nyrkkiään heidän ylitsensä.

    Niinpä heitä piestään kuin vierasta sikaa, heidän valheellisuutensa ja väkivaltaisuutensa takia, jota he ovat harjoittaneet kaikissa kansoissa kautta historian. Heidän pakolaisiaan ei suostu kukaan ottamaan vastaan, ei edes orjiksi.

    `Ja Herra vie sinut laivoilla takaisin Egyptiin samaa tietä, josta minä sanoin sinulle: ’Et ole sitä enää näkevä’. Ja siellä teitä kaupitaan vihollisillenne orjiksi ja orjattariksi, mutta ostajaa ei ole` (5 Moo 28:68).

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  7. Ei sitten suvakit enää tyhmemmäksi mene, mitäpä nyt noilta Suomen vihaajilta ja ISISin kannattajilta voi nyt odottaakaan?

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  8. Agenda etenee ja siihen ei puututa valtioiden taholta millään tavoin, päinvastoin.
    Iso määrä ihmisistä tiedostaa ongelmat, joiden kanssa ollaan ja tullaan vielä olemaan tekemisissä konkreettisesti.
    Nyt on tärkeetä pitää tietoisuudentasoa yllä levittämällä sitä. wake up

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  9. Islamin pyrkimys on levittäytyä Eurooppaan ja muuallekin. Viime vuosikymmeninä sitä on jo paljon tapahtunutkin, ks. Englanti ja muu Euroooppa. Tämä pakolaisten tulva liittyy samaan asiaan. Että islam saisi enemmän jalansijaa Euroopassa. Myös tulevina sukupolvina, kun heidän lukumäärät lisääntyvät täällä. Siksi on tärkeää pysäyttää ihmisvirrat ja auttaa paikan päällä avun tarvitsijoita. Tänään G7, maailman 7 rikkainta teollisuusmaata antoivatkin YK:lle 1,7 miljardia euroa pakolaisten auttamiseksi Syyrian ja Irakin naapurimaissa. Suomessakin olisi hyvä ajatella järjen kanssa eikä vain tunteen omaisesti pakolaisten auttamista. Maahan muuton ei pitäisi olla itsestään selvä asia, vaan vain tietyissä tilanteissa tarpeellinen. Olen monessa asiassa samoilla linjoilla tämän lehden mielipiteiden kanssa, mutta en missään tapauksessa uusnatsismin tai antisemitismin suhteen. Luulen, että täällä on paljon uusnatseja kirjoittelemassa sekä muslimeja, jotka luonnostaan ovat antisemiittejä. Tämän maahanmuuton kanssa ei Israelilla ole mitään tekemistä. Päin vastoin, olen lukenut kuinka Israel pitää Euroopan johtajia sinisilmaisina ja ajattelemattomina päästäessään noin vain valtavia ihmismassoja maahansa.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  10. Huomenna Aamu-televisiossa on aiheena pakolaisuus ja Suomen historia. Venäjän vallankumous toi nuoreen valtioon kymmeniätuhansia pakolaisia.

    Nyt on kuitenkin niin, että Suomi on naapurimaa eikä Venäjältä paettu Euroopan maiden kautta. Lisäksi useimmat jatkoivat muualle. Inkeriläiset ja suomalaiset pakolaiset jäivät Suomeen. Tämmöiset pakolaiset eivät varmaan ole mamuttajien mieleen, sillä kysehän on suomalaisuuden tuhoamisesta. Suomalaisten ja suomenkielisten / sukulaiskansojen eli valkoisten määrän lisääntyminnehän olisi nyt fasismia. Tällaiset eivät kai pääsisi pakolaisiksi esim. vainoa Venäjällä. Lisäksi noista esim. 1921 ja 1922 tulleista monet olivat taistelleet neuvostolaisia vastaan Karjalassa. Samoin siis paettiin kommunistista utopiaa, joka nyt viedään maailmanlaajuisesti loppuun. Tuossahan oli kyse siis ”30-luvusta” ja ”nationalismista”!

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  11. Suomelle olisi terveempää olla liitossa Venäjän ja muiden BRICS-maiden kanssa kuin yhteiskuntaa rapauttavan Eu:n kanssa. Siperiaankin voisi lähettää ison nipun pettureita ja erään kansakoulunopettajan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat