Ruotsi: seksirikokset nuorisofestivaaleilla kaksinkertaistuivat turvatoimista huolimatta

Seksuaalisten hyökkäysten määrä monikulttuurisilla We Are Sthlm –musiikkifestivaaleilla Tukholmassa kaksinkertaistui vuodessa, vaikka tapahtuman turvallisuuteen satsattiin 2016 erityisen tuntuvasti.

Ruotsin poliisi koki jälleen kovan arvovaltatappion, kun he eivät kyenneet pitämään kohutun musiikkitapahtuman raiskaustilastoja edes viimevuotisella tasolla. We Are Sthlm nousi jo 2015 kansainvälisiin otsikoihin maahanmuuttajien seksuaalirikosten vuoksi.

Poliisi myönsi, että kaikki tänä vuonna raportoidut seksuaaliset hyökkäykset ovat maahanmuuttajien tekemiä. Merkittävä osa epäillyistä on peräisin Marokkosta ja Afganistanista.

Seksirikoksia tehtiin tänä vuonna Ruotsin suurimmilla nuorisomusiikkifestivaaleilla yhteensä ainakin 50 kappaletta. Viime vuonna luku oli 21. Suurin osa tämän vuoden uhreista oli iältään 15–17-vuotiaita lapsia.

Jopa pakkomonikulttuurisuutta kaikista kiivaimmin perinteisesti ajanut valtamedia äimistyi tilastoista. Göteborgilaistoimittaja Joakim Lamotte myönsi jo pelkäävänsä oman tyttärensä turvallisuuden puolesta.

Lamotten mukaan We Are Sthlm otti 2016 käyttöön ennennäkemättömät turvatoimet, mikä johtui tietysti viime syksynä puhjenneesta euroopanlaajuisesta pakolaiskriisistä.

We Are Sthlm markkinoi raiskauksista huolimatta edelleen pakkomonikulttuurisuutta.
We Are Sthlm markkinoi raiskauksista huolimatta edelleen pakkomonikulttuurisuutta.

Poliisien, vartijoiden, valvontakameroiden ja valaistuksen määrää lisättiin, mutta tämä ei suinkaan vähentänyt monikulttuurisen seksuaalirikollisuuden määrää. Ruotsalaistytöt joutuivat saalistajien uhriksi jopa aivan esiintymislavan tuntumassa.

Tapauksesta uutisoinut Breitbart huomautti, että ”monikulttuurisuuden mallimaan” Ruotsin raiskausepidemia on noussut uutiseksi jo kolmannen maailman maissakin. Turkkilainen sanomalehti varoitti viikko sitten turkkilaisia turisteja Ruotsiin matkustamisesta, koska maan ”raiskaustilastot hipovat pilviä”.

Feministit eivät edelleekään suostu myöntämään, että rumentuvien raiskaustilastojen takana on hallituksen itsetuhoinen maahanmuuttopolitiikka. Naisjärjestö Unizonin johtaja Olga Persson syytti yleisesti ”poikia ja miehiä” We Are Sthlm –skandaalista ja vaati lisää feminististä kasvatusta ruotsalaismiehille.

Viimeksi Ruotsin festivaaliraiskaukset nousivat keskusteluun heinäkuussa, jolloin poliisi kirjasi 40 seksirikosta ja viisi raiskausta Bravalla-konsertissa. Epäillyt ovat ulkomaalaistaustaisia.

 

Lue myös:

Ruotsin suurkaupungit: yli 75 % raiskauksista tunkeutujien tekemiä!
Ruotsi: ”turvapaikanhakijat” vastuussa lähes kaikista ahdistelutapauksista
Ruotsin maahanmuuttovirasto tarjoaa tunkeutujille tarkkuusammuntakoulutusta
Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
Poliisi valehtelee myös Ruotsissa suojellakseen maahanmuuttajia

1 kommentti

  1. Ai niistä ”Rannekkeista”. Ihme ja kumma! Olihan ”tulivoimaa”, käytössä kuin Tali-Ihantalassa konsanaan heinäkuussa 1944.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat