Tutkija, ja perustuslakivaliokunnan oikeudellinen neuvonantaja Pertti Eilavaaran tekemä salainen selvitys hallituksen aselakiesityksestä vuoti julkisuuteen 28.4.10. Eilavaaran asiakirja paljastaa aselakiesityksessä olevan vakavia puutteita kansalaisen perusoikeuksien suhteen, eivätkä välttämättä edes kansanedustajat ole tietoisia esityksen sisällöstä. Kyseessä on aselupakäytäntöjä vakavammat huolet.
Yhteiskunta - sivu 109/109
Euroopan Neuvosto on julkaissut väliraportin H1N1-pandemiahuijauksesta ja sen seurauksista eurooppalaiselle terveydenhuollolle. Raportti käsittelee varsin kattavasti huiputuksesta hyötyneet tahot, hallituksiin kohdistetun painostuksen, testaamattomien rokotteiden haittavaikutukset, median sensaatiohakuisen ja pelottelevan uutisoinnin sekä totaalisen läpinäkyvyyden puutteen ja vastuun siirtelyn joka tasolla -kaikilla tahoilla- pandemian käsittelyssä. Raportti tekee myös selväksi sen tosiasian että mitään pandemiaa ei ollut. Euroopan Unionin […]
Ilmaston lämpenemisestä hälyttäjät yrittävät selitellä viimeaikaista ilmaston kylmenemistä Tyynenmeren oskillaation kylmänä vaiheena, eli että se olisi ”peittämässä” ilmaston lämpenemisen. Tämä selitys kuitenkin tiedetään vääräksi.