Lontoo pakottaa yhtiötä pystyttämään homobaarin – pormestari tarkistaa homoustason

Liberaalit väittävät usein, että modernissa homoliikkeessä on kysymys vain ihmisten ”vapaasta rakkaudesta” ja ”valinnanvapaudesta”. Lontoossa homolobby on kuitenkin päättänyt turvautua stalinistisiin otteisiin varmistaakseen, että perversioilla on kaupungissa tarpeeksi vahva jalansija.

Liberaali The Guardian –lehti uutisoi kummallisesta kiistasta, joka on puhjennut Lontoon kaupunginhallituksen ja paikallisen kiinteistönkehittäjän välille. Byrokraatit ovat päättäneet, ettei Itä-Lontoossa sijaitsevaa rakennusta saa uudistaa, ellei sinne pystytetä ”tarpeeksi homoa” baaria!

Euroopan finanssikeskuksena tunnetun Lontoon poliittinen eliitti on ilmoittanut, että homobaarien määrän lisääminen on tästä lähtien yksi kaupungin tärkeimmistä tehtävistä. Eliitti on alkanut kiristää kiinteistönkehittäjiä, jotka tahtoisivat sijoittaa täysin muihin hankkeisiin kuin homojen irtoseksiin ja ryyppäämiseen.

The Guardianin mukaan Lontoon kiista on historiallinen: koskaan aiemmin poliittinen eliitti ei ole virallisesti kiristänyt yrittäjiä uhkaamalla perua rakennusluvan, mikäli projekti ei miellytä homolobbaajia.

Riidan naurettavinta antia on se, että pormestari on päättänyt vilunkipelin estämiseksi lähettää tarkastajan selvittämään, että uusi baari on ”tarpeeksi homo” eikä vain nimellisesti sodomiaystävällinen juottola. Sääntöihin kuuluu myös, että homobaarin täytyy olla toiminnassa vähintään 12 vuotta.

Eliitin mukaan Lontoon kulttuuriperintö on vaarassa, sillä homot solmivat irtosuhteita nykyään yhä useammin Tinderin kaltaisten mobiilisovellusten kautta baarissa notkumisen sijaan. Tämä on ajanut baarinpitäjät taloudellisesti ahtaalle.

Eliitti on päättänyt, että myös veronmaksajilla on velvollisuus liittyä homolobbyyn. Jos ja kun uusi baari perustaan, veronmaksajat pakotetaan kustantamaan juottolan ensimmäisen vuoden vuokrat. On vaikea ymmärtää, miten tämä sopii Lontoon uusliberaaliin ”vapaiden markkinoiden” filosofiaan.

Lontoon maahantunkeutujataustaiselle pormestarille Sadiq Khanille hanke on sydämenasia. Hän kertoi olevansa ”šokissa” siitä, että homobaarien määrä on supistunut, kun yhdenillanjutuista sovitaan nykyään yhä useammin älypuhelimitse.

Khanin ”šokkia” on mielenkiintoista verrata hänen reaktioonsa kasvavaan terrorismiongelmaan. Vajaa vuosi sitten Khan totesi kylmäverisesti, että lontoolaisten on vain ”totuttava” terrorismiin osana ”suurkaupungin arkea”.

Kun homobaari suljetaan, se on eliitin mukaan ”šokeeraavaa”, mutta kun maahanmuuttajaterroristi murhaa eurooppalaisia, on kyse vain arkisesta välikohtauksesta!

Entistä röyhkeämpi homolobby

Lontoon kiistaa ovat siivittäneet kesän ajan eri puolilla Eurooppaa järjestetyt homojen ”Pride-marssit”, joissa seksiasuihin pukeutuneet perverssit marssivat Suomessakin pienten lasten kanssa samoissa seurueissa. Lontoon ja Suomen tapahtumat osoittavat, että homolobbysta tulee vuosi vuodelta itsevarmempi, röyhkeämpi ja vaarallisempi.

Pride-marssit saivat alkunsa 1960-luvun Yhdysvalloissa, kun New Yorkin mafian ylläpitämän Stonewall-homobaarin asiakkaat hyökkäsivät poliisin kimppuun. Pride-marssit juhlistavat siis historiallisesti homoväkivaltaa perinteistä yhteiskuntaa vastaan.

Jewish Telegraphic Agency kirjoitti vuonna 2016, että ”juutalaiset ovat taistelleet eturivissä LGBTQ-oikeuksien [poliittisesti korrekti termi homoille. Toim. huom.] puolesta” aina Stonewall-ajoista lähtien.

Jewish Currents –julkaisu on rehennellyt, että ”useita juutalaisia naisia kuului” Gay Liberation Front –järjestöön, joka alkoi ohjata Stonewall-kuohuntaa kohti ”poliittista suuntaa”. Toisin sanoen juutalaisaktivistit brändäsivät mafian omistaman laittoman homobaarin väkivallasta yhteiskunnallisen ”ihmisoikeuskysymyksen”.

”Gay Pride –viikon perusti Brenda Howard, toinen juutalainen aktivisti,” Jewish Currents jatkoi ylpeilyään.

Lue myös:

Pride – koko perheen juhla?
Valtamedia: Euroopasta on tehtävä ”homompi”, jotta nationalismi ei voita
Ylikersantti osallistui Pride-mielenosoitukseen: armeija mädätetään Nato-yhteensopivaksi
Magnus Hirschfeld ja homoliike