Muammar Gaddafin Vihreä kirja, osa 7

Magneettimedia julkaisee osissa suomennoksemme Libyan entisen johtajan, Muammar Gaddafin, Vihreästä kirjasta. Kirjan julkaisu ei suinkaan tarkoita sitä, että Magneettimedia allekirjoittaisi kaikkia sen väitteitä. Suomensimme kirjan, koska se auttaa ymmärtämään maailmanpolitiikan lähihistoriaa. Lue myös osat 1, 2, 3, 4, 5 ja 6!

Tahdomme muistuttaa suomalaisia lukijoita siitä, että Vihreä kirja on kirjoitettu islamilaisessa Afrikassa 1970-luvulla. On siis vain luontevaa, että afrikkalaistaustaisena nationalistina Gaddafi ajoi mustien etua eikä valkoisten. Gaddafin nationalistista asennetta tarvittaisiin nyt myös Euroopassa, jossa valkoiset ovat menettäneet kokonaan itsekunnioituksensa.

Viimeisinä päivinään Gaddafi puhui myös valkoiselle yleisölle varoittaessaan meitä siitä, että musta maahanmuutto tulee olemaan katastrofi Euroopan kannalta.

* * *

Mikä on vähemmistökansa? Mitkä ovat vähemmistöjen oikeudet ja vastuut? Kuinka vähemmistökansojen poliittinen ongelma voidaan ratkaista?

On olemassa kahdentyyppisiä vähemmistöjä. On yhtäältä vähemmistöjä, jotka ovat osa jotain kansakuntaa. Ja on toisaalta myös vähemmistöjä, jotka eivät kuulu mihinkään kansakuntaan, minkä vuoksi niiltä puuttuu selkeä sosiaalinen viiteryhmä.

Jälkimmäinen ryhmä voi kuitenkin ajan myötä rakentaa kokonaan uuden ja oman kansakunnan, kun sen jäsenet alkavat tuntea tarpeeksi voimakasta yhteeenkuuluvuutta. Myös kansakuntaan kuulumattomilla vähemmistöjen edustajilla on oikeuksia, joita muiden on kunnioitettava.

Vähemmistöjen erityispiirteet ovat periytyviä eikä niitä voi siis poistaa. Vähemmistöjä ei voi myöskään sulattaa valtaväestöön. Vähemmistökansojen poliittinen ongelma voidaan ratkaista vain rakentamalla oikeudenmukainen yhteiskunta, jossa poliittinen valta, vauraus ja aseet on jaettu koko kansalle. Vähemmistöjen poliittinen tai taloudellinen sortaminen on tyrannimaista ja epäoikeudenmukaista.

Viimeisin luku orjuuden historiassa on se, kun valkoiset kävivät mustilla orjakauppaa. [Gaddafi kirjoittaa keskivertolibyalaisille, joten hän ei erottele valkoisten ja esimerkiksi juutalaisten orjakauppiaiden välillä. Länsimaissa mustat nationalistit, kuten Louis Farrakhan ja Dieudonné M’bala M’bala, ovat sen sijaan painottaneet juutalaisten roolia orjakaupassa (1, 2). Suom. huom.]

Mustat tulevat vaalimaan orjakaupan muistoa kunnes he ovat viimein vapauttaneet itsensä. Orjakaupan traaginen historia on synnyttänyt paljon katkeruutta, ja kokonainen rotu vaatii nyt kunniansa palauttamista. Historiansa vuoksi mustalla kansalla on psykologinen motivaatio kostaa ja voittaa. Poliitikot eivät voi olla ottamatta tätä huomioon.

Historian saatossa sekä keltainen että valkoinen rotu on hallinnut maailmaa kolonialistisesti. Nyt on mustan rodun aika.

Mustat elävät juuri nyt hyvin alkeellisissa olosuhteissa. Alkeellisten olosuhteiden vuoksi mustat eivät käytä juurikaan ehkäisyä tai tee perhesuunnittelua, minkä vuoksi mustilla on väestöllinen ylivoima puolellaan. Mustat kulttuurit eivät yleensä myöskään rajoita perheen kokoa, mikä entisestään lisää mustaa väestönkasvua.

Muut rodut puolestaan kutistuvat jatkuvasti ehkäisyn, avioliittorajoitusten ja urakeskeisen elämäntavan vuoksi. Mustat eivät yleensä sen sijaan välitä niin paljoa työstä ja urasta. Kuumassa Afrikassa rankka työnteko ei houkuttele.

Koulutus

Koulutus ja oppiminen eivät välttämättä merkitse valtakunnallista opetussuunnitelmaa tai pikkutarkkaa oppikirjojen pänttäämistä luokkahuoneessa. Maailmalla yleistynyt koulukulttuuri rajoittaa ihmisen vapautta. Valtion kontrolloima koulujärjestelmä riistää nuorilta itsemääräämisoikeuden.

Valtion kontrolloima koulujärjestelmä tukahduttaa nuorten luovuuden ja vie näiltä oikeuden tehdä itsenäisiä päätöksiä. Kouluilla ei ole oikeutta pakottaa nuoria omaksumaan arvojaan tai opetussuunnitelmiaan. Hallituksen kontrolloima koulujärjestelmä tylsyttää kansalaisten mielen. Tyrannimaiset koululaitokset tulisi tuhota kulttuurivallankumouksen avulla.

Tarvitaan siis monenlaisia kouluja, jotta tarjonta tyydyttää erilaiset kansanosat. Mikäli kaikki koulut ovat samanlaisia, koulujärjestelmä rajoittaa monien ihmisten vapautta ja tukahduttaa näiden luovuuden. Vain taantumukselliset sekä vapautta vihaavat yhteiskunnat pyrkivät säilyttämään tiedon ja oppimisen monopolin hallituksen käsissä.

Vain taantumukselliset ja vapautta vihaavat yhteiskunnat kieltävät kouluja opettamasta uskontoa. Hallituksella ei ole myöskään oikeutta päättää siitä, kuinka uskontoa opetetaan nuorille. Hallitukset eivät saa rajoittaa opiskelijoiden vapautta toteuttaa omaa uskontoaan ja kulttuuriaan.

On olemassa toisaalta myös fundamentalistisia yhteiskuntia, jotka vastustavat ”maallisten” aineiden opettamista. Myös tällöin kyse on puhtaasta typeryydestä ja tyranniasta. Ihmisillä on luonnollinen oikeus opiskella niin maallisia kuin uskonnollisia asioita.

Musiikki ja taide

Ihmiskunta on edelleen hyvin taantunut; emme osaa kommunikoida keskenämme millään universaalilla kielellä. On epätodennäköistä, että kaikki kansat olisivat koskaan täysin samalla aaltopituudella toistensa kanssa.

Voimme ilmaista iloa, surua, tyytyväisyyttä, kärsimystä, rakkautta ja lukemattomia muita tunteita sekä aistimuksia spontaanisti omalla äidinkielellämme. Puhumamme kieli vaikuttaa myös siihen, kuinka reagoimme erilaisiin ympäristön ärsykkeisiin. Kieli vaikuttaa ajatteluumme.

On turha haaveilla globaalista kielestä, joka yhdistäisi kaikki kansat. Kieli ja perintötekijät ovat tehneet kansakunnista erilaisia; perinnöllisyyden laki määrää, että ajatuksemme, makumme ja mielenmaisemamme ovat hyvin samanlaisia kuin esi-isillämme. Mikäli ihmiskunta alkaisi puhua yhtä globaalia kieltä, siteemme esi-isiimme ja perinteisiimme katkeaisi.

Toisaalta perinnöllisyyden laki määrää myös, ettei ihmiskunta automaattisesti ”yhdistyisi”, vaikka meidät pakotettaisiin alkamaan puhua yhtä globaalia kieltä.

Yhdessä kulttuurissa voi olla tapana, että suruaikana pukeudutaan valkoiseen. Toisessa kulttuurissa pukeudutaan puolestaan mustaan. Kulttuuriset erityispiirteet välittyvät geenien mukana sukupolvelta toiselle.

Eri kansat eroavat siis synnynnäisesti toisistaan. Siksi ihmiset kokevat olonsa kotoisaksi vain, kun he ovat oman kulttuurinsa, taiteensa ja perinteidensä ympäröimiä. He eivät koe muiden kansojen taidetta omakseen. Vaikka kaksi kansaa puhuisikin samaa kieltä, ovat heidän perinteensä ja perintötekijänsä erilaisia.

Ihmiset voivat oppia vieraita kieliä ja harjoitella ymmärtämään eri kulttuurien taidetta. Ihmisiä ei voi kuitenkaan pakottaa tuntemaan oloaan kotoisaksi vieraissa kulttuureissa. Tämä ei tule muuttumaan koskaan, ellei perinnöllisyyden luonnonlaki lakkaisi jostain syystä olemasta.

Urheilu ja katsomot

Urheilu voi olla rukouksen kaltainen täysin yksityinen toimitus. Urheilu voi toisaalta olla myös julkinen ja yhteisöllinen harrastus. Urheilua harrastetaan siis joko yksilöllisistä tai yhteisöllisistä syistä.

Kaikkien tulisi urheilla elämässään. Kenenkään ei tulisi seurata urheilua vain toimettomana katsomosta käsin. Kaikkien tulisi osallistua liikunnallisiin yhteisöllisiin tilaisuuksiin.

Urheilun tulisi olla osa ihmisen elämää siinä missä rukoilun tai syömisen. Urheilua ei tule ulkoistaa ammattilaisille tai pienille joukkueille. Urheilu on kuin yhteiskunnallisen elämän mikrokosmos: jokaisella on oikeus ja velvollisuus osallistua urheiluun siinä missä poliittiseen päätöksentekoon. Urheiluun ja politiikkaan on osallistuttava suoraan – ilman edustajia.

Nykyään urheilu tuo kaikkien mieleen järjestäytyneet urheilujoukkueet. Joukkueet saavat käyttöönsä valtaosan julkisista urheiluun suunnatuista resursseista aina liikuntakentistä lähtien. Byrokraattiset joukkueet ovat kuin tyrannimaisia poliittisia puolueita, jotka ovat omineet päätöksenteon ja rahankäytön monopolin itselleen.

Me suunnistamme kuitenkin nyt kohti massojen aikakautta. Kansa tulee lakkauttamaan eliitin poliittisen monopoliaseman. Samalla kansa tulee rikkomaan urheiluun ja muuhun sosiaaliseen elämään liittyvät monopolit.

Edustuksellisuuden aika politiikassa on ohi. Kansan on osallistuttava itse päätöksentekoon suoraan. Kansalaisten on aika luopua sivustaseuraajan roolistaan. Tämä pätee myös urheiluun. Suurten kansanjoukkojen on aika siirtyä katsomoista kentille ja alettava urheilla itse. Urheilu, poliittinen valta, taloudelliset resurssit ja aseet kuuluvat massoille – koko kansakunnalle.

Julkinen liikunta on kaikkien oikeus. Urheilu on viihdyttävää ja terveellistä. Olisi sulaa hulluutta luovuttaa liikunnan monopoli pienille kerhoille ja joukkueille. Penkkiurheilukulttuuri on yksinkertaisesti typerää ja edesvastuutonta. Monopolistijoukkueet käyttävät hyväkseen yhteiskuntaa, jonka rahoilla liikuntakentät ja -stadionit on rakennettu.

Katsomoita alettiin alunperin rakentaa, jotta massat saataisiin eristettyä kentästä. Massat vieraannutettiin terveellisistä elämäntavoista. Me tahdomme täyttää kentät ihmisillä, tuhota apatian ja tehdä katsomoista tarpeettomia.

Vain toimettomat ihmiset tarvitsevat teattereita ja katsomoita. Ihmisten täytyy löytää sisäinen sankarinsa, ottaa tulevaisuutensa omiin käsiinsä ja suhtautua elämään vakavasti. Tällöin heillä ei ole aikaa istua penkillä ja seurata muiden suorituksia. Katsomoväki on kuin joukko byrokraattisen koulujärjestelmän alistamia lapsia, jotka istuvat hiljaa ja seuraavat muita.

Sankarilliset oman elämänsä herrat eivät ole kiinnostuneita muiden seuraamisesta. Aidoilla hevosmiehillä ei ole aikaa tuijottaa ravikisoja. He huolehtivat omasta hevosestaan ja kehittävät samalla taitojaan. Katsomoväki on avutonta ja saamatonta. He eivät jaksa opetella itse uusia taitoja.

Beduiinit eivät ole kiinnostuneita teattereista tai elokuvista, koska he ovat vakavaa ja työteliästä väkeä. Heidän mielestään näyttely on naurettavaa. Beduiinit eivät katso näytöksiä vaan urheilevat itse ja järjestävät iloisia seremonioita, joihin kaikki ovat tervetulleita.

Nyrkkeily ja painiminen ovat jäänteitä sivistymättömistä kulttuureista. Ihmiskunnan on noustava tarpeettoman väkivallan yläpuolelle. Veriuhrit ja kaksintaistelut kuuluvat entisaikoihin. Nykyään niille nauretaan ja niitä kadutaan. Myös nyrkkeily ja painiminen tulevat katoamaan kulttuuristamme.

Kun kansakunta kehittyy, ihmiset alkavat luontaisesti vierastaa alkukantaisia tapoja ja harrastuksia.

 

Tämä oli Vihreän kirjan viimeinen osa.