Artikkelit - sivu 162/279

Israel saa steriloida pakolaiset – Suomi ei

Perussuomalaisten outo pakkosterilisaatiokohu nostaa esiin sionistisen puolueen kaksinaamaisen suhteen juutalaisvaltio Israeliin. 2013 maailmalla kuohutti uutinen, että Israelin hallitus oli steriloinut mustia etiopianjuutalaisia maahanmuuttajia näiden ”epäpuhtaan” syntyperän vuoksi. Olisi uskonut, että kiivaimmatkin sionistit olisivat tässä vaiheessa irtisanoutuneet palvomansa valtion politiikasta – jos ei muusta, niin imagosyistä. Perussuomalaisten järkkymätön rakkaus rikollista juutalaisvaltiota kohtaan ei kuitenkaan muuttunut uutisen […]

Finlayson ja Helsingin Sanomat markkinoivat homoutta ja sadomasokismia nuorille

Kulttuurimarxistien viime vuonna valtaaman Finlayson-tekstiiliyrityksen mainos Helsingin Sanomien kannessa on suututtanut suomalaisia. Mainoksessa ylioppilaslakkiin pukeutunut poika makaa sängyssä sadomasokistista homoa esittävän peiton alla. Aiheesta uutisoinut MV-lehti muistuttaa, että juutalaisen Erkon suvun omistaman Sanoma-yhtiön tuloskehitys kyntää pohjamutia. Helmikuussa Helsingin Sanomat uutisoi itse aiheesta: ”[Sanoma-] Yhtiön liiketappio ilman kertaluonteisia eriä oli vuoden viimeisellä neljänneksellä 5,6 miljoonaa euroa. […]

Helsingin Sanomat valehteli Kouvolassa Magneettimediaa jakaneista aktivisteista

Juutalaisen Erkon suvun äänitorvena tunnettu sanomalehti Helsingin Sanomat on jälleen julkaissut valheellisen artikkelin Magneettimediasta ja Suomen kansallismielisistä. Roskauutinen käsitteli Kouvolan tapahtumia viime viikonloppuna. Suomen Vastarintaliike oli jakamassa 23.5. tuoretta Magneettimedian paperilehteä Kouvolan keskustassa. Samaan aikaan kaupungilla järjestettiin myös Kirkkopäivät-tapahtuma. Tapahtuman sionistijärjestäjät eivät pitäneet Magneettimediassa esitetyistä poliittisista mielipiteistä, joten he vaativat lehdenjakajia poistumaan keskustasta. Kuten videolta […]

WHO: lääketeollisuuden toiminnasta läpinäkyvämpää

Riippumattomien journalistien, tutkijoiden, tilastotieteilijöiden ja joidenkin lääkäreiden merkittävän painostuksen vuoksi Maailman terveysjärjestö (WHO) vastasi lopultakin myönteisesti. Nyt WHO vaatii kaikkien kliinisten kokeiden tulosten yleistä julkistamista. Maailman terveysjärjestön kannanotto kliinisten tutkimusten julkaisemisen puolesta.   Vääristettyjä tutkimustuloksia Miksi tällä olisi merkitystä? Koska tutkimuksen tultua valmiiksi, usein raportit kootaan yhteen ja editoidaan. Lopullisessa versiossa julkaistaan vain tutkimustulosten parhaimmat […]

Video: Israel hyökkäsi suomalaisia rauhanturvaajia vastaan Libanonissa

Juutalaisvaltio Israelin Libanonissa laittomasti olleet panssarivaunut hyökkäsivät suomalaisrauhanturvaajien kuljetusvaunuja vastaan verkkoon muutama vuosi sitten vuodetulla videolla. Suomen ja Israelin diplomaattisia välejä tämä ei tietenkään ole viilentänyt. ”Sehän ajaa täysil päin, tuo kusipää,” huutaa suomalainen rauhanturvaaja, kun juutalaisten ohjaama tankki jyristää kohti. Sen jälkeen, kun juutalaiset olivat runnoneet tankkinsa vaarallisesti YK:n ajoneuvojen läpi, näyttää yksi sionisteista […]

Video: saksalaisia teurastettiin Puolassa ennen toista maailmansotaa

Suomeksi tekstitetty video Adolf Hitlerin pitämästä puheesta 19.9.1939 valottaa toisen maailmansodan piilotettuja taustoja. Saksa joutui hyökkäämään Puolaan, koska puolalaiset olivat aloittaneet saksalaisvähemmistön väkivaltaisen vainon. Hitler suojeli omiaan. Hitler puhui Danzigissa raaoista teurastuksista, jotka jopa Puolan hallitus oli myöntänyt. Kymmeniätuhansia syntyperäisiä saksalaisia murhattiin heidän etnisen taustansa vuoksi. Lapsetkaan eivät säästyneet väkivaltaisuuksilta. Uhreja silvottiin ja häpäistiin. Eikä […]

Naton laajentuminen hegemonian mittarina

Turkin Nato-kokouksen mukaan länsi pyrkii tulevaisuudessa keskittämään militääristä panostustaan Venäjän rajojen tuntumaan. Hiljattain Nato-kokouksen tiedostustilaisuudessa puhunut Naton pääsihteeri Jeans Stoltenberg julisti sotilasliiton päätöksiä Naton tuoreita uhkia vastaan.

Yle valehtelee jälleen edistääkseen ”monikulttuurisuutta”

Yleisradio on lähettänyt tälläkin viikolla useita ohjelmia, joilla se edistää toimintaperiaatteisiinsa kirjattua ”monikulttuurisuuden” ideologiaa. Ohjelmissa ei pelkästään markkinoida maahanmuuttoa, vaan syytetään samalla valkoisia lähes patologisiksi rasisteiksi. Torstaina 21. päivä Yle Puheella kuultiin Ali ja Polina –sarjan jakso ”Valkoinen isä, tummaihoinen lapsi”. Ohjelmassa ammattikoomikko Fredi Lilius kertoi adoptoineensa Afrikasta mustan lapsen. Kun Liliukselta kysytään, oliko lapsen […]

Kotimaa

Ulkomaat