NSA alkaa värvätä jo 13-vuotiaita vakoojiksi

Kohuttu yhdysvaltalainen valtion vakoilujärjestö NSA kärsii vakavasta työntekijäpulasta. Snowdenin paljastukset ja kovapalkkainen yksityinen sektori ovat ajaneet ammattilaiset pois valtion leivistä.

Snowdenin tultua julkisuuteen amerikkalaisille selvisi, ettei NSA:n tehtävänä ole suojella kansalaisia turvallisuusuhilta, vaan toimia poliittisen eliitin tiedustelupalveluna kansaa vastaan. Lisäksi NSA on tehnyt tiivistä yhteistyötä rikollisvaltio Israelin kanssa, mikä syö viraston uskottavuutta entisestään.

CNBC:n mukaan NSA onkin joutunut turvautumaan epätoivoisiin menetelmiin rekrytoidessaan uusia hakkereita vakoilemaan oman maan kansalaisia. Viraston uudet värväysohjelmat keskittyvät lukiolaisiin ja sitäkin nuorempiin kansalaisiin, jopa 13-vuotiaisiin.

Vakoilutyön jännittävä julkisuuskuva, palkka ja luvallinen hakkerointi ovat omiaan houkuttelemaan nuoria NSA:n riveihin. Vielä tärkeämpää on, että NSA:n toiminnan epäeettisyys ja poliittiset rikokset eivät paina paljoa lasten kapeassa maailmankuvassa; NSA siis käyttää hyväkseen nuorten amerikkalaisten sinisilmäisyyttä ja poliittista tietämättömyyttä. Rekrytointiohjelmasta vastaava Steven LaFountain kertookin CNBC:n haastattelussa: ”[opiskelijoita] ei kiinnosta esimerkiksi politiikka. He ovat kiinnostuneita teknologiasta ja kyberturvallisuudesta. He haluavat oppia mitä teemme täällä.”

LaFountain myöntää, ettei hän mielellään puhu Snowdenista oppilaille. NSA:n suunnitelmissa on perustaa nuorille vakoojakouluja Yhdysvaltojen kaikissa osavaltioissa.

 

Lue myös:

Lehti sensuroi NSA-uutisointia CIA:n vaatimuksesta
Ryvettyneen NSA:n mainoskampanja herättää kummastusta

1 kommentti

  1. Tottakai NSA tekee näin, sitähän johtaa juutalainen.

    Juutalaiset johtivat myös NKVD:tä. Silloin tapettiin kymmeniä miljoonia venäläisiä kristittyjä.

    Tämä sama on lopullisena tavoitteena USA:ssa. Siihen pyritään.

    Iki-ihana alfanaaras Dianne Feinstein ilmeisesti johtaa vieläkin NSA:ta. Nomen ist omen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat