Miksi Afrikka ei menesty?

Olen amerikkalainen ja olen opettanut filosofiaa useissa afrikkalaisissa yliopistoissa v. 1976-1988, elin siihen aikaan Etelä-Afrikassa. Saapuessani en tiennyt paljoakaan mantereesta tai väestöstä, mutta aloin nopeasti oppimaan.

Huomasin esimerkiksi, että afrikkalaiset harvoin pitivät lupauksensa, eivätkä nähneet mitään aihetta pyytää anteeksi rikkoessaan lupauksia. Oli ikään kuin he olisivat tietämättömiä siitä, että olivat tehneet jotakin, joka vaati anteeksipyynnön.

Vei vuosia, ennen kuin ymmärsin, miksi afrikkalaiset käyttäytyvät tällä tavalla, mutta luulen, että osaan nyt selittää käyttäytymistä, joka kuvaa Afrikkaa. Uskon, että esimerkiksi moraali vaatii abstraktia ajattelua — kuten myös tulevaisuuden suunnitteleminen — ja että monia Afrikan ongelmia voi selittää abstraktin ajattelun puutteella.

Tämä pohjautuu päätelmiin asuttuani yli 30 vuotta afrikkalaisten joukossa.

Ensimmäiset aavistukset abstraktin ajattelun puutteesta tulivat siitä, mitä opin afrikkalaisista kielistä. Kysyin nigerialaisilta oppilailta miten he sanovat omalla kielellään: kookoshedelmä on noin puolessavälissä puuta.

“Et voi sanoa sellaista, voit vain sanoa, että se on ‘ylhäällä’.”

Entä miten sanotaan että se on puun latvassa?

“Ei, voit vain sanoa, että se on ‘ylhäällä’.”

Heillä ei näyttänyt olevan minkäänlaisia keinoja ilmaista järjestyksiä.

Nairobissa opin lisää afrikkalaisista kielistä, kun kaksi naista olivat yllättyneitä nähdessään englannin kielen sanakirjan.

“Eikö englanti ole äidinkielesi?” Vastasin kyllä. “Miksi sitten tarvitset sanakirjaa?”

He olivat hämmentyneitä siitä, että minä tarvitsin sanakirjaa, ja minä olin hämmentynyt heidän hämmennyksestään. Selitin, että joskus kuulee sanan, josta ei ole varma, ja haluaa löytää sanan merkityksen.

“Mutta jos englanti on sinun äidinkielesi, miten voi olla sanoja, joita sinä et tiedä?”

Vastasin ettei kukaan tiedä äidinkielensä kaikkia sanoja.

“Mutta me tiedämme kikuyukielen kaikki sanat; jokainen kikuyu tietää”, oli heidän vastauksensa.

Onko kielten vertailu rasismia?

Vähitellen aloin ymmärtää, että koska heidän kielensä on pelkästään suullista, se on olemassa ainoastaan kikuyu-ihmisten mielissä. Kirjallinen kieli taas on olemassa miljoonissa kirjoitetuissa sivuissa, ja siten sen hallitseminen kokonaisuudessaan on huomattavasti vaikeampaa, kuin pelkästään suullisen kielen hallitseminen – suullisessa kielessä sekä kieli että ajattelu on köyhempää.

Tässä mielessä afrikkalaiset kielet ovat köyhiä vertailussa länsimaisten kielten kanssa. Afrikkalaisen kielen sanakirjoja on vain muutama, koska afrikkalaiset eivät tarvitse niitä.

Kyselyni zulunkielestä alkoivat, kun soitin Johannesburgin yliopiston afrikkalaisen kielen osastolle ja juttelin valkoisen kundin kanssa.

“Esiintyikö sana ‘tarkkuus’ zulunkielessä ennen yhteyksiä Eurooppaan?”

Hän vastasi, “Oi, tuo on erittäin eurokeskeinen kysymys!” eikä hän suostunut vastaamaan.

Soitin uudestaan, juttelin toisen valkoisen kundin kanssa ja sain lähes saman vastauksen häneltä.

Sain vastauksen vasta puhuttuani nuoren mustan kundin kanssa. Hän oli erittäin kiinnostunut kysymyksistäni. Hän selitti, että zulunkielellä sana ‘tarkkuus’ tarkoittaa “tehdä suora linja”.

Hän vakuutti, että sanaa käytetään myös kuvaamaan “lupausta”. Kysyin miten sanaa “vastuu” kuvataan. Hän selitti, että zulunkielellä se tarkoittaa “kun jalat sidotaan”. Jos zuluilla ei ollut ymmärrystä lupauksesta, miten heillä voisi olla ymmärrystä vastuusta? Afrikkalaiset pettivät usein minulle antamansa lupauksensa eivätkä koskaan pyytäneet anteeksi – ikään kuin lupauksen rikkominen ei vaatisi anteeksipyyntöä.

Kun afrikkalainen teki minulle ”lupauksen”, hän tarkoitti “ehkä teen tai en”. Sanoin, että silloin lupaaminen on pelkkää hölynpölyä, koska lupauksen perimmäinen tarkoitus on sitoutua tiettyyn toimintaan. Muussa tapauksessa sanotaan “Voin yrittää mutta en voi luvata”. Musta kundi tajusi vasta silloin, mitä valkoiset tarkoittivat. Romanialainen ystävä tiivisti asian niin, että kun afrikkalainen “lupaa”, tarkoittaa hän “yritän”.

Kyvyttömyys pitää lupauksia ei ole kielellinen ongelma. On käsittämätöntä, etteivät he ole oppineet todellista tarkoitusta, vaikka ovat asuneet valkoisten kanssa pitkän aikaa, eikä ole pelkkää sattumaa, että sama ilmiö näkyy Nigeriassa, Keniassa ja Papua Guineassa, missä olen myös asunut. Todennäköisempää on, että afrikkalaisilla ei ole ymmärrystä sanan oikealle merkitykselle. Se viittaa älyllisen kapasiteetin tiettyihin eroavaisuuksiin.

Zulujen vastine vastuu-sanalle “jaloista sidottu” kertoo, miten he ottivat abstraktin käsityksen ja muuttivat sen fyysiseksi. Jalat, köysi ja sidonta ovat asioita, joita Afrikassa ymmärretään. Vastuu sitoo kyllä ihmistä, mutta moraalisesti, ei fyysisesti. Se on abstrakti käsite, minkä tähden sille ei löydy sanaa zulussa.

Abstraktit käsitteet eivät ole paikkaan tai aikaan sidottuja, ne voidaan ymmärtää vain aisteilla. Ne ovat yleensä asioita, joita ei ole olemassa. “Mitä tapahtuisi jos kaikki heittäisivät roskia joka paikkaan?”, viittaa johonkin, jota emme toivo tapahtuvan, mutta jota voimme pohtia.

Afrikkalainen käsitys ajasta, tilasta ja moraalista

Aika on toinen abstrakti käsite, jonka ymmärtämisessä afrikkalaisilla on vaikeuksia. Tulevaisuutta ei ole olemassa. Se tulee olemaan olemassa, mutta se ei ole olemassa juuri nyt. Ihmiset, joilla on vaikeuksia ajatella asioita, joita ei ole olemassa, heillä on myös vaikeuksia ajatella tulevaisuutta.

Zulunkielessä sana “tulevaisuus” – isikhati – tarkoittaa myös aikaa. Heillä ei ole sanaa, joka kuvaa menneisyyttä, eli aikaa ennen nykyisyyttä. Menneisyys oli olemassa, mutta ei ole enää. Ihmisillä, joilla on ongelmia ajatella asioita joita ei ole olemassa, on myös vaikeuksia ajatella menneisyyttä ja tulevaisuutta.

Tällä on selkeä vaikutus käsitteisiin kuten kiitollisuus ja uskollisuus, joita olen huomannut puuttuvan afrikkalaisilta. Me tunnemme kiitollisuutta asioista, jotka tapahtuivat menneisyydessä, mutta niille joilla ei ole käsitystä menneisyydestä ei myöskään kehity kiitollisuuden tunteita.

Miksi minulta vei yli 20 vuotta ennenkuin huomasin tämän? Meidän käsityksemme ajasta on niin syvälle juurtunutta, ettemme ole tietoisia siitä mahdollisuudesta, etteivät muut ehkä jaa samoja kokemuksia kanssamme, se ei edes käy mielessä. Joten emme näe sitä, vaikka todisteet olisivat suoraan edessämme.

Artikkeli eteläafrikkalaisessa mediassa koskien mustien ongelmia matematiikassa: “[Xhosa] on kieli missä monikulmiolla ja tasolla on sama määritelmä… missä käsitteet kuten kolmio, neliskulmio, pentagoni ja kuusikulmio kuvataan samalla sanalla.” (“Finding New Languages for Maths and Science,” Star [Johannesburg], kesäkuu 24, 2002, s. 8.)

Yhdysvalloissa mustilla kerrotaan olevan taipumus arvioida aikaa, numeroita ja tilaa sen sijaan, että he pyrkisivät täydelliseen tarkkuuteen. He ovat toisin sanoen myös keskimäärin huonoja matematiikassa. Onko pelkkää sattumaa, että kolme erittäin abstraktia käsitettä – aika, tila ja numerot – ovat juuri ne käsitteet, joita mustilla on vaikeuksia ymmärtää?

Zulun sanakirjassa “numeron” sana — ningi — tarkoittaa “lukuisia”, mikä ei ollenkaan kuvaa numeron merkitystä. On siis selvää, ettei zulussa ymmärretä numeroiden käsitettä.

Etelä-Afrikassa valkoinen valta päättyi vuonna 1994. 10 vuotta sen jälkeen alkoivat sähkökatkokset, jotka myöhemmin saivat kriisin mittasuhteet. Syy sähkökatkoksiin oli generaattoreiden ylläpidon puute. Ylläpito on tulevaisuuteen suuntaavaa, ja Zulussa sana sille on –ondla–, mikä tarkoittaa: “1. ravita, nostaa, kasvattaa; 2. pitää silmällä; tarkkailla (satoa).” Joten kun afrikkalaiset sanovat “mikään ei toimi” se on liioittelua.

Zulunkielen sana “motivoida” on – banga – “1. tehdä, aiheuttaa, tuottaa jotakin epämieluista; …aiheuttaa ongelmia… 2. valittaa syytteestä;… taistella perinnöstä;…… 3. tehdä jollekin, tähdätä johonkin, matka kohti … .” Mutta kun kysyn afrikkalaisilta mitä “banga” tarkoittaa, heillä ei ole mitään käsitystä siitä. Tämä auttaa selittämään, miksi mustille täytyy maksaa, jotta saa heidät motivoitua.

Yhdysvalloissa mustia oppilaita motivoidaan rahalla. Sen sijaan, että heitä hävettäisi kyseisen suunnitelman olemassaolo, valittavat mustat aktivistit, että maksut eivät ole tarpeeksi suuria! Heillä ei ole aavistustakaan, miten useimmat tulkitsevat heidän sanansa. He eivät ymmärrä, että vastikkeettoman rahan vaatimista voidaan pitää moraalittomana. Heille moraali ei ole sisäistä, vaan sellaista, mitä ulkopuoliset pakottavat. Siksi aktivistit valittavat, kuinka lapsille, joita motivoidaan rahalla tekemään oma osansa, ei makseta tarpeeksi paljon.

Länsimaisessa kulttuurissa lapselle sanotaan “Älä tee noin!”, mikä hänen kasvettuaan aikuiseksi muuttuu “minun ei pidä tehdä noin!” – afrikkalaisessa kulttuurissa sellaista ei tapahdu. Siellä he tuudittautuvat kokonaan käytöksen ulkopuoliseen kontrolliin, joko heimovanhimpien tai viranomaisten puolelta. Kun uudet yhteiskunnat alkoivat hajottaa afrikkalaisia heimoinstituutioita, hävisivät myös ulkoiset rajoitukset. Rikollisuus, huumeet ja seksuaalinen siveettömyys räjähtivät käsiin. Kun valkoiset hallitsivat Etelä-Afrikkaa, sellainen käytös pidettiin aisoissa. Mutta kun valkoisilta vietiin valta, alkoi rikosepidemia levitä heti.

Iloa raaoista murhista

Kansanviisaudessa mustat olivat “lapsia aikuisten kehoissa”. Normaalin afrikkalaisen aikuisen älykkyysosamäärä vastaa 11-vuotiaan valkoisen lapsen älykkyysosamäärää. 11 vuoden iässä valkoiset lapset alkavat sisäistämään moraalin, eivätkä siksi enää tarvitse vahvoja ulkopuolisia pakottajia.

Toinen afrikkalaisen käytöksen aspekti, jotka liberaalit kykyjensä mukaan yrittävät olla näkemättä, on heidän karmaiseva julmuutensa.

David Robbins on todennut: “Se on kuin massojen kultti, ihmisten jotka muuten näyttävät normaaleilta… Verenhimo herää pienimmästäkin provokaatiosta. Ja he haluavat nähdä kuolemaa, he hurraavat ja haukkuvat niitä, jotka kärsivät, erityisesti jos kärsimykseen kuuluu hidas ja tuskallinen kuolema.” (Citizen [Johannesburg], heinäkuu 12, 1993, s.6.)

Siinä on jotakin niin sanoinkuvaamattoman pahaa, jotakin niin turmeluksen ylittävää, etteivät ihmisaivot kykene sitä ymmärtämään. Siinä ei ole pelkästään inhimillisen empatian puute, siinä on positiivista ilakointia ihmisen kärsimyksestä, vielä enemmän kun se on “hidasta ja tuskallista”. Voitteko edes kuvitella hurraavanne ja haukkuvanne ihmistä, jolla on niin hirvittäviä tuskia?

Apartheidin aikana mustat aktivistit tappoivat petturit ja viholliset “kaulapannoilla”. Uhrin kaulan ympärille laitettiin vanha bensalla täytetty rengas – parempi antaa silminnäkijän kuvailla mitä seuraavaksi tapahtui: “Bensalla täytetty rengas pistetään kaulaasi ja sytkäri ulottuville… sormet katkaistaan, neuloja työnnetään nenään ja sinua kidutetaan kunnes itse käytät sytkäriä räjäyttääkseesi itsesi.” (Citizen; “SA’s New Nazis,” elokuu 10, 1993, s.18.)

Chicago Tribunen artikkelissa kuvattiin, miten karmaisevalla tavalla hutut tappoivat tutseja Burundin massaverilöylyissä, kuinka he taitoivat “ekstaasissa tappamisen, verenhimossaan, tämä on kaikkein karmivin ajatus. Se menee yli ymmärryksen.” (“Hutu-tappajat tanssivat uhrien veressä, videoesityksiä” Chicago Tribune, syyskuu 14, 1995, s.8.)

Kaiken moraalisen käsityksen puute tulee todistettua heidän kuvatessaan rikoksiaan, he luultavasti haluavat tallentaa rikokset jälkipolvia varten. Nämä ihmiset ovat ylpeitä rikoksistaan.

Vuonna 1993 Etelä-Afrikassa asuva 26-vuotias opiskelija Amy Biehl käytti suurimman osansa ajastaan mustissa kaupungeissa auttaen mustia ihmisiä. Yhtenä päivänä kun hän oli viemässä kolme afrikkalaista ystävää koteihinsa, nuoret mustat pysäyttivät auton, repivät hänet ulos ja tappoivat hänet, koska hän oli valkoinen.

Eteläafrikkalainen tuomari Rex van Schalkwyk muistelee tappajien oikeudenkäyntiä: “Tappajien tukijoukot purskahtivat nauruun, kun yksi todistaja kertoi, kuinka pahoinpidelty nainen huusi tuskissaan. Tämänkaltaista käyttäytymistä on mahdoton selittää järkevän mielenlaadun omaaville.” (s. 188-89.)

Afrikkalainen raiskaus

Olen pitkään epäillyt, että raiskaus Afrikassa on erilaista kuin muualla. Newsweek vahvisti asian: “Kolmen vuoden tutkimuksen jälkeen [Johannesburg] … yli puolet nuorista haastateltavista – sekä miehistä että naisista – uskoivat, että tuntemansa ihmisen pakottaminen seksiin ei ole seksuaalista väkivaltaa…” (Tom Masland, “Breaking The Silence,” Newsweek, heinäkuu 9, 2000.)

Raiskauksia ei siis usein edes hävetä.

Zulun sanakirjassa raiskaus kuvataan seuraavanlaisesti: “1. toimia nopeasti; … 2. olla ahne. 3. ryöstää tavaroita pakolla.” Ei pienintäkään viittausta seksuaaliseen toimintaan!

Guardianin artikkelissa joukkoraiskauksista nuori musta nainen sanoi: “Juttu on siinä, etteivät mustat miehet koe raiskauksena sitä, että meitä pakotetaan. Heille se on pelkkää nautintoa.” (Rose George, “They Don’t See it as Rape. They Just See it as Pleasure for Them,” kesäkuu 5, 2004.)

Myös mustat amerikkalaiset näyttävät jakavan saman käsityksen, he käyttävät usein joukkoraiskauksesta nimitystä “junan ajamista”. (Nathan McCall, Makes Me Wanna Holler, Vintage Books, 1995.)

Jos afrikkalaisten käsitys raiskauksesta on usein tällainen, mikähän mahtaa olla heidän käsityksensä romanssista tai rakkaudesta?

Jos ei kykene asettumaan toisen asemaan, on töykeä käytös täysin normaalia.

Walt Harrington, valkoinen liberaali, joka on naimisissa mulatin kanssa, tunnusti yllättäen kirjassaan Crossings: A White Man’s Journey Into Black America:

“Huomaan pienen auton… kaukana. Yhtäkkiä jätesäkki lentää ulos ikkunasta… Luulen, lyön vetoa, että he ovat mustia. Vuosien aikana olen huomannut, että mustat roskaavat enemmän kuin valkoiset. Vihaan myöntää tämän, koska se on ennakkoluuloista. Mutta kun ohitan auton, huomaan, että vaistoni oli oikeassa – he olivat mustia.

Kun ajan McDonald’sin autokaistalle, näen, että edessäni on auto, jossa istuu neljä mustaa. Taas kerran mieleni päättelee alitajuisesti: Tulemme istumaan tässä ikuisuuden sillä aikaa, kun nuo ihmiset päättävät mitä tilata. Herranen aika, minun lapseni ovat puoliksi mustia! Me odotamme, odotamme ja odotamme. Jokainen heistä nojasi ulos ikkunasta ja tilasi erikseen. Tilausta muutettiin useita kertoja. Me istuimme ja istuimme ja minä pudistelin päätäni.”

Afrikkalaiset roskaavat keskimäärin huomattavasti valkoisia enemmän. Valkoiset eivät roskaa, koska he ajattelevat: “mitä tapahtuisi, jos kaikki heittäisivät roskia ympärilleen? Siitä tulisi kamala sotku, joten ei pidä roskata!”

Amerikkalaisten mustien äo on 85, mikä on 15 pistettä enemmän kuin afrikkalaisten äo 70. Amerikkalaisten mustien korkeampi älykkyysosamäärä johtuu siitä, että he ovat sekoittuneet valkoisten kanssa. Valkoisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on 100.

Amerikkalaisilla mustilla on tilastojen mukaan samanlaisia piirteitä kuin afrikkalaisilla veljillään: keskimäärin alhainen matemaattinen kyky, valkoisia keskimäärin heikompi kyky ajatella abstraktisti, itsekurin puuten ja korkeat rikostilastot.

 

Gedaliah Braun on filosofian tohtori ja hän on kirjoittanut kirjan “Rasismi, syyllisyys, itseviha ja itsepetos”. Kirja on ostettavista PDF-muodossa AmRen.com -sivustolta. Suomenkielinen käännös julkaistu alunperin MV-lehden sivuilla.

 

Lue myös:

Totuus roduista ja ”rasismista”
Aseet eivät ole ongelma – monikulttuurisuus on
Rodun ja psykopatian yhteydestä
”Mustien oikeuksien liike” – valehtelua, rikoksia ja hysteriaa
Valkoiset mustia älykkäämpiä?
Hollywood-saastaa: uudessa Tarantino-elokuvassa hekumoidaan valkoisen raiskaamisella
Tilastoja Amerikan rotusodasta