”Finanssikapitalisteilla on pitkäaikainen tavoite, joka ei ole yhtään vähempää kuin luoda maailmanlaajuinen järjestelmä, jonka avulla yksityiset tahot voivat hallita jokaisen maan poliittista järjestelmää sekä maailmantaloutta kokonaisuudessaan.”
Artikkelit - sivu 129/277
Juutalainen mutta Israel-kriittinen Mondoweiss-julkaisu on paljastanut, että Yhdysvaltojen voimakkaimpiin sionistisiin lobbaajiin lukeutuvan Sheldon Adelsonin oma lehti ehdottaa Ruotsin ulkoministerin salamurhaa. Muun muassa Helsingin Sanomat on kirjoittanut, että Adelson on tärkeimpiä vaalirahoittajia esimerkiksi silloin, kun Yhdysvaltoihin valitaan uutta presidenttiä. Poliittiselta taustaltaan hän on Israelin oikeistohallitusta tukeva republikaani. Mittavan varallisuutensa Adelson on kartuttanut ryöväämällä amerikkalaisia kiinteistökeinottelu- ja […]
Suoritetaan pieni ajatuskoe. Korvataan ilkeä keinoäly ja sitä palvelevat “agentit” ja koneet järjestelmällä, jota hallitsee muutama sata erittäin rikasta ja vaikutusvaltaista yksilöä.
Suomen todennäköisestin tunnetuin ”holokaustiselviytyjä” Nena Kafka jäi kiinni valehtelusta. Pääkaupunkiseudun paikallislehtien haastattelema Kafka väitti selvinneensä Flossenbürgin ”kaasukammiosta”, jota ei edes valtavirtahistorian mukaan ollut olemassa. Kafkasta on vuosien mittaan tullut ”holokaustin” tärkein suomalainen symboli. Hänet on kutsuttu jopa itsenäisyyspäivän vastaanotolle vain siksi, että hänet yritettiin siirtää pois Euroopasta toisen maailmansodan aikana. Kutsuidean keksi alunperin juutalaisen Erkon […]
Tämä kirjoitus on julkaistu Magneettimediassa jo kesäkuussa vuonna 2015. Julkaisemme tämän jälleen päivitettynä lisäluvulla varustettuna. Ajankohtaistetun version julkaisua tarvitaan yhteiskunnallisen tilanteen kiristymisen takia.
Kahden venäläispankin toimitusjohtajana toiminut Raimo Valo kertoi Yleisradion haastattelussa, että suurista talousvaikeuksistaan huolimatta Venäjä on tahtonut ylläpitää lämpimiä suhteita länsimaisiin yksityispankkeihin. Vaihtoehtomediassa käydään jatkuvaa keskustelua Venäjän maailmanpoliittisesta roolista sekä maan itsenäisyydestä. Putinin kannattajat pitävät Venäjää uskottavana vastavoimana kansainväliselle yksityispankkijärjestelmälle. Skeptikkojen mukaan Venäjä ei ole todellisuudessa edes yrittänyt lunastaa talouspoliittista itsenäisyyttään. Venäjän keskuspankki kuuluu Kansainväliseen järjestelypankkiin, […]
Sabrovskyn suomennetulla videolla käsitellään World Trade Center –huijausta ja Israelin roolia. Suomennokset videon hammasratassymbolista. Tri Alan Sabrovsky (Filosofian tohtori, Michiganin yliopisto) on kirjailija ja kansallisen sekä kansainvälisen turvallisuuden konsultti. Sabrovsky on palvellut merijalkaväessa yli 10 vuotta ja valmistunut Yhdysvaltojen armeijan War Collegesta. Joulukuussa 1988 hänelle myönnettiin Superior Civilian Service –palkinto, hänen toimittuaan yli 5 vuotta […]
On olemassa rohtoja ja yhdisteitä, joiden teho perustuu näyttöön ja jotka ovat helposti saatavia ja edullisia – viisi seuraavista ansaitsee erityismaininnan.
Viime vuonna Israelin valtiovarainministeri Moshe Kahlon ilmoitti, että monet toisen maailmansodan aikana Irakissa, Marokossa ja Algeriassa asuneet juutalaiset ovat ”holokaustiselviytyjiä”. Nyt päätös on synnyttänyt Israelissa lihavan rahariidan. Times of Israelin mukaan Kahlon totesi, että Pohjois-Afrikassa sodan aikana asuneet juutalaiset ansaitsevat säännöllisiä rahamääräisiä korvauksia, ”jotta historian vääryydet voidaan korvata”. Jo aiemmin ”holokaustiselviytyjiksi” on luokiteltu Libyan ja […]
Dublin-sopimuksen purku on nyt otsikoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että Eurooppaan laittomasti tunkeutuvien henkilöiden turvapaikkahakemuksia ei enää käsitelläkään siinä maassa, mitä kautta nämä ovat Eurooppaan tulleet. Toisin sanoen Euroopan pakolaisongelma tulee pahenemaan entisestään, kun mantereen rajavaltioilla ei ole enää edes teoreettista kannustinta torjua laitonta siirtolaisuutta. Tunkeutujat saapuvat esimerkiksi Kreikan ja Italian kautta, minkä jälkeen he jatkavat […]
”Vaikutusvaltaiset virolaispoliitikot pyrkivät olemaan sionistisempia kuin juutalaiset sionistit itse.”
Professori Sixten Korkman kritisoi uudessa kirjassaan suomalaista talouspolitiikkaa. Korkmanin mukaan poliittinen eliitti valehteli kansalle huijatakseen Suomen EU:n rahaliittoon. Korkmanin mukaan korupuheet euron tuomista tehokkuuseduista olivat poliittista propagandaa – eivät uskottavaa taloustieteellistä argumentointia. Eliitti esimerkiksi vähätteli epäsymmetristen shokkien aiheuttamaa riskiä; pieni Suomi on usein joutunut kärsimään siitä, että valuuttaan liittyvät päätökset on tehty kokonaan suurten euromaiden […]
The New Observer kirjoittaa Iranin tuoreesta ydinsopimuksesta, jota Amerikan oikeistojuutalainen lobby on vastustanut ankarasti. Julkaisun mukaan vasemmistojuutalainen lobby on voimistunut AIPAC:n kaltaisten oikeistojärjestöjen kustannuksella. Kuten olemme uutisoineet, rahoittavat juutalaiset miljardöörit Yhdysvalloissa sekä demokraatteja että republikaaneja (1, 2, 3). Painotuseroista huolimatta juutalaisilla järjestöillä on useita yhteisiä arvoja, kuten ”monikulttuurinen länsi”, arvoliberalismi, Israelin tukeminen ja poliittisen globalisaation […]
”Kansallissosialismissa ei nähdä luokkaeroja, vaan yksi yhtenäinen kansa, joka taistelee pyyteettömästi saman asian puolesta – siis oman yhteisönsä hyvinvoinnin puolesta.”
Kansallismielinen vaikuttaja Tapio Linna kertoo uudessa artikkelissaan muun muassa siitä, kuinka suomalainen oikeuslaitos suhtautui juutalais- ja maahanmuuttokirjoitteluun 1990-luvulla. Linnan artikkeli summaa hänen 25 vuotta sitten perustamansa Kansallisen radikaalipuolueen perintöä ja vaikeaa taivalta. Vaikka maahanmuuttajia oli puolueen perustamisen aikaan vasta murto-osa nykyisestä (ensimmäiset somalit olivat juuri saapuneet Suomeen), olivat Suomen viranomaiset ja oikeuslaitos jo valinneet poliittisen […]