Euobserver kävi läpi EU:n jäsenmaille annetut uudet suositukset. Luvassa on lisää leikkauksia, talouskuria ja yksityistämisiä.
Käyttäjän "Toimitus" artikkelit - sivu 208/232
Rokotteita on yleisesti ottaen kahdenlaisia: viruksista tehtyjä ja bakteereista tehtyjä. Rokote voidaan myös luokitella eläväksi, heikennetyksi tai kuolleeksi.
Amerikkalainen Rosalind Peterson, Yhdysvaltain maatalousministeriön alaisen USDAn työntekijä, on tutkinut työkseen Kalifornian osavaltion vesinäytteitä 30 vuoden ajan.
Marjoja säilöttäessä kivennäisaineet säilyvät yleensä hyvin, C-vitamiinin säilömiseen voi vaikuttaa säilömistavalla.
Lohenpyyntikausi on kiihkeimmillään.
EU:n elintarviketurvallisuusviraston aikaistunut turvallisuusarviointi kertoo Heikkilän mielestä siitä, ettei aspartaamin koko totuutta ole julkisesti kerrottu.
Seuraava turvallisuusselvitys oli määrä tehdä vasta vuonna 2020, mutta uusien tutkimustulosten myötä sitä päätettiin aikaistaa.
Aspartaamia kaavailtiin alun perin lääkkeeksi mahahaavaan, mutta siitä tulikin maailman käytetyin – ja kiistellyin – makeutusaine.
Mark Miller, nimeään kantavan Toyota-yrityksen omistaja, joutui hankaluuksiin lain kanssa uudistettuaan yritystään ekologisempaan suuntaan.
Astma ja ylipaino ovat lisääntyneet käsi kädessä yhdessä länsimaisen ruokavalion kanssa.
RAI ohjeistus on susi lampaan vaatteissa.
Ruokainflaatio on täällä – ja se on tullut jäädäkseen.
Amerikkalaiset ja eurooppalaiset sijoittajat, mukaan lukien yliopistot, eläkerahastot ja investointifirmat, ovat kaikki osallisina ennennäkemättömän laajoihin maakaappaus-operaatioihin Afrikassa.
Martin Feldstein, Harvardin yliopiston taloustieteen professori ja kansallisen taloustutkimustoimiston (NBER) entinen puheenjohtaja, arvioi Financial Times-lehdessä Kreikan tilannetta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pyytää Hilma-ilmoituskanavassa 29.6.2011 julkaistun ilmoituksen mukaisesti tarjouksia THL:n markkinointiviestinnän palveluista.